Mieheni meni aikoinaan kanssani naimisiin omasta tahdostaan. Sittemmin hän alkoi solvata ja nimitellä minua ja toistaa, miten ei pidä minusta tai miten vihaa minua ja miten avioliittomme on mitätön ja merkityksetön enkä minä ole koskaan ollut hänen vaimonsa hänen sydämessään jne. Sydämeni murtui pikku hiljaa ja minusta tuli kova ja kylmä hänen ollessaan läsnä mutta en koskaan sanonut hänelle takaisin mitään vastaavaa, mikä olisi suoraan kohdistunut hänen persoonaansa. En koskaan sanonut hänelle etten pitäisi hänestä tms. Rakastin häntä mutta en enää sanonut sitä. Miten olisin voinut, kun hän toistuvasti totesi, ettei edes pidä minusta (ja sylki kasvoihini). Yksin ollessani itkin. Hän sai minusta vain kuvan, että olen kylmä enkä välitä. Mutta nuo minuun kohdistetut sanat tekivät vahinkoa minussa jatkuvasti ja tekevät edelleen. Hän haluaa eron. Sallin sen hänelle. Suren vain sitä, että hän uskoo, että olen kylmä ja haluan pysyä etäällä, kun todellisuudessa haluaisin läheisyyttä ja rakkautta.
avioliiton loppu
26
464
Vastaukset
- kalexis
Varmasti kyse on sinun kohdallasi jonkinlaisesta väärin käsityksestä. Jos olet lukenut tälle sivulle kirjoittavien suomalaisnaisten juttuja, niin tiedän heidän pitävän muslimi miehiä todellisina kultakimpaleina, joissa yhdistyy naisen kunnioitus, auttamishalu ja palvelu alttius. Mistä syystä naiset jotka ovat onnistuneet iskemään muslimi miehen tuntevat itsensä kuningattareiksi ja jalokiviksi niin kuin he itse asian ilmaisevat.
Nyt sinun kertomuksesi väittää jotain aivan muuta. Jossain on siis jokin pahasti vinossa. - Eiihyvääpäivää
Kaikki on vinossa jos haet peräti rakkautta mieheltä joka ei enää halua tunnustaa sinua vaimokseen ja ja sylkee kasvoillesi. Sitten vielä suret että vaikutat liian kylmäkiskoiselta. Olisiko ammattiapu paikallaan?
- ttläsnä
pysykää naiset erossa noista vitun muslimeista jos ei suomalainen mies kelpaa. runkatkaa itsenne hengiltä. suomi mies on maailman paras jos löytää sen oikean. vitun nuijat
- mielipiteeni
Näin on. Suomalaiset ovat sivistyneestä rakenteesta. Parempaa ei ole.
Mitä enemmän aurinko paistaa, sen eläimellisimmiksi tuntuu meno menevän maapallon osissa.
Aloittajalle sanoisin, että unohda koko mies. Sairas mieli sairastuttaa sinutkin.
Onhan näitä kai suomalaisissakin joitakin harvakseltaan.
Silti pääosin suomalaiset ovat 1-luokkaa. Parempaa saa etsiä ja itseään siinä loukata. - Aivantoistamieltä
Vai on se suomiukko maailman paras mies? Ulkomaalaiset naisetkin toista mieltä. Monet maahanmuuttajina tulleet naisetkin pitää heitä naurettavina nössöinä, joka ei osaa pitää naisen ja perheen puolia. Ihan turha siis ihmetellä miksi eivät halua suomiukkoa. Musliminaisetkin on tuota mieltä suomiukosta ja siksi pysyvätkin miehekkäissä arabimiehissä ei minkään neitiä muistuttavan suomiukon kanssa hahahhahaaä
- kylmä_ulkokuori
Mieheni on kyllä suomalainen. Kirjoitukseni tuli vahingossa tänne. Olen alkanut harkitsemaan suhdetta muslimin kanssa. Täällä olevien kirjoitusten mukaan he ovat kunnon miehiä.
- äläiikinä
Ainoastaan yksi sairas muslimiakka kehuu muslimimiehiä ei kukaan muu. Kyllä suomesta hyvin miehiä löytyy, älä ikinä huoli muslimimiestä .
- HAUskaailmanviinaa
Ohitat sentään karmeimman valinnan eli suomiukon. Suomiukosta on vain huonoa kerrottavaa. Paljon on vikaa suomiukossa kaikki tapaamani suomiukot paljastuivat juopoiksi. Muslimimiehet ei juo ja muutenkin osataan pitää hauskaa ilman viinaakin. Juhlakulttuuri on erilainen verrattuna suomalaiseen; ei viinaa, vaan juhlissa lapset laulavat ja leikkivät, ruokapöydän ääressä jutellaan teetä juoden ja juhlissa aikuiset tanssivat. Suomalaisissa juhlissa ryypätään ja lauletaan karaokea humalassa lasten nähden. Häissäkin pitää nykyään ryypätä, vaikka kyseessä olisi perheellinen aviopari! Arabimiehen ottaessa et tule pettymään. Tulen itsekin ottamaan jatkossa vain raamikkaan ja aina selvinpäin olevan arabimiehen. Islam sentään arvostaa naista. Muslimimies kohtelee mua naisena kun taas länsimaissa, varsinkin pohjoismaissa pitäisi olla joku fitness-tyty.
- siinäsulletyhmälle
HAUskaailmanviinaa kirjoitti:

Siinä meidän palstan sairas muslimiakka taas vauhdissa.
" Tulen itsekin aina jatkossakin ottamaan raamikkaan......."
Se ottaminen on varmasti helppoa kun on viisi lasta. Että älä kirjoita täyttä paskaa.
Muslimimieskö ei juo, tuo on täyttä paska puhetta, kyllä viina maistuu heillekin.
Suomimies ei oo karmein valinta , vaan paras. - Meilläeijuoda
siinäsulletyhmälle kirjoitti:
Siinä meidän palstan sairas muslimiakka taas vauhdissa.
" Tulen itsekin aina jatkossakin ottamaan raamikkaan......."
Se ottaminen on varmasti helppoa kun on viisi lasta. Että älä kirjoita täyttä paskaa.
Muslimimieskö ei juo, tuo on täyttä paska puhetta, kyllä viina maistuu heillekin.
Suomimies ei oo karmein valinta , vaan paras.Oma mieheni ei juo eikä juo meidän nuoretkaan ja siitä pidän huolen etteivät nuoret tule kännissä kotiin tai ole sätkä huulessa odottomassa cittarin pihalla hakuria. Pidän nuorten kavereiden vanhempiinkin yhteyttä, tämä on aika harvinaista nykypäivänä. Nykyään vanhempia ei kiinnosta missä heidän lapset liikkuu joten he saavat aamuyölläkin liikkua tuolla kylillä. Perinteisille arvoille näytetään keskisormea ja sitten ihmetellään nuorten pahoinvointia.
- Kyllätämäsitjaksaajauhaa
Jaahas, kunnon miehiä ovat!? Tulihan tuo ilmi taas saksalaisessa pikkukaupungissa, kun hyökkäsivät tuntemattomien ihmisten kimppuun hakaten ja lyöden.
- Rääpälelogiikkaa
Meilläeijuoda kirjoitti:
Oma mieheni ei juo eikä juo meidän nuoretkaan ja siitä pidän huolen etteivät nuoret tule kännissä kotiin tai ole sätkä huulessa odottomassa cittarin pihalla hakuria. Pidän nuorten kavereiden vanhempiinkin yhteyttä, tämä on aika harvinaista nykypäivänä. Nykyään vanhempia ei kiinnosta missä heidän lapset liikkuu joten he saavat aamuyölläkin liikkua tuolla kylillä. Perinteisille arvoille näytetään keskisormea ja sitten ihmetellään nuorten pahoinvointia.
Siinä olet oikeassa, että vanhempien pitäisi enemmän huolehtia lapsistaan ja olla tietoisia missä he liikkuvatkin, mutta tuollaista muslimi huttua ei myöskään pitäisi syöttää lapsilleen. Muslimimaissa lapset aivopestään jo varhaisessa iässä ja heille vääräuskoisia etupäässä naisia ja tyttöjä saa hakata,pahoinpidellä ja raiskata mennen tullen.
- kalexis
HAUskaailmanviinaa kirjoitti:
Ohitat sentään karmeimman valinnan eli suomiukon. Suomiukosta on vain huonoa kerrottavaa. Paljon on vikaa suomiukossa kaikki tapaamani suomiukot paljastuivat juopoiksi. Muslimimiehet ei juo ja muutenkin osataan pitää hauskaa ilman viinaakin. Juhlakulttuuri on erilainen verrattuna suomalaiseen; ei viinaa, vaan juhlissa lapset laulavat ja leikkivät, ruokapöydän ääressä jutellaan teetä juoden ja juhlissa aikuiset tanssivat. Suomalaisissa juhlissa ryypätään ja lauletaan karaokea humalassa lasten nähden. Häissäkin pitää nykyään ryypätä, vaikka kyseessä olisi perheellinen aviopari! Arabimiehen ottaessa et tule pettymään. Tulen itsekin ottamaan jatkossa vain raamikkaan ja aina selvinpäin olevan arabimiehen. Islam sentään arvostaa naista. Muslimimies kohtelee mua naisena kun taas länsimaissa, varsinkin pohjoismaissa pitäisi olla joku fitness-tyty.
Ja sen lisäksi näyttävät tosi miehekkäiltä, nilkkoihin asti ulottuvissa valkoisissa mekoissaan ja rätti päässään.
- Raakaa-tietoa
Kyllätämäsitjaksaajauhaa kirjoitti:
Jaahas, kunnon miehiä ovat!? Tulihan tuo ilmi taas saksalaisessa pikkukaupungissa, kun hyökkäsivät tuntemattomien ihmisten kimppuun hakaten ja lyöden.
Ja kaikkiko 1,3-1,7 miljardia muslimia ovat samanlaisia? Mitenkähän on sinun älysi laita? Ainahan joukkoon mahtuu yksittäistapauksia. Hiljakkoin pidätettiin kolme suomalaista terrorismin suunnittelusta. Lue lehtiä, niin tiedät enemmän, ja luulet vähemmän.
- Silmätkiinnikulkeva
Raakaa-tietoa kirjoitti:

Joo, lue sinäkin vaan enemmän, niin luulet vähemmän. Taidat vaan ummistaa silmäsi muslimi sikojen tekosilta.
- Ketkähäntässävihaa
Rääpälelogiikkaa kirjoitti:
Siinä olet oikeassa, että vanhempien pitäisi enemmän huolehtia lapsistaan ja olla tietoisia missä he liikkuvatkin, mutta tuollaista muslimi huttua ei myöskään pitäisi syöttää lapsilleen. Muslimimaissa lapset aivopestään jo varhaisessa iässä ja heille vääräuskoisia etupäässä naisia ja tyttöjä saa hakata,pahoinpidellä ja raiskata mennen tullen.
Meillä ei lapset hakkaa ja raiskaa kristittyjä. Taitaapi olla niin että te ette halua muslimeja tänne kun taas Tunisiassa, Marokossa ja Libanonissa on kirkkoja, jotka ovat saaneet pysyä pystyssä. Et taida yhtään arvostaa uskontoa. Todella surullista ettei Suomessa arvosteta uskontoa ja kaikki uskontoon viittaava sanakin nähdään loukkauksena. Juuri tämä uskonnotomuus johtaa siihen ettei perhettä arvosteta. Miehen ja naisen välinen tasa-arvo toteutuu parhaiten uskonnossa, jossa miehet saa olla miehiä ja naiset naisia. Ihan kuin naisten pitäisi olla lihaksikkaita ja voimakkaita todentaakseen tasa-arvoa. Toivottavasti omat tyttäret ei ala mikskään bodaajiksi tai pojat suuntaa hoitoalalle.
- Vaaleasuomalainen
Raakaa-tietoa kirjoitti:
Ja kaikkiko 1,3-1,7 miljardia muslimia ovat samanlaisia? Mitenkähän on sinun älysi laita? Ainahan joukkoon mahtuu yksittäistapauksia. Hiljakkoin pidätettiin kolme suomalaista terrorismin suunnittelusta. Lue lehtiä, niin tiedät enemmän, ja luulet vähemmän.
"Hiljakkoin pidätettiin kolme suomalaista terrorismin suunnittelusta. "
Joopa - "suomalaisia " hyvinkin :). Kun kuvaa katto niin olivat kyllä poikkeuksellisen tummia kavereita muihin suomalaisiin verrattuna .
- Raaka-_-Watson
Ottaako totuus koville? Nainen ei voi olla muslimi, joten mitään muslimiakkaa ei ole olemassa.
- ononin
Mitään muslimiakkaa ei ole olemassa.
Onhan täällä tämä sairas riehuja . - suomi-ukko-on-juoppo
ononin kirjoitti:
Mitään muslimiakkaa ei ole olemassa.
Onhan täällä tämä sairas riehuja .Ei ole. Myönnä jo totuus!
- Ihquatoimintaa
suomi-ukko-on-juoppo kirjoitti:
Ei ole. Myönnä jo totuus!
Ei ole muslimiakkaa,mutta muslimien horo on kyllä tällä palstalla riehumassa ja haukkumassa suomalaisia miehiä.
Hänen mielestään muslimit ovat naisten auttajia ja suojelijoita, pitävät naisiaan kuin kukkaa kämmenellä, lapset leikkivät vain pöydän ympärillä kun vanhemmat juovat vain teetä ja tanssivat.
Voi miten ihqua!! - ääliöakalle
suomi-ukko-on-juoppo kirjoitti:
Ei ole. Myönnä jo totuus!
Muslimiakka on tyhmä . Myönnä jo totuus, olet palstan ääliö.
- ChinaDragon
"Taitaapi olla niin että te ette halua muslimeja tänne kun taas Tunisiassa, Marokossa ja Libanonissa on kirkkoja, jotka ovat saaneet pysyä pystyssä"
Outo ihminen tämä huuhaa joka koko ajan uskottelee muslimien olevan vain hyvätahtoisia. Afrikassa on suljettu satoja kirkkoja juuri vainosta johtuen. Ei ole myöskään harvinaista ääri-islamistien tappoiskut kristittyjen kyliin joissa kuolee kymmeniä ihmisiä.
Miksi et kerro totuutta vaan kerrot valkoisia puolitotuuksia valheineen?
World Watch List -raportin mukaan viime vuonna yli 350 miljoonaa kristittyä joutui uskonvainon kohteeksi. Positiivista on kuitenkin se, että tapettujen kristittyjen määrä väheni edellisvuodesta.
Viisi merkittävintä vainoihin vaikuttanutta trendiä viime vuonna olivat uskonnollisen nationalismin nousu Aasiassa, radikaalin islamin eteneminen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Lähi-idässä käynnissä oleva kamppailu ääri-islamilaisten järjestöjen ja autoritaaristen hallitusten välillä sekä puhdas uskonnollisiin syihin perustuva vaino.
Uskonnonvapauden loukkaukset liittyvät siis politiikkaan, etniseen vainoon ja uskonnollisesta vakaumuksesta johtuvaan syrjintään, painostukseen ja väkivaltaan.- Raamikkaitamuka
Älä kuvittele, että tuo pösilö kuuntelee järjen ääntä. Jos on tuollaisella Islam hutulla aivopesty, ei osaa ajatella järkevästi. Se on vähän sellaista ns. musta tuntuu tietoa mitä hän suustaan päästää.
On ressukkaa sopivasti unohtanut mikä ahdistelu-ja raiskausaalto hiipi ympäri Eurooppaa, kun matut tunkeutuivat maihimme. Eikä se ole loppunut vieläkään.
Tuskin tasa-arvo toteutuu uskonnon varjolla, eihän se ole toteutunut Suomessakaan, vaan naiset ovat sitä vaatineet. Ei tuon kanssa kannata vängätä, ei se ymmärrä kuin itseään.
- kirjoitahänelle
Näytä tuo kirjoituksesi miehellesi tai kirjoita hänelle kirje. tuo on pelkoreaktio, että sinä vetäydyt kuoreesi ja muutut jääkuningattareksi. Se on sinun tapasi kun olet peloissasi esim. että sinut hylätään ja sinua ei rakasteta tai sinä et ole varma, rakastatko sinä ja haluat tätä suhdetta yms. Itse puolestani pakenen kodistani kun tulee eripuraa, vaikka pitäisi jäädä ja selvittää asioita. Sinä heittäydyt etäiseksi, kun sinun pitäisi puhua. Pelko saa meidät toimimaan täysin päinvastoin kuin pitäisi. Voi olla että hän riehuu muuten, saadakseen sinusta reaktioita esiin mutta sinä sulkeudut vain enemmän. Hän ei ehkä edes tajua miten hänen julmat sanat loukkaavat sinua.
Puhu tai kirjoita hänelle tuo, mitä kirjoitit tänne. Olet todella hyvä purkamaan tunteitasi kirjoittamalla. Älä leimaa häntä tyyliin: "sinä olet tuollainen", vaan kerro, miten sydätäsärkevän pahalta tuntuu kun hän puhuu sinulle sellaisia ja miten se saa sinut jähmettymään. - aka-simalia
Ai että ihan omasta tahdostaan? Onko varmaa ettei muslimia painostettu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta344571Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203175Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692311Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui492182- 1632039
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171643
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601641Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1111611M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151269