https://www.verkkouutiset.fi/ss-palokunta-vastaanottokeskuksissa-lahes-1400-kertaa-15-kuukaudessa/
Vastaanottokeskusten perustaminen ja niiden toimintaan liittyneet hälytystehtävät yllättivät pelastuslaitokset ja aiheuttivat merkittävästi lisätyötä.
Vastaanottokeskuksissa sattui vuosina 2015–2016 reilun 15 kuukauden aikana 36 rakennuspaloa, joissa loukkaantui 13 ihmistä. Paloissa ei menehtynyt kukaan eikä loukkaantunut vakavasti. Tulipaloista todennäköisesti kahdeksan oli tahallaan sytytettyjä.
Pelastuslaitokset saivat vastaanottokeskuksiin yhteensä lähes 1400 hälytystä silloin, kun vastaanottokeskuksissa oli eniten turvapaikanhakijoita vuosina 2015–2016.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Rasistiset polttopullomiehet 1400 kertaa hyökänneet hätäisten kimppuun.
kumma kun lukitun vokin huoneet syttyy itsestään. on palanu vaatekasat verhot ja paljon muuta. moni osaajat leikkii tulitikuilla. täällä laitoivat kaikki hellan levyt täysille, samoin kaikki uunit 300 asteeseen. kun normaalissa huoneen lämmössä paleti. onneksi sulakkeet pimahti ennenkuin tulipalo syttyi.
voi luoja kun nämä siirretään yleisiin vuokra asuntoihin ?? uskaltaisitko asua kerrostalon ylimmässä kerroksessa jossa alakerrat täynnä tätä porukkaa
Korkeasti koulutetut miehet eivät osaa käsitellä kodinkoneita tai tulitikkuja.
Yrittävät kotiikävissään muuttaa uudet kotikontunsa entisten kaltaisiksi.
Lisäksi vastaanottokeskuksen väki koittaa aina perua näitä automaattisia palohälytyksiä soittavat palokunnalle/hätäkeskukseen kohteessa ei paloa automaattihälytys aiheutui ruuanlaitosta mutta eipä onneksi aina onnistu palokunnan takaisin käännyttäminen, se on about 700euroa aiheettomasta palohälytyksestä lähtevä lasku keskimäärin, en tiedä sitten miten innokkaita ja ahkeria ja tunnollisia maksajia vastaanottokeskukset on näistä aiheettomista automaattihälytyksistä
Yleensä nuo VOKkien tulipalot ovat alkaneet sisältä päin. Eli mielenhäiriöinen muslimi tuikannut huoneensa tuleen, kun nyt-mulle-kaikki-heti-tänne ei olekaan toteutunut. Palojen syyt löytyvät myös tilastoista.