Kirkko kaaoksessa: 41:stä papista kantelu

"Kaikkiin yhdeksään tuomiokapituliin on tehty jättikantelu papeista, jotka ovat ilmoittaneet julkisuudessa olevansa valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Yksityishenkilön tässä kuussa tekemä kantelu koskee yhteensä 41:tä pappia, kertoo Kotimaa.

Kantelun sisältö on jokaisessa tapauksessa samanlainen, ainoastaan pappien nimet vaihtuvat.

Kotimaan mukaan kantelun viesti on, että ilmoittaessaan halukkuudestaan vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia henkilöitä pappi toimii vastoin piispainkokouksen linjausta. Lisäksi toiminnan katsotaan kantelussa olevan vastoin niitä velvollisuuksia, joihin pappi on pappisvihkimyksessään sitoutunut.

Papeista 24 kuuluu Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin alaisuuteen.

Valtakunnallinen kantelu näin suuresta määrästä pappeja on erittäin harvinainen."

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kotimaa-tuomiokapituleihin-jattikantelu-papeista-jotka-haluavat-vihkia-homopareja/6630484

Tarvitseeko ihmetellä, miksi kirkosta erotaan kiihtyvään tahtiin? Kirkko on jatkuvissa sisäisissä riidoissa, ja yhä harvempi haluaa rahoittaa tällaista toimintaa sadoilla euroilla vuodessa.

https://eroakirkosta.fi/
34448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Menee vielä usevampi vuosi ennen kuin kirkko saa uudistettua avioliittokäsityksensä. Joten tätä lystiä riittää vielä pitkäksi aikaa. Sitten kun kirkko saa uudistettua avioliittokäkäsityksensä alkaa sama lysti toiseen suuntaan (vrt naispappeus).

Äänestä
  • Ennustan, että kirkon avioliittokäsitys ei tule muuttumaan piiiiiiiitkään aikaan, jos koskaan. Kirkolliskokous tarvitsee 3/4 enemmistön päätöksen taakse, ja noin puolet kirkolliskokousedustajista on herätysliikeläisiä eli kiihkouskovaisia. Ei tuollainen porukka tule koskaan äänestämään homoliittojen puolesta.

    1Äänestä

Onhan pohdittu kirkon jakaantumista niin, että jäsenet voisivat valita seurakuntansa asuinpaikasta riippumatta, jolloin syntyisi hyvinkin erilaisia seurakuntia suhteessaan avioliittokäsitykseen, pappeuskäsitykseen, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, eutanasiaan jne. jne...

Mutta eiväthän konservatiivi uskovaiset tähän suostu niin kauan kuin voivat määrävähemmistönäkin, (1/4), päättää kirkon virallisesta linjasta.

Jos 'liberaali'kristityt, (suhteellinen käsite tuo liberaali, kun uskovaisista on kyse), taas lähtisivät omin päin kirkosta ja perustaisivat uuden, niin kirkon omaisuus jäisi änkyröiden hallintaan.

Vähän niin kun PS:ssä. Soinilaiset lähtivät, mutta puoleen omaisuus jäi halla-aholaisille. Erona kirkon tilanteeseen kuitenkin se, halla-aholaiset olivat enemmistönä puoluekokouksessa, toisin kuin änkyrät kirkolliskokouksessa.

Halla-aholaiset eivät kaapanneet valtaa puolueessa määrävähemmistöllä. Puolueissa sentään demokratia toimii, yksinkertaisella enemmistöllä päätetään asioista, toisin kuin kirkossa, jossa vallalla vähemmistödiktatuuri määrävähemmistösäädösten vuoksi.

Äänestä

Jaha. Taas on tulossa eroaaltoa. Homovihkimisiin valmiit papit ovat libeeralista päästä ja mieleen vähemmän uskonnollisille tapajäsenille, joita on kirkon jäsenistöstä suurin osa. Kun se paras pappi potkitaan mäkeen kirkosta, niin samalla lähtee monta seurakuntalaista.

Tyytykköhän kirkko jakamaan vakavia moitteita, eli ei varsinaisesti mitään sanktioita.

Äänestä

Ei ainakaan lopu työt kesken kirkon byrokraateilta. Kahden papin niskurointia selviteltiin koko syksy, kauankohan menee 41:n papin kohdalla? Vaikka ratkaisut tehtäisiin per hiippakunta eikä per pappi, niin kyllä paperisotaa riittää.

Äänestä
  • Mitä pitempään vatvovat asiaa, sitä enemmän ihmisiä eroaa kirkosta. Kirkolla on vain hävittävää.

    Äänestä

Tasapuolisuuden nimissä näiden homovihkijöiden kohtalo kuuluu olla sama, kuin niillä papeilla, jotka erotettiin Raamatun mukaisen opetuksen vuoksi. Eli pois kirkosta.
Kirkon tehtävä on julistaa Kristusta, parannuksen tekoa ja katuville armon sanomaa Jeesuksen tähden. Muille armo ei osu.
Sekoittaja eli valheen enkeli on liikkeellä luvaten kymmenen kaunista, vaikka vie kadotukseen ihmisiä. Raamatun tunteminen auttaa. Kukaan ei voi silloin eksyttää.

Äänestä
  • Teko ja mielipide siis samalle tasolle? OK

    Äänestä

  • >Tasapuolisuuden nimissä näiden homovihkijöiden kohtalo kuuluu olla sama, kuin niillä papeilla, jotka erotettiin Raamatun mukaisen opetuksen vuoksi.

    Jos tarkoitat naispappeutta, niin erottamisen syy oli syrjintää koskevassa maallisessa lainsäädännössä, joka koskee kaikkia työyhteisöjä ja jonka yli kirkko ja vanhoilliset papit eivät voineet kävellä. Ketään ei ole erotettu "raamatun mukaisen opetuksen vuoksi".

    Homojen vihkijät eivät riko ainuttakaan maallista lakia, vaan päinvastoin noudattavat sitä tarkkaan.

    Äänestä

Hei.

Tahdon nyt kommentoida seurakunnan työntekijänä tilannetta, jossa eletään. ja tahdon kommentoida tämän ketjun otsikkoa, joka nyt kyllä on tehty vähän iltalehtityyppiseksi; Kirkko kaaoksessa. Ei se pidä paikkansa, ei lainkaan. Me seurakunnan työntekijät teemme tärkeätä työtämme joka päivä ihan iloiten; kastamme, vihimme, hautaansiunaamme, pidämme erilaisia hartauksia, keskustelemme ihmisten kanssa, toimitamme messuja, suunnittelemme rippikouluja, vierailemme vanhusten luona, käymme erilaisissa kerhoissa, opetamme raamattua jne jne. Ei kirkko ole kaaoksessa.

Valoa syksyyn,
Pirkko-pappi

Äänestä
  • Tosiasiaksi jää sovittamaton ristiriita, jossa moni kirkon työntekijä yhtäältä haluaisi noudattaa Raamattua ja toisaalta kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.

    Vähän niinkuin Kokoomus kannattaisi markkinataloutta, mutta väittäisi opin olevan Pääomasta peräisin.

    Äänestä

  • Pirkko, valheesi ovat tällä palstalla jo lähes legendaarisia. Olet käynyt täällä useamman vuoden ajan aina kirkon ollessa jossain kriisissä ja hokenut "meillä ei ole mitään ongelmia, ei yhtään mitään". Ja vaikka sinä tekisit työtäsi iloiten, niin et kai oikeasti ole niin naiivi, että kuvittelet 20 000 muun kirkon työntekijän olevan samaa mieltä?

    Ehkä kymmenen tai parinkymmenen vuoden kuluttua näet asiat selkeämmin ja voit vihdoinkin myöntää ääneen, että kyllä, kaaoksessa olimme jo silloin.

    Äänestä

  • Kirkon resepti kaikkeen: pää pensaaseen ja leikitään, että ongelmaa ei ole.

    Kirkossa on kymmeniä pappeja, jotka tulevat jatkamaan samaa sukupuolta olevien vihkimistä niin kauan kun ovat virassa. Tähän ongelmaan ei ole kuin huonoja ratkaisuja.

    Jos kirkko jatkaa puolivillaista torumis-linjaansa, niin kirkon linjaukselta menee uskottavuus. Kun joku pappi vihkii kuudennen homoparin (ja näitä pappeja tulee) ja saa "rangaistuksena2 tästä vain kuudennen huomautuksen, niin se tarkoittaa käytännössä, että papit saavat tehdä niinkuin lystäävät kirkon "virallisesta linjasta" piittaamatta. Tämän takia konservatiivit jättävät kirkon.

    Jos taas kirkko oikeati pitää kiinni linjastaan ja huomautuksen ja varoituksen jälkeen joku pappi irtisanotaan, niin todennäköisesti pappi nostaa jutun laittomasta irtisanomisesta, koska on kyseenalaista voiko viranomaisen asemassa oleva kirkko irtisanoa työntekijänsä koska hän suoritti viranomaistehtävää Suomen lain mukaisesti. Jos irtisanominen osoittautuu laittomaksi (mikä on hyvin todennäköistä) niin koko kirkon linjaus homoparien vihkikiellosta on laitoin. Tämä johtaa myös siihen, että liberaalit jättävät kirkon yhä enenevässä määrin.

    Kirkko on umpikujassa ja hyvä niin!

    Äänestä

  • Pirkon luettelemat kastaminen, kirkossa vihkiminen, jumalanpalvelukset ja muut kirkon taikamenot menettävät jatkuvasti suosiotaan. Suosittelen tutustumaan kirkon omiin vuositilastoihin, jos ei usko. Yhä harvempi suomalainen pitää tätä työtä tärkeänä.

    Minun on tosi vaikea ymmärtää kirkon työntekijöitä, jotka eivät voi myöntää työnantajansa valtavia ongelmia. Osa väestä sentään on kirkossa jo herännyt todellisuuteen.

    Äänestä

  • valehteleva_kirkko kirjoitti:

    Pirkko, valheesi ovat tällä palstalla jo lähes legendaarisia. Olet käynyt täällä useamman vuoden ajan aina kirkon ollessa jossain kriisissä ja hokenut "meillä ei ole mitään ongelmia, ei yhtään mitään". Ja vaikka sinä tekisit työtäsi iloiten, niin et kai oikeasti ole niin naiivi, että kuvittelet 20 000 muun kirkon työntekijän olevan samaa mieltä?

    Ehkä kymmenen tai parinkymmenen vuoden kuluttua näet asiat selkeämmin ja voit vihdoinkin myöntää ääneen, että kyllä, kaaoksessa olimme jo silloin.

    Hei.

    Tulin töistä ja päätin kurkata mitä tänne kuuluu ja kuuluuhan tänne. Pieni puolustus siihen, että käyn jonkun mielestä täällä aina jonkun kirkon kriisin aikaan hokemassa, ettei ole hätää. No, käyn täällä vaikkei olisi mitään kriisiä. Ja siitä kriisistä ja sanavalinnoista. Esitin kritiikkiä sitä kohtaan, että puhutaan kirkon suuresta kriisistä. Tottakai tiedän, kuulen ja näen ja keskustelen - tiedän ihan tarkkaan nämä jutut mihin viittaatte. Mutta tarkoitukseni on nimenomaan kertoa tämän ketjun lukijoille, että meillä kirkossa ja seurakunnissa tehdään edelleen tärkeätä työtämme iloiten ja motivoituneesti. Joku sanoi, että vaikka minä teen niin, ei muut ehkä tee. Juttu on niin, ettei nämä yleisessä keskustelussa olevat asiat, tällä hetkellä nämä vihkimisiin liittyvät, ole kaikki. Ne ovat yksi pieni osa. Ei ne todellakaan vaikuta siten kuten oletatte, että kirkko olisi jotenkin kauheassa pinteessä.

    En minä eikä muutkaan laita päätä pensaaseen kieltämällä ongelmia, onhan niitä. Mutta on niitä ollut ennenkin kirkon historiassa ja tulee olemaan jatkossakin. Kun on paljon väkeä tai vaikkei olisi edes paljon, kun on väkeä, on erilaisia mielipiteitä, tulkintoja, painotuksia yms. Kirkon ydin on kuitenkin ihan muissa jutuissa kuin vihkiminen, tällä hetkellä samaa sukupuolta olevien, aiemmin on mietitty eronneiden tai naispappeus. Kirkon syvä ydin on armossa ja pelastuksessa ja siinä ollaankin sitten jo samaa mieltä. Keskustelu kunnioittaen, se on hyvä tavoite, niin täällä palstalla kuin töissä tai kotona ja seurakunnassa. Keskustellen ei joudu umpikujaan. Yhteiskunta ja ymmärrys muuttuu, tieto lisääntyy...

    Kasteiden, vihkimisten ja hautaan siunaamisten vähenemisestä olemme myös tietoisia. Osaamme lukea tilastoja. Mutta niitä kuitenkin tehdään, joka päivä, joten emme me ole kirvestä kaivoon heittämässä vaikka se joitakuita harmittakin. Nuoria rippikoulaisia kastetaan joka vuosi yhä enemmän; vanhemmat jättävät vauvana kastamatta, että nuori saa itse päättää ja sitten hän itse päättää.

    Hyvää syksyn jatkoa, edelleen,
    iloa ja valoa,
    Pirkko-pappi

    Äänestä

  • kuunteleva_kirkko kirjoitti:

    <<Ei+ne+todellakaan+vaikuta+siten+kuten+oletatte,+että+kirkko+olisi+jotenkin+kauheassa+pinteessä.>>Kirkon+piirissä+toimii+häviävän+pieni+vähemmistö+kirkon+jäsenistä.+Se,+että+näiden+piirissä+on+"hyvä+pössis",+ei+ole+kirkonkaan+kannalta+lopulta+oleellista.+Kirkko+elää+siitä+valtavasta+jäsenjoukosta+joka+ei+uskonnosta+eikä+kirkon+toiminnasta+juuri+piittaa+mutta+maksaa+veronsa.+Tämä+hiljaisten+rahoittajien+joukko+kutistuu+vuosi+vuodelta.+Minun+mielestäni+ärsyttävän+hitaasti,+mutta+kirkon+kannalta+varmasti+pelottavan+nopeasti.Kirkko+on+ajatutunut+tilanteeseen,+jossa+se+ei+kestä+arvokerkustelua.+Kun+puhutaan+arvoista,+joiden+perusteella+yhteiskuntaa+pitäisi+kehittää+tai+kirkkoa+pitäisi+johtaa,+niin+tuloksena+on+aina+kirkosta+eroamisten+kiihtyminen+ja+kirkon+taloudellisen+pohjan+nopeampi+mureneminen.Arkkipiispa+Mäkinen+on+väsyttävyyteen+asti+jauhanut+"moniäänisestä+kirkosta",+joka+asiallisesti+tarkoittaa+linjatonta+kirkkoa.+Sallitaan+(ainakin+puheissa)+liberaalit+ja+sallitaan+lähinnä+kristittyjä+talebaaneja+muistuttavat+vanhalestadiolaiset.+Yritetään+miellyttää+kaikkia,+että+he+jatkaisivat+kirkon+rahoittamista.Kirkko+on+pinteessä+koska+yhä+pienempi+osa+suomalaisista+haluaa+rahoittaa+linjatonta+kirkkoa,+jolle+käy+kaikki,+mutta+joka+ei+halua+olla+mitään+mieltä.+Vuoden+sisällä+kirkon+jäsenosuus+laskee+alle+70%:n+rajan+ja+muutamassa+vuodessa+ollaan+alle+2/3+rajapyykin.+Se,+että+oikeutus+kirkon+valtionkirkkoasemalle+murenee+ei+ole+"pinne",+vaan+katastrofi.+Kirkon+20.000+työntekijöiden+elinkeino+ja+piisojen+yritysjohtajiin+vertautuva+elintaso+perustuu+valtionkirkkoasemasta+periytyvään+verotusoikeuteen.

    1Äänestä

  • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    Juurikin+näin.+Tässä+tuli+tiivistetysti+mutta+kattavasti+kuvattua+kirkon+nykytila.Aktiivista+seurakuntatouhua+kirkossa+harrastaa+tuskin+10%+jäsenistä,+mutta+heille+elintärkeää+on+passiiviiselta+90%:lta+tuleva+rahoitus+harrastukselleen.+Tuo+rahoitus+on+mahdollinen+vain+verotuksen+kautta+ja+jäsenmaksujen+kerääminen+kirkollisveroina+on+mahdollinen+vain+niin+kauan+kuin+kirkolla+on+valtionkirkkoasema.+Kun+jäsenosuus+kohta+putoaa+alle+70%:n+ja+pian+alle+2/3:n+ei+voida+pian+enää+puhua+kansankirkosta,+eikä+valtionkirkolle,+eli+kirkon+julkisoikeudelliselle+asemalle+verotusoikeuksineenkaan+ole+enää+perusteita.+Kun+jäsenmaksulaskut+alkavat+pudota+erikseen+postilaatikoihin,+romahtaa+kirkko+viimeistään+lopullisesti.Se+että+jonkin+seurakunnan+pikkupiirissä+ei+tunne+kirkon+olevan+kaaoksessa,+on+pään+pistämistä+pensaaseen.+Se+kaaos+tulee+sinnekin+kun+Matti+ja+Teppo+marssivat+kirkkoherranvirastoon+pyytämään+avioliittovihkimystä.+Se+kaaos+tulee+sinnekin,+kun+budjettia+jälleen+kerran+kiristetään+ja+pohditaan+kirkollisveroprosentin+nostamista,+tilojen+myymistä+tai+seurakuntien+yhdistämistä.

    Äänestä

  • kuunteleva_kirkko kirjoitti:

    Hei.

    Tulin töistä ja päätin kurkata mitä tänne kuuluu ja kuuluuhan tänne. Pieni puolustus siihen, että käyn jonkun mielestä täällä aina jonkun kirkon kriisin aikaan hokemassa, ettei ole hätää. No, käyn täällä vaikkei olisi mitään kriisiä. Ja siitä kriisistä ja sanavalinnoista. Esitin kritiikkiä sitä kohtaan, että puhutaan kirkon suuresta kriisistä. Tottakai tiedän, kuulen ja näen ja keskustelen - tiedän ihan tarkkaan nämä jutut mihin viittaatte. Mutta tarkoitukseni on nimenomaan kertoa tämän ketjun lukijoille, että meillä kirkossa ja seurakunnissa tehdään edelleen tärkeätä työtämme iloiten ja motivoituneesti. Joku sanoi, että vaikka minä teen niin, ei muut ehkä tee. Juttu on niin, ettei nämä yleisessä keskustelussa olevat asiat, tällä hetkellä nämä vihkimisiin liittyvät, ole kaikki. Ne ovat yksi pieni osa. Ei ne todellakaan vaikuta siten kuten oletatte, että kirkko olisi jotenkin kauheassa pinteessä.

    En minä eikä muutkaan laita päätä pensaaseen kieltämällä ongelmia, onhan niitä. Mutta on niitä ollut ennenkin kirkon historiassa ja tulee olemaan jatkossakin. Kun on paljon väkeä tai vaikkei olisi edes paljon, kun on väkeä, on erilaisia mielipiteitä, tulkintoja, painotuksia yms. Kirkon ydin on kuitenkin ihan muissa jutuissa kuin vihkiminen, tällä hetkellä samaa sukupuolta olevien, aiemmin on mietitty eronneiden tai naispappeus. Kirkon syvä ydin on armossa ja pelastuksessa ja siinä ollaankin sitten jo samaa mieltä. Keskustelu kunnioittaen, se on hyvä tavoite, niin täällä palstalla kuin töissä tai kotona ja seurakunnassa. Keskustellen ei joudu umpikujaan. Yhteiskunta ja ymmärrys muuttuu, tieto lisääntyy...

    Kasteiden, vihkimisten ja hautaan siunaamisten vähenemisestä olemme myös tietoisia. Osaamme lukea tilastoja. Mutta niitä kuitenkin tehdään, joka päivä, joten emme me ole kirvestä kaivoon heittämässä vaikka se joitakuita harmittakin. Nuoria rippikoulaisia kastetaan joka vuosi yhä enemmän; vanhemmat jättävät vauvana kastamatta, että nuori saa itse päättää ja sitten hän itse päättää.

    Hyvää syksyn jatkoa, edelleen,
    iloa ja valoa,
    Pirkko-pappi

    "Nuoria rippikoulaisia kastetaan joka vuosi yhä enemmän; vanhemmat jättävät vauvana kastamatta, että nuori saa itse päättää ja sitten hän itse päättää."

    Nuori ei päätä aidosti itse, vaan kirkon painostamana ja vertaispaineessa. Sietäisit hävetä tuollaisia väitteitä.

    Äänestä

  • Pirkko-pappi kirjoitti rakentavasti ja viisaasti "Nuoria rippikoulaisia kastetaan joka vuosi yhä enemmän; vanhemmat jättävät vauvana kastamatta, että nuori saa itse päättää ja sitten hän itse päättää."

    Olen eronut kirkosta vuonna 1972 ja aikanani kuulunut ainakin 10 vuotta vapaa-ajattelijoihin, sillä minusta jokaisella pitäisi olla oikeus valita uskontonsa ilman mitään painostusta. Yllätyin, kun Protu-leirillä ohjaajanakin ollut tyttäreni liittyi kirkkoon ja meni rippikouluun. Lienee turha sanoa, että olin iloinen, kun tyttäreni kutsui minutkin rippijuhliinsa.

    Minusta pitäisi kouluista poistaa uskonnonopetus ja kaikkia uskontoja pitäisi kohdella samanarvoisesti eli jokaiselle uskonnolle (ja muillekin yhdistyksille) myydä jäsenmaksun keräämisoikeus veronkeräämisen yhteydessä. Koska en ole kirkonjäsen, en minulla ole oikeutta sanoa mitään kirkon sisäisistä asioista.

    Äänestä

Perustuslaki 6§ Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen,iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan,vammaisuuden, tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Perustuslaki kieltää ihmisten eriarvoistamisen, lisäksi vähemmistöjen syrjintä on rasismia.
Kirkko hyväksyy eronneiden vihkimisen Raamatun vastaisesti ja edellyttää että vihittävät ovat suorittaneet rippikoulun vaikka Raamatussa ei mainita mitään ko.koulusta.
Katolinen kirkko aloitti avioliittojen vahmistamisen kirkollisella vihkimisellä ja Ranska siviilivihkimisen.
Uskonnot on vallankäytönvälineitä ja aivopesua, Suomesta viedään tyttöjä silvottavaksi Iraniin, Somaliaan ja Egyptiin, muslimeilla on lapsivaimoja ja oikeus moniavioisuuteen.

Äänestä

Tämä soppa ottaa uusia kirroksia siinä vaiheessa kun kertaalleen rankaistu tai pikemminkin nuhdeltu pappi vihkii uudelleen samaa sukupuolta olevan parin. Ehkä vuoden sisällä on tälläinen case kirkon sylissä.

1Äänestä

"Syksyn kirkolliskokous ei saa tehtyä päätöstä odotetuimmasta aiheestaan, samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Aloitteen käsittely venyy ainakin puolella vuodella, ehkä jopa vuodella.

– Kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta ei ole tulossa vielä mietintöä, ehkä keväällä, kertoo kirkolliskokouksen pääsihteeri Katri Kuuskoski Lännen Medialle."

https://www.hameensanomat.fi/uutiset/uutiset/338659-paatos-homoparien-vihkimisesta-viivastyy-ainakin-kevaaseen

Homma ei etene nyt eikä varmaan keväälläkään.

Äänestä

Toivookohan kirkko ihan vakavissaan, että varoituksen saaneet papit ottavat onkeensa, varoituksista, ja pelästyvät niin, että eivät enää varoituksen jälkeen vihi homopareja, ja kirkko pääsisi näin pälkähästä, ja ongelma poistuisi päiväjärjestyksestä, hiipuisi pois, noin kivuttomasti, ilman että kirkon tarvitsee hakea ja löytää pysyvä ja ihan oikeasti toimiva ratkaisu ongelmaan?

Äänestä

Hei,
on aika merkillistä lukea kuinka "huolissanne"/riemuissanne olette, puhutte innolla siitä kuinka kirkko on kaaoksessa - ettekä usko mitä työntekijät sanovat. Jäsenmäärä on pudonnut, tiedän ja tiedämme, sanon uudelleen. Sanon uudelleen, että kirkko on vuosisatojen aikana kohdannut monenlaisia asioita, vainoa jne. ja nyt elämme taas yhden kuohunnan keskellä, emme laita päätä pensaaseen, vaan tiedämme, kuulemme, näemme ja ajattelemme. On myös hyviä puolia siinä, että asioista keskustellaan ja siinä, että asiat muuttuvat - kirkon edessä oleva muutos voi olla hyväksikin. Emme me aio uhriutua emmekä elä ja tee työtämme minkään raskaan taakan alla.
Kirkossa, seurakunnassa on eri tavalla ajattelevia ihmisiä, totta kai. Kirkossa, seurakunnassa on eri tavalla ajattelevia työntekijöitä, tietysti. Ja totta on, että jotkut muutokset vievät aikaa, mutta niitä tapahtuu silti. Tervetuloa katsomaan ja näkemään, meidän työmme ja ilomme ja hyvän sanoman; armon ja toivon ja pelastuksen mahdollisuuden, eteenpäin vieminen jatkuu joka ainoa päivä. Vielä, ajattelen että kirkko, seurakunta on ja pysyy jonkinlaisena niin kauan kuin Jumala hyväksi näkee. Hänen "ansiostaan" alkuseurakunta on aikoinaan syntynytkin.

Iloa ja valoa toivottaa
Pirkko-pappi

Äänestä
  • Kirkon tilanne on nyt monella tavalla ennennäkemätön.

    Suomessa ei ole ollut ainakaan viimeiseen 750 vuoteen tilannetta, jossa bruttokansantuote kasvaa, mutta kirkon tulot laskevat.

    Suomen valtionkirkon ja sen edeltäjien olemassaolo on perustanut aina verotusoikeuteen (ennemminkin kuin Jumalaan). Viimeistään kun (eikä siihen mene kauan) jäsenmäärä laskee alle 2/3 -osaan suomalaisista, alkaa vakava keskustelu kirkon verotusoikeudesta. Ilman verotusoikeutta nykyisenlaista kirkkoa ei olisi.

    Kirkko ei elä "yhden kuohunnan keskellä", vaan monen kuohunnan ristipaineessa. On kokonaan uusi tilanne, että kirkko menettää jäseniä niin konservatiivisesta päästä kuin liberaalistakin. Kirkon jäsenmäärä vähenee nopeammin kuin koskaan sen historiassa. Pahinta on, että ei ole näkyvissä mitään vaihtoehtoa, joka voisi pysäyttää kehityksen.

    Pahinta meidän muiden kannalta on, että kirkko ei reagoi etenkään taloudellisiin vaikeuksiinsa kyllin tehokkaasti. Tehdään mahdollisimman vähän mahdollisimman myöhään. Kirkko ajaa tahallaan tilannetta siihen, että kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten hoito, kiron eläkerahaston vajaus jne jäävät muun yhteiskunnan kannettavaksi. Itse en haluaisi olla maksamassa piispojen ökyeläkkeitä.

    1Äänestä

  • Parahin+Pirkko,Sinänsä+minulle+on+täysin+yhdentekevää+mitä+kirkon+piirissä+puuhaillaan,+sillä+minulla+ei+ole+mitään+intressiä+eikä+kiinnostusta+sen+paremmin+evankelisluterilaisen+kirkon+kuin+vaikka+hare+krisha+-+liikkeen+toimintaan.+Oleellinen+asia+kuitenkin+on,+että+nämä+uskomukset+pitäisi+asettaa+tasa-arvoisiksi,+eikä+niin+että+joku+tai+jotkut+ovat+valtiovallan+erityisessä+suojeluksessa+verotus-+ja+muine+erityisoikeuksineen.+Sen+jälkeen+uskontokunnat+ja+lahkot+saavat+touhuta+mitä+haluavat,+niin+kauan+kuin+Suomen+lakeja+noudattavat.Riemuissani+kirkon+jäsenmäärän+laskusta+olen+siksi,+että+se+johtaa+tähän+uskomusten+tasa.-arvoisempaan+asemaan.+Sinänsä+kirkon+jäsenosuus+saisi+puolestani+olla+vaikka+99,9+%,+ellei+sillä+olisi+erityisasemaa+muihin+uskontoihin+ja+uskomuksiin+nähden.

    Äänestä

Tuli tähän mikä päätös tahansa tai ei päätöstä ollenkaan, niin yksi asia on varmaa, kirkko tulee elämään tässä kaaoksessa vähintäänkin seuraavat kymmenen vuotta.

1Äänestä

Hei Pirkko,
Kysyt mistä riemu kumpuaa. Taustalla on kirkon pitkä historia ylimielistä oikeassa olemisen asennetta, jolla on valtiollinen status verotusoikeuksineen. Kun suuri osa ihmisistä ei jaa tätä totuutta, ovat he tyytyväisiä, kun on käynnissä historiallinen murros, jossa kirkon edustamat uskomukset asettuvat enemmän samalle viivalle muiden uskomusten kanssa. Se, että esitetään totuutena asioita, joilla ei ole mitään todistuspohjaa, ei ole vastannut enää pitkään aikaan länsimaissa vallitsevaa käsitystä siitä miten asioiden totuudellisuutta arvioidaan. Tätä taustaa vasten kirkko on saanut nauttia hämmästyttävän kauan erityisasemastaan.

Kun jollain koetaan olevan ansioton erityisasema, aiheuttaa se luonnollisesti vastustusta ja tämän erityisaseman purkamista pidetään hyvänä kehityksenä. Kirkkoa on ympäröinyt jonkinlainen häveliäisyyden suojaverho, jolloin on käyttäydytty kuin sadussa keisarin uusista vaatteista. Kun pappi esittää totuutena tuhansia vuosia vanhoja tarinoita, on niitä kuunneltu hiljaisen ystävällisesti, vaikka suuri osa on hiljaa itsekseen ajatellut, etteipä tuolla avaruudessa ole mitään supervoimaa papin puheita kuuntelemassa.

Pirkko, meidän ajattelun syvä ero näkyy selvästi viimeisissä lauseissasi, joissa haet tästä supervoimasta vahvistusta argumenteillesi. Meille uskonnottomille on kovin vierasta ja vieraannuttavaa, kun vedotaan yhteen monien uskontojen supervoimista, silloin kun pitäisi argumentoida konkreettista maallista asiaa, kuten kirkon tulevaa kehitystä.

Henkilökohtaisesti en vastusta uskontoa. Ihmiset voivat omasta puolestani harjoittaa muitakin taikauskoja mutta ne eivät kuulu esim. valtion toimintaan tai koulun opetukseen.

1Äänestä
  • Hyvä kommentti! Kyse on epäoikeudenmukaisuuden vastustamisesta. Kirkon asema on yksinkertaisesti epäreilu. Se on länsimaisen demokratian periaatteiden vastainen. Kun lainsäädäntö yleensä lähtee siitä että heikompien oikeudet yritetään turvata vahvempia vastaan tai niihin verrattuna, niin Suomessa valtio suosii suurinta ja rikkainta uskontokuntaa. Se on yksinkertaisesti väärin ja epäreilua.

    1Äänestä

Pirkon "On myös hyviä puolia siinä, että asioista keskustellaan, ja siinä, että asiat muuttuvat - kirkon edessä oleva muutos voi olla hyväksikin", ei vaikuta minusta uskottavalta.

Minusta tuntuu että Pirkko vain yrittää epätoivoisesti nähdä kirkon kannalta ikävän, vääjäämättömän tulevaisuuden kuvan jonkinlaisena hopeareunuksisena synkkänä pilvenä. Jospa muutoksesta sittenkin seuraisi kirkon kannalta jotain hyvää?

Toki niin voisi ollakin, mutta valitettavasti kirkon prioriteettien listalla ylimpänä on ollut ja tulee olemaan maksimaalinen jäsenmäärä, koska se takaa maksimaalisen kirkollisverotuoton. Siksi kirkko ei ole kiinnostunut sellaisesta tulevaisuuden kuvasta, jossa kirkolla ei olisi suosituimmuusasemaa suhteessa valtioon, jossa kirkko tulisi omillaan toimeen sekä taloudessaan että uskonnollisessa toiminnassaan, ja jossa kirkko olisi ihan oikeasti vakaumuksellisten kristittyjen yhteisö.

Kirkko on niin kauan kuin minä tiedän aina profiloitunut nimen omaan vastarannan kiiskenä, muutosvastarintaisena konservatiivisena laitoksena. Onhan sillä toki muutoksessa paljon potentiaalista menetettävää runsaine kohtuuttomine eri-etuoikeuksineen.

Äänestä

Pirkko tuli töistä kotiin ja alkoi vastailla tänne. Tuollainen kirkko on, ei saa rauhassa olla vapaa-ajalla. Kirkko on todella hauras ja heikko, koska sitä pitää puolustaa yötä päivää. Ei sellainen kirkko ole ketään varten.

Äänestä

Ort.kirkon lukuja ei kai erotella.jostain tilastoista kai nekin löytyy.

Äänestä

Kirkko on kaaoksessa, koska sitä uhkaa rahanmenetys. Odottamattomia menoja ovat aiheuttaneet kirjuri ja kipa. Niitä rahoja ei saa koskaan takaisin.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Hajonnut_kirkko kirjoitti:

"Kaikkiin yhdeksään tuomiokapituliin on tehty jättikantelu papeista, jotka ovat ilmoittaneet julkisuudessa olevansa valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Yksityishenkilön tässä kuussa tekemä kantelu koskee yhteensä 41:tä pappia, kertoo Kotimaa.

Kantelun sisältö on jokaisessa tapauksessa samanlainen, ainoastaan pappien nimet vaihtuvat.

Kotimaan mukaan kantelun viesti on, että ilmoittaessaan halukkuudestaan vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia henkilöitä pappi toimii vastoin piispainkokouksen linjausta. Lisäksi toiminnan katsotaan kantelussa olevan vastoin niitä velvollisuuksia, joihin pappi on pappisvihkimyksessään sitoutunut.

Papeista 24 kuuluu Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin alaisuuteen.

Valtakunnallinen kantelu näin suuresta määrästä pappeja on erittäin harvinainen."

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kotimaa-tuomiokapituleihin-jattikantelu-papeista-jotka-haluavat-vihkia-homopareja/6630484

Tarvitseeko ihmetellä, miksi kirkosta erotaan kiihtyvään tahtiin? Kirkko on jatkuvissa sisäisissä riidoissa, ja yhä harvempi haluaa rahoittaa tällaista toimintaa sadoilla euroilla vuodessa.

https://eroakirkosta.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu