Jatkosodasta ei tehty yhtään hyvää elokuvaa

Tuntemattomasta sotilaastakin saa kuvan kuin Neuvostoliitto olisi ollut täysin syytön jatkosotaan. Niinhän asia ei ole.

Venäjä on myöntänyt talvisodan olleen vääryys Suomea kohtaan. Siitä Venäjällä kuitenkin virallisesti on vaiettu, että Neuvostoliitto pyrki välirauhan aikana jatkamaan talvisodan vääryyttä. Eli viemään loppuun sen mikä siltä jäi talvisodassa kesken.

Kuten Molotov sanoi marraskuussa 1940 Hitlerille Berliinissä: " Elokuun 1939 sopimus on tarkoitetulla tavalla toteutettu lukuunottamatta Suomea".

Kaikki muut etupiirijaossa Neuvostoliion etupiiriin annetut maat oli siihen mennessä liitetty Neuvostoliioon. Eli Suomenkin sovjetisointi oli Neuvostoliiton tarkoitus.

Venäjän täytyisi tuomita tuo Molotovin puhe ja kertoa miten Suomi olisi voinut torjua sovjetisointiuhan.

Venäläinen professori V M Holodkovski päätyi 1981 ja 1991 siihen arvioon, että Suomen ainoa vaihtoehto oli tukeutua Saksaan.

Hänet erotettiin sen takia tiedeakatemiasta.
366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuntemattomaan sotilaaseen täytyi lisätä kuvaus Molotovin Berliinin vierailusta marraskuussa 1940.

Se antaisi kuvan ettei Neuvostoliitto ollut syytön.

Äänestä
  • Totta! Kirjaan lisätään oma salainen lisäpöytäkirja, jonka olemassaolon sitten Venäjä kieltää seuraavan 45:n vuoden ajan!

    Äänestä

  • NäinNaapurissa kirjoitti:

    Totta! Kirjaan lisätään oma salainen lisäpöytäkirja, jonka olemassaolon sitten Venäjä kieltää seuraavan 45:n vuoden ajan!

    Suomalaiset kyllä tämän lisäpöytäkirjan tuntevat vaikkei sitä kirjassa olekaan. Kirja on kovin suomettuneisuuden hengen mukainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyujewtr kirjoitti:

Tuntemattomasta sotilaastakin saa kuvan kuin Neuvostoliitto olisi ollut täysin syytön jatkosotaan. Niinhän asia ei ole.

Venäjä on myöntänyt talvisodan olleen vääryys Suomea kohtaan. Siitä Venäjällä kuitenkin virallisesti on vaiettu, että Neuvostoliitto pyrki välirauhan aikana jatkamaan talvisodan vääryyttä. Eli viemään loppuun sen mikä siltä jäi talvisodassa kesken.

Kuten Molotov sanoi marraskuussa 1940 Hitlerille Berliinissä: " Elokuun 1939 sopimus on tarkoitetulla tavalla toteutettu lukuunottamatta Suomea".

Kaikki muut etupiirijaossa Neuvostoliion etupiiriin annetut maat oli siihen mennessä liitetty Neuvostoliioon. Eli Suomenkin sovjetisointi oli Neuvostoliiton tarkoitus.

Venäjän täytyisi tuomita tuo Molotovin puhe ja kertoa miten Suomi olisi voinut torjua sovjetisointiuhan.

Venäläinen professori V M Holodkovski päätyi 1981 ja 1991 siihen arvioon, että Suomen ainoa vaihtoehto oli tukeutua Saksaan.

Hänet erotettiin sen takia tiedeakatemiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu