"Julkisen vallan tulee kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti ”uskonnosta tai katsomuksesta” riippumatta. Jos leikitään, että valtiokirkkoa ei ole, eikö silloin ole sitäkin helpompaa, että kirkon julkisoikeudellinen erityisasema puretaan yhdenvertaisuus-periaatteen nojalla?"
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/10/29/kirkon-julkisoikeudellinen-asema-valtiokirkko-kirkkovaltio/
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/10/29/kirkon-julkisoikeudellinen-asema-valtiokirkko-kirkkovaltio/
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvää settiä:
Erityisaseman purkaminen voisi tarkoittaa muun muassa seuraavia asioita:
Eduskunta ei enää vahvista kirkon sääntöjä eli kirkkolakia kirkolliskokousten esitysten pohjalta. Yhdistysrekisterin käsittely riittää niin kuin muiden uskonnollisten yhdyskuntien, säätiöiden ja yhdistysten sääntöjen hyväksymisessä ja muuttamisessa.
Samalla myös perustuslain 76 § voidaan ja pitää poistaa.
Verottaja ja vouti eivät enää huolehdi kirkollisverotuksen kautta kirkon rahoituksesta (tuotto yli 900 miljoonaa euroa). Valtion budjettirahoituksen tukea (nyt 114 miljoonaa euroa) harkitaan ja päätetään erikseen kohteiden mukaan tarkastellen (hautaustoimi, väestörekisteri, kirkkorakennukset).
Peruskoulun ja lukion pakollinen uskonnonopetus ev.-lut. ja ort. kirkon jäsenille lopetetaan. Elämänkatsomustieto avataan kaikille valittavissa olevaksi oppiaineeksi.
Kirkon pappien ja piispojen nykyinen julkisoikeudellinen virka-asema muutetaan normaaliksi työsuhteeksi
Valtion tukea saavien hautausmaiden tulee kohdella kaikkia yhdenvertaisesti. Kirkon hautausmaiden yksinoikeudesta valtion tukeen luovutaan ja hautaustoimen monimuotoisuutta lisätään. Kunnat tai uudet sote-alueet alkavat perustaa krematorioita ja niiden yhteyteen tulevia tunnustuksettomia seremoniatiloja.
Väestörekisteri ja maistraatti luopuvat kirkon vauvajäsenhankinnan asiamiehenä toimimisesta ja alkaa asioida suoraan kaikkien vanhempien kanssa.
Jumalanpilkan kriminalisoinnista rikoslaissa luovutaan.
Lakkautukseen.
Yhdenvertaisuus!?
Ei ihan!
Perusvaatimus esiin!
Ev.-lut.+kirkosta+eroamisesta+kirjoitetaan+silloin+tällöin,+mutta+vähemmälle+huomiolle+on+jäänyt+vauvakasteen+saavien+osuuden+lasku+ja+sen+vaikutukset.+
Lasku+10+vuodessa+noin+84+prosentista+67+prosenttiin+tekee+17+prosenttiyksikköä.+
Helsingissä+evl+kasteprosentti+on+alle+40+prosentin.+
2007:+49+325+/+58+729+(83,99+%)
2008:+49+068+/+59+530+(82,43+%)
2009:+48+494+/+60+430+(80,25+%)
2010:+48+347+/+60+980+(79,28+%)
2011:+46+723+/+59+961+(77,92+%)
2012:+44+774+/+59+493+(75,26+%)
2013:+43+719+/+58+134+(75,20+%)
2014:+41+340+/+57+232+(72,23+%)
2015:+38+746+/+55+472+(69,84+%)
2016:+36+586+/+52+814+(69,27+%)
2017:+33+747+/+50+321+(67,06+%)
Kun+samalla+yleinen+syntyvyys+on+laskenut,+kuolleiden+määrä+on+seurakunnissa+suurempi+kuin+kastettujen+määrä.+
Kun+evl+kirkkoon+kuuluvuus+on+nyt+70,7+%,+se+pudonnee+neljässä+vuodessa+alle+2/3:n,+jota+voi+"perustuslaillisen"+määräenemmistön+kannalta+pitää+merkittävänä+rajapyykkinä,+vaikka+sinänsä+ihmisoikeudet,+kuten+yhdenvertaisuus+sekä+uskonnon+ja+vakaumuksen+vapaus+koskee+pieniäkin+ryhmiä+ja+yksilöitä,+myös+lapsia.
Tällä+hetkellä+kirkkoon+kuuluvuus+on+kouluikäisten+keskuudessä+80+-+85+prosentin+luokkaa+eli+erikoisen+korkea+siihen+nähden,+että+heidän+vanhempiensa+ikäluokassa+kirkkoon+kuuluvuus+on+alle+60+prosenttia.+Kirkosta+eronneet+eivät+siis+ole+erottaneet+vauvana+kastettuja+lapsiaan+kirkosta.+
Naisten+kirkkoon+kuuluvuus+on+korkeampaa+kuin+miesten.+Jos+ja+kun+äidit+alkavat+erota+lastensa+kanssa+kirkosta+aiemmin+eronneen+miehensä+perässä,+tulee+mukaan+vielä+kolmas+tekijä+nopeuttamaan+kirkon+jäsenosuuden+laskua.+
Kirkon+julkisoikeudellisen+erityisaseman+lakkauttaminen+noussee+esiin+vaaliohjelmissa+ja+tulevalla+vaalikaudella.+Mukaan+puolueiden+hallitusohjelmatavoittesiin.+Mahdollisimman+monissa+puolueissa+tarvitaan+ehdokkaita+ja+kansanedustajia,+jotka+nostavat+tätä+asiaa+esiin.
Mukaan vaikuttamaan puolueissa ja puolueisiin. Tai ehdokkaiden tukiryhmiin. Tai kansalaisliikkeisiin. Tai Vapaa-ajattelijoihin.
Otsikko on hyvin neutraali. Julkisoikeudellinen asema on fakta. Voisi sitä sanoa erityisasemaksikin.