Syljettää tämän ajan politiikot

Puolueesta toiseen ovat niiin epäisänmaallisia kuin vain voivat olla.
Pitävät kansallismielisyyttäkin vastenmielisenä asiana !

Ovat Lipposen hallituksesta alkaen alkaneet myydä arvokkaita valtion omistuksessa taikka osiattaisomituksessa olleita yrityksiä, myyvät kansallisomaisuutta.

Saattavat lopulta myydä vedetkin ulkomaalaisille suuryrityksiille, sillä nämä epäisänmaalliset edustavat globaaleja suuryrityksiä, eivät kansaa !
He ovat kansansa täystoimisia pettureita.

He pistävät maahanmuuttajat parempaan asemaan kuin omat työttömät niin työttömyysetuuksissa kuin työllistämisjonoissa.

Se kertoo, minkälaisia sakkia tuolla Argadianmäellä häärii vuosikymmenestä toiseen ja samalla se kertoo tyhmästä kansasta, jotka äänestävät omaa maatansa vastaan.

Ei ihme, että syntyvyyskin on alhaalla, kun eiväthän nuo saa minkäänlaista vakautta tähän yhteiskuntaan ja päälle vastaanottavat planeetan surkeimpien kansojen väkeä ja yksipuolisesti miehiä maahan ja monet heistä vain pelkäksi haitaksi ja levittämään keskiaikaisia tapojaan ja uskomuksiaan ja kuinka moni näistä onkaan rikoksia tehnytkään täällä.

Sekin on niin suhteettoman käsittämätöntä, kuinka sitten kiitetään erillaisin rikoksia tätä kantaväkeä.
584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuossapa tuliki melkei kaikki

Äänestä

Ei vielä,voi olla että kun kaikki on myyty ,ja muuta ei ole jäljellä kuin valtionvelka,koko pieni kansallisvaltiommekin vain sulaa pois yksi kaunis päivä ja joku suurempi valtio ottaa tämän haltuunsa ja alkaa noudattaa täällä omia lakejaan kenekään voimatta mitään,niin vähän on enää itsenäisyydestä jäljellä.

Itsemääräämisoikeus,oma raha,valtion varallisuus on jo kadonnut,ja jos firmat ja rikkaat lähtee,Suomesta ei todellakaan ole mitään enää jäljellä,muuta kuin nimi. Mikään ei takaa etteikö firmat ja rikkaat voisi niin tehdä,mikä päivä vaan,ei perustuslaki tai mikään muukaan heitä tänne sido. Jäljelle jäävät köyhät ei tätä maata pystyssä pysty pitämään.
Ottakoon kuka haluaa.

Äänestä

Valehtupolitiikka on lyönyt itsensä läpi täydellisesti. Vain eduskunnassa on käsitys, että ei saa valehdella. Muualla voi sitten lasketella mitä suusta sattuu tulemaan. Miten äänestäjä edes voi tällaisessa tilanteessa äänestää, koska ei tiedä mitään todellisuudesta, mitä politiikassa tapahtuu. Media on kärppänä muuntamassa totuutta aina kulloisenkin tilanteen mukaan.

Äänestä

Eiköhän kokenut äänestäjä jo näe nämä valtapuolueet. Vain tyhmät äänestävät näitä vanhoja puolueita ja Vihreitä, joka kyllä tekee suomesta mielellään mulatti/Afrikkalaisten maaperän, joka nut kylläkin kaatuu niillä geeneillä.

Venäjähän katsoo lopulta, että eihän Suomi ole enään suomalaisten, joten otetaanpa se itsellemme.

Äänestä

Hyvä aloitus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aikojakatsellut kirjoitti:

Puolueesta toiseen ovat niiin epäisänmaallisia kuin vain voivat olla.
Pitävät kansallismielisyyttäkin vastenmielisenä asiana !

Ovat Lipposen hallituksesta alkaen alkaneet myydä arvokkaita valtion omistuksessa taikka osiattaisomituksessa olleita yrityksiä, myyvät kansallisomaisuutta.

Saattavat lopulta myydä vedetkin ulkomaalaisille suuryrityksiille, sillä nämä epäisänmaalliset edustavat globaaleja suuryrityksiä, eivät kansaa !
He ovat kansansa täystoimisia pettureita.

He pistävät maahanmuuttajat parempaan asemaan kuin omat työttömät niin työttömyysetuuksissa kuin työllistämisjonoissa.

Se kertoo, minkälaisia sakkia tuolla Argadianmäellä häärii vuosikymmenestä toiseen ja samalla se kertoo tyhmästä kansasta, jotka äänestävät omaa maatansa vastaan.

Ei ihme, että syntyvyyskin on alhaalla, kun eiväthän nuo saa minkäänlaista vakautta tähän yhteiskuntaan ja päälle vastaanottavat planeetan surkeimpien kansojen väkeä ja yksipuolisesti miehiä maahan ja monet heistä vain pelkäksi haitaksi ja levittämään keskiaikaisia tapojaan ja uskomuksiaan ja kuinka moni näistä onkaan rikoksia tehnytkään täällä.

Sekin on niin suhteettoman käsittämätöntä, kuinka sitten kiitetään erillaisin rikoksia tätä kantaväkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu