Terijoen hallituksen avulla oli saattaa Suomi samanlaiseen suhteeseen N-liittoon nähden kuin mikä oli suhteena Venäjään 1800-luvulla eli autonomia ja N-liiton luoteisrajan turvallisuus. Ja sehän toteutuikin sitten syksyn -44 jälkeen, autonomia. Autonomiaa valvomassa oli Porkkalan tukikohta sekä Valvontakomissio. Ihan kuten vasallisuhdetta Saksaan oli 1918 valvomassa von der Goltzin sotajoukko.
Puheet aikeista Suomen kansan fyysisestä hävittämisestä yms. ovat vain äärioikeiston nazien vihapuheita joille kukaan täysjärkinen ei korvaansa kallista. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee. Kansojen hävittämiset ovat nazien omaa agendaa, ei venäläisten eikä edes georgialaistenkaan.
Puheet aikeista Suomen kansan fyysisestä hävittämisestä yms. ovat vain äärioikeiston nazien vihapuheita joille kukaan täysjärkinen ei korvaansa kallista. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee. Kansojen hävittämiset ovat nazien omaa agendaa, ei venäläisten eikä edes georgialaistenkaan.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Neuvostoliiton tarkoitus oli liittää Suomen alue osaksi N-Liittoa ja kuljettaa alueen väestö Kiinan rajalle!
Taas tuttua NaziTakkis-valehtelua!
Tietosi perustunevat tekemiisi löytöihin Kremlin arkistoista, niinkö ? Jos faktaa ei ole ja sitähän ei ole niin noille natsien pa...kapuheille nauraa naurismaan aidatkin.
Järkyttävää miten natsi alkaa syyttää muita kansoja toisten kansojen tuhoamisaikeista kun tietää hyvin, että kaikki sellainen oli ja on natsien OMAA mielihalua ja touhua.
Ei ne ole tietääkseni tataarien kyydityksiäkään arkistoineet ennen vuotta 1944, ääliö.
Suomi on nytkin vain osaksi itsenäinen. Itsenäisyyttä on luovutettu sekä Venäjälle että EU:lle. Varotaan ärsyttämästä kumpaakaan ja ollaan nöyriä itään ja länteen.
Suomeen olisi tullut kommunistinen järjestelmä mutta muutoin elämä olisi jatkunut kuten oli itäblokin maissa sodan jälkeen. Miksi neukku olisi enemmän tahtonut, ei ole mitään perusteita.
Tukikohta tai pari rannikolla ja siinä se sekä rajansiirto Kannaksella, hyvityksenä tuplamäärä maata Itä-Karjalasta eli Repolan ja Porajärven pitäjät.
"Puheet aikeista Suomen kansan fyysisestä hävittämisestä yms. ovat vain äärioikeiston nazien vihapuheita joille kukaan täysjärkinen ei korvaansa kallista. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee."
"Suomeen olisi tullut kommunistinen järjestelmä mutta muutoin elämä olisi jatkunut kuten oli itäblokin maissa sodan jälkeen."
Suomeen olisi tullut varmasti kommunistinen järjestelmä ja meno olisi ollut samanlainen kuin muissakin itäblokin maissa. Järjestelmään tyytymättömät ja sitä vastustavat henkilöt olisi näännytetty ja tuhottu leireillä. Näin kävi sadoilletuhansille puolalaisille, virolaisille, latvialaisille, liettualaisille, tsekeille, unkarilaisille jne. Muu väestö olisi orjuutettu tekemään työtä NL:n ja eliitin hyväsksi.
Suomi olisi liitetty Neuvostoliitton kuten mm. Georgia ( Gruusia). Olisi Suomi toki saanut isot alueet Itä-Karjalaa, mutta maahan olisi tuota miljoonia muita kansallisuuksia Neuvostoliitosta. Etnisiä suomalaisa taas olisi surmattu sekä siirretty Aasiaan. Lopputulos olisi ollut kuin Udmurtiassa jossa suomensukuisia udmurdeja on vähemmistö ja heistäkin suurin osa venäläistynyt. Tietenkään ei olisi luotu tilannetta josta Suomalaiset olisivat pystyneet itsenäistynään uudestaan eli autonomiaa 1800l. Malliin.
Jos talvisota olisi hävitty, Torniossa puhuttaisiin Venäjää. Tosin muslimeja olisi täällä vähemmän.
Kuusisen tasavalta liitettiin osaksi Suu-Venäjää 1956. Tilannetta, jossa Suomi olisi itsenäistynyt 1991 ja erottanut muun Venäjän Murmanskista, ei oltaisi ikinä sallittu.
Ehkä sinun kannattaa pohtia SEN SIJAAN SITÄ, mitä EI TULLUT kun ehdotonta antautumista ei vaan tapahtunut muualla kuin Tarkkispojan lahon kaalin sisällä!
Torjuntavoitoilla vältimme:
- miehityksen
- massaraiskauksen
- sovjetisoinnin
- 300.000 suomalaista vankikuljetuksina Siperian gulageille
- tilalle 1-2 miljoonaa etnistä neukkua Suomeen asumaan
- Suomen nuoret miehet armeijaan Kaukaasiaan ja sotimaan Afganistaniin
- käyhyys ja olematon valikoima kaupoissa
- krooninen puute vessapaperista
- Stalinin hirviöpilvenpiirtäjä Helsingin keskustassa;-D
Ja kommunistisella järjestelmällä oli aina takuuvarmasti yhtenevät piirteensä, jotka olivat kitkeriä kansalaisille:
- vankileirit ja miljoonat ja osa kansasta nissä
- ylisuuri armeija ja virkakoneisto
- militarismi
- nälkäpalkat kaikille
- työläiset elättivät puoluepamppujen yläluokkaa, joka täydensi itse itseään
- sensuuri ja vaalien puute
- ihmisarvon puute
- matkustuskielto
- urkinta ja ilmiantojärjestelmä
- ei vapaita ay-liikkeitä ja lakkokielto
- työläinen ei tuntenut omistavansa tuotantovälineitä vaan muuttui orjaksi
:
Hyvä lista siitä miten elettiin porvarillisessa Suomessa vuoteen 1944. Kaikki tuo oli köyhälle kansalle valitettavan tuttua.
Käydääs listaa läpi_
- vankileirit ja miljoonat ja osa kansasta. Lahtarin leireissä tapettiin lyhyessä ajassa n. 14 500
- ylisuuri armeija ja virkakoneisto
- militarismi
- nälkäpalkat kaikille
- työläiset elättivät porvarillista yläluokkaa, joka täydensi itse itseään
- sensuuri ja vaalien puute = vaalien merkityksettömyys
- ihmisarvon puute
- matkustuskielto = minne köyhä olisi matkustanut rahatta. Olisi koskenut vain rikkaita
- urkinta ja ilmiantojärjestelmä
- ei vapaita ay-liikkeitä ja lakkokielto
- työläinen ei tuntenut omistavansa tuotantovälineitä vaan muuttui orjaksi. Monessako tehtaassa Suomessa työläinen omisti tehtaansa ?
Kuten nähdään niin juuri mitään ei tarvinnut korjata, kävi sanasta sanaan sellaisenaan.
Kuitenkin Suomessa oli vapaat ja salaiset eduskuntavaalit. Kommunistinen puolue oli tosin lakkautettu syystä että se julisti "työläisten diktatuuria" ja oli täysin ohjailtu Moskovasta. Sosiaalidemokraatit ajoivat hyvin työväestön asemaa Suomessa. Sota-aika oli sitten aivan oma juttunsa kuten kaikissa maissa.
Suomen sosiaalipolitiikka kehittyi huomattavasti v. 1917 jälkeen. Laki kahdeksan tunnin työajasta säädettiin 1918, oppivelvollisuuslaki 1921, köyhäinhoitolaki 1922, työehtosopimuslaki 1924, laki joukkotyöriitojen sovittelusta 1925, terveydenhoitolaki 1927, lapsityövoiman käyttöä säätelevä laki 1929 jne. Lisäksi säädettiin työttömyysvakuutus 1934 ja eläkevakuutus 1937.
Ei voi verrata Neuvostoliiton orjatalouteen ( jolla toki saatiin näyttäviä saavutuksia).
Antikainen sai täällä sellaisen oikeudenkäynnin jollaisesta 30-luvulla tunkiossa tapetut suomalaiset saattoivat unelmoida. Syytteitähän ei edes isovenäläiset stalinistit jaksaneet aina keksiä. Suomalainen haettiin kotoaan 'epäiltynä' ja ammuttiin.
Baltian maat, Puolan osat ja Bessarabia olivat entisiä Venäjän kiinteitä osia, Suomi ei ollut. Joten Suomea oli tarkoitus kohdella aivan toisin kuten monet asiaatuntevat, mm. Paasikivi, ovat todenneet. Nykyisen äärioikeiston mölinöistä ei kukaan järkevä ihminen välitä tuon taivaallista.
Etkö tiedä että autonomian lopulla oli Venäjän puolelta suuret paineet lopettaa Suomen autonomia, tätä aikaa kutsutaan "sortovuosiksi" 1899-1917. Suomi ei olisi saanut mitään erityisasemaa osana Neuvostoliittoa. Tämä jo yksistään Suomen geopoliittisen aseman vuoksi. Stalin luuli että kommunisteilla oli suuri kannatus Suomessa 1939. Nämä taas halusivat tuhota Suomen kansan, kuten nykyäänkin.
Stalin ei ollut täysin mikään 'jumalan voitelema' tsaarin tavoin, jota pöljät musikat seurasivat. Yksi asia mihin Stalinin suosio perustui oli selvästi 'juutalaisten oppositiolaisten lahtaamiseen'. Musikat ymmärsivät vuoden 17 perusteella, että hallitsija ei välttämättä ole kaikkivoipa. Jos hallitsija ei ole kaikkivoipa, niin sittenhän hallitsijan tekemät myönnytykset vähemmistöille 'mahtavien venäläisten' kustannuksella voidaan kyseenalaistaa. Yksi asia mikä nimenomaan suututti musikouta Romanovien aikoina oli ulkomaslaisten vahva edustus yhteiskunnan talouden ja politiikan huipulla. Vikmeisen tsaarin saksalaista vaimoa vihattiin esimerkiksi tunnetusti ja rajusti. Stalin oli luvannut musikoille venäläisemmän Venäjän.
Suomelle oli varattu täsmälleen sama kohtalo kuin Baltian maille ja tämä on käynyt selkeästi ili Stalinin juuri avautuneista arkistoista! Lisämausteena oli vain se, että miehitetyn Suomen koko väestö piti siirtää Kiinan rajalle!
Tarkkispojan mölinöistä ei kannata välittää!
Nazit puhuu nyt ilmeisesti nazien arkistoista joiden mukaan Suomen kansasta tuli päästä eroon heti kun siitä ei ole mitään hyötyä. Mitään kansanmurhan aietta arkistoista EI OLE LÖYTYNYT, sellainen sonta on nazien keksimää vihapuhetta.
Ja missähän tällaisia natsiarkistoja on, tiskialtaassako. Suur-Suomesta haluttiin tehdä protektoraatti ja siirtomaa, vaikka Lapin sodan perusteella sekin olisi ollut vaikeaa. Vaikeaa ei olisi ollut eteläisten alueiden väestön kyyditseminen Nevalta muualle, vaikka olen kuullut niillä olleen pulaa vetureista. Jenkkit toimitti niille vetureita ja meiltäkin vaativat vetureita pulan takia. Ei Suomi ollut mikään Keski-Eurooppa. Etäisyydet, suomalaisten änkyröinti, resurssit ja muut vaivasivat tuhoa tai orjuutta havittelevia.
Ja millä joukoilla se olisi sen tehnyt, vaikka olisi voittanut. Näillä pelleillä joita Kiestingissä oli, vai SS-Nordin juoksijapojilla. Suomen merkittävien kaupungien pomittamiseen olisi pitänyt olla tukikohta Virossa tai ainakin Leningradissa. Ei Suomen valtaaminen, alistaminen ja tuhoaminen olisi ollut kenellekään paraatimarssia, vaikka putinistit uskovat Isän olleen armollinen. Puna-Armeijan riveissä puhkesi esimerkiksi elokuussa 1944 paha punatautiepidemia. Suomen armeijaa alettiin riisumaan aseista vasta Pariisin rauhansopimuksen jälkeen. Teräsmies romahti lopulta omiin harhoihinsa ja uhkasi tappaa lähipiirinsä ja röyhkeät kosmopoliitit ennen tsushia eli finskejä.
Valitettavasti uudet tuttkimukset tekevät Tarkkispojan väitteet nollan arvoisiksi!
Uutuuskirja Stalinin salaisista mapeista - Diktaattori haaveili Suomen sovjetisoimisesta
Keskiviikko 18.10.2017 klo 13.00
Suomi piti miehittää vuonna 1939 nopeasti ja alistaa nukkehallituksen ja kansanarmeijan saappaan alle, "kansanviholliset" piti vangita.
Suomalaishistorioitsijoiden uutuuskirjat paljastaa Josef Stalinin salatut suunnitelmat Suomen suhteen.
Arkistolöytöjen perusteella neuvostojohto haaveili Suomen muuttamisesta neuvostotasavallaksi.
-------Suomi piti miehittää vuonna 1939 nopeasti ja alistaa nukkehallituksen ja kansanarmeijan saappaan alle, "kansanviholliset" piti vangita-----
Tuota samaahan avauskin sanoo. Mikä sinulla on nyt taas kerran se ongelma ? Totta kai entiset lahtarit ja murhamiehet olisi vangittu, niin toimii jokainen laillisuuteen perustuva yhteiskunta.
Sinäkö sen päätät jo ennen reilua oikeudenkäyntiä kuka on syyllinen ja kuka ei.
Ne itsehän antoivat esimerkin ja tekivät ennakkopäätöksen että oikeudenkäyntejä ei tarvita, tappaa saa ken tahtoo ja kenet tahtoo. Miksi heille pitäisi antaa oikeuden suoja kun eivät itse antaneet toisille ?
Noudattivat siis venäläisiä käytäntöjä. Enemmistö punavangeista kuitenkin armahdettiin, enemmistö taisteli Aarne Saarisen tavoin neuvostotunkiota vastaan ja Toivo Antikainen sai Suomessa reilun oikeudenkäynnin ja neuvostotunkiossa kuoleman.
No onneksi meni persilleen ja ei enää ole mahdollista, vaikka Sipilän munattomuuden takia Rajajoosepista päätyivätkin. Kaikista huvittavinta on miten Kuusinen ei päässyt Suomeen palamaan edes Hrutsevin aikana. OW:n läsnäolon Suomessa katsottiin häititsevän suhteita.
Neuvostoliitossa ei ole koskaan ollut kommunistista hallintoa, joiten Suomesta ei olisi tullut kommunistista maatakaan. Stalinin ja koko myöhemmän Neuvostoliiton hallinto oli niin diktatuurinen sotilasmahti kuin olla saattaa.
Kehottaisin lukemaan kommunismin ja sosialismin määritelmät ja vertaamaan niitä silloisen Neuvostoliiton hallintojärjestelmään. Löytyykö mitään yhtäläisyyttä oikeastaan?
Jotkut taavit luulee tänä päivänäkin Venäjän olevan kommunistinen maa. Käskevät vasemmistomielisesti ajattelevia menemään Venäjälle, sinne onnenmaahan.
Aika säälittävää!
"Stalinin ja koko myöhemmän Neuvostoliiton hallinto oli niin diktatuurinen sotilasmahti kuin olla saattaa. "
Kommunismihan on proletariaatin diktatuuri!
Diktatuuri on aina pahasta oli se sitten oikean- tai vasemmanpuoleista, tällaisessa järjestelmässä näkökulma on aina yksipuolinen ja silloin mennään vähitelllen metsään.
Kyse ei ollut mistään diktatuurista etenkään venäläisten kohdalla. Tapettujen virolaisten ja ihan hyvässä kunnossa olevien suomalaisten evakkoon lähteneiden asunnot annettiin isovenäläiselle herraväelle. Virossa yleensä puolueen käytössä olevassa kartanossa asui isovenäläinen kommunisti. Karkotuksilta ja teloituksilta välttyneet ei-venäläiset elivät kurjasti. Joillakin oli Kerttu Nuortevaa vahvempi usko. Saakeli sitä masokismia esiintyi. Virossa ei enää pääsekään yliopiston hyväpalkkaisiin virkoihin pelkän äidinkielen tai puoluekirjan perusteella.
Neuvostoliitto Stalinin vallasta saakka oli siis "väärää sosialismia" ja siksi epäonnistui? Ainakin keskeisimmät sosialimin merkit siellä oli kuten diktatuuri ja tuotantovälineiden sosialisointi. Alunperin Neuvostoliitto oli juutalaisten älykköjen yritys jossa oli kaikki kulttuurimarxismin rappion piirteet aina arkkitehtuuria ja taidetta myöten ( hyvä indikaattori yhteiskunnan arvoista) tätä suuntausta nimitetää venäläiseksi avant-gardeniksi, Stalin lopetti tämän ja siirtyi moderniin uusklassimiin (mikä oli suosikki myös Saksassa). "Kommunismi" puhtaimassa muodossa on siis vihaa ihmisen henkisyyttä vastaan.
Mitä helvettiä joku tyhmä musikka taiteesta tajusi. Musikkaa nolotti olla yleensäkin ei-venäläisten johtamana. Nykyisen Venäjän Itä-Karjalan johtajista KAIKKI olivat tsushia vuosiin 1937 ja 1938 asti. Andropov tykkäsi Kuusisesta, koska oli opetettu stalinistina tottelemaan esimiestää. Musikka sai vihata 'pikkuporvarillisia tsushia' jo garsin näkyvästi vuonna 1936. Musikka tunsi kerrankin olleensa isäntä eikä perseelle piiskattu maaorja kuulessaan Gyllingin ja Mannerin tuomiosta. Stalin nimitti musikat johtoon ja kälki oli sitä litä tsushat Finlsndiasta näkivät 1941-44.
Suomalaisia odotti Kuusisen alaisuudessa Itä-Karjalan kohtalo. Itä-Karjalan väestöstä tänä päivänä 80 prosenttia on venäläisiä.
Itä-Karjala on venäläistynyt jo 150 vuotta sitten. Eikä se väestö ole entisiä venäläisiä vaan venäläistyneitä karjalaisia.
Juttusi on täyttä sontaa. Stalinin väestönvaihtojen seurauksena Itä-Karjalan väestösuhde muuttui niin, että 70 prosenttia on venäläisiä ja 30 prosenttia suomalaisia, kun se oli 30 -luvun alussa juuri päinvastoin.
.......Neukun tarkoitus syksyllä 1939 Terijoen hallituksen avulla oli saattaa Suomi samanlaiseen suhteeseen N-liittoon nähden kuin mikä oli suhteena Venäjään 1800-luvulla eli autonomia ja N-liiton luoteisrajan turvallisuus.............
Siihen Jatkosodan jälkeen päädyttiin eikä Suomi voittanut kahdella verisellä sodalla yhtään mitään.
Talvisodan tapahtumat onnistuivat joten kuten pienin tappioin Hugo Östermanin ansiosta.
Suomi oli autonomisessa asemassa 1808-1917 ja 1944-91. Putin pyrkii nyt samaan ja liekö keinoa jolla sen estäisi. Länsi on epäluotettava.
Suomi oli toki 1944-1991, mutta silti demokraattinen ja kapitalistinen valtio ja siten kaukana köyhästä ja ankeasta kansandemokratiasta!
Suomi hävisi sodat, mutta voitti sitä seuranneen rauhan. Me menetimme sodassa palan maata, mutta säilytimme itsenäisyytemme länsimaisena demokratiana ja vaurastuimme vähitellen yhdeksi maailman rikkaimmista valtioista.
Huonommin kävi voittajan. Neuvostoliitto voitti sodat, mutta hävisi sitä seuranneen rauhan. Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti. Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan. Lopulta tuo valtio romahti 1991!