Kahvila H:gissä suljettiin torakoiden takia

Helsingin elintarviketurvallisuusyksikkö on joutunut sulkemaan metroasemalla sijaitsevan kahvilan torakkahavainnon vuoksi.

Asiakas havaitsi torakoiden vilistävän Helsingin yliopiston metroasemalla sijaitsevan kahvilan lattialla torstaina 26. lokakuuta.

– Ilmoitimme välittömästi terveystarkastajille, ja kahvila suljettiin heti tarkastuksen jälkeen, hän kertoo Helsingin Uutisille.

– En ole Suomessa ennen torakoita nähnyt missään. Missähän kaikkialla metrohallissa ne nyt kasvavatkaan juoksukuntoon?

Elintarviketurvallisuusyksikön ravintolatiimin päällikkö Mia Degerlund vahvistaa, että kaupunki joutui sulkemaan kyseisen kahvilan tilapäisesti.

– Tällaisessa tapauksessa tarkastaja laittaa elintarvikehuoneiston hallinnollisella pakkokeinolla välittömästi kiinni. Yksikin havainto torakasta riittää, Degerlund kertoo.

– Torakkakannat leviävät niin nopeasti, ettei siinä aikailla.

Tuhoeläinten hävittäminen kuuluu kiinteistölle, jonka isännöitsijä tilaa paikalle tuholaistentorjujat.

– Torjuntafirmat ovat tehokkaita, yleensä ongelma saadaan hoidettua yhdellä myrkytyksellä, Degerlund toteaa.

Metroaseman muut liiketilat on tutkittu, eikä sieltä ainakaan toistaiseksi ole tehty torakkahavaintoja. Kahvilakin saa avata ovensa, jos uusia tuholaisia ei enää löydy.

Torakoiden alkuperästä Degerlundilla ei ole käsitystä.

– Ne voivat juosta vaikka viemäriputkia tai kaukolämpöputkia pitkin.

Torakkahavainnot eivät ole Helsingissä yleisiä. Terveystarkastajat saavat ilmoituksia vain pari kertaa vuodessa.

– Juuri nopean lisääntymisensä ansiosta torakat myös havaitaan nopeasti, jolloin ongelmaan päästään heti kiinni, Degerlund valottaa.

Hänen mukaansa ei-toivotuista vieraista ei ole aiheutunut vaaraa kahvilan asiakkaille.

– Eivät ne lattialla ole ketään haitanneet ja lautasillahan ne eivät ole juosseet. Minulle on käynyt kerran Espanjassa niin, että lautasella oli torakka, Degerlund muistelee.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

P.Öhkiäinen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu