Jälkistallari: "Heikoimmat länsimaat saivat tukea Neuvostoliitostaa runsaasti kylmän sodan aikana . "
Ei todellakaan. Varmaan kommunistipuolueita tuettiin. Köyhinkin länsimaa oli elintasossa kaukana NL:n edellä. Siellä oli nälänhätä vuoteen 1949. NL kuppasi rajusti itäblokkia.
"Maailman mahtavin ja vaurain maa jakoi erilaista aineellista apua köyhille länsimaille, mutta antoi myös ideologista tukea. "
Totta. USA:sta tuli kyllä monenlaista apua. Ideologiakin myi hyvin.
"Suomessa fasismi ja saksalaiset syrjäytettiin käytännössä jo 1944, vielä senkin jälkeen tannerilainen äärioikeisto pirskahteli. "
Fasismilla ei ollut Suomessa sijaa. Saksalle julistettiin sota, johon yksikään kommunisti ei ilmoittautunut. Tanner johti sosiaalidemokraatteja eli vasemmistopuoluetta. Se pani topin kommunisteille.
"Voimakas talousapu ja ideologinen tuki lopulta poisti fasismin Kreikasta ja Espanjasta eikä vähiten Neuvostoliiton ansioista."
Kreikassa everstijuntta luopui vallasta kansan painostuksesta. Espanja siirtyi demokratiaan Francon kuollessa 1975, NL:lla ei ollut näihin mitään osuutta,

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Nykyinen maailmankartta on Neuvostoliiton luomus. "
Aivan. Osoitatko, missä tekijä sijaitsee?
"Tukemalla itsenäisyysliikkeitä kaikkialla lännen siirtomaissa se loi lännelle pakotteen myöntää niille itsenäisyys ennenkuin kommunistinen sissiliike ottaa vallan niissä kaikissa. "
Monte siirtomaat itsenäistyivät ilman NL:n vaikutusta. Se oli ajan henki.
"Jos näin ei olisi ollut eivät länsivallat olisi myöntäneet itsenäisyyksiä siirtomailleen (lue: riistomailleen) vielä tähän päivään mennessä. "
Juuri siten ne menettelivät monessa tapauksessa.
Ryssän tuki kehitysmaiden diktaattoreille on ollut hyvin tuhoisaa. Tukemalla maiden epädemokraattisia "kommunismihallintoja" terve yhteiskunnallinen kehitys tukahdutettiin.
kommunistien tuki vain lykkäsi itsenäistymistä. Sodat ja kapinat jatkuvat vielä nykyäänkin.
Se on NL:n perintö.