Se on outoa, miten sitä jaksaa vastustaa ja kauhistella varattujen ihmisten suhteita. Vihaa ja kammoksuu sekä sitä, joka pettää, että myös toista osapuolta. Kunnes tilanne osuu omalle kohdalle. Ja oikeastaan vielä sen jälkeenkin…
Erehdyin siis ihastumaan naimisissa olevaan mieheen, itse sentään olen sinkku. Mutta sepä ei pelasta paljoakaan.
Mun ja miehen välillä on ollu pientä flirttailua kohta jo vuoden. Lähikuukausina on vaihdeltu tekstareita ja soiteltukin. Aina on ollu olevinaan jotain ”ihan oikeeta asiaa”, mutta.. Nyt vihdoin tunnustettiin toinen toisellemme, ja samalla kai itsellekin, et jotain meidän välillä tosiaan on.
Tuntu niin hyvältä, kun vihdoin sai halata ja suukotella. Mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Mutta koko ajan, vaikka en ois halunnu päästää irti ollenkaan, tiesin, että se kaikki oli niin väärin ja musta tuntu tosi pahalta.
Ei oo tavattu tuon päivän jälkeen. Mä oon ollut jotenkin ihan shokissa koko jutusta, miettinyt, oliko kaikki vaan unta, niin kuin tähän astikin. Mutta eipä se tainnu olla...
Sittemmin mies kerto mulle puhelimessa ongelmista avioliitossaan. Ja huolimatta siitä, että olen menettämässä oman sydämeni tuolle miehelle, kannustin häntä selvittämään ongelmansa vaimonsa kanssa.
Mitä hittoa mä voin tehdä? Pitäiskö mun vaan repiä sydämeni takas, ja yrittää unohtaa koko mies? Sitäkin oon kyllä yrittäny jo pitemmän aikaa, mut hankalaks käy ku tavataan vähintään viikoittain..
Tunteet on niin solmussa…
Erehdyin siis ihastumaan naimisissa olevaan mieheen, itse sentään olen sinkku. Mutta sepä ei pelasta paljoakaan.
Mun ja miehen välillä on ollu pientä flirttailua kohta jo vuoden. Lähikuukausina on vaihdeltu tekstareita ja soiteltukin. Aina on ollu olevinaan jotain ”ihan oikeeta asiaa”, mutta.. Nyt vihdoin tunnustettiin toinen toisellemme, ja samalla kai itsellekin, et jotain meidän välillä tosiaan on.
Tuntu niin hyvältä, kun vihdoin sai halata ja suukotella. Mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Mutta koko ajan, vaikka en ois halunnu päästää irti ollenkaan, tiesin, että se kaikki oli niin väärin ja musta tuntu tosi pahalta.
Ei oo tavattu tuon päivän jälkeen. Mä oon ollut jotenkin ihan shokissa koko jutusta, miettinyt, oliko kaikki vaan unta, niin kuin tähän astikin. Mutta eipä se tainnu olla...
Sittemmin mies kerto mulle puhelimessa ongelmista avioliitossaan. Ja huolimatta siitä, että olen menettämässä oman sydämeni tuolle miehelle, kannustin häntä selvittämään ongelmansa vaimonsa kanssa.
Mitä hittoa mä voin tehdä? Pitäiskö mun vaan repiä sydämeni takas, ja yrittää unohtaa koko mies? Sitäkin oon kyllä yrittäny jo pitemmän aikaa, mut hankalaks käy ku tavataan vähintään viikoittain..
Tunteet on niin solmussa…
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oletetaan, että miehellä on todella vaikeuksia avioliitossa, eikä käytä sitä normaalina taktiikkana saada rinnakkaissuhde ymmärtämään ja helpottamaan arkea. Sellainen ei ole oikein sinulle sen enempää kuin vaimolle siellä kotona.
Ymmärrät sinkkuna, että huonoa suhdetta ei kukaan halua; siksi lienee vapaa, koska sitä oikeaa tunnetta ja/tai ihmistä ei ole tullut vielä vastaan.
Haluaisitko itse tästä suhteesta "oikean" parisuhteen?
Jos haluat ja mies kokee avioliittonsa todella krjaamiskelvottomaksi - eikä esim. 4kympin kriisissä ;), niin uskalla olla rehellinen itsellesi ja hänelle. Sano, että välität ja haluat oikean suhteen, mutta että sinusta ei olisi toiseksi naiseksi. Täällä on paljon ollut kakkosia, jotka vuosi tolkulla ovat suhteilleet varatun miehen kanssa, ja siihen se valitettavan usein jääkin, jos toinen nainen siihen suostuu.
Voi olla, että ykköset kivittävät sinua rankasti; mutta ymmärräthän heidänkin näkemyksen..? Ei kukaan halua olla se petetty osapuoli. Todennäköisesti tulee joku provoileva kakkonen, joka kannustaa suhteeseen..
Mutta kirjoituksestasi päätellen olet hyvän itsetunnon omaava nainen, jolle kakkosen rooli ei taida sopia.
Henkilökohtaisena mielipiteenäni on se, että jokainen on ihmisenä niin ainutlaatuinen ja arvokas, että ansaitsee olla ainoa.
Ja sitten on sekin näkökulma muistettava, että olisitko oikeasti viehättänyt tätä miestä, jos hänellä ei olisi vaikeaa omassa liitossaan. Olisiko hän "tyytyväisenä" avioliittoonsa kävellyt ohitsesi edes näkemättä sinua? Tähän liittyen se, mitä mies sinulle on valmis antamaan, kertoo sen, miten ja millaisena hän sinua arvostaa.
Tunteita ei voi kahlita, mutta teot voi harkita.
Uskon todella, et miehen nykysessä suhteessa on jotain pahasti vialla, mut en tiiä miten korjaamatonta se on.
Kaiken lisäks tässä on mukana myös lapset, joiden takia kaikki tuntuu entistäki pahemmalta. Ja lapsia on ilmeisesti käytetty pelinappuloina jo nyt.. Niitten takia toivonki, et saisivat suhteensa toimimaan.
Toisaalta taas omalta kannaltani, no joo en mä ees pysty sanoo, et haluisin miehen, ku aattelen heti lapsia..
Mutta, jos heidän avioliittonsa hajoaa, ni sen jälkeenhän kaikki ois kai toisin. En kuitenkaan haluis olla osallinen perheen hajottamiseen..
Mietinki, et jos saisin pidettyä tän meiän jutun ihan vaan ystävyytenä, niin ku tähän, tai siis tuota viimistä episodia edeltäneeseen astikin. En kyl tiiä, et miten se todellisuudessa onnistuu. Mut haluaisin tosiaan olla tän miehen tukena, päätyvätpä he avioliitossaan mihin ratkasuun tahansa ..
siihen, että miehellä on vaimonsa kanssa jotain pahasti vialla. Mitä muuten tekisit jos mies sanoisi, että heillä on kaikki ok?
No joo, siinä vaiheessa, jos mies on tekemässä yhtään mitään muitten naisten ku vaimonsa kanssa, ni pitää tietysti olla vähä varuillaan kaiken muunkin sen tekemisten ja sanomisten kanssa.
Ja niin kauan, ku ne on naimisissa, ni mä pyrin olemaan sekaantumatta tän enempää; olipa kaikki ok tai ei.
.., jos lähdet tuohon hölmöilyyn, että lapset mutkistaa eroa.
Oletetaan, että siellä on todella kaksi onnetonta aikuista ja suhteessa pahastikkin vialla. Siitähän ne lapset kärsii, eikä erosta, joka mahdollistaa rauhallisen kodin! Mieti!!!
Voit tietysti kokeilla rinnakkaissuhdetta miehen kanssa. Voi olla, että sinusta tulee vain korvike tai olotilan helpottaja miehelle, tai kun käry käy ennemmin tai myöhemmin, niin sekö sitten kaikkien, myös niiden lasten kannalta parempi?!
Ajattelin ensimmäisestä kirjeestä, että sinulla on luonnetta ja älyä. Erehdyinkö?!
mutta kun en tosiaan heidän ongelmiensa todellisesta laadusta oo varma..
Ja toisaalta oon läheltä seurannu, miten ihmiset voi ihan pohjattomalta vaikuttavasta suosta nousta ylös ja saada taas suhteensa toimimaan & lapsille onnellisen kodin,
niin toivoisin sitä näillekin lapsille.
Revi vaan se sydämesi takaisin, sillä muuten siihen sattuu vielä enemmän kuin nyt!
Minulla kävi niin, että sydämestäni paloi osa, kun itse naimisissa olevana menin ja ihastuin/rakastuin - sinkkumieheen. Suhde oli tuhoon tuomittu ennenkuin se edes kunnolla alkoi... En nimittäin koskaan ajatellut erota miehestäni. Toisaalta ajatus rakastajastakin tuntui vähän turhan kevytmieliseltä...
Pitkään mietin, että voimme sentään olla ystäviä, vaikkemme salasuhteeseen heittäytyisikään. No. Ystäviä ei voida olla ennenkuin olen opetellut olemaan rakastamatta häntä ja hän minua. Ties miten kauan siihenkin menee.
Jokatapauksessa sydämestäni osa on palanut ja se kohta on pois pelistä loppuelämäni. En tiedä mitään niin ihanaa enkä raastavaa kuin intohimoinen rakkaus.
mitä teille kerrotaan avioliitosta? Kukaan ei voi tietää mitä on elämä kun jalat on saman ruokapöydän alla. Kyllä molemmat osaavat panetella kumppaniaan kun vierasta mieli tekee. En taatusti mene sanomaan sopivalle mies ehdokkaalle että mun ukossa ei ole mitään vikaa että se vika on minussa. Vaan kerron kuinka paska ukkoni on ja olen hakeutumassa hänestä eroon. Ei koskaan tunne ole kuin nyt ,voi älykääpiöt, miksi petätte itseänne ja senjälkeen vielä kahta muuta. ps.minun tunnepuoli on nollilla avioliitossa, että jos jotakuta kiinnostaa olis mies tarjolla vaikkapa vain lyhyeen suhteeseen.
että toiset uskoo ihan kaikkea mitä toinen sanoo siipastaan ja liitostaan.