"1.8.2003 tuli voimaan uusi uskonnonvapauslaki entisen, vuonna 1923 säädetyn tilalle. Eduskunta hyväksyi uuden lain 11.2.2003, ja tasavallan presidentti vahvisti sen 6.6.2003.
Suomessa on noin 50 uskonnollista yhdyskuntaa. Uusi uskonnonvapauslaki mahdollistaa sen, että yhdyskunnat saavat päättää itse, voivatko niiden jäsenet kuulua samanaikaisesti muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Vanha uskonnonvapauslaki salli kerrallaan vain yhteen yhdyskuntaan kuuluminen. Yhdyskunnat saavat itse päättää, ketkä ne hyväksyvät jäsenikseen. Uusi laki mahdollistaa sen, että uskonnollisesta yhdyskunnasta voi erota kirjallisesti. Eroa ei tarvitse tehdä henkilökohtaisesti. Lakimuutos poisti eroamisprosessista harkinta-ajan.
Suomen evankelisluterilaisesta kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon oikeudellisesta asemasta ja hallinnosta on säädetty erikseen kirkkolainsäädännössä. Mitä uskonnonvapauslaissa on säädetty uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä ja siitä eroamisesta, koskee kuitenkin myös niitä.
Nykyisen lain mukaan lapsi ei kuulu automaattisesti samaan yhdyskuntaan vanhempiensa kanssa, vaan lapsen liittyminen yhdyskuntaan perustuu huoltajien erilliseen tahdonilmaisuun. Aiemmin lapsi seurasi äitiään, nyt näin ei enää automaattisesti tapahdu. Poikkeuksena tähän on alle 1-vuotias, jonka äiti voi yksinkin liittää johonkin uskontokuntaan, jos vauva ei kuulu eikä ole kuulunut vielä mihinkään uskontokuntaan (Muuttui 1.3.2017; Nyt vaaditaan molempien vanhempien yksimielinen suostumus[1]). Kaksitoistavuotias lapsi voidaan liittää tai ilmoittaa eronneeksi vain hänen omalla kirjallisella suostumuksellaan. 15 vuotta täyttänyt lapsi voi huoltajan kirjallisella suostumuksella liittyä tai erota uskonnollisesta yhdyskunnasta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kaikkien 12-17-vuotiaiden lasten liittyminen tai eroaminen uskonnollisesta yhdyskunnasta vaatii sekä huoltajien että lapsen suostumuksen. 18 vuotta täyttänyt saa päättää uskonnollisesta asemastaan itsenäisesti.
Peruskoululaisilla ja lukiolaisilla säilyy edelleen oikeus ja velvollisuus saada uskonnon opetusta. Jos lapsi ei osallistu enemmistön vakaumuksen mukaiseen opetukseen, hän voi saada oman vakaumuksensa mukaista opetusta, mikäli kyseistä uskontoa tahtoo opiskella vähintään kolmen ihmisen ryhmä. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumaton peruskoululainen voi saada tahtonsa mukaista uskonnon opetusta, mikäli vanhemmat suostuvat siihen. Jos uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumaton on lukiolainen, hän saa itse päättää, mitä uskontoa opiskelee.
Uuden uskontokunnan perustamiseen vaaditaan edelleen vähintään 20 täysi-ikäistä ihmistä. Aiemmin perustamisilmoitukseen vaadittiin yhdyskuntajärjestys, uskontunnustus ja julkisen uskonnonharjoittamisen muoto. Yhdyskuntajärjestys vaaditaan vieläkin, ja se vastaa edelleen käytännössä rekisteröidyn yhdistyksen sääntöjä. Auki kirjoitettua uskontunnustusta ei kuitenkaan enää vaadita, eikä "julkisen uskonnonharjoittamisen muotoa". Laki määrää yleisesti, että toiminnan on pohjauduttava "uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin."
Evankelisluterilaisen kirkon hautausmaat ovat edelleen yleisiä hautausmaita. Uudessa laissa asiaa tarkennetaan vielä niin, että hautaustoimien kulut ovat samansuuruiset kirkon jäsenille ja kirkkoon kuulumattomille. Kirkon yleisistä hautausmaista osa täytyy varata tunnustuksettomaksi alueeksi. Pyynnöstä vainajan on saatava hautapaikka tällaiselta alueelta. Tämä lain osa tuli voimaan vuoden 2007 alusta."
vuoden 2003 uskonnonvapauslaki tulee kumota
kumotkaapliis
0
197
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3123665Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell302027Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441656- 871523
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.991319- 1451205
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.981063Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52749