Läski ja pohjaton vatsa

Läski009

Olen 35 vuotias, 170cm ja painan jotain 85, en tosin ole punninnut hetkeen.
Vatsa on läski, alkaa siis ihan tuosta rintojen alta, samoin reidet on lihavat.
Ihannepainoni olisi n.65, mutta en edes haaveile tuosta. Jotenkin motivaatio on ihan nollissa monesta syystä.

Onnistuin laihduttamaan eräällä ohjelmalla (treeni ruokavalio) n.10kiloa vähän yli, siitä on aikaa kolme vuotta. Ne kilothan tuli takaisin.
Olin tuolloin työtön ja oli helppo jaksaa käydä salilla ja lenkillä melkein päivittäin ja oli energiaa ruokien valmistamiseen ja siihen että eli sitä projektia.
Nyt kun tilanne on toinen, vuorokausirytmi epäsäännöllinen, töissä on taukoja kun ehtii ja työ on fyysisesti raskasta, huomaa miten paljon aikaa ja jaksamista se vaatii, että pystyy ylläpitämään sellaista elämää millä aiemmin laihduin. Ei vaan onnistu nyt.
Väsyttää koko ajan. Ja kun säännölliseen ruokailuun ei ole mahdollisuutta, tulee aivan hirveä väsy ja nälkä jolloin syö mitä sattuu.

Tänään olen syönyt rahkapullan, palan pitsaa, puolilitraa jäätelöä, kanafileen, riisiä, pinaattikeiton, suklaata.
Kamalan kuuloista.

En tiedä mistä edes aloittaisin. Itsekuria ei oikein ole.
Maitorahkaa en laita suustani enää ikinä alas.

Ahdistaa.

23

532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jumpparituaali

      sinulla on omakuva pahasti kadoksissa. Koeta oppia arvostamaan itseäsi ihmisenä. Pienillä muutoksilla eteenpäin. Isoa korjausliikettä ei voi tehdä kertarysäyksellä. Se ei toimi niin. Tuohon syömiseesi pieni vinkki. Juo aina lasi tai pari vettä juuri ennen kuin syöt. Silloin tulet kylläiseksi nopeammin. Mahaan ei silloin mahdu sitä höttöä niin paljoa. Kotona alkajaisiksi 5 minuutin päivittäinen kuntojumppa. Teet siitä itsellesi tavan. Teet itsestäsi jumpparituaalin orjan. Joka päivä/ilta jämptisti samaan kellonaikaan teet tuon jumpan. Kömpelyys pois vuodenvaihteeseen mennessä. Pidät jumpastasi päiväkirjaa. Laitat siihen puhelimeesi muikkarin, joka pirahtaa kun jumppahetki on. Silloin terästyt ja teet jumpan välittömästi. Uudenvuoden lupauksia ei kannata tehdä. Riittää kun aloitat tänään.

    • laihduta_sitten

      "Itsekuria ei oikein ole. "

      Näinhän se monilla on. Ajatellaan että olisihan se kiva jos laihtuisi, ei kuitenkaan niin kiva, että olisi valmis tekemään jotain asian hyväksi. Mielihalujen ohjaamina mennään kuin pienet lapset, "tahtoo tätä, tahtoo tuota", nyitään jääkaapin ovea mihin aikaan hyvänsä, oli nälkä tai ei, mitään rytmiä ei ole, eikä nähdä nokkaa piemmälle, aikuiset ihmiset. Lopputuloksen voi arvata mutta olisihan se kiva jos olisi laihempi.....

    • Ap1111

      "Laihduta sitten" :D Kaikki sanomasi on totta, mutta tiedätkö, että jos asia olisi noin helppo, ei niin iso osa ihmisistä olisi pulassa asian kanssa. Se voi oikeasti ahdistaa eikä se kaikilla käy niin vaan että sen kun laihdutat. Teoriassa kyllä, käytännössä ei. Ja esim sokeririippuvuutta on verrattu huumeriippuvuuteen. Tarpeeksi pahana aiheuttaa niin fyysisiä kuin psyykkisiä oireita jos "ei saa päivittäistä annosta.
      Lisäksi se elämäntilanne vaikuttaa todella paljon. Ei mun ollut aiemmin vaikeaa pudottaa sitä kymmentä kiloa. Nyt kun päivät on pitkät (10-12h töihin) eikä ole sännöllisiä taukoja, se kasaa niin väsymystä kuin vääränlaista nälkää.
      Onko todella sinun aivoillesi ihme että itsekuri ja motivaatio saattaa olla hukassa ja homma ei toimi?

      Lisäksi ihan ilman näitä selittelyjä mitä tuskin tuolla aivokapasiteetilla kykenet edes ymmärtämään, kirjoitin muuten juuri tukiryhmään jos et huomannut. Saan olla täällä juuri niin laiska läski kun haluan. Mene sinä johonkin muualle meuhkaamaan.

      • kysymys_mulla

        Millainen työ on kyseessä ettei ole mahdollista pitää lyhyitä taukoja ( esim 5-10 min) välillä. Voimistella ja/tai kävellä. Pakkotahtinen liukuhihnatyö? Hälytyskeskuksen valvontatyö? On olemassa hyvin harvoja työtehtäviä joissa ei voi pitää taukoja. Lyhyitä taukoja tulisikin pitää usein työnteossa että työ olisi tuottavaa ja tehokasta.


    • nuorenanormaalipaino

      No sinne mahaan sopii paljon lisää,itsellä ollut pahimillaan 120kg samanpituisena.

    • veijokaataaluuloja

      Oli työ sitten miten rasittava hyvänsä niin se ei auta. Liikunta ei auta painonhallinnassa- ravinto ratkaisee.

    • 987ty9fg7t

      Kuka tahansa pystyy tiputtamaan 10kg , ei se ole edes paljoa. Ei sillä kannata kehua. Sitten kun se tiputettu paino on pysynytkin poissa ainakin muutaman vuoden niin asiasta voi jo mainita. Selittämällä ei laihdu.

    • vpasiallisesti12341

      987ty9fg7t

      Mutta sittenkin on asiallisesti kirjoittaminen vaikeaa?`?? Vähemmälläkin itysensä kehumisella maailmalla pärjää.

    • xx22

      Se on tuttu asia itsellekkin että kun on raskaassa työssä niin ei jaksa.Tulosta saa aikaan silloinkin kun tekee muutoksia ruokailuun,puoli litraa jäätelöä on liian paljon ja suklaatakin vain pieni määrä

      • Illuusio_Kone

        Kaikki tapahtuu oman päänupin ( illuusiokone) sisällä. Olemme omien ajatustemme luomuksia. Väsymys johtuu paljon muustakin kuin "raskaasta" työstä. Sitä helposti ajautuu itseään toistavaan helppoon elämäntapaan. Jokainen uusi päivä on edellisen päivän identtinen kopio. Kaavoihin kangistuminen rapauttaa ihmisen. Väsyttää ja uuvuttaa. Ihminen lahoaa itse itsellensä tekemässään vankilassa. Pienet muutokset omaan urautuneeseen tekemiseen voivat olla se kimmoke uudistua ihmisenä. Pelkällä laihduttamisella ei laihdu, ellei muuta kaavamaista ajatteluansa, uskomuksiansa ja tekemistään. Sen sijaan että keskittyy yksinomaan vain laihduttamaan kannattaisi panna se oma elämänfilosofiansa uusiksi. Kysyä rehellisesti itseltänsä "Miksi? Mikä on elämäni tarkoitus " Uskallanko muuttua vai olenko pieni pelkuri ?


    • vekuvaanvastaa

      Illuusio_Kone

      Onko kotikutoisilla psygologeilla vuosikokous?

      Aloitetaan nyt siitä että kunto täytyy olla sellainen että on reserviä työn jälkeen, oli työ sitten mitä tahansa.

      "Miksi? Mikä on elämäni tarkoitus " Uskallanko muuttua vai olenko pieni pelkuri ?

      helpointa on ottaa selvää siitä mikä todella toimii ja miksi . paljon helpompaa kuin torveilla kaiken maailman kikkakonstien kanssa.

      Jollet tiedä mikä toimii-todistetusti ja miksi niin kysy.kuvaanvastaa

      • Illuusio_Kone

        Ei psykologi vaan filosofi. DDD


      • veijollahauskaa
        Illuusio_Kone kirjoitti:

        Ei psykologi vaan filosofi. DDD

        Illuusio_Kone

        Paremmin ehkä "selittäjä Kekki", vai oletko siinä iässä että et muista ohjelmaa TV:ssä?


    • Pohdintaa

      Miten työkaverit töissä. Onko heillä samat lihavuus yms. ongelmat. Onko teillä hyvä porukkahenki töissä. Vai oletko se ulkopuolinen? Olet kuitenkin hyvin selvillä että syömisesi on totaalisen pielessä. Voisitko korvata jäätelösi ihan jollain muulla syömisellä. Työ jota teet taitaa olla vallan muuta kuin mitä haluaisit tehdä. Voisitko ajatella työsi vaihtamista johonkin toiseen työhön. Onko se mahdollista. Kirjaa ylös paperille (esim päiväkirja) asiat elämässäsi, jotka toivoisit olevan paremmin. Tee suunnitelma miten saat itsesi taas pinnalle. Pienin askelin. Sitten teet suunnitelmasi mukaan asioita. Olethan käynyt juttelemassa työpaikkaterveydenhoitajan kanssa.

    • laihdunko_kermakakulla

      Lopettakaa se laihduttaminen. Ruvetkaa syömään vain sen mitä keho tarvitsee. Ei se mitään rakettitiedettä ole. Ihminen kyllä lopulta tietää mitä saa syödä, ettei lihoisi mutta ei useinkaan halua. Kaikkea saa syödä kohtuudella. Elämä on valintoja. Ei se peilin vika ole jos naama on vino.

    • kylsesiitäedistyy

      Olen vähäsen lihavampi (Miltei yhtä pitkä) kuin sinä.Mulla on tosin isot naisen rinnat mut jos rahaa olisi leikkauttaisin ne rinnat pienemmiksi vaikka muut naiset leikkaa isommaksi rintojaan. Mut lisäät paljon kasviksia, salaatteja, kvinoa, riisiä, hedelmiä, se auttaa. Joskus myös kahvin sijaan teetä. Juo paljon vettä. Ei alkoholia. Liiku ulkona aina kun ehdit tai jumppaa pynnerruksia kotona ja jalkakyykkyjä ja vatsarutistuksia.

    • jotainhyvääon

      Hei!

      Muutamaa kohtaa kommentoisin tekstissäsi...
      TYÖ: Eli fyysinen työhän on sinänsä plussaa; liikuntaa ei tarvitse tehdä niin paljoa vapaa-ajalla, MUTTA nyt voisi totisesti olla hyvä hetki keskustella työkavereiden ja työnantajan kanssa. Pakkohan niitä taukoja JA ruokatauko on olla, jo lakisääteisesti! Eli jos sulla työvuoro kestää 12 h niin syöt sen aikana kahdesti sekä kotona ennen ja jälkeen töitten. Jos tauot on lyhyitä niin kotona kannattaa panostaa eväiden tekoon, esim. proteiinipitoiset salaatit (kana-, kananmuna-, kala-...), banaani, terveelliset välipalapatukat, täysmehu... Mistä saat hyvää energiaa nopeasti ja mikä oikeasti täyttää.

      RYTMI: Ei voi tavoitella samaa rytmiä kuin työttömänä. Nyt pitää keksiä uusi, soveltuva tähän hetkeen, aikaa voipi kulua, että keho ja mieli tottuu, mutta sitten sujuu paremmin! Mieti, mitkä on sinulla ne rentouttavat tekijät (onko ulkoilu, elokuvan kattominen, joku muu..), ja mahduta niitä arkeen! Jos et kerkiä salille, tee muutaman kerran viikossa pieni lihaskunto kotona sen tilalle.

      RUOKA: on tuossa listassa ihan hyviäkin lueteltu; kanafilee, riisi ja pinaattikeitto. Sit vaan kasviksia ja hedelmiä vielä mukaan :)

      TSEMPPIÄ! Aloita pienistä muutoksista, tavoitteena ensin se hyvä olo ja mieli, pudotetut kilot plussaa...

    • ParempiaValintoja

      Luulen että avaajaa väsyttää enemmän ravintoköyhä, sokeripitoinen ruokavalio, kuin raskas työ.

    • AlohaRavintovalmennus

      Lähes jokainen tietää kuinka suunnilleen pitäisi syödä, mutta silti moni toimii toisin ja tuntee pahaa oloa. Ongelma on siis jossain muualla kuin varsinaisessa tiedonpuutteessa. Siksi kannustan asiakkaitani aina miettimään ja tunnistamaan tunteitaan syömiskäyttäytymisen taustalla; usein juurikin tunteet ovat huonon itsekurin ja epäterveellisen syömisen taustalla. Terveellisten elämäntapojen omaksuminen edellyttää toki muutakin; esim. säännöllisyys ja suunnitelmallisuus ovat avainasemassa. Pysyvää muutosta tavoittelevalle pikadieetit harvoin ovat toimivia, siksi liputankin elämäntapamuutoksen puolesta; luodaan raamit sellaisille rutiineille joita halutaan pääpiirteissään noudattaa aina!

      Auttaisin sinua mielelläni, käy lukemassa lisää täältä:

      https://aloharavintovalmennus.com/

    • Micce52__

      170cm & 85kg ei mielestäni ole läski, mutta toki ylipainoinen, ja vielä suht nuori ikä huomioiden olisi hyvä tehdä elämäntaparemonttia. Herkut pois, normaali tasapainoinnen ruokavalio mutta pienempi annoskoko, ja iltanapostelu sun muut välipalat minimiiin. Tai välipalaksi vähäkalorista ja terveellistä, tyyliin ei jätskiä vaan hedelmä. Ja hikoilua & hengästymistä aiheuttavaa liikuntaa pari kertaa viikossa, edes 15-30min,

      Itse olen 175cm ja opiskeluaikoina parikymppisenä vajaat 70kg. Sinun ikäiseä kolmekymppisenä meni 80kg rikki ja nelikymppisenä olinkin jo satakiloinen. Konttorityötä ja pihvilounaita. Tottui syömään ihan ähkyksi, ja illalla herkkuja päälle. Pohjaton vatsa minullakin.

      Viisikymppisenä tuli jonkinlaisen parisuhdekriisin yhteydessä pariksi viikoksi syömishäiriötä, minulle aikuiselle miehelle. En nyt teinityttöjen tapaan sentään oksennellut, mutta kylläiseksi tuli lautasellisella porkkanaraastetta tms. Mutta tärkein juttu siitä : jo muutamassa päivässä tottuu, että ei tarvitse syödä vatsaa ihan täyteen, vaan vähempikin riittää. Porkkanaraasteella en elä, mutta pienempi lautanen jossa puolet "rehuja" ja maltillisesti muuta. 300-400 gramman pihvit kermaperunoilla jälkiruokana puolisen tusinaa jätskipalloa on taaksejäänyttä elämää.

      Tahdonlujuutta vaatii alkuun, mutta jos pääsee positiiviseen kierteeseen niin on jo voiton puolella.

    • JotainMuutaTekemistä

      Aloittajalle vinkiksi, että silloin kun alkaa tehdä mieli jäätelöä, voi lähteä vaikka puolen tunnin lenkille. Takaisin palauttuasi se jätski on unohtunut.

      • Micce52__

        Komppaan tuota. Kummasti muu tekeminen, ja etenkin liikunta, jotaa siihen että napostelemisen halu katoaa. Muutenkin alkaa paremmin maistua terveellinen ruoka pienemmissä annoksissa.

        Jos jää sohvalle lojumaan, himo napostella herkkuja on helposti aika suuri.


    • NäinkinVoiKäydä

      Aloittajan tekstistä jäi mieleen eniten se miten hän kertoo olevansa aina väsynyt eikä jaksa oikein mitään. Tämä ei kuullosta normaalilta vaikka työelämä olisikin vaativaa.
      Taustalla voisi olla myös masennusta joka aiheittaa juuri tuollaista kokonaisvaltaista väsymystä ja myös usein huonontuneiden elämäntapojen takia lihomista.
      Aloittajan kannattaisi ehkä keskustella asiasta vaikka työterveyslääkärin kanssa ja saada apua niin elämässä jaksamiseen kuin ohjeita ja kannustusta liikuntaan ja parempiin ruokailutottumuksiin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6462
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4183
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2577
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2010
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1528
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1387
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1036
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1021
    Aihe