Tuntuu että seurusteleminen ei vain ole minua varten, jostain kumman syystä. Kaikkia muita varten se tuntuu olevan.
Olen 27v mies ja opiskelen. Koulussa ihmisten läsnäolo tuntuu vain masentavan entisestään, kun kaikki ympärillä puhuu joko nykyisestä tai edellisestä suhteestaan. Naisetkin käytävillä kuuluu toisilleen puhuvan "mun eksä sitä tätä", "kerran seurustelin semmosen kanssa joka.." ja itse vaan masennun kun mietin etten ole koskaan päässyt suhteeseen. Minä en ole siihen kelvannut, eikä minua ole ihmisenä hyväksytty toisen ihmisen toimesta. On sellainen riittämättömyyden ja epäkelpoisuuden tunne. Vain se joka ei ole koskaan suhteeseen päässyt, tietää tämän olon.
Monesti käyn juttelemassa naisille koulussa, ujo en siis ole. Eipä tässä iässä ole varaa enää ujostella ja odotella että joku ihme tapahtuisi. Heidän reaktionsa on kuitenkin sekoitus pelkoa, hämmennystä ja kuvotusta. Heillä on sellainen "mitä ihmettä? miksi puhut minulle?" -ilme. Tiedättekö sen? Vaikka lähestyisin kuinka mukavasti ja rennosti, reaktio on aina tuota luokkaa. Naamakin on kammattu niin hyvään kuosiin kuin sen nyt voi saada. Salillakin tulee kerran viikossa piipahdettua.
Olen 27v mies ja opiskelen. Koulussa ihmisten läsnäolo tuntuu vain masentavan entisestään, kun kaikki ympärillä puhuu joko nykyisestä tai edellisestä suhteestaan. Naisetkin käytävillä kuuluu toisilleen puhuvan "mun eksä sitä tätä", "kerran seurustelin semmosen kanssa joka.." ja itse vaan masennun kun mietin etten ole koskaan päässyt suhteeseen. Minä en ole siihen kelvannut, eikä minua ole ihmisenä hyväksytty toisen ihmisen toimesta. On sellainen riittämättömyyden ja epäkelpoisuuden tunne. Vain se joka ei ole koskaan suhteeseen päässyt, tietää tämän olon.
Monesti käyn juttelemassa naisille koulussa, ujo en siis ole. Eipä tässä iässä ole varaa enää ujostella ja odotella että joku ihme tapahtuisi. Heidän reaktionsa on kuitenkin sekoitus pelkoa, hämmennystä ja kuvotusta. Heillä on sellainen "mitä ihmettä? miksi puhut minulle?" -ilme. Tiedättekö sen? Vaikka lähestyisin kuinka mukavasti ja rennosti, reaktio on aina tuota luokkaa. Naamakin on kammattu niin hyvään kuosiin kuin sen nyt voi saada. Salillakin tulee kerran viikossa piipahdettua.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Selkästi sinulla on ongelma - ongelmia. Maailma kun ei toimi niin, että miksi ei nuo toiset tajua. Terapiassa voisit käsitella ongelmiasi ja haitallisia käyttäytymismalleja.
Voitko nyt avata tätä vähän enemmän kuin parilla lauseella? En oikein ymmärtänyt mitkä nämä ongelmat ovat ja haitalliset käyttäytymismallit.
Taas plussataan typerää, ajattelematonta ja haukkuvaa viestiä ilman että kukaan avaa sitä sen kummemmin.
Tää on tätä suomikaksneljää taas. Kun oma elämä on hanurista niin ei siinä auta muuta kuin nostaa omaa egoa nettikiusaamalla ja plussamalla kiusaavia viestejä hymy huulessa.
No etkö tuossa ne itse kirjoita? Lue siitä, jos jo unohdit. Pyrkimyksesi eivät ole johtaneet toivottuun lopputulokseen, vai kuinka sen itse näkisit?
Käytkö plussamassa omia viestejäs kun parin lauseen plöräytyksellä on heti plussapisteet 10 sekkaa postaamisen jälkeen?
Vastaan viestisi varsinaiseen sisältöön vasta kun sellaista alkaa löytymään.
Jotkut lukee heti kommentit kun ne kirjotetaan onko sitä vaikea ymmärtää. Peukku voi tulla sekunneissa. Täällä on jatkuvasti silmäpareja tarkkailemassa.Tuskin kukaan omiaan peukuttaa.
No jos ei onnistu niin ei onnistu. Voihan elämä olla ihan hyvää ystävien, läheisten ja kiinnostavan työn ja harrastusten parissa. Onnellinen elämä voi koostua niin monesta asiasta, mutta ei epärealistisista haaveista ja niihin takertumisesta.
"Voihan elämä olla ihan hyvää ystävien, läheisten ja kiinnostavan työn ja harrastusten parissa. "
Tähän haluaisin rehellisiä vastauksia.
Voiko elämän suola olla pelkästään se oma elämä omien harrastusten ja parin kaverin parissa?
En toistaiseksi tunne ketään joka voisi sanoa että on saavuttanut täyden onnen ilman että on koskaan elämänsä aikana tarvinut parisuhdetta.
Kyllä se varmaan mahdollista on, mutta varmaan aika harvinaista. Ihmistä yleensä aika luonnostaan kiinnostaa tietää millaista on olla haluttu ja intiimisti toisen kanssa.
En tiedä mitä ne täysin neitsyet munkit tai nunnat sitten sisällään kokee ja läpi käy. Ovatko he onnellisia, näin esimerkkinä.
Kyllä parisuhde on ihan tutkimuksienkin mukaan elämään laatua tuova elementti, mutta jos se ei kerta kaikkiaan onnistu, niin on kai siirryttävä suunnitelmaan numero kaksi, joka ei siis sisällä parisudetta.
Sen kun nimikin sanoo, että pari täytyy tähän suhteeseen olla.
Terapiassa voisit käsitellä näitä ongelmia turvallisessa ilmapiirissä ja ehkä löytää jonkun ratkaisun tai uuden tulokulman.
No siis minua ainakin häiritsee se fakta, että tietää, ettei kelvannut toisille ihmisolennoille.
Ihminen on luonnostaan sosiaalinen eläin. Ehkä sosiaalisin koko planeetalla. On äärimmäisen harvinaista että saa sielunsa kylläiseksi pelkillä harrastuksilla. Yleensä se kielii aspergerin autismista.
Miten se terapia auttaa siihen että naiset eivät huoli minua?
Todennäköisesti siellä on naispsykologi vastassa jolla itselläänkin on mies kotona ja maksan hänelle 60 euroa tunnilta siitä, että hän esittää kuuntelevansa kun joku pelle tulee avautumaan saamattomuudestaan.
Saan vastineeksi samantasoista lässynläätä kuin netissä ja vielä maksan siitä. Lopputulos: edelleen yksin.
Mitään henkisiä ongelmia tai lukkoja minulla ei ole sen lisäksi kuin että olen jäänyt yksin. Ihan turha väittää että sinkkuuden taustalla on aina joku käytöshäiriö. Olisikin maailma niin yksinkertainen. Yksinäisyyden tekemät tuhot ratkeaa vain sillä että päätyy olemaan kaksin. Eikä mikään määrä terapiaa johda tähän.
En ihmettele, jos häiritsee. Kun mietin tässä, etten itse olisi ikinä kelvannut kellekkään, niin pakosti tulis ohiajettu olo. Tuntuu, että joku pala puuttuu ja on ontto olo siitä kohtaa, missä se toisen ihmisen mentävä paikka olis täyttämättä.
Eikä minkäänlaista kokemusta toisen ihmisen ihastumisesta tai läheisyydestä. Nyt on helppo sanoa, että ei se välttämättä niin ihmeellistä ole, kun tietää ne tuntemukset mitä sellaisen läheisyyden myötä voi tulla ja tulee. Hyvät ja huonot asiat.
Joku sosiaalis-emotionaalinen vippa on, jos ei koskaan kaipaa ketään lähelleen ja rakkautta.
Luulen, että ymmärrän tuon tyhjyyden tunteen jotenkuten. Vaikken ihan täysin sen karuinta olemusta, mutta kyllä tuon tietäminen tuntuu surulliselle toisen puolestakin. Se on kuitenkin tärkeitä tunteita, ihastuminen, kiintymys, halutuksi tuleminen ja henkisen yhteydenluominen toiseen...tieto, että joku muukin välittää kun vanhemmat ja/tai sukulaiset.
Mihin tavallaan rinnastan tuonkaltaisen yksinäisyyden ymmärtämisen, niin kokemuksiin yksinäisyydestä ja ulkopuolelle jäämisestä koulussa, töissä ja pihaleikessä lapsena. Se tunne on tuttu, että tuntee olevansa erilainen kun muut ja ei kelpaa seuraan, koska ei istu porukkaan porukan kaavojen mukaan. Ja oikeastaan ei itse edes tajua, mikä mussa nyt on muka niin vikana ja huonoa, etten kelpaa porukkaan mukaan.
Päässä lyö tyhjää..ja syitä alkaa spekuloida itsekseen. Ja käpertyy itseensä. Rakentaa suojamuuria. Se satuttaa ettei kelpaa. Se hämmentää ettei kelpaa..näistä vaan teen johtopäätelmiä, miten pahalta se sinusta koulupoika27 ja muut samassa tilanteessa olevat tuntuu. Silleen voin sen ymmärtää jotenkuten.
Vaikken ihan prikulleen, koska kyse on muutakin kun kavereiden paitsi jäämisestä ja ulkopuolisuudesta.
Niin voihan se olla parempi antaa elämän valua hukkaan ja tuskailla yksin ongelmiaan. Kyllä voit valita tämänkin vahtoehdon. Etkö ole toiminut juuri näin tähän asti ja se on tuottanut tämän lopputuloksen, jossa nyt olet ja tämänhetkinen tilanne on sinulle selkeästi epätyydyttävä?
No mitä ajattelit tehdä tästä hetkestä alkaen toisin? Pommitat entistä ahkerammin naisia ja saat näitä kuvailemiasi "hyi" reaktioita vaan lisää?
Ja tämäkö käyttäytyminen johtaa mielestäsi toivomaasi lopputulokseen?
Muhkeemuhku, kerrankin joku tajusi edes etäisesti miltä tuntuu kun ei ole ikinä saanut kumppania.
"No mitä ajattelit tehdä tästä hetkestä alkaen toisin? "
"Ja tämäkö käyttäytyminen johtaa mielestäsi toivomaasi lopputulokseen? "
Olen aika varma että luovuttaminen on ainut ratkaisu.
Tavallaan olen iloinen, jos kykenen edes vähän käsittämään miltä sinusta tuntuu, tavallaan surullinen kun en voi mienkään helpottaa oloasi. Vaikka samaan aikaan toivoisin, että olisipa olemassa joku taikasana, jolla koko ongelma ratkeaisi. Ja saisit kokea nuo tunteet ja toisen läheisyyden. Sellainen voimatomuudentunne saa toivomaan taikavoimia...
Ymmärrän, ettei asia kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Varmasti monen asian summa, miksi joku on aina motissa, kun muut vaan lallattelee menemään. Voimia ja hyvää yötä, kuitenkin. :)
Luovuttaminen tai poisoppiminen huonoista ja vahingollisista käyttäytymismalleista ja realististen tavoitteiden hyväksyminen. Siinä ne vaihtoehdot on. Jos et jaksa - pysty - osaa tehdä työtä mielesi kanssa, niin luovuttaminen on ainoa vaihtoehto ja tosiasioiden hyväksymistä.
Sekin on tosiasioiden hyväksymistä, että johonkin asiaan ei kykene ja elää sen mukaan. Eiköhän jokaisella ole joku elämänalue, jossa ei ole hyvä, mutta silti ihmiset pystyvät elämään hyvää ja tyydyttävää elämää.
Mieti mitä olet nyt.. Palstan rakastetuin persoona.. Sinusta on mahdotonta sanoa mitään pahaa.
Olet kääntänyt nuoruuden negatiiviset kokemukset herkkyydeksi, voitoksi..
Niin. Ei ketään pysty pakottamaan ja potkimaan liikkeelle näkemään itseään toisella tavalla. Yksinäisyys ja yksinäiden tunne on monesti eri asia. Yksinään voi olla isossakin porukassa jos tuntee niin, ettei kuulu porukkaan.
Toisille oma tie löytyy terapian kautta, toinen keksii sen harrastuksen kautta, joku hengellisyydestä ja jotkut vaan rauhottuvat omaan elämäänsä. Jotenkin on vaan etsittävä se oma polku ja se löytyy itsestään. Ei syyttämällä, vaan hyväksymällä. Jokainen meistä on maailman paras olemaan juuri se oma minänsä. Siihen ei kukaan muu pysty.
Tsemppiä.
"Eiköhän jokaisella ole joku elämänalue, jossa ei ole hyvä, mutta silti ihmiset pystyvät elämään hyvää ja tyydyttävää elämää. "
Niin, mulla oikeastaan ainut heikkous on se että en pysty pariutumaan, ja se onkin sitten iso heikkous. Koulussa voin rehellisesti väittää olevani priimus.
Mutta ongelma onkin se, etten koe pystyväni elämään hyvää elämää yksin. Se kumppanin puute on liian iso puute.
En usko että terapia auttaa minua elämään yksin. Olen ehkä väärässä, mutta ehkä silti oikeassa. Miehellä on biologisia tarpeita tähän hommaan.
No eihän sen terapian tarkoitus ole auttaa sinua elämään yksin, jos se ei ole toiveesi, vaan oppia toimimaan niin, että lopputulos on tämä tavoite eli sen parisuhteen löytyminen. Itsehän sen määrität, että mitä kohti terapiassa tai jollakin muulla tavalla etenet. Tämänhetkiset keinot ei näytä kuvauksestasi päätellen toimivan eli jonkun täytyy muuttua.
Mutta näihin muutoksiin toiminnassasi et näytä olevan valmis, vaan odotat, että maailma muuttuu mieleiseksesi. Voin sanoa, että vuori ei tule Muhamedin luo.
Terapia on yksi tapa ja tietämistäni tehokkain, mutta voi muitakin olla. Ihmeellistä vain on, että et ole pystynyt ongelmaa ratkaisemaan aikaisemmin, vaan junnaat lähtöpisteessä, mutta olet erittäin kielteinen avulle.
Omavoimaisuus ei ole nyt ongelmaasi ratkaissut eli miten jatkat? Toinen vaihtoehto on se luovuttaminen ja vähän näyttää, että se on edessäsi, kun et ole valmis työskentelemään ongelman ratkaisemiseksi.
Kuuleppas idiootti. Kerrohan nyt että miten se terapiasi konkreettisesti auttaa aloittajan kaltaisia naisettomia miehiä? Miten ja miksi naisten reaktiot hänen lähestymisyrityksiinsä muuttuvat olennaisesti sen psykiatrin jaaritusten jälkeen?
Entäpä miten luulet lanttutohtorin potilaana olon vaikuttavan naisten mielipiteisiin aloittajasta jos tieto leviää, että hän on sellaisen vastaan otolla käynyt? Onko sillä positiivinen vaikutus jos mies on käynyt lanttumaakarilla?
Äläkä ala jauhamaan sitä iänikuista soopaa, että aloittaja käyttäytyisi jotenkin väärin naisia lähestyessään tai että hänen käytöksessään olisi muka jokin vika.
Jos noin olisi niin hänellä ei olisi miespuolisiakaan kavereita eikä hän tulisi muutenkaan toimeen ihmisten kanssa.
Älykäs postaus!
Nyt kun opiskelet niin kannattaa otta kaikki hyöty irti siitä. Mene opiskelijabileisiin, juo kännit ja lääpi nuoria naisia. Vanhemmalla iällä ne kontaktit kiinnostavan ikäisiin naisiin väistämättä vähenevät.
Ei ne halua että teen niin eivätkä ne anna tulla lähelle.
Ole hyökkäävämpi.
On kokeiltu. Joko olen liian kiltti ja mukava, tai sitten liian päällekäyvä.
Ei kelpaa naaraille yhtikäs mikään.
Ei naisille kannata mennä puhumaan ellei ole tosi komea. En minäkään puhu naisten kansssa kun ehkä kerran vuodessa jossain kelan luukulla.
Tiedosta se että nyt alkaa olla sun viimeiset mahdollisuudet saada nuori kaunis nainen. Ei se enää kolmekymppisenä onnistu. Toimi!!!
Tässä lienee ongelmana, että määrällisesti toimintaa on ollut paljon ja jokainen on johtanut entistä suurempaan pettymykseen. Kumpi on siis ratkaisu? Määrä vai laatu?
Laatu! Yksi kaunis nuori nainen >>>>>>>>>20 vanhaa, rusinoitunutta kurppaa
Totta. Mielummin yksi tuore hyvä pihvi lautasella kuin 20 mädäntynyttä
Tärkeintä on ymmärtää että naiset ovat laumasieluja. Kolmen kympin lähestyessä kriteerit ulkonäön suhteen laskevat, ulkonäön rupsahtaessa ja siirryttäessä juoksuista vakiintumiseen, mutta laumasieluisuus _lisääntyy_.
Et selkeästi hallitse sosiaalisia normeja ja odotettua tapaa käyttäytyä, sisältäen sen mitä sanot ja miten sen sanot.
Jos haluat naisen, suosittelen muutaman vuoden projektia jonka aikana opettelet mukautumaan joukkoon. Ulkonäkö, raha ja status ovat luonnollisesti kivijalat joiden päälle kaikki rakentuu - mutta ellet ole näiden osalta aivan huipputasoa, voit silti pilata tilanteen burgeroinnilla.
Tarvitset jonkun joka antaa brutaalin rehellistä palautetta sosiaalisista kyvyistäsi, vailla sääliä.
Tällä hetkellä kuvaamasi reaktiot viittaavat HC-ätmiyteen; ATM on tyypillisesti mies jota ei kavahdeta normaalissa sosiaalisessa tilanteessa, mutta joka ei kiinnosta romanttisesti/seksuaalisesti naisia.
Edessä on kova työ, mutta toki aikaakin on vielä hyvin. Seuraavat 5 vuotta lienevät paras tilaisuus onnistua.
Kun nainen rupsahtaa se ei ole enää "kovan työn" arvoinen. Aloittajan kannattaisi elää nyt sitä elämätöntä nuoruuttaan. Jos joutuu aina tyytymään kurppiin niin sitä vain katkeroituu lopullisesti.
Itsellä on sama tilanne, mutta en tosiaan jaksa nähdä sitä "kovan työn" vaivaa. Elämässä on niin paljon asioita jotka vaativat raskasta työtä, niin minusta tuntuu että pariutumisen pitäis olla vähän kuin itsestäänselvyys. Naiset vaan onnistuvat tekemään siitä niin pirun vaikeaa.
Ihan rehellisesti sanottuna koen että olen vähintään samalla tasolla kuin kaikki naiset joita yritän, mutta eipä onnistu koskaan.
Komeille ja pitkille miehille sekä naisille pariutuminen onkin itsestäänselvyys. Mikäli syystä tai toisesta miehelle pariutuminen on kovan työn vaiva, niin kannattaa ehdottomasti jättä se työ tekemättä. Jos vuosien kovan työn tuloksena saa naisen, niin se ei yleensä todellakaan ole kaiken vaivan arvoinen.