Uusimmassa Lounais-Lapissa oli kirjoitus uusimmasta hölmöydestä, koirapuistosta.
Kirjoituksessa oli perusteltu asiaa hyvin, mutta ei kaikkia epäkohtia se tuonut esiin.
Kirjoituksessa oli perusteltu asiaa hyvin, mutta ei kaikkia epäkohtia se tuonut esiin.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Lehdessä oleva tila on rajallinen joten asia pitää kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti, muuten toimituksella on oikeus lyhentää tai muokata juttua. Riskitekijöitä ei todellakaan koira-aitausta suunnitellessa otettu huomioon.
Tänään eräs koiranomistaja bimbo käveli koira irti puistossa ja omistaja puhui kännykkään. Koira juoksi lasta kohti joka itkien juoksi minkä jaloistaan pääsi. Toinen koiran omistaja oli myös menossa puistoon jonka koira oli hihnassa, kääntyi pois pienen koiransa kanssa kun huomasi tilanteen. Bimbo jatkoi puhumista kännykkään tajuamatta koko tilannetta. Onko nyt niin, että kemiläiset koiranomistajat ovat käsittäneet, että koko puisto on heidän käytössään ja koirien irrallaan pito sallittu koko alueella?
Ehkä niin, koska aiemmin ei ollut juurikaan ongelmia, koirat tepsuttivat touhukkaasti hihnan päässä, oli hauska seurata niitä. Mutta tämä oli ennen. Nyt on alueelle tullut ärhäköitä tapauksia.
Henkilö joka tämän koira-aitauksen suunnitteli olisi voinut kuunnella henkilöä joka otti nämä mahdolliset riskit esille. Asiasta olisi ollut hyvä myös kuunnella kuntalaisten mielipidettä. Tälle aitaukselle näyttää olevan enemmän vastustusta kuin puolesta puhujia.
Voi+voi!+Tehkää+kuntalaisaloite+sen+puiston+korjaamiseksi+entiselleen.+4%+yli+15v+ikäisten+kuntalaisten+allekirjoituksella+saatte+asian+käsiteltäväksi.+Jos+mahdollinen+aloitteenne+jää+vain+sanan+helinäksi,+tiedätte+ketä+ei+sitten+kannata+äänestää+seuraavissa+vaaleissa+kunta-asioita+päättämään.
https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloitteen-valmistelu
Viimeksi+eilen+25.10.2017+aloitettu+uusi+aloite+Nuorille+skeittaajille+talveksi+skeittipaikka.
https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/4582
Pankaa+hommat+pyörimään,+älkääkä+täällä+iniskö.
Säälittäviä+urputtajia+oletta,+ei+edes+naurata.
Joku ei tajua, että tämä on juuri mielipide palsta. Et tiedä vaikka asia olisi jo vireillä. On erittäin suurta tyhmyyttä nimitellä ketään, osoittaa kuinka sivistymätön ihminen olet. Kirjoittajalle 18:05
Tämäkö Kemin mielipide- ia palautesivusto? Eipä taida päättäjät näitä suoli24:n sivuja selailla? Palautteet annetaan tänne http://www.kemi.fi/osallistu-ja-vaikuta/palautetta-palvelualueille/
Kysymykset tänne http://www.kemi.fi/osallistu-ja-vaikuta/kysymystori/
Joten neiti (rouva) hihittäjä varsin oikeassa turhasta narinasta Suomi24:n palstalla, varsinkin kun samasta aiheesta useita avauksia,
Ilokseni voin todeta että hyvin monet lautakunnissa ja päättävissä elimissä seuraavat sosiaalista mediaa, sieltä tulee aito kuntalaisten palaute. Eri asia sitten onko sillä vaikutusta, se on taas toinen juttu. Kaikki kuntalaiset kun eivät osaa tai halua antaa nimellään palautetta. Tässä asiassa tietoa enemmän kuin arvailua.
Se sosiaallinen media ei ole tämä, vaan joku muu jossa voi ihan omalla nimellään esiintyä.
Torniolaiset noista puistoista kitisevät että kemiläset näyttäis ihan idiooteilta.Kuka jaksaa valittaa päivät pitkät jostain puistosta?????????Joku kylähullu korkeintaan.
Asia erittäin ajankohtainen, liittyen siellä tapahtuviin ikäviin tapauksiin, kuin myös jatkuvaan häiriöön häiriintyneiden koirien haukkumiseen.
Ei se kuitenkaan edellytä että sama häirikkö availee uusia ketjua lähes päivittäin samasta teemasta. Ei täällä enää ole näköjään moderointia. Ei normaalia toimintaa. Tämä teema siis yhden puun alle ja loput pois. Niitä on aika paljon.
lääkkeet! Tai soittele ittelles apua http://www.kemi.fi/palvelut/terveyspalvelut/mielenterveyspalvelut/
Täältä (Suomi24) ei parenpaa apua jokapäiviselle valituksillesi löydy.
Niiinkemiä. Tyypillistä. Epäkohdat vaietaan piiloon, jonka jälkeen niitä ei muka ole.
Jos alue on kaavoitettu puistoksi niin ei sinne mitään eläintarhaa saa rakentaa.
Entäpä Ruutinpuisto? Se oli ennen koirapuisto ja ulkoilualue, nyt sinne rakennetaan Minkkitarha. Onko se oikein?
Kaavamuutos kun tehdään, silloin rakentaminen mahdollista.
Mikä näitä haukkuvia koiria vaivaa siellä koira-aitauksessa? Mistä johtuu että ryntäilevät päin aitaa kun siitä kävelee ohi? Miksi koiran omistajat päästävät koiransa irti jo parkkialueella, myös kun tuodaan etelärantakadun puolelta koiria, juoksevat ilman hihnaa?
Puistossa lasten leikkipuisto ja pitää huomioida muut siellä liikkujat.
Palokunnan lähellä oleva alue olisi ollut paljon parempi paikka, olisi kaunis puisto säilynyt.
Uudemmassa lonarissa nyt oli eri henkilön kirjoitus, jossa asiaa tarkasteltiin mm. vanhusten kannalta. Kannattaa lukea ja syventyä pohtimaan.
Kemin päättäjät ovat tehneet ennenkin hölmöjä päätöksiä. Vanhusten olot eivät kiinnosta heitä, se on jo nähty monta vuotta. Koira-aitauksen rakentaminen tuli kalliiksi ja ihan turha hanke. Koiranomistajat jotka istuvat siellä häkissä, voisivata todellakin harrastaa mieluummin liikuntaa niin itsensä kuin koiransa takia. Paskaa näyttää olevan aitauksessa, kaikki eivät viitsi niitä kerätä.
Puistoja on muutenkin kaupungissa vähän, ja niitä koko ajan supistetaan.
Ei ole oikein, vaikka laki sallisikin.
Eikö kukaan pysty vaikuttamaan asiaan?
Koivupuisto oli kiva ulkoilualue aiemmin ilman tätä koira-aitausta. Siellä oli mukava kävellä ja istua kesällä penkillä, alue oli rauhallinen. Nyt siellä juoksentelee koirat irti aitaukseen mennessä, ja sinne mennessä haukkuvat paniikissa. Koiran omistaja joka sulkee koiransa aitaukseen ei ansaitse koiraa. Koira tarvitsee liikuntaa, eikä vähäistä hetkeä aitauksessa. Sitten viedään koira autolla kotiin ja laitetaan siellä lyhyeen naruun pihan perälle paleltumaan. Koira saa kontaktia kävelyllä eri alueilla toisiin koiriin, samalla runsas liikunta pitää sen elimistön kunnossa. Kaunis puisto meni pilalle tällä rumalla aitauksella. On naurettavan näköistä kun omistajat istuvat penkillä ja koirat haukkuvat ja yrittävät ryntäillä aidasta läpi nähdessään toisen koiran aitauksen ulkopuolella.
Hieno puisto on, kiitos kaupungille siitä. aivan mahtavaa, että koiriakin muistetaan :).
Viereen vosi kaupunki muurata aitauksen jonne kaikki lumilinnan vastustajat teljetään.
Tämä koiravihaaja ja näiden koirapuisto-avausten kirjoittaja on yksi ja sama mielenterveysongelmainen henkilö. Moderaattori voi huoletta poistella jatkossa kaikki koirapuisto-avautumiset. Ja tälle avaajalle voisi suositella SÄÄNNÖLLISTTÄ lääkkeiden ottoa. Ei ne silloin tällöin lääkkeiden nappailut oikein auta.