Saulin pitää käyttää 1.5 Miljoonaa euroa

Voittaakseen Lauran .
5<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niinistön rötöslistan julkaisuun ei tarvita kuin 1,5 euroa ja tämä osoite

http://51.fi/bz4

1Äänestä

niinistö kuten valtion johto tavannut tänävuonna jo lähes kaikkien maiden johtajat ja lähes joka maassa yllättäin hallitus kriisi ,mitä ihmeellisempiä syitä ja kaikki aikalailla samaan aikaan, kaikki suuret tapahtumat alkavat huolellisella suunnittelulla, kohta siis tapahtuu pörssi sanoo poks. siitä se pojat lähtee , hätälait otetaan käyttöön kuin espanjassa konsamaan. valtamediassa on vain syöpää jokaisessa uutisessa ja kaikki tapaturmat ovat surmia ,tappoja tai terroritekoja.

1Äänestä

onko Putin taas äänestyskopissa kertomassa ketä äänestää kuten Jenkeissä

Äänestä

Vaikka en persuja ole koskaan äänestänytkään, niin Niinistön uskottavuus puolueettomana valtionjohtajana, eli koko kansan presidenttinä romahti viime kesän persujen puoluekokouksen puheenjohtajavaalin jälkisuhmuroinneissa. Oikeastaan kyse taisi olla jopa ennakkokoplaamisesta, sillä totuus toisen jälkeen on jo tullut ilmi kuinka Sipilä, Soini, Niinistö juikuloivat uutta hallitusta jo ennen em puoluekokousta ja sen äänestystulosta. Sipilältä voi odottaa kuinka likaisia temppuja tahansa ja Soini puolestaan on myynyt kaikki periaatteensa ja oppositio- & vaalisloganinsa viholliselle niin monta kertaa, että hänestä mieleen tulee lähinnä makkaramakupalan edessä rähmällään nöyristelevä, tukeva mutta hampaaton uliseva bulldog. Sauli Niinistöltä odotin aivan jotakin muuta, kuin mihin tuo koko kansan pressa pystyi, eli alentui.

Äänestä

niinistö on putinin valinta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikapaljon kirjoitti:

Voittaakseen Lauran .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu