Mihin järki katosi kun ohjuksilla uhataan?

Onko maailmasta kadonnut kaikki terve järki, kun Amerikan ja Pohjois-Korean päämies uhkailee toinen toistaan mitä tuhoisimmalla ja kauheimmalla ydinohjusiskulla?
10133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ajat on muuttuneet...
ja kuten trump sanoi..
"jos meillä on ydinaseita niin miksei niitä myös käytetä"??

Äänestä
  • Ettei unohdus pääsisi valtaan, niin muistamme, että Venäjän tiedotusvälineissä juuri nimitetty tiedotus- propakandapäällikkö sanoi ensitöikseen, että Amerikka tullee 'kylpemään tulimeressä'.
    Tämä sanonta on ajalta jolloin Venäjä järjesti lailliset vaalit Ukrainalle kuuluvalla Krimillä. He tiesivät siis tekevänsä asian, jota ehkä joutuvat puolustelemaan ydinaseilla.

    Äänestä

Järki on ollut kateissa kahdeksan vuotta, kun Obama ja Clinton ovat vain katselleet sivusta kuinka Kim rakentaa ohjuksiaan. Ja nyt on sitten Trumpin syytä, kun Amerikka voi koska tahansa saada pommista.

Äänestä

Järjettömyyteen tämä kaikki on sortuva.

Äänestä

Kunhan Pkorea saa valmiiksi uuden tai uusia ydinsukellusveneitä silloin uhoaminen alkaa uudestaan ja entistä kovemmin joka johtaa sitten jonkinlaiseen sotaan mutta vielä Kim Jong Un ei ole valmis.
Ydinaseita ja lyhyen ja pitkän matkan ohjuksiahan heillä jo on sekä suuri maa-armeija että luolia ja tunneleita ,tosin riittävästä ruoka ja lääkehuollosta ei taida olla takeita, mutta on kuitenkin nuo suojat mihin paeta ydinvastaiskua karkuun.

Menee varmaan jonkun matkaa ensi vuoden puolelle ennen kuin nuo sukellusveneet on valmiit iskemään,sitten karmea sota on valmis alkamaan heidän puoleltaan.

1Äänestä

Kysymys on rahasta. Lamaa seuraa sota, koska:

1. Sotateollisuuden on pyörittävä. Jos ei sotaa, ei rahaa sotateollisuudelle. Ei asemyyntiä, vanhan romun kulutusta. Jos ei muut, niin ainakin Suomi ostaa! Pitää luoda sota, niin sotamiljaröörien taskut pysyvät täysinä.

2. Lääketiede ja sen teollisuus tarvitsee ilmaisia tutkimuskohteita. Natsien keskitysleireillä mentiin aimoharppaus lääketiedettä eteenpäin. Sen jälkeen tarpeettomat ihmiskanit uuniin.

3. Maailman ylikansoitusta harvennetaan. Voittaja varastaa hävineen maan ja omaisuuden.

4. Ynnä muuta yleishyödyllistä.

Toivotetaan maailmansota tervetulleeksi, "kunhan eivät minua tapa"!

Tämäkö "hullua"? Miljardöörien näkökulmasta erittäinkin järkevää!

Kyse on vain oikeasta näkulmasta.
.

1Äänestä

Aasiassa+on+ihan+hirveä+liikakansoitus+joka+poistetaan.+Lisätään+tähän+soppaan+vielä+biologiset+aseet+niin+Nami+Nami.+Vaikuttaa+siltä+että+tulevaisuus+on+eurooppaa!++90%+jenkeistä+kuolee+niin+biisonit+palaavat!

1Äänestä
  • Ja se, joka ensimmäisenä painaa isoa-nappia, eli tekee mainilat, sotasyyllisenä perinteisesti -
    ellei satu voittamaan sotaa - maksaa myös kaikki viulut.

    Äänestä

Ohjuspuolustuksien hämäysjärjestelmät voi koitua vielä lännen turmioksi,niillehän ei oikein ole olemassa vastalääkettä. Tätä varmaan Putinkin tarkoitti aiemmin kun sanoi että idän ohjukset pystyy läpäisemään kaikki lännen ohjupuolustusjärjestelmät.

https://youtu.be/pqxM9elGMsA

Paska nakki lännelle.

Jenkkien olisi äkkiä saatava jälleen toimintaan vaikka Reaganin aikainen avaruus laserpuolustusjärjestelmä,jotta ohjuksia voisi edes yrittää jollakin varmuudella ampua alas,muuten voi tulla varma tappio.

Äänestä

jokaisen laman viimeisinä hetkinä kiihtyy nämä sodalla pelottelut ja kansa ostaa näitä vitun ilmastointiputkia jonka päässä on thailätsä aivan vähäjärkisellä hinnalla, ostavat valmiuden , koska eihän ammuksia / eikä ohjuksia / ohjelmistoja myydä tietenkään , taas kannetaan valoa säkeissä tai kaadetaan seiniä että saadaan valoa tupaan...suomalainen urpo pelkää sotia , mutta on valmis sotimaan, itsepuolustus on järjen köyhyyttä , taistelun välttely on voiman ja älyn merkki

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Onko maailmasta kadonnut kaikki terve järki, kun Amerikan ja Pohjois-Korean päämies uhkailee toinen toistaan mitä tuhoisimmalla ja kauheimmalla ydinohjusiskulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu