Mahdollisimman lyhyesti: huomasin viime vuoden lopulla päälaelleni ilmestyneen vertikaalisesti vieri vieressä kulkevia "railoja" takaraivosta hiusrajaan, joista laitimmaiset ovat muita syvempiä ja jatkuvat otsan läpi aina kulmakarvoihin asti. Ihmettelin asiaa, mutta jätin sen sikseen.
Vähän myöhemmin tästä sain (asiaan liittymättömän) syöpädiagnoosin, jouduin/pääsin leikkaukseen ja vuoden alussa kuulin sairauden olevan remissiossa. Vähän aikaa tästä aloin saada paniikkikohtauksia, enkä tämän jälkeen ole ollut enää entiseni. Varsinaista paniikkia kesti muutaman viikon, mutta sen jälkeen olen kärsinyt seuraavista oireista:
Minua huimaa 24/7, mutta ei siten, että se näkyisi ulospäin. Tuntuu kuin maa joustaisi liikaa jalkojen alla ja ikään kuin en olisi oma itseni. Pää on ikään kuin sumussa ja tunnen, ettei ajattelu ole yhtä skarppia kuin ennen. Olen laihtunut kohta kymmenen kiloa ja rasituksessa huimaus vain lisääntyy. Maatessani tunnen välillä "vajoavani" tai muutoin liikkuvani, vaikka en niin teekään. Keskittyminen on vaikeaa ja voin usein huonosti (vatsaan koskee tai se on sekaisin). Olo on flegmaattinen ja aloitekyvytön. Toisinaan päässäni oleviin railoihin tai niiden läheisyyteen koskee/kihelmöi/särkee, lisäksi ne ovat syventyneet ja osin pidentyneet kuukausien kuluessa.
En käytä alkoholia tai huumeita, enkä polta tupakkaa. Syön runsaasti kasviksia ja janojuomani on vesi. Urheilen säännöllisesti vaikka se oireilun vuoksi onkin hankalaa. Nukun 7-8 tuntia yössä. Ryhtini ei ole maailman paras ja teen näyttöpäätetyötä, mutta lääkäreiden mukaan niska-hartiaseudun lihakseni eivät tunnu erityisen jäykiltä. Näköni ja kuuloni ovat kunnossa.
Minut on tutkittu melko kattavasti, mm. verikokein, lepo-ekg:llä, syöpätarkkailun yhteydessä koko ylävartalon tietokonekuvin ja useammankin eri lääkärin suorittamin kliinisin kokein. Kaikki vaikuttaisi näiden perusteella olevan kunnossa. Viimeksi kävin neurologin pakeilla, joka ei nähnyt aihetta jatkotutkimuksille. Pään railoista hän totesi, että ne ovat vain kallon kiinnityskohtien aiheuttamia, enkä luultavasti ole vain kiinnittänyt niihin ennen huomiota. Kenties, mutta miksi ne sitten ovat pidentyneet ja syventyneet siitä, kun ne ensimmäisen kerran huomasin?
Käytännössä oireiluni on laitettu syövän aiheuttaman järkytyksen piikkiin, mutta voiko se todellakin aiheuttaa näin selkeitä fyysisiä oireita näin pitkän aikaa (6 kuukautta), vai onko se vain helppo selitys, jonka turvin minua ei tarvitse sen enempää tutkia? Voiko kallo "ratkeilla" liitoksistaan itsekseen?
Vähän myöhemmin tästä sain (asiaan liittymättömän) syöpädiagnoosin, jouduin/pääsin leikkaukseen ja vuoden alussa kuulin sairauden olevan remissiossa. Vähän aikaa tästä aloin saada paniikkikohtauksia, enkä tämän jälkeen ole ollut enää entiseni. Varsinaista paniikkia kesti muutaman viikon, mutta sen jälkeen olen kärsinyt seuraavista oireista:
Minua huimaa 24/7, mutta ei siten, että se näkyisi ulospäin. Tuntuu kuin maa joustaisi liikaa jalkojen alla ja ikään kuin en olisi oma itseni. Pää on ikään kuin sumussa ja tunnen, ettei ajattelu ole yhtä skarppia kuin ennen. Olen laihtunut kohta kymmenen kiloa ja rasituksessa huimaus vain lisääntyy. Maatessani tunnen välillä "vajoavani" tai muutoin liikkuvani, vaikka en niin teekään. Keskittyminen on vaikeaa ja voin usein huonosti (vatsaan koskee tai se on sekaisin). Olo on flegmaattinen ja aloitekyvytön. Toisinaan päässäni oleviin railoihin tai niiden läheisyyteen koskee/kihelmöi/särkee, lisäksi ne ovat syventyneet ja osin pidentyneet kuukausien kuluessa.
En käytä alkoholia tai huumeita, enkä polta tupakkaa. Syön runsaasti kasviksia ja janojuomani on vesi. Urheilen säännöllisesti vaikka se oireilun vuoksi onkin hankalaa. Nukun 7-8 tuntia yössä. Ryhtini ei ole maailman paras ja teen näyttöpäätetyötä, mutta lääkäreiden mukaan niska-hartiaseudun lihakseni eivät tunnu erityisen jäykiltä. Näköni ja kuuloni ovat kunnossa.
Minut on tutkittu melko kattavasti, mm. verikokein, lepo-ekg:llä, syöpätarkkailun yhteydessä koko ylävartalon tietokonekuvin ja useammankin eri lääkärin suorittamin kliinisin kokein. Kaikki vaikuttaisi näiden perusteella olevan kunnossa. Viimeksi kävin neurologin pakeilla, joka ei nähnyt aihetta jatkotutkimuksille. Pään railoista hän totesi, että ne ovat vain kallon kiinnityskohtien aiheuttamia, enkä luultavasti ole vain kiinnittänyt niihin ennen huomiota. Kenties, mutta miksi ne sitten ovat pidentyneet ja syventyneet siitä, kun ne ensimmäisen kerran huomasin?
Käytännössä oireiluni on laitettu syövän aiheuttaman järkytyksen piikkiin, mutta voiko se todellakin aiheuttaa näin selkeitä fyysisiä oireita näin pitkän aikaa (6 kuukautta), vai onko se vain helppo selitys, jonka turvin minua ei tarvitse sen enempää tutkia? Voiko kallo "ratkeilla" liitoksistaan itsekseen?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.