Kuinkahan monen toimistotyöntekijän verenpaine on tänään noussut, kun toimistoon tulee uusi tietotekninen laite. Pomo tuo uuden laitteen,käyttöön opastuksesta ei ole tietoakaan. Omalla työpaikalla on tapeltu uuden kopiokoneen kanssa. En saanut laitetta toimimaan. Tietenkin se joka osaa käyttää on poissa töistä. Ei olisi iso homma tehdä yksinkertaiset ohjeet tekstinkäsittelyohjelmalla muita varten. Tänään asioin toimistossa. Tuttu työntekijä kysyi neuvoa tulostimen käyttöön. Todennäköisesti syy on se, että kun Tietokoneeseen vaihdetaan tulostin, on asennettava kyseisen tulostimen ajuri eikä sitä todennköisesti oltu tehty.
Toimistotekniikkaa
6
247
Vastaukset
- UusavuttomuusOsa2
Tulostimen/kopiokoneen/skannerin/monitoimilaitteen ym. käyttö ja asentaminen on yleissivistystä ja jokaisen työelämässä olevan tulee pystyä vaikka asentamaan uusi verkkotulostin tai tavallinen tulostin sekä sen ajurit. Jos näin perusasiaa ei yksikään työmaalla hanskaa, niin melkoinen alisuorittajien kerho lienee kyseessä!
- PikkasenAjattelua
Eli kerrot täällä julkisesti, että et osaa ajatella omilla aivoillasi.
Kuten edellinen vastasi, niin tuollaisten peruslaitteiden käyttö ei paljoa vaadi, ja kuuluu ihan normaaleihin taitoihin. - dtysffdhstgfjgf
Älä välitä noista edellisistä vastaajista.
Pomon tulee tietenkin antaa käyttökoulutus uusiin laitteisiin --olipa kyseessä mikä tahansa vimpain-- ja ilman sitä laitteeseen ei saa koskea, koska jos se menee rikki ja tulee kallis korjaus niin syy on käyttäjän, joka ei ole saanut koulutusta.
Toiseksi yhdenkään toimistotyöntekijän ei kuulu osata laitteen huoltoa, asentamista tai päivittämistä; sitä varten on joko ulkopuolinen laitteesta vastaava taho tai talon sisäinen tietotekniikan vastuuhenkilö. Jos toimistotyöntekijän pitää osata tehdä tietoteknisiä toimenpiteitä, niin tällöin henkilö tekee kahden ihmisen työtä ja ansaitsee reilun palkankorotuksen.- kljsdkjfkldkj
Kyllähän varsinkin toimistoalan firmassa luulisi olevan jonkinlaisen IT / mikrotukihenkilön jolle kuuluisi ainakin laitteiden kunnossapito ja ylläpito.
En tosin ole varma onko uuden tulostimen asennus mikrotuen homma vai pitäisikö se kuulua toimistotyöntekijän ammattitaitoon. Näitähän asentelee jokainen kotonakin omin päin.
Tuo että jokaiseen laitteeseen pitäisi saada käyttökoulutus, kuulostaa enemmän teollisuuspuolen hommilta. Sillä puolella asialla on oikeasti merkitystä työturvallisuuden kannalta, teollisuuskoneet voivat olla hengenvaarallisia jos ei tiedä tarkkaan mitä tekee. Meidänkin tehtaalla on sattunut vakavia tapaturmia, onneksi kukaan ei ole kuollut.
Teollisuustyön vaarallisuuteen ja raskauteen sekä epämiellyttäviin olosuhteisiin nähden palkkaus on täysin ala-arvoista.
Älkää uskoko noita teollisuuden edustajien mainospuheita että teollisuustyö ei "enää tänä päivänä" ole muka raskasta ja likaista, se on ihan täyttä paskapuhetta!
- Arkipyöräilyä
Kiitos palautteesta. Laiteen käyttö sujuu jo niin hyvin, että työ sujuu. Vieläkään en osaa ottaa kaksipuolisia kopioita uudella laiteella, mutta se ei haittaa.
- Anonyymi
Tämä on jo vanha viestiketju, mutta kyllä pomoissa on niin paljon eroa!
Meillä on käytössä työajanseurantaohjelma, missä olen itse pääkäyttäjä ja käyttöni on erilaista kuin muilla. Pomo sanoi, ettei minun tarvitse osallistua työntekijöiden koulutukseen sen käytössä, itse hän oli paikalla. Mutta mutta, pomo ei osaakaan käyttää tätä ohjelmaa koulutuksesta huolimatta, joten minä yritän opastaa työntekijöitä vajavaisilla taidoillani.
Moni muukin asia on opeteltava itse, pomosta ei juurikaan ole apua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1662120Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3111803- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821258Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671170
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972