Kertokaapa jämtlanninpystykorvasta

Cantwait

Hei! Meille on tulossa tässä viikon kahden sisällä pikkunen urospentu, kuulisin mielelläni minkälainen pakkaus on odotettavissa. Ei mitään kokemusta kyseisestä rodusta. Oon toki lukenut rotumääritelmät yms yms keskustelupalstat aiheesta, mutta vähän huonosti juttua löytyy. Hirvikoiraksi tulee, itse en metsästystä harrasta. Veljen koira, mutta pentuajan tulee olemaan minun huolehdittavana ja koulutettavana. Osaako joku kertoa miten eroaa esim ajokoirista, amerikan kettukoirista ja labradoreista?

5

519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieman käytäntöä.
      Kotona makailee vain laiskana ja on hyvää kaveria muiden koirien ja kissojen kanssa.
      Metsässä haku on laaja ja voi häipyä jopa päiviksi, jos sille päälle sattuu.
      Ruokien suhteen ei ole ronkeli, ja lihottaa itsensä jos antaa syödä sen minkä haluaa.
      Pärjää lasten kanssa.
      Lenkillä ei väsy.

    • liikkuvakoira

      Metsästysrotu, joten jonkun olis hyvä sen kanssa sitä myös harrastaa, joten hienoa että tulee metsästykseen.Liikuntaa tarvitsee paljon, päivittäin monien kilometrien lenkkejä, kunhan ensin kasvaa aikuiseksi ;)

    • Norjanharmaamies

      Miksi vertasit hirvikoiraa ajokkiin?

    • metsienmies87

      Mulla on kohta vuoden ikäinen jämptinarttu. Viimeisen päälle hirviverinen. Lähti hirvien perään jo reilu kolmikuisena. Todella menohaluinen. Ei saa pois metsästä millään jos sinne pääsee. Ei mene mielellään veteen. Seurankipeä. Aina tunkemassa itsensä syliin jos satun istahtamaan sohvalle.

      Jämpti on ulkokoira. Se ei tykkää olla sisällä ollenkaan. Sillä on niin paksu turkki että tulee kuuma. Minulla ainakin kun on syönyt sisällä niin heti se haluaa ulos viileään. Pentuna kannattaa opettaa heti sisäsiistiksi. Puruluita tai puukeppejä kannattaa antaa paljon sisällä ollessa. Se puree muuten kaikki huonekalut ja matot hajalle. Puremisvimma loppuu yleensä kun pysyvät hampaat on vaihtuneet.

      Ehdottomasti tarvii paljon liikuntaa päivittäin. Pysyy pikkupentuna kyllä pihalla mutta kun hoksaa että maailma on avoinna niin se on menoa sitten, turha yrittää opettaa pihalle. Ei onnistu. :D

      Ihmisystävällinen, rauhallinen ja tosi seurallinen. Paras hirvikoirarotu.

    • lurppakorvallinen

      Aloittajan viesti on sen verran vanha, että pentu on jo kasvanut nuoreksi koiraksi. Mutta keskustelun lukee ehkä moni muukin jämtin ostoa harkitseva. Itsellä on kasvamassa nyt neljäs jämtti noin 25 vuoden aikana. Sekarotuinen jämti-laika on ollut myös, yks punainen pystykorva, muutama suomenajokoira ja nyt amerikan kettukoiran ja suomen ajokoiran risteytys. Tässä hieman omia huomioita:
      Nykyinen pentu on elänyt ihmisten kanssa sisätiloissa ikänsä, eli osaa käyttäytyä asunnossa jo luonnostaan, ei hätäänny tai ahdisty, jos jää vaikka yksinkin sisälle. Täysin sisäsiistihän ei 3-kuinen pentu ole, mutta esim. yöt menee yhdellä välipissalla ja nukkuu noin 8 tuntia öisin. Päikkäreitä ottaa parit-kolmet.
      Tämä on meillä olleista koirista heti suomenpystykorvan jälkeen kaikkein ronkelein ruuan suhteen. Minkäänlaisia nappularuokia ei ole tähän mennessä juurikaan syönyt ja juuri koskaan ei tunnu olevan kovin nälkäinen. Pentu on silti paremmin pullean puoleinen kuin liian laiha, joten syönee tarpeekseen. Koiranruuat ovat kai ihan väärän makuisia, kun makuina on kanaa, kalkkunaa, lihaa ja lohta ja ties mitä, kun makujen kai pitäisi olla kissankakka, myyränraato ja kalanperkkeet, jotka kaikki ovat suorastaan himottavan houkuttelevia!
      Leikkityyli ajokilla ja hirvikoiralla on erilainen. Ajokoirahan nimensä mukaan ajaa riistaa, eli leikitkin ovat juoksu-haukku-leikkejä, ja jämti haukkuu vasta, kun kohde pysähtyy. Kissan ja jämtin leikkiä on kiva seurata, kun koira yrittää aina pysäyttää juoksevan kissan, että pääsisi haukkumaan. Jämtille ominaista leikkiä on myös äriseminen, repiminen ja näykkiminen, jonkinlaista saaliin tappamisleikkiä kaiketi. Puremisen halu on ainakin tällä voimakas, tosin kovia pureskelijoita on ollut muitakin, eikä se tarkoita, että koirasta tulisi aikuisena aggressiivinen. Mikään koira ei ole silti ollut niin vahvaluonteinen, kuin tuo sekarotuinen ajokoira, mikä minulla nyt on. Jämtit on aika mukavan oloisia ja kilttejä, eli täyttävät myös seurakoiran paikan metsästäjäperheessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      22
      2297
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      87
      1413
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      116
      1208
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1110
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      889
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      249
      831
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      822
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      202
      799
    9. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      17
      792
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      765
    Aihe