Eikö se ole itsensä ja muiden pertämistä jos kastetaan ihmisiä joilla ei ole meininkiäkään uskoa ja seurata Jeesusta?
Mitä hyötyä on kaateesta jos ihminen ei usko?
12
124
Vastaukset
Turhaa ja turhaa. Kenen kannalta turhaa.
Tämä kaste asia on yksi niistä kolmesta asiasta, mistä varmuudella saa kiistan aikaiseksi.
Itse ajattelen niin, että kaste on Jumalan teko ihmiselle, eikä ihmisen teko Jumalalle.
Kukaan ei tiedä kuinka Jumala kasteessa toimii. Hyvä että on kastettu, sillä ei ole niin suurta merkitystä, että onko kastettu ennen uskoon tuloa, vai uskoon tulon jälkeen. Kastetta Jumalan tekona ihminen ei voi alkaa määräämään. Jumala toimii niinkuin tahtoo.
Kaste ei pelasta, ainoastaan usko pelastaa.- sivusta_
Vauvakaste on rikos ja petos. Kirkko antaa ymmärtää, että vasta kasteen saatuaan, vauvalla olisi asiat kunnossa Jumalan kanssa. Raamatusta näemme, että kastetut ihmiset olivat jo uskossa ja tunnustivat uskonsa. Vauva ei ymmärrä asioita. Kirkko sitoo ihmisiä itseensä röyhkeällä tavalla vauvakasteen myötä. Sinä et näe totuutta vaan olet sokeutunut väärään evankeliumiin. Tee parannus ja usko evankeliumi.
- ihmistekoa
Jos kaste on Jumalan teko, niin miksi Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn kastaa?
Mutta koska vauvakastetta ei voi muutoiin puolustaa, niin valehdellaan, että se on Jumalan teko, jota ei saa uusia!!!Eihän Jumala tarvitse ihmisen apua toimiakseen.
Kaste on alusta alkaen ihmisen tekoa joka kuuluu niinhin opin alkeisiin. Kaste ei pelasta ketään. Sekun teette miten katsotte asian olevan, sanoin vain oman mielipiteeni. Enkä ala siitä sen enempää kiistelemään.
evita sanoi :
Kaste ei pelasta, ainoastaan usko pelastaa.
________
Juuri niin mutta :
Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu , mutta joka ei usko se tuomitaan kadotukseen.
Ensin usko sitten kaste noin menee looginen käytäntö.
Jeesuskin kastettiin :
Matteuksen evankeliumi:
3:15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus." Silloin hän salli sen hänelle.
- elä-jouvu-kaateeseen
Väkeviä pitää ottaa varovaisesti, ettei joudu kaateeseen. Mutta uskooko tätä kaikki? Ei usko!
- Prienhäipiö
Kaade on hyvästä niinkuin Goliath. Toisaalta arlan olla melko tuuta jo. Etenkin sirlle.
Kaste ja Usko pelastaa !!
- hfghdgvbb
lapsikastetta tulisi pitää osoituksena yksinomaan vanhempien lapsenomaisesta uskosta. heidän hommansahan on sitten pitää huoli, että kastettu kasvaa kristityksi. usko ja sen vahvistaminen jää sitten myöhemmin sen kastetun omalle vastuulle (tai Jumalan laupeuden varaan, ihan miten kukin asian sitten näkeekään).
tuntuu että ihmiset jotenkin harmittelevat että ovat menettäneet jonkun kasteneitsyyden tms, kun heidätkin on väkisin kastettu aikanaan. loppupeleissä sellainen pulina on vain hyökkäys ja epäkunnioituksenosoitus heidän omia vanhempiaan kohtaan. - näinRaamatuopetusta
luterilaiset kaiketi maalaa puutkin pystyyn jos vaikka seinälautaa joku siitä sahaisi.
samalla tasolla ovat nuo vauvan kasterituaalit.
tai voihan sitä laittaa sukset jo vaunuihin jos vaikka vaaviosta tulis hiihtäjä aikanaan.
sanoin vain Raamatun mielipiteen enkä ala siitä sen enempää riitelemään. - hopihopilukemaan
Mitään jUmalantekouskoja eikä kasteit a ei ole olemassa muualal kuin katkismukses ja sitä ennen lutterin mielikuvituksissa.
lukekaa kerran elämässänne ajatuksella se kirkon mielilause ja suuri tapulikokemus - se on jUmalan teko jne....-. >> Mitä hyötyä on kasteesta jos ihminen ei usko? <<
Niin ja miten ihmisen kohtalo voisi riippua sitä, mitä muut, kuten vanhempansa tekevät.
Tai miksi siihen tarvittaisiin kirkko ja pappi avuksi? Tai kasteriitti? Tai kristinusko?
Ei päätä ei häntää koko touhussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961545- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403951- 163910
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642