mitään laillista. Eduskunta oli hajalla ja ties missä Suojeluskuntien panttivankina tiedonsaantipimennossa. Hallitus hajalla ja vain muutama porvariministeri muka edusti koko hallitusta ja laillisuutta.
Armeijaa ei ollut, oli vain kaksi keskenään kilpailevaa kansalaisjärjestöä. Massa oli tosin Saksan armeija, jonka laiton hallitus oli maanpetospäätöksellä kutsunut maatamme miehittämään ja valvomaan porvarien tekemän maanpetossopimuksen täytäntöönpanoa.
Voittaja teloitti ihmisiä täysin yksityisten isäntien mielihalujen mukaan ja sitä touhua iljettiin kutsua jonkunlaisiksi oikeuksiksi käsitettä oikeus karkeasti häväisten. Kymmenet tuhannet oli suljettu leireihin ja heitä tapettiin nälällä, taudeilla ja ampumalla, täysin mielivaltaisesti.
Tätä touhua jotkut kuitenkin ilkeävät kutsua laillisuudeksi ja laillisuuden palauttamiseksi. Työväen hallitsemilla alueilla todellista laillisuutta oli ainakin 50 kertaa enemmän kuin lahtarien alueilla. Yksittäisiä rikoksia tapahtui koska joka kohtaa ei voitu valvoa mutta rikollisia haettiin ja rangaistiin. Työväenhän oli pakko ottaa alueita hallintaansa anarkian estämiseksi koska maassa ei ollut laillista hallitusta Suojeluskunnat uhkasivat työväen henkeä kuten sitten nähtiinkin.
Armeijaa ei ollut, oli vain kaksi keskenään kilpailevaa kansalaisjärjestöä. Massa oli tosin Saksan armeija, jonka laiton hallitus oli maanpetospäätöksellä kutsunut maatamme miehittämään ja valvomaan porvarien tekemän maanpetossopimuksen täytäntöönpanoa.
Voittaja teloitti ihmisiä täysin yksityisten isäntien mielihalujen mukaan ja sitä touhua iljettiin kutsua jonkunlaisiksi oikeuksiksi käsitettä oikeus karkeasti häväisten. Kymmenet tuhannet oli suljettu leireihin ja heitä tapettiin nälällä, taudeilla ja ampumalla, täysin mielivaltaisesti.
Tätä touhua jotkut kuitenkin ilkeävät kutsua laillisuudeksi ja laillisuuden palauttamiseksi. Työväen hallitsemilla alueilla todellista laillisuutta oli ainakin 50 kertaa enemmän kuin lahtarien alueilla. Yksittäisiä rikoksia tapahtui koska joka kohtaa ei voitu valvoa mutta rikollisia haettiin ja rangaistiin. Työväenhän oli pakko ottaa alueita hallintaansa anarkian estämiseksi koska maassa ei ollut laillista hallitusta Suojeluskunnat uhkasivat työväen henkeä kuten sitten nähtiinkin.
Vastaukset 59
Vanhimmat
hyvä niin
Venäläiset joukot olivat täällä ainakin laittomasta. Ne oli luvattu vetää pois mahdollisimman piaan.
Avaus koskee luonnollisesti vain Suomen sosialistista työväentasavaltaa, joka oli laiton kapinavaltio. Kansainvälisestikin tunnustetulla Suomen tasavallalla oli laillinen hallitus ja asevoimat. Eduskunnasta osa oli liittynyt laittomaan kapinaan, mutta enemmistö oli edelleen hallituksen takana ja kokoontui heti, kun olosuhteet sallivat.
Ruotsin, Saksan ja Venäjän lisäksi ei mikään merkittävä maa tunnustanut kumpaakaan osapuolta Suomessa ennen tasavaltalaisten voittoa. Ranska veti tunnustuksensa pois kuningassekoilun takia.
Eli Suomen kannalta merkittävimmiltä tuli tunnustus. Ranska ilmoitti nimenomaan, että se tunnustaa edelleen Suomen itsenäiseksi valtioksi, mutta ei hyväksy sille saksalaista kuningasta, joka ei sitten koskaan astunut virkaansa.
kokoontui heti, kun olosuhteet sallivat.
Toisinsanoen, kun Mannerheim ja Svinhuvud sen sallivat. Nämä kaksi miestä olivat ne olosuhteet. Tapahtumien kulkuun ei eduskunnalla ollut mitään sanomista, ehkä kuulivat silloin tällöin jostain joitain huhuja.
Mannerheim vahvisti siirtymisen parlamentaariseen demokratiaan ja Ukko-Pekka väistyi kuningashankkeen epäonnistuttua. SKP:ssä jatkoi pitkälti sama porukka 30-luvun puhdistuksiin asti.
1918 tapahtui laaja etninen puhdistus ja joukkotuho.
30 000 - 40 000 työväestöön kuuluvaa tuhottiin valkoisten toimesta.
Se oli raaka kansanmurha, josta suomen työväestö ei ole toipunut vieläkään, siis 100 v..
Ja Tälläkin hetkellä, se jäljelle jääneiden perilliset, työväestö on hampaatonta alistunutta lammas väkeä. Etninen puhdistus onnistui siis !!
Kpkopmus valko lahtarit on vallassa. Köyhiä herjataan valta mediassa. yms. jne.
Tää oli hauska. Suomen kolme vimosta kommaria panevat parastaan!
ahne lahtari on ylimielinen, ahne lahtari jatkaa sukupolvesta toiseen jumalatonta ahnehtimista, ja mikään ei muutu. jumalatonta menoa.....
tuhottiin kaasu-uuneissa noin 500000 työläistä
Avaajalta jäi muistamatta sekin laittomuus kun porvaristo tuona vuonna luovutti Suomen Saksalle tahdottomaksi vasallivaltioksi. Oli todella hullu vuosi tuo 1918. Kaikki sekosi sanoinkuvaamattomalla tavalla heti kun Venäjän järjestysvalta täältä kirposi ja porvaristo sai vallan.
Vasemmistoa todellakin tarvitaan tässä maassa järjen valona kuten taas tämänkin päivän porvaristosta nähdään, sotakiihkoja reikäpäitä koko lafka. Mottona päin inhaa itää.
Ja oikea vasemmistohan oli Aleniusta, Tanneria ja muita Suomen etuja ajavia ihmisiä, ei sinun, Kuusisen tai Bäckmanin porukkaa.
Olen aina äänestänyt oikeistoa.
Tuskinpa sinä sekopää tiedät mitä mikin käsin äänestää.
Suomessa oli onnekasta aikaa kun Pax Russiana oli voimassa 110 v. Sitten 1918 kaikki repesi kun porvaristo alkoi purkaa paineitaan ja pääsi estoitta toteuttamaan itseään. Työväen ja köyhien onneksi syksyllä 1944 taas palautui Pax Russiana, riehunta loppui ja ihmisoikeudet palasivat.
"Työväen ja köyhien onneksi syksyllä 1944 taas palautui Pax Russiana, riehunta loppui ja ihmisoikeudet palasivat. "
Todellisuudessa vuodest 1945lähtien Itä-Euroopassa tuo Pax Russianamerkitsi loputtomia vankivaunujonoja kohti itäisiä gulaheja!
Vai vielä ihmisoikeudet palasivat?!
Itä-Blokin mailla ne loppuivat ja palasivat VASTA 1990!
------Todellisuudessa vuodest 1945lähtien Itä-Euroopassa tuo Pax Russianamerkitsi loputtomia vankivaunujonoja kohti itäisiä gulaheja!----
Reikäpää se vaan aina jaksaa valehdella, Itä-Euroopan maista ei viety ketään itään vankina. Ne maat hoiteliva omat vankinsa ihan itse.
Suomen köyhien ihmisoikeudet palasivat syksyllä -44 ensi kertaa vuoden 1917 jälkeen. Olen jututtanut aika monia vanhoja työläisiä ja he sen tiesivät jos kuka. Turhaa tulla nuoren reikäisen porvarisklopin selittämään muka tietävänsä paremmin miten köyhä eli ennen sotia.
Mitä nyt jos potkaistiin miljoonia saksalaisia pois esi-isiensä mailta. Etnisesti puhdistetuista saksalaisista melko paljon siirrettiin Aasian vankileireille kuolemaan. Tuo se varmaan olisi odottanut osaa suomalaisistakin. Ei Neuvostoliitolla ollut resursseja sotien jälkeen hirveitä massoja siirrellä. Kätevämpää oli käskeä saksalaisia painumaan helvettiin pikateloituksen uhalla.
Suomeen ei v 1918 laahustanut 30 000 - 45 000 kaulankatkomiseen uskonnollisesti sitoutunutta onnenonkijaa eläteiksi. Silloin ei radikalisoiduttu, eikä ibrahimit olleet tämän yhteiskunnan pohjattomana kaivona sossutukien vastikeettomassa imuroinnissa. Aika iso ero!
Ja paimmat karkasivat Neuvosto-Venäjälle Itä-Karjalaan, jossa sitten Stalin heidät 30-luvulla hoiteli!
kokoomus hoiteli suomeen 1990-2017 leipäjonojen saaristott, köyhien avo leirit, massa-työttömyyden... ja nyt laitetaan ahneen keinottelun piiriin terveydenhoitokin.....
...mutta laiton ja ylärajaton matutus senkun jatkuu.
Tuon verranhan täällä oli venäläisiä elättejä tuolloin. Varastelulla ja murhilla elättivät itsensä.
Kyllä kansalliskiihkoilijat saivat ansionsa mukaan
Täällä on jopa nettiajan yksilöitä , jotka rääkyvät kun Suomesta ei tullutkaan Neuvosto-Venäjän totalitaristista osaa 1918 vaan tulikin itsenäinen Suomi.
Mikä näitä henkilöitä riivaa...voi harmi kun ei ole heille olemassa kommunistista työväen paratiisia...(tosin kaikki itään loikanneet kommunistithan tapettiin - Otto-Wille-Juudasta lukuunottamatta....:/)
se ns. itsenäinen suomi tuli massa-murhaajille, valkoisille bandiiteille....
Valkobandiitit nousivat Suomen laillista hallitusta vastaan.
Valko bandiiteilla oli papiston, kirkon, ja rikkaiden tuki. kirkko siunasi terrorin. Ja lisäksi ruotsista asti oli aatteellisia teloitusryhmiä, jotka halusivat tuhota kommunismi aatteen alkuunsa....
Ruotsinkieliset harrastivat kielipuhdistusta, ja vanki Leirien lääkintä ja johto oli puhdistus mielisten käsissä. Tapetiin nälkään !!
Melkoista touhua, raakaa ja julmaa. Mutta kun ei ollut toimivaa tiedonvälitystä, niin tämä tuhonta sai jatkua loppuun asti !! Kukaan ei ole ottanut vastuuta ja kunniaa joukkotuhosta.
Tammisaaressa on todisteena valko terrorista pohjois euroopan suurin joukkohauta !!
Sata vuotta vanhoja juttuja, kas kun ei riidellä Nuijasodasta.
esim. tuon politikko eva bideen isoisä oli noita joukko tuhonnan osallistujia...,
Ja epäselväksi on jäänyt kuka maksoi palkkaa Hans Kalmin teloitus joukoille ?
Miten monta ammutti teloitusryhmän johtajana Urho Kekkonen ? jne jne.....
ikävää historiaa...
Ja Venäjällä ortodoksinen kirkko siunasi lopulta punaiset ja väitti Suomen sidämaahan jätettyjen miehityäjien varuskuntakirkkojen olevan keskeinen osa sitä.
ortodokseista ja niin teoista tai tekemättömyydestä en tiedä,,, ( passiivinen osapuoli? ).
mutta valkoinen armeija teki itse säädöksen, saa ampua paikalla.
( ylipäällikön vahvistama...).
Joka virallisesti mahdollisti teloituksen tilanteissa,, ei siis mitään oikeudenkäyntiä,
harkinta oli kentällä ! Ja sitä käytettiin ahkerasti. Pyövelit toimi.
Rinnakkaisavaaja taas mökeltänyt omiaan, äärioikeiston iskulauseita mutta ei mitään historian faktaa.
-----"Vuonna 1918 ei Suomessa ollut todellakaan mitään laillista. "
Osin totta. Punaiset olivat tehneet kapinan laillista hallitusta vastaan ja heidän puolellaan vallitsi laittomuus.-----
Valkoinen hallinto ei ollut sen laillisempi eikä noudattanut mitään lakeja kuten avaus ja sen oma toiminta osoittavatkin.
-------"Eduskunta oli hajalla ja ties missä Suojeluskuntien panttivankina tiedonsaantipimennossa. "
Huomattava osa eduskuntaa kokoontui Vaasaan ja toimi siellä täysin vapaasti. Sosialistiset edustajat olivat osin kapinassa, osin ties missä.----
Oli täysin pihalla tapahtumista ja Mannerheimin sekä Svinhuvudin anturan alla. Heiltä ei kysytty yhtään mitään mihinkään asiaan.
-------"Hallitus hajalla ja vain muutama porvariministeri muka edusti koko hallitusta ja laillisuutta."
Senaatti toimi Vaasassa vajaana, mutta päätösvaltaisena.-----
Edusti yksinomaan toista osapuolta eli Suojeluskuntia. Ei ole laillista hallituksen olla yhden laittoman kansalaisjärjestön bulvaanina sen toimintaa kaikessa mukaillen. Hallituksen tulee edustaa koko kansaa.
-----"Armeijaa ei ollut, oli vain kaksi keskenään kilpailevaa kansalaisjärjestöä. "
Suojeluskunnat julistettiin hallituksen joukoiksi 25.1. 1918. Mannerheim kehitti ne toimivaksi armeijaksi.-----
Julistaa voi mitä vain ja kuka vain mutta silti ne olivat Suojeluskuntia eli yksityinen kansalaisjärjestö aina syksyyn -44 asti. Eivät porvarien omat julistukset mitään todista eivätkä ole puolueettomia eivätkä laillisia.
"Maassa oli tosin Saksan armeija, jonka laiton hallitus oli maanpetospäätöksellä kutsunut maatamme miehittämään ja valvomaan porvarien tekemän maanpetossopimuksen täytäntöönpanoa."
Saksan sotilasjohto kutsutti itse itsensä. Joukot lyhensivät sotaa kuukaudella ja estivät bolsevikkien avun punaisille.-----
Ei Saksan tänne tulo ollut Saksan taholta itsekutsuttu eli hyökkäys vaan perustui maanpetokseen porvarien kutsuttua Saksan joukot tänne kirjallisella sopimuksella. Miksi valehtelet noin rumasti ?
"Voittaja teloitti ihmisiä täysin yksityisten isäntien mielihalujen mukaan.....
Punainen terrori kostettiin teloittamalla noin 8 000 pahinta kapinallista. Muut armahdettiin pääosin vielä 1918, joskin vankileireillä ehti osa menehtyä.------
Karkeita väärennöksiäpä taas tarjoilet, tapasi mukaan tietenkin. Valkoiset ottivat hengiltä n. 27000 aseetonta eli sinulla oli klappia tuollaiset n. 21000 eli ei aivan vähän. Ihmettelen aina sitä miksi te lahtarien ihannoijat ikäänkuin häpeätte tekojanne vieläkin kun ette reilusti tunnusta oikeita lukumääriä vaikka väitätte, että mitään väärää eivät teikäläiset tehneet. Eivätkä ne uhoamasi 8000 teloitusta nekään perustuneet mihinkään laillisuuteen, pelkkiä isäntien kostoja.
-----"Tätä touhua jotkut kuitenkin ilkeävät kutsua laillisuudeksi ja laillisuuden palauttamiseksi. "
Sitähän se oli, vaikka punikkeja kuinka harmittaa.-----
Mieletön riehuminen kaikkia lakeja pilkaten on tietenkin porvarille ihan normaalia eikä tajua siinä mitään väärää. Köyhille kun saa tehdä ihan mitä tahansa, sen olen kuullut porvarispojan suusta. Oli peräti partiolainen ja suojeluskuntalaisten kasvatti se sanoja ja vihasta vääristynein kasvoin tuon sanoi.
------"Työväen hallitsemilla alueilla todellista laillisuutta oli ainakin 50 kertaa enemmän kuin lahtarien alueilla. "
Onpa otsaa. Punikkien alueella vallitsi punainen terrori murhineen ja ryöstöineen. Väestön pääosa oli kauhun vallassa.------
Jos joku vääryyksiä tehnyt pelkäsikin niin ei se mitään todista. Yleensä kuka tahansa rikollinen on kauhun vallassa kun tajuaa ehkä joutuvansa maksamaan teoistaan. Kun ei ollut ollut julma köyhille tai työläisille eikä sekaantunut hämäräpuuhiin sodan aikana niin ei mitään pelättävää, toisin kuin työläisillä.
--------"Yksittäisiä rikoksia tapahtui koska joka kohtaa ei voitu valvoa mutta rikollisia haettiin ja rangaistiin."
Rikoksia tapahtui mm punakaartin järjestelmällisesti tekeminä lukuisia joukkomurhia myöten.---
Punakaartin johto ei sellaisia hyväksynytkään. Valkokaartin johto sen sijaan KÄSKI tappamaan esim. aseettomat vangit. Iso ero, joka sinulle on mahdoton myöntää.
--------" Suojeluskunnat uhkasivat työväen henkeä kuten sitten nähtiinkin."
Suojeluskunnat tuhosivat punakaartit ja panivat ne tilille.
Laillisuuden kannalla olleita työläisiä ei uhannut mikään.----
Mitä lakeja Saaren Jallu noudatti, kerro se. Tai mihin lakeihin perustuivat ns. kenttäoikeudet. Tai miksi alueilla missä ei ollut Punakaarteja valkoiset kuolemanpartiot tappoivat ihmisiä yhtä lailla jos vain murhaajia ja ryöstäjiä väität rangaistun ?
"Valkoinen hallinto ei ollut sen laillisempi eikä noudattanut mitään lakeja kuten avaus ja sen oma toiminta osoittavatkin. "
Senaatti oli laillinen hallitus ja toimi voimassa olevien lakien mukaisesti. Sen kanssa asioivat myös ulkovallat. Kapinahallituksen tunnusti vain B-Venäjä.
"Oli täysin pihalla tapahtumista ja Mannerheimin sekä Svinhuvudin anturan alla. Heiltä ei kysytty yhtään mitään mihinkään asiaan."
Eduskunta muodosti mm. Mannerheimia neuvovan työryhmän ja avusti hallinnossa senaattia. Se siirtyi toukokuussa Helsinkiin.
"Edusti yksinomaan toista osapuolta eli Suojeluskuntia. Ei ole laillista hallituksen olla yhden laittoman kansalaisjärjestön bulvaanina sen toimintaa kaikessa mukaillen. Hallituksen tulee edustaa koko kansaa."
Senaatti edusti laillista valtaa ja sitä seuraavaa kansan pääoosaa. Kapinaa johti kansanvaltuuskunta.
"Mieletön riehuminen kaikkia lakeja pilkaten on tietenkin porvarille ihan normaalia eikä tajua siinä mitään väärää. "#
Valehtelet. Osa kapinallisista teloitettiin melko vähän tutkinnan perusteella, mutta pääosan tuomitsi valtakunnanoikeudet. Kapinallisten suuri enemmistö sai 1-3 vuoden vankeusrangaistukset ja armahdettiin vielä vuonna 1918.
"Jos joku vääryyksiä tehnyt pelkäsikin niin ei se mitään todista"
Vääryydet olivat pikku juttu. Punaisten mielivalaisia murhia pelättiin ja piileskeltiin takamailla ja metsissä.
"Punakaartin johto ei sellaisia hyväksynytkään. Valkokaartin johto sen sijaan KÄSKI tappamaan esim. aseettomat vangit. Iso ero, joka sinulle on mahdoton myöntää"
Valehtelet. Punakaartin johdon asettamat kenttäoikeudet antoivat mielivaltaisia kuolemantuomioita. Murhia tekivät myös erilliset joukkiot.
Molemmat puolet ampuivat vankeja. Sen aloittivat punikit jo taistelun alkupäivinä.
"Mitä lakeja Saaren Jallu noudatti, kerro se. "
Jallu oli esimerkki ylikiehahtaneesta kostonhalusta. Hänet tuomitiin teoistaan.
"Tai mihin lakeihin perustuivat ns. kenttäoikeudet. "
Kenttäoikeudet edustivat paikallista oikeudenkäyttöä. Kansa tuomitsi pahantekijät.
"Tai miksi alueilla missä ei ollut Punakaarteja valkoiset kuolemanpartiot tappoivat ihmisiä yhtä lailla jos vain murhaajia ja ryöstäjiä väität rangaistun ? "
Valkoiset puhdistivat selustansa. Se oli osa sodankäyntiä.
-----Osa+kapinallisista+teloitettiin+melko+vähän+tutkinnan+perusteella,+mutta+pääosan+tuomitsi+valtakunnanoikeudet.+Kapinallisten+suuri+enemmistö+sai+1-3+vuoden+vankeusrangaistukset+ja+armahdettiin+vielä+vuonna+1918.----
Aseettomia+kuoli+valkoisten+kynsissä+n.+27+000.+Kerro+moniko+prosentti+heistä+tuomittiin+valtakunnanoikeudessa.+Veikkaan+että+jotain+1-2+prosentin+välillä+eli+98-99+%+tapettiin+ilman+mitään,+silkasta+mielivallasta.+Kerro+vielä+sekin+miten+armahdus+koski+vankileireillä+surmattuja+yli+14+000+vankia,+henkiinkö+nuo+heräsivät+?
------Vääryydet+olivat+pikku+juttu.+-----
Niin+todellakin,+punaisten+tekemät+vääryydet+olivat+pikkujuttuja+mutta+silti+tapettiin.+Porvareilla+oli+syntilistoissaan+väkivaltaa,+aikuisten+ja+lasten+raiskauksia,+törkeitä+ja+jatkuvia+naissukupuolen+kourimisia,+köyhien+omaisuuteen+kohdistettuja+oikeuden+loukkauksia,+törkeitä+kunnianloukkauksia+ynnä+kaikkea+mielivaltaa+millä+avutonta+ihmistä+voi+kohdella.
-----Punaisten+mielivalaisia+murhia+pelättiin+ja+piileskeltiin+takamailla+ja+metsissä.----
Jos+tiesi+tehneensä+törkeyksiä+niin+sellainen+pakeni+ja+piiloutui+mutta+turha+pelko+ei+tee+pelon+kohteesta+rikollista.+Vai+pitäisikö+heittää+linnaan+mies+jota+joku+nainen+syyttä+pelkää+yksinäisellä+tiellä+?+Mihin+rikokseen+mies+silloin+syyllistyy,+kerro+toki.
------Jallu oli esimerkki ylikiehahtaneesta kostonhalusta. Hänet tuomitiin teoistaan----
Miksi unohdit kertoa tarinan loppuun, luulitko ehkä että sitä ei huomata ? Hänet armahdettiin joulukuussa -18 eli aika pienellä selvisi yli 50:stä murhasta. Ei ollut oikeiston murhamiehillä mitään valittamista kohtelussaan
-----Valkoiset puhdistivat selustansa. Se oli osa sodankäyntiä.----
Miksei punaisilla ollut samaa oikeutta ? Olet sikäli rehellinen, että kerrot mielipiteesi olevan se, että valkoiset saivat tehdä mitä vain ja missä vain eikä mikään ollut väärin koska he olivat porvaristoa. Juuri tuo asenne sisällissodankin sytytti, että rikas saa tehdä köyhälle mitä vaan rankaisematta. Sitä vastaan kansa nousi ja halusi vain oikeutta eikä mitään muuta.
-----Kenttäoikeudet edustivat paikallista oikeudenkäyttöä. Kansa tuomitsi pahantekijät.---
Ihan tuota samaa voisi sanoa punaistenkin perustamista oikeuksista, kansa tuomitsi pahantekijät.
Sinulla vaan kansakäsite heittää sikäli pahasti, että kansaa sinulle ovat vain sen ajan ökyisännät, kauppiaat, virkamiehet, omistava luokka, ym... rikkaat. He olivat kansa ja loppu sitten ties mitä jätettä, jota "kansa" sai kohdella miten tykkäsi, ei sen väliä. Tappaa tai olla tappamatta, mitään rikosta ei tapahdu kuitenkaan valitsi kumman tahansa.
Paljon on pitänyt ökyisäntiä olla, jos jokainen valkoinen oli ökyisäntä. Venäläiset osallistuivat toki punikkien siunauksella suomalaisten teloituksiin.
-----Senaatti oli laillinen hallitus ja toimi voimassa olevien lakien mukaisesti. ----
No jo onkin järkyttävää valehtelua, ei moista uskoisi jos ei itse lukisi. Mihin lakiin perustuivat:
a) ns. kenttäoikeudet ja niiden menettelytavat ja valtuudet
b) se, että ihmisiä saivat vartijat vapaasti tappaa vankileireillä nälkään, ampumalla, kiväärinperin nuijimalla ja miten kukakin keksi tappaa
c) se, että siviilit saivat kierrellä pitkin maata, mennä ihmisten asuntoihin ja viedä kenet halusivat ja ampua jonnekin metsän kuoppaan. Ei edes Leninin tai Stalininkaan N-liitossa menty tuollaiseen tappoanarkiaan.
Että nyt vain niitä lakipykäliä alat sitten luettelemaan.
Ökyisännät ja muut rikkaat johtivat pitäjissään teloitustoimintaa ja suojeluskuntia.
Kaupungeissa kuitenkaan eivät johtaneet. Ei kukaan sitä kiellä, että sata vuotta sitten Vöyrissä marssineiden jälkeläisistä tuli itänaapurin ylimpiä ystäviä ruplankuvat silmissä. Uusin esimerkkion Parikkalan raja-asemasta vinkuminen, päästäkie lissöö jotta suaha putini oliguarkeja turisteiksi. Suomalainen kaupunkilainen mmäärätietoisesti ollut länteen päin kallistuva tai ainakin panslavismin vihaaja. Pääkaupunkiseudusta iso osa äänesti Prahan syksyn jälkeen SKDL:ää ja kokoomusta, vaikka iso osa kokkareista nuoleskeli Akulovia. Maaseudulla ja tuppukylissä harrastettu kiusaaminen ja mahtailu ovat hyvin slasvilaisia asioita. Vöyrin marssijoiden siemenellä on parempi elintaso, koska pääkaupunkiseudulta virtaa rahaa elinkelvottomiin alueisiin. Minä saatan olla väärässä, mutta minun tietääkseni Venäjän Karjalan Tasavallan ainoa uimahalli on Petroskoissa. Karjalan tasavallan naapurissa Suomen puolella Kainuussa verovaroilla rahoitettuja uimahalleja on vähintään viisi.
Hallitus joka sallii maassa sellaisen menon mitä valkoiset harjoittivat ei ole laillinen vaan on asettunut rikollisjoukkion sumuverhoksi ja siten itsekin osarikollinen kaikkeen mitä maassa tapahtui.
Punaiset salli vieraan maan sotajoukon maahan jäämisen, vaikka 68 kyllä uhottiin niin suvereniteetista. Venäläiset aseistivat, kouluttivat ja myös sotivat punaisten puolella vihaamiaan tsushia vastasn.
-----Punaiset salli vieraan maan sotajoukon maahan jäämisen,----
Oliko valkoisilla monopoli ulkomaiseen apuun? Valkoisia johtivat entiset ryssän kenraalit ja Ruotsista tulleet ammattiupseerit ja aseistettiin venäläisen sotaväen aseilla. Ei sovi myöskään jättää mainitsematta valkoisten Saksasta KUTSUMAA sotajoukkoa, eihän.
Niin, ja valkoisilla oli oiva ajatus alistaa suomi saksan alaisuuteen, hankkia johto saksasta yms.....
Ahneella Lahtarilla ei ole isänmaata, lahtari haluaa vain keinotella ja alistua !!! Kuten nykyäänkin eu orjana ja goldman sachs orjana...
Yksinäinen stallariparka. Kirkuu/kuolaa/parkuu tuskissaan. Välillä vähän vetää henkeä ja paatos jatkuu. Muut nauraa :)
Tehtaankatu 1 b helsinki.
Valkoisten hallitus ei ollut laillinen , sillä väliaikainen hallitus Venäjällä ei hyväksynyt sitä. Punainen hallitus oli laillinen , koska se edusti kansan tahtoa kesän eduskunnassa. Feikkivaalit voidaan jättää omaan arvoonsa.
Venäjän marraskuussa kaatuneella hallituksella ei voinut olla mitään tekemistä Suomen laillisen hallituksen kanssa, jonka laillisesti valittu eduskunta oli nimittänyt ko. hallituksen kaatumisen jälkeen.
-----Venäjän marraskuussa kaatuneella hallituksella ei voinut olla mitään tekemistä Suomen laillisen hallituksen kanssa,----
Mites sinä nyt tuommoisia. Teikäläisethän hyväksytte kaiken mitä Kerenskin hallitus teki kesällä -17 Valtalain kaatamisen yhteydessä. Nyt sitten sanotkin noin, aika epäjohdonmukaista.
Kerenski oli vallassa ollessaan laillisen hallituksen päämies. Hän ei ollut vallassa enää marraskuun puolivälissä.
"sitä touhua iljettiin kutsua jonkunlaisiksi oikeuksiksi "
Lakiemme mukaan oikeuksien pöytäkirjat ovat ainaisesti säilytettävää aineistoa. Missähän näiden lukemattomien vuoden 1918 Kenttäoikeuksien pöytäkirjat nyt ovat kun kukaan ei ole niitä nähnyt ? Ei kai vaan ole rikottu Arkistolakia, syylliset kiinni.
HeHe! Tiltu perustaa projektin etsimään henkilöitä, jotka vuonna 1918 rikkoivat arkistolakia?
Onnea vaan työssäsi! Esitä väliraportteja edistymisestä:-D
Vuoden 1917 lopulla valkoisia murhattiin keskimäärin 20 kpl päivässä! Jospa samalla vaivalla etsit pöytäkirjat niistäkin tapauksista?
.....ja vain muutama porvariministeri muka edusti koko hallitusta ja laillisuutta......
Laittomien eduskuntavaalien seurauksena !
Mikä ne muka laittomiksi teki?
Koska edellinen Eduskunta oli laittomasti hajotettu Suomen porvarien käytyä itkemässä Kerenskin olkapäätä vasten että kamala Valtalaki tulee kumota. Se kun antoi Suomelle itsenääräämisoikeutta enemmän kuin mitä porvaristo näki hyväksi.
” Koska edellinen Eduskunta oli laittomasti hajotettu Suomen porvarien käytyä itkemässä Kerenskin olkapäätä vasten että kamala Valtalaki tulee kumota. ”
Kerenski sen hajoitti pyytämättä ja tuolloin hänellä oli siihen valtaja oikeus! Olet siis väärässä!