venäjä yrittää vaikuttaa presidentin vaaleihin

Kaikkiaan vaikuttaminen on Limnéllin mukaan luonteeltaan pitkäkestoista. Sillä pyritään luomaan epäluottamusta ja eripuraa suomalaiseen yhteiskuntaan ja kärjistämään herkkiä yhteiskunnallisia keskustelunaiheita kuten maahanmuutto ja Nato-kysymys.

Jarno Limnéll.
Jarno Limnéll. (KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva)

Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessorin Aki-Mauri Huhtisen mukaan kovin vahvan disinformaatiokampanjan ujuttaminen suomalaiseen keskusteluun on kuitenkin vaikeaa.

Poikkeuksena ovat turvallisuuspoliittiset kysymykset, joista suomalaisilla ei hänen mukaansa ole useinkaan kovin laajaa kokonaiskuvaa. Tällaisia kysymyksiä ovat Nato-liittoutuminen tai se, onko Venäjä meille uhka vai ei.

Juuri siksi ulkoisiin uhkiin liittyviin mielipiteisiin ja asenteisiin voidaan hänen mukaansa myös vaikuttaa ulkopuolelta herkemmin.

Entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen kertoo uudessa kirjassaan Länttä vai itää – Suomi ja geopolitiikan paluu uskovansa, että ensi vuoden alusta käytävät Suomen presidentinvaalit ovat Venäjälle mielenkiintoinen informaatiovaikuttamisen kohde.

Entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen.
Entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen. (KUVA: Markku Ulander / Lehtikuva)

Himanen uskoo Venäjän olevan kiinnostunut etenkin Suomen presidentin toteuttamasta ulkopolitiikasta ja mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.

Hän keskittyy kirjassaan Venäjän mahdollisiin vaikutusyrityksiin, mutta Suomeen voidaan toki pyrkiä vaikuttamaan monelta muultakin suunnalta.

Vaikuttamiseen pyrkivillä tahoilla on jo nyt käytössään laaja ja monipuolinen keinojen valikoima, eikä kaikkia menetelmiä ole välttämättä edes mahdollista tunnistaa. Nykyteknologia, digitaalinen ympäristö ja tietoyhteiskunnan haavoittuvuus tekevät vaikuttamisesta myös entistä helpompaa
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kyrrggjuyh kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu