Tällaisissa vakavissa ja surullisissa asioissa, kuten nyt tämä armeijan miehistön kuljetus ajoneuvon ja junan törmäyksessä, jossa menehtyi varusmiehiä ja muissa vastaavissa julkisissa tapaturmissa, joissa ihmisiä kuolee.
Silloin on tarjolla kriisiapua omaisille, sureville ja niille, jotka apua kokevat tarvitsevansa ja kirkoissa järjestetään hiljaisia hetkiä ja muistotilaisuuksia kirkko pidetään avoinna.
Kuolema on aina surullinen, traaginen, vakava ja lopullinen asia tapahtuipa se sitten tällaisten onnettomuuksien, sairauden tai vanhuuteen kuoleman kautta.
Menetin omat vanhempani, jotka menehtyivät kumpikin vakavan sairauden uuvuttamina.
Kyllä siinä vaan jäi yksin surun kanssa selviytymään, ei näkynyt kriisityöntekijöitä, eikä seurakunnastakaan otettu yhteyttä, ainoastaan siunauksen toimittanut pappi kävi kyselemässä hautajais järjestelyjä varten vainajan elämästä ja sovittiin virret ja muut tarvittavat.
Surun kesto on jokaisella henkilökohtainen ja riippuu paljon siitä, kuinka läheinen, tärkeä ja rakas on kuollut ollut omaiselle.
Kolme vuotta ei ole pitkä aika elää surussa ja aikanaan kun suru hellittää, niin kaipaus on kuitenkin läsnä, eikä koskaan katoa kokonaan.
Silloin on tarjolla kriisiapua omaisille, sureville ja niille, jotka apua kokevat tarvitsevansa ja kirkoissa järjestetään hiljaisia hetkiä ja muistotilaisuuksia kirkko pidetään avoinna.
Kuolema on aina surullinen, traaginen, vakava ja lopullinen asia tapahtuipa se sitten tällaisten onnettomuuksien, sairauden tai vanhuuteen kuoleman kautta.
Menetin omat vanhempani, jotka menehtyivät kumpikin vakavan sairauden uuvuttamina.
Kyllä siinä vaan jäi yksin surun kanssa selviytymään, ei näkynyt kriisityöntekijöitä, eikä seurakunnastakaan otettu yhteyttä, ainoastaan siunauksen toimittanut pappi kävi kyselemässä hautajais järjestelyjä varten vainajan elämästä ja sovittiin virret ja muut tarvittavat.
Surun kesto on jokaisella henkilökohtainen ja riippuu paljon siitä, kuinka läheinen, tärkeä ja rakas on kuollut ollut omaiselle.
Kolme vuotta ei ole pitkä aika elää surussa ja aikanaan kun suru hellittää, niin kaipaus on kuitenkin läsnä, eikä koskaan katoa kokonaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jokainen kantaa surunsa loppujen lopuksi itse omalla tavallaan. Suruun ei ole mitään parannuskeinoa ja jokainen suru on omanlaisensa. Menetin äitini ja veljeni lyhyen ajan sisällä. Äidin kuolemasta tulee tammikuussa kuluneeksi vuosi. Se on tuntunut todella lyhyeltä ajalta surun käsittelyssä. Ehkä surun terävin kärki on taittunut, mutta ikävä ja kaipaus tuskin koskaan katoavat eikä tarvitsekaan. Juuri äsken taas muistelin äitiä ja tämän touhuja. Tällä kertaa jo hiukan hymyillen. Surusta on hyvä puhua eikä sitä missään nimessä saa padota sisälleen. Täytyy itkeä, kun itkettää. Vaikka varsinkin äidin kuolema on ollut elämäni raskain ja ikävin asia, olen toisaalla kiitollinen, että olen saanut kokea kuoleman ja surun. Nehän ovat ihmisen elämän kaksi elementtiä, jotka jokainen kokee jossain vaiheessa. En tiedä jalostaako suru ihmistä, mutta ainakin suhtautumiseni elämään on muuttunut sen jälkeen, kun olen kahden arkun perässä kulkenut.
Hei YksinSelviydyttävä.
Kuulostaa, että olet jäänyt yksin surusi kanssa. Niin ei tietenkään pitäisi olla. Suruaika on menetysten, luopumisen ja muutosten aikaa, joka olisi hyvä jakaa turvallisten ihmisten kanssa. Kerroit pettyneesi siihenkin, ettei seurakunnasta otettu yhteyttä sinuun. Koit yhteyden pappiin liian tekniseksi ja vain hautajaisiin liittyväksi. Toivottavasti hän kuitenkin kertoi, että jälkeenpäin voi myös varata keskusteluaikoja?
Myös seurakuntasi diakoniatyöntekijään voit kuitenkin itse ottaa yhteyttä edelleenkin, surua läpi käydäksesi. Monilla paikkakunnilla järjestetään sururyhmiä, joista saa vertaistukea. Kenenkään ei kuulu jaksaa ja selviytyä vain yksin elämän taakkojen kanssa. Joskus lyhytkin purkamistilanne ja kuulluksi tuleminen auttaa, joskus tarvitaan enemmän tukea. Toivon, että saat tarvitsemaasi tukea
Merja, diakoni
Älä varaa aikaa papilta äläkä diakonilta, heillä on omatkin ongelmat.
Ajatteletko, että on olemassa ongelmattomia ihmisiä? Hekö osaisivat sitten auttaa muita, niitä poloisia joilla on ongelmia?
Onneksi monet muut kuin sinä osaavat ja haluavat tulla saamaan keskusteluapua papeilta ja diakoneilta.
Pappi Elisabet
Pappien ja diakonien ongelmat ovat niin isoja ettei heillä ole voimia, aikaa eikä taitoa auttaa toisia. Heidän pitäisi hakea apua ja monet hoidattavatkin itseään seurakuntalaisilla.
Papit ja diakonit tarvitsevat apua, mutta he eivät sitä valitettavasti osaa hakea.
Hei,
kaikella ystävyydellä... Olet löytänyt vanhan ketjun ja halusit nostaa sen ylös seurakunnan työntekijöitä kommentoimalla. No, mikäs siinä, keskustellaan sitten. Sanot, että papit ja diakonit tarvitsevat apua - kyllä, miksi emme tarvitsisi apua siinä missä muutkin ihmiset. Samankaltaista eämää elämme, samanlaisten asioiden kanssa painimme. Tunnetko jonkun ammatin ihmisen, joka ei tarvitse koskaan eikä mihinkään apua. Itse en keksi sellaista. Sanot, ettemme valitettavasti osaa hakea apua. Kiitos sympaattisesta asenteestasi. Itse olen eri mieltä ihan kokemuksen kautta, kyllä me osaamme ja haemme apua. Miksi emme hakisi?
Hyvää viikonloppua,
Pirkko-pappi
Lähettikös PAPPI äitisi "Taivaaseen, vai vain multaan "? Vanhempieni tuhkat on viety "koirien hautuumaalle, koska PAPPI ei hyväksynyt heitä "kirkkomaahan", koska he eivät kuuluneet siihen "KIRKKOON". Jos he saavat osansa ylösnousemuksessa, niin eihän sillä ole väliä missä heidän tuhkansa on haudattuna, eikö niin ???
Pirkko ruikuttaa vanhasta ketjusta, mutta lähtee mukaan siihen. Kukaan ei sinua siihen pakottanut, joten onko kyseessä oma ongelma, johon tarvit apua? Niinhän ne papit hoidattavat itseään seurakunnalla.
Kyllä tietokoneen luona roikkuminen kotikäynnit voittaa, vai mitä Pirkko? Vanhaankin ketjuun voi kirjoittaa ja väittää esimiehelle tekevänsä verkkokeskustelua niin ei tarvi lähteä tapaamaan ihmisiä.
Totta se on. Menetin mieheni vajaat 3 kuukautta sitten, lyhyen sairauden jälkeen. Ennen hautajaisia ja hetken aikaa sen jälkeen ihmiset muistivat, lähettivät kukkia, kortteja ja adresseja ja lupasivat apua, mitä vain, kunhan vain sanoisin. Sanoin niin kuin asia oli, että aikuiset lapsemme ja minä kyllä selviytyisimme arkisista asioista, kuten selvidymmekin, mutta että ystävien seura varsinkin hiukan myöhemmin (siis nyt!) olisi todella tarpeen. Lasten ystävät ovatkin onneksi olleet hyvin huomaavaisesti heidän tukenaan, mutta omalta osaltani voin vain todeta, että olen aivan oman onneni nojassa. Kukaan ei ota yhteyttä, kaikki on täysin minun aloitteellisuuteni varassa. Osa ihmisistä pakenee, kun kerron, mitä on tapahtunut. Alan olla todella katkera, varsinkin niitä kohtaan, jotka ylitsevuotavasti lupailivat apuaan ja suunnittelivat jos jotakin yhteistä tekemistä, kun todellakaan ei vielä ollut sen aika. Jotkut ottavat yhteyttä, kun tarvitsevat minun apuani ja kuvittelevat ehkä tekevänsä suorastaan palveluksen. En usko ihmisiin enää ollenkaan.
Olitko itse tukena näille ns ystäville
Ja ketä se hyödyttää jos olet katkera? Oman elämäsi vain pilaat
Sinähän se katkera olet!!! Onko sulla uniongelmia kun lämmitä Elisabethia ja muita täällä käyt haukkumassa?? Sun sitä apua pitäisi saada.. kaikkea hyvää elämääsi kuitenkin, onneton selvästikn olet.
Jokaisella on oma tapa tai keino selvitä läheisten kuoleman jälkeen. Myös surun kesto vaihtelee. Ikävä asia on jos ystävät hylkäävät täysin hautajaisten jälkeen. Eivät ne ole silloin todellisia ystäviä. Juuri surun hetkellä ja yksin jäätyään sitä eniten kaipaa ystävien seuraa ja tapaamisia.
Toki on olemassa sururyhmiä yms vastaavia jos haluaa keskustella muiden läheistensä menettäneiden kanssa, mutta yksi vaihtoehto on vaihtaa hetkeksi maisemia jos suru ei helpota tai yksinolo alkaa liikaa ahdistaa. Pieni lomareissu auttaa uusiin ajatuksiin, oli se kotimaassa tai ulkomaille suuntautunut. Lisäksi reissussa aina tapaa uusia ihmisiä joista voi tulla vaikka pitkäaikaisia ystäviä.
Itsekin aikoinaan ulkomaan reissulla tapasin vanhemman rouvan, joka oli joitain kuukausia aiemmin jäänyt leskeksi. Rouva itse pyysi päästä seuraamme paikallisessa ruokaravintolassa, meille se sopi. Siinä juteltiin ja rouva oli todella ilahtunut kun joku jaksoi pelkästään kuunnella hänen tilanteensa. Paljastui että olimme jopa samassa hotellissa. Päivittäin kävimme kahvilla tai ruokailemassa ja jopa iltaelämäänkin hän halusi kanssamme lähteä. Ja oli reissun lopuksi hyvin kiitollinen että löysi seuraa matkaltaan. Myöhemmin olemme useita kertoja olleet yhteisillä matkoilla ja pitäneet muutenkin yhteyttä.
Kukaan, ei niin kukaan, pysty näkemään avun tarvettasi. Ainut olet sinä itse.
Itse pitää aukaista suunsa ja etsiä apua ja tukea. Kukaan ei tule hakemaan, jos yksin kotonaan suree!
Hei
Kyllähän tässä on totuuden siementä. Jos jää kotiin yksin, ei kukaan tiedä että olisi avun tarvetta. Toisaalta kun on tarpeeksi vaikea olla, ei sitä jaksa lähteä mihinkään.
Seurakuntien työntekijät, papit ja diakonit , tekevät myös kotikäyntejä. Silloin riittää yhteydenotto ensin puhelimitse.
Ystävällisesti,
pappi Elisabet
tulee se pappi tai diakoni joka siihen työ kokouksessa pakotetaan
Jo vakavan sairauden aikana ihmiset joita pidit ystävinä ,sulkevat oven hiljaa perässään .Kun kuolema on sitten käynyt kukaan ei sinua muista.Kun yrität puhua monet sanoivat minullekin eiköhän muuteta puheenaihetta.Vuosien aikana yritin kulkea niiden rinnalla joilla oli vaikeaa mutta kun itse tarvitset olkapäätä mihin nojaisit ,huomaat olevasi ihan yksin.Olenkin vuosien aikana kirjoittanut tuntemuksia ,kun kirjoitat saat purkaa pahan olosi,paperi on hyvä kuuntelia eikä käske olla hiljaa.Aurinkoista kevättä kaikille rakkaansa menettäneille.