Naudan maidon juonti ja diabetes.

Suomi johtaa maailman tilastoja:
1. Naudan eritteiden eli lehmän maidon juonnissa.
2. Diabeteksen eli sokeritaudin yleisyydessä.

Olisi aika tehdä johtopäätökset ja lopettaa maataloustukiaiset ja maidon sekä muun rasvan pakkosyöttö.

Vanhempien on suojeltava lapsiaan loettamalla mtk-luirun syöttäminen lapsille.
13178
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vanhempien ja kuntien päätöksentekijöiden on kiellettävä lehmän eritteen juonti lastentarhoissa ja kouluissa.

Äänestä
  • Eläinasva ei aiheuta diabetestä. Lisäksi jos lasketaan yhteen 1 ja 2 - tyypin diabetes, esim. USA.ssa on enemmän diabetestä. Tosin Suomessa on suhteessa enemmän 1 tyypin diabetestä. Lisäksi diabetes on lisääntynyt koko ajan sen myötä kun olemme siirtyneet syömään prosessoitua ruokaa. Syyllinen ei siis ole punainen liha ja maitotuotteet vaan tuoremehut, limpparit, roskaruoka ja kasvisöljyt.
    http://magneettimedia.com/tappava-diabetes-huijaus/

    Äänestä

  • Taidat perustaa ajattelusikin valemediaan ?

    Äänestä

Suurin ongelma on homogenointi!

Äänestä

Lopettakaa oluen kanssa läträäminen.

Äänestä

Taas jotain ahdistaa mitä nestettä muut juovat. Tapa itsesi, kiitos.

Äänestä
  • Pointti on se, että pitäisi lopettaa lasten tappaminen ja rääkkäys naudan eritteillä.

    Äänestä

  • TukiaisetPois kirjoitti:

    Pointti on se, että pitäisi lopettaa lasten tappaminen ja rääkkäys naudan eritteillä.

    Sit ku vielä selität sen et miten "naudan eritteet" aikaansaa sen HLA-kompleksin geenivirheen, joka on perimmäinen syy 1. tyypin diabetekseen, niin mehän uskotaan välittömästi! :)

    Äänestä

  • GeeniMaitoaVai kirjoitti:

    Sit ku vielä selität sen et miten "naudan eritteet" aikaansaa sen HLA-kompleksin geenivirheen, joka on perimmäinen syy 1. tyypin diabetekseen, niin mehän uskotaan välittömästi! :)

    Korrelaatio naudan eritteen juonnin ja diabeteksen välillä on selvä. Ihmisen kemia on monimutkainen juttu. Sitä ei pidä häiritä 4-mahaisen ruohoa syövän märehtijän eritteillä.

    Äänestä

  • Korrelaatio kirjoitti:

    Korrelaatio naudan eritteen juonnin ja diabeteksen välillä on selvä. Ihmisen kemia on monimutkainen juttu. Sitä ei pidä häiritä 4-mahaisen ruohoa syövän märehtijän eritteillä.

    Jäätelön syönti todistetusti aiheuttaa hukkumiskuolemia. Korelaatio on aivan selvä!

    Äänestä

Älkää päästäkö vyötärönseutuanne pullahtamaan roskaruoalla. Vyötärölihavuudesta seuraa koko joukko terveysongelmia, vaikka ylimääräistä painoa olisi vain muutamia kiloja.

Äänestä

Harhaisten vuosikymmenten jälkeen maidon ja maitotuotteiden on todettu olevan todellisia terveystuotteita. Täysrasvaiset maitotuotteet mm auttavat painonhallinnassa. Lihavuus taasen on suurin diabeteksen suurin riskitekijä.

Äänestä

Suomalaiset ovat juoneet lehmänmaitoa jo tuhansia vuosia. Nämä sokeritaudit ovat tulleet vasta aivan viimeaikoina, kun ihmiset ovat muuttaneet kaupunkeihin ja muuttuneet laiskoiksi. Syövät siellä enää sokeria ja vehnäpullaa, eivätkä tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään.

Kaupungit tulevat kuolemaan aivan luonnostaan, koska niissä ei ole mitään elämisen edellytyksiä. Tuskallinen ja hidashan se kuolema tulee olemaan niiden asukkaille, mutta eipä se onneksi meihin maaseudulla asuviin vaikuta pätkän vertaa. Täällä pärjätään omillamme ja voidaan hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuojeleEdesLapsia kirjoitti:

Suomi johtaa maailman tilastoja:
1. Naudan eritteiden eli lehmän maidon juonnissa.
2. Diabeteksen eli sokeritaudin yleisyydessä.

Olisi aika tehdä johtopäätökset ja lopettaa maataloustukiaiset ja maidon sekä muun rasvan pakkosyöttö.

Vanhempien on suojeltava lapsiaan loettamalla mtk-luirun syöttäminen lapsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu