Mitäpä tehdä mummolle joka höpöttää kuolevansa kolmen viikon päästä tai huomenna ehkä ensi viikolla?
Pidämme kyllä yhteyttä, joka päivä käydään kerran pari. Nämä höpötykset kuolemasta rasittavat äärettömästi, en jaksaisi millään enää kuunnella.
Syöpäsairaana hän käy sairaalassa parin viikon välein ylimääräisillä visiiteillä joskus on sitten viikonlopun yli tarkkailtavana milloin mistäkin vaivasta, kun ei halua olla yksin kotona. Nyt ovat huomanneet visiitit eivätkä ole enää yösiaa sairaalasta antaneet.
Onko kuolemanpelko vai mikä kun juoksuttaa sairaalaväkkeä ja höpöttää kuolemaansa. Syöpä on ns stabiili tällä hetkellä.
Mikä neuvoksi, että taas jaksaisi. Pitäisikö komentaa olemaan hiljaa kuolemastaan, minä en ainakaan jaksa enää kuunnella.
Pidämme kyllä yhteyttä, joka päivä käydään kerran pari. Nämä höpötykset kuolemasta rasittavat äärettömästi, en jaksaisi millään enää kuunnella.
Syöpäsairaana hän käy sairaalassa parin viikon välein ylimääräisillä visiiteillä joskus on sitten viikonlopun yli tarkkailtavana milloin mistäkin vaivasta, kun ei halua olla yksin kotona. Nyt ovat huomanneet visiitit eivätkä ole enää yösiaa sairaalasta antaneet.
Onko kuolemanpelko vai mikä kun juoksuttaa sairaalaväkkeä ja höpöttää kuolemaansa. Syöpä on ns stabiili tällä hetkellä.
Mikä neuvoksi, että taas jaksaisi. Pitäisikö komentaa olemaan hiljaa kuolemastaan, minä en ainakaan jaksa enää kuunnella.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mietipä mummoasi ! Hänenkin pitää jaksaa. Jokaiselle tulee eteen ajatus elämän päättymisestä.
Sinullekin. Toivon, että kuuntelijoita piisaa, kun kuolema alkaa pelottaa.
Niin mummohan voi olla vaikka minkä ikänen,nuori tai vanha. Jos mummo on vaikkapa 50-68 esimerkiksi,on nuori ja kuolema voi pelottaa,ei siis ole valmis lähtemään. Nämä ovat vaikeita asioita.
En tiedä onko tästä apua,mutta katso ja näytä mummillesikin "Isän rakkauskirje". En halua tuputtaa uskontoa,koska jokaisella on oma käsitys siitä,mutta itselle siitä on ollut apua. Siinä kerrotaan,kuinka jokainen hiuskarvakaan ei putoa tietämättä,jo syntymästä lähtien on aika maan päällä määrätty jne...
Kyllä varmaan mummolla on kuolemanpelkoa, ahdistusta vakavan sairauden kanssa. Sairaalasielunhoitaja voisi olla paikallaan ja kannattaa kysyä haluaisiko sairas keskustella sellaisen kanssa. Muuten sielunhoitaja juttelee asiakkaan ehdoilla ja ei tuputa uskonasioita. Hän on saanut koulutuksen kohdata hädässä oleva sairauden kanssa kamppaileva ihminen. Ja uskon että haluttaessa voitte keskustella myös niin että olette kolme läsnä. Ei missään nimessä pitäisi tyrmätä hätää ja pelkoa potevaa sairasta sanomalla: suu kiinni, en jaksa kuunnella.
Hei
Komppaan tätä kirjoittajaa. Sairaalateologit ovat juuri tätä varten.
Voimia raskaaseen matkaan!
pappi Elisabet
Kuunnelkaa rauhassa ja kunnolla mummoa ! Antakaa hänen puhua ahdistuksensa ulos.
Tai varatkaa aika sairaalan työntekijälle, jonka kanssa hän voi keskustella.
Se laittaa vielä enemmän ahdistamaan, kun kukaan ei halua kunnolla kuunnella, ei saa kenenkään kanssa keskustella.
Syöpädiagnoosi (tai muu vakava sairaus) itsessään aiheuttaa kuolemanpelon, on ihminen minkä ikäinen hyvänsä. Kuolemanpelolla ja iällä ei ole paljon tekemistä toistensa kanssa.
Yhtä pelottava asia se on ikään katsomatta, kun vakava tilanne eteen tulee.