Yksinäisyyskin on oma valinta.

pienempipaha

Meille jokaiselle on yhteistä se että haluamme elää onnellista elämää. Mutta mistä sitten itse kukin tulemme onnelliseksi vai tulemmeko ollenkaan, on eroja. Mutta se mitä se onnellisuus edellyttää niin ehkä kaikkein yleisin tekijä on ystävät ja parisuhde. No nyt sitten päästään siihen pääasiaan eli valintaan. Eli ne onnelliset ihmiset saavat valita niin kuin kaupan hyllyltä ne kaikkein mieluisimmat ihmiset ympärilleen. Mutta ne joille ei ole sitä kunniaa suotu joutuvat tekemään valintansa kahdesta pahasta eli joko huonoseura tai yksinäisyys, eli valitsitpa niistäkin kumman tahansa niin valintasi on sinun. Itsekkin olen joutunut valitsemaan tuon kaikkein jälkimmäisen. Myönnän että kärsin yksinäisyydestä mutta kärsisin vielä enemmä jos ottaisin vastaan vain sellaista seuraa mitä saisin. Vanha sanonta että jokaiselle löytyy joku pitää paikkansa, mutta se on taas eri asia kuka haluaa ystävikseen esimerkiksi huumehörhöjä ja pultsareita.

9

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lostinyou

      Sinäpä sen sanoit:( mulla on ollut kuukauden ajan jo vahva tunne että kuulun yhteen erään miehen kanssa mutta häntäpä ei taida kiinnostaa...

    • Sinkkumies74v

      Kirjoitit: "... Vanha sanonta että jokaiselle löytyy joku pitää paikkansa..."
      Jokohan piankin alkaa löytymään? Meinaan, aika käy vähiin jos löytyä aikoo...

    • pienempipaha

      Tietenkin riippuu vähän siitäkin etsitkö kumppania vai pelkkiä ystäviä. Mutta jos etsit pelkkiä ystäviä niin eiköhän sinullekkin viimeistään sitten seuraa löydy kun menet keskellä kirkasta arkipäivää johonkin olutbaariin päivystämään. Mutta se on taas erijuttu onko sellainen seura sen arvoista että se voittais yksinäisyyden, joten se sinun täytyy päättää ihan itse.

      • EpäYstävät

        Olutbaarista löytyy heti ystäviä, jos menet olutbaariin ja valitset tyhjän pöydän ja möläytät, että minä tarjoan tässä pöydässä istuville.
        Jo alkaa kuulumaan tuolien kaatuiluja ja ähkimistä, kun ympäriltä alkaa väkeä ryntäämään pöytääsi.
        Pöytä täyttyy olutta kuola valuen odottavilta ja olutta saatuaan kehuvat sinua, että olet todellinen ystävä, kun tarjoat oluttakin.
        Ne ystävät vaan eivät ole todellisia ystäviä, vaan ystävyys jatkuu tasan tarkkaan siihen asti, kun olutta saavat ja heti sen jälkeen loppuu ystävyys.


    • melko.onnelinen

      "Eli ne onnelliset ihmiset saavat valita niin kuin kaupan hyllyltä ne kaikkein mieluisimmat ihmiset ympärilleen. "

      Mistä niin päättelet? Ensinnäkään kukaan ei aina ja kaikissa elämänsä vaihessa ole onnellinen ja toiseksi ystävyys kehittyy pikkuhiljaa. Ei ystäviä voi noin vain valita, vaan ensin ollaan tuttavia ja vähitellen siitä jotkut muuttuvat läheisimmäksi kuin muut. Kukaan ei voi valita ystäviä kuin kaupan hyllyltä, vaan välillä tulee pettymyksiä kun ei toinen halunnutkaan olla ystävä. Minusta vanhempana on vaikeampi ystävystyä kuin nuorena.

    • pienempipaha

      No esimerkiksi siitä että itsellänikin on tuttava piirissä suuri joukko ihmisiä joiden ystävä haluaisin olla mutta he eivät halua olla minun ystäviäni. Mutta silti heillä jokaisella on omat ystävänsä.

    • Sitäsaamitätilaakin

      Ystävyyttä ei voi pakottaa. Ja ystävyyteen on tietyt rajat. Ja jos sekoilet muuta kuin ystävyyttä ei se tule onnistumaan. Minäkin olen sen virheen tehnyt ja mukavan kaverin menetin. Nyt vituttaa kun väärin toimin. Eikä auta edes se vakuutteli ja anteeksi pyyntö että kaikki olisiä hyvin. Nyt sitten joudun tuota ystävää pakolla kuuntelemaan. Yritin tosissani aluksi mutta eihän mennyt kauaakaan kun alkoi "mitä se tuolla tarkoittaa" joka helvetin kerta sama tunne vaikka sanoisi pelkän Hei. Älä siis sekoita muuta ystävyyteen kuin oikeanlaista kaveri suhdetta. Tiedän tehneeni väärin ja kannan ne valehtelut omallatunnolla. Hävettää vietävästi. Eikä tuo ystävä sitä tajua. Ahdistaa ja vituttaa. Pakko ystävyys ei onnistu. En voi loukata sitä lisää sanomalla etten kykene edes ystävyyteen. Mutta eihän se sitä ymmärrä. Kuinkahan kauan joudun tuosta kärsimään?

    • Weldoner

      Ystävyys on parhaimmillaan silloin kun tehdään yhdessä mielekästä työtä ja päämäärä on tiedossa. Kumpikaan ei pomottele kumppaniaan vaan ottaa toisen vaistomaisesti huomioon. Se on tasa-arvoa. Se ystävyys kestää myös vastoinkäymisiä.

    • Eiyksin

      Yksikin riittää. . .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe