Työpaikan "anonyymi" kysely

YumanCauta

Työpaikallani (=iso yritys) tulee joka vuosi kysely, jossa saa arvioida työpaikan eri asioita, esim esimiehiä, viihtyvyyttä, jne. Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista. Kyselyn on tehnyt joku konsulttiyritys, en nyt muista nimeä. Yleensä tuohon on vastannut noin puolet, ja arviot olleet yleensä varsin keskinkertaisia. Nyt kuitenkin tuohon kyselyyn vastasi 90%, siitä syystä että esimiehen toiminta on muuttunut epäasialliseksi ja suorastaan natsimaiseksi. Kuten arvata saattaa, kyseinen esimies sai monelta erittäin huonot arviot, ja joutui mitä ilmeisemmin ylimmän johdon seurantaan. No eipä siinä mitään, mutta tämän esimiehen ylipäällikkö aloitti nyt sitten sisäisen tutkinnan, että kuka on antanut ja mitä arvioita ja miksi. Ilmeisesti nyt sitten jollain uhkailulla yrittää saada nimet selville. Syyllisti ja haukkui työntekijöitä ja uhkasi että hän saa kyllä nimet selville konsulttiyhtiöstä, koska kyseessä on työpaikan sisäinen kriisi, ja jollain poikkeuspykälällä ne nimet saadaan kaivettua esille. Uhkasi myös antaa potkut niille, jotka ovat "äänestäneet väärin".

Tämä vain siis kokemuksena, näistä anonyymeistä kyselyistä, jotka eivät sitten tietyssä tapauksessa enää olekaan anonyymejä. Mitä järkeä järjestää kyselyitä, jos niihin ei saa vastata "väärin".

6

3881

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VastausLöytyyVasemmalta

      Jos kysely on tehty oikeasti oikein, niin yksittäisen palautteen antajaa ei voi selvittää edes tutkimuksen tekijä. Tuskinpa konsulttifirma niitä tietoja antaisi vaikka saisikin tietää mitä kukin on vastannut kyselyssä.

      Oikea keino vastata tilenteeseen on joko työsuojeluvaltuutettu ja/tai luottamusmies alkaa selvittämään HR-osaston kanssa, että missä mennään ja laittavat pomon/t kuriin. Tietenkin, aina voi ottaa yhteyttä uhkailevan pomon pomoon (viime kädessä firman toimitusjohtajaan) ja valittaa epäasiallisesta käytöksestä ja vaatia toimenpiteitä, koska epäasiallista toimintaa tuollainen uhkailu potkuilla on. Jos tuosta tulisikin potkut on työnantaja ns. kusessa jos voidaan näyttää esimiehen uhkailleen alaisiaan eikä johto ole tehnyt asialle mitään asiallisista valituksista huolimatta.

      • Anonyymi

        En ymmärä tätä asenetta. jos työ ja työnteko on vaikeaa ja tuottaa tapoiota eikä ole maksetun palkan arvoista . niin onhan se selvä että pomo kertoo seuraamukset mitkä ennen pitkään tulee vastaan rehellisesti. Ja onhan se selvää että isopomo jossain päättää laittaa koko puljun ovet kiinni. Koska esim kiinassa teettäminen on paljon halvempaa ja helpompaa


    • JoopaJoo___

      Yleensä nämä ”anonyymit” kyselyt kirjoitellaan suomi24-palstalle ja ollaan mukamas niin anonyymeja että.

      Ip-osoitteen, kirjoitustyylin ja kirjoitettujen asioiden perusteella sitten tehdään henkilöprofiilia, udellaan asioita ja yhdistellään asioita sekä kiusataan, panetellaan, yritetään painostaa sekä mustamaalataan (kateuttako?) henkilöitä.

      Muuten, missä työssä on olemassa ylipäälliköitä? Harvemmin johtajia ja esimiehiä kutsutaan ylipäälliköiksi ns. normitöissä.

      • kuohahti.yli

        Onko ravintolassa ylikeittäjiä? Lattiatason duunarit varmaan pohjaanpolttajia sitten...


    • anonyymipä.hyvinkin

      Sama koettu. Eräänä vuonna suuri osa meistä työntekijöistä oli vastannut, vieläpä rehellisesti. Siitähän sota nousi. Pikkupomo huusi naama punaisena, että hän tietää pilkulleen, mitä kukakin teistä on kyselyyn vastannut. Meitä syyllisiä tietysti rankaistiin. Halveksuntaa, vittuilua riitti vuosikausiksi. Toimeenpanijoina johto ja heidän lemmikkinsä. Joidenkin kohdalla dissaaminen jatkuu yhä.

    • Anonyymi

      Helvetti anonyymi palautteen antaminen mahdollistaa kiusaamisen dissaamisen ja esimies asemassa olevan halventamisen. Jos halutaan lähtee joukolla jotakuta savustaan ulos tehtävistään jos ei pärstä mielytä ei siihen tarvita kuin muutama rummunlyöjä levittään perätöntä valheta. Syy kun kaikkia ei työnteko mielytä samalla tavalla eikä firman tuloksen teolla ole mitän väljä. vaikka juuri siihen perustuu se että palkan maksu on ylipäätään mahdollista. Kyllä minä firman johtajana tutkisin hyvinki tarkkaan. Tämmöiset palautteet ja kävisin keskustelua ennenkuin ryhtyisin toimiin edes varotuksia jakamaan. Koska kasvoton itkeminen ja takaapäin puukottaminen on raukkojen touhua. Voi yrittää edes kasvaa ihmiseksi eikä olla se arka hiirulainen. Päinvastoin saattaisin antaa jopa oikein parjatulle ns orjapiiskurille joka ei todellisuudesa ole sitä vaan asioista huolta pitävä ihminen. ylenyksen ja palkan korotuksen . Korvauksena työntekijöiden tuottamasta mielipahasta. Kunhan asia olis tarkkaan tutkittu ja totuus selvitety

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2638
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      203
      1668
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1600
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1461
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1222
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1015
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      979
    8. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      867
    9. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      64
      864
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      835
    Aihe