Kuka on kieltänyt isänpäivän viettämisen?

Ei kukaan. Kodeissa viettäkää isät ja lapset ja äidit isänpäivää sydämenne pohjasta. Muistakaa vanhemmat myös omia isiänne ja äitejänne, niin lapsennekin oppivat, että isovanhemmat ovat läheisiä hekin.
Hirmuinen meteli siitä, että jotkut päiväkodit, joissa voi olla ehkä tavallista enemmän lapsia, joilla ei ole isäänsä yhteyttä, esim, hulttio-isiä, on päätetty, että kortti tehdään jollekin läheiselle, sen jonkun läheisen saa kutsua sinne päiväkodin isänpäivätilaisuuteen. Lapsissa voi myös olla vanhamman varhaisen kuoleman vuoksi isättömiä tai äidittömiä, syöpä ja onnettomuudet vievät nuoriakin.

Puheenvuoroissa joku sössötti, että kyllä äidin tehtävä on kertoa lapselle, ettei isää ole. Ehkä sen lapsi on huomannut muutenkin, toiset menee isin kanssa Linnanmäelle, toinen lapsi sijaisisän tai ehkä peräti MLL:n tukihenkilön kanssa, joku " mieskaveri pojille" - jutun kautta.

Aikuiset lyövät isättömiä lapsia nyt olan takaa näissä keskusteluissa.. Kun kysymys on päiväkodin toiminnan järjestelemisestä, jokainen voi hyvillä mielin askarrella kortin ja kutsua vieraan.

Isät, olkaa läsnä lastenne elämässä, jos elätte. ja HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ  siellä kodeissa jokaiselle.
53243
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Erittäin hyvin kirjoitettu. Mihin tämä maailma on menossa, kun mitään perinteitä ei saisi enää viettää. Läheisen päivä on jo sanana niin kaukaa haettu, miten joku on voinut moisen sanan edes keksiä. Viettäkäämme kaikki juhlapyhät perinteitä kunnioittaen.

1Äänestä
  • Perinteitä kunioittamaton ja noudattamaton kansa tekee oman tuhonsa. Että silleen.

    1Äänestä

  • Päiväkodin päiväohjelma ja koti ovat kaksi eri asiaa. Hyvä kun huomasit, Päiväkodissa kaikki voivat askarrella sen jutun, kun isättömiä ei suljeta ulkopuolelle. Kaikki voivat viedä askarrellun kutsukortin jonnekin, vaikkei biologista isää olisi mailla halmeilla. Vaikka sille äiskän sen kertaiselle miesystävälle.

    MIksi sotkette kodin juhlat ja päiväkodin toiminnan keskenään? Minusta tuntuu, että nyt ne isät, jotka vähiten lapsistaan arjessa välittävät, pitävät isointa meteliä. Jos ei vaimo leivo kakkua, kyllä se mieheltäkin syntyy, leipokaa, juhlikaa siellä kotona. Ei siihen kodin juhlahetkeen tarvitse yhteiskuntaa vaatia mukaan.

    JA OSTAKAA KOVASTI ISÄNPÄIVÄLAHJOJA,   KAUPPIAAT OVAT SIITÄ ILOISIA.

    1Äänestä

  • kauppiaillehyvämieli kirjoitti:

    Päiväkodin päiväohjelma ja koti ovat kaksi eri asiaa. Hyvä kun huomasit, Päiväkodissa kaikki voivat askarrella sen jutun, kun isättömiä ei suljeta ulkopuolelle. Kaikki voivat viedä askarrellun kutsukortin jonnekin, vaikkei biologista isää olisi mailla halmeilla. Vaikka sille äiskän sen kertaiselle miesystävälle.

    MIksi sotkette kodin juhlat ja päiväkodin toiminnan keskenään? Minusta tuntuu, että nyt ne isät, jotka vähiten lapsistaan arjessa välittävät, pitävät isointa meteliä. Jos ei vaimo leivo kakkua, kyllä se mieheltäkin syntyy, leipokaa, juhlikaa siellä kotona. Ei siihen kodin juhlahetkeen tarvitse yhteiskuntaa vaatia mukaan.

    JA OSTAKAA KOVASTI ISÄNPÄIVÄLAHJOJA,   KAUPPIAAT OVAT SIITÄ ILOISIA.

    Ei sitä "isänpäivä" nimeä niin vaan mennä muuttamaan edes päiväkodeissa.
    "Isättömät"voivat askarrella jotakin muuta vaikka joulukoristeita sillä aikaa kun muut tekevät korttia isälleen.
    Miksi siitä tehdään niin iso numero?
    Isänpäivä on isänpäivä ja sillä siisti!

    Ei lapset tyhmiä ole. Jos olisin "isätön" lapsi ja minun takiani muutettaisiin isänpäivä joksikin läheisen päiväksi niin häpeäisin silmät päästäni.

    Äänestä

  • Verenpaine.nousee kirjoitti:

    Sano muuta mutta kun tämä on lässyttävien famakkojen järjenjuoksun tulos kun he muka ajattelevat isättömän lapsen puolesta ja kuvittelevat tämän olevan se oikea ratkaisu.Eihän lapset mitään typeryksiä ole,heidän kanssaan voi keskustella ja selittää asioita.Enemmän kielteistä huomiota tällaisella saadaan aikaan.

    Äänestä

Kun Ulla halusi lapsen muttei miestä ja väsäsi Muumimukivauvan Tiinan kanssa niin nyt sitten se Muumilapsi kadehtii muita lapsia joilla on oikea isä ja Ulla ja Tiina vaativat että isänpäivää ei saa päiväkodeissa enää huomioida kun heidän Muumilleen on tullut paha mieli.

1Äänestä
  • Joo ja tokko nuori perhe halusi, että isä tai äiti kuolee syöpään tai onnettomuudessa. Ilkuhan sinä lapsinesi heille, joilta toinen vanhempi puuttuu. Se antaa sulle itseluottamusta,.

    1Äänestä

  • ilkkukaalapsille kirjoitti:

    Joo ja tokko nuori perhe halusi, että isä tai äiti kuolee syöpään tai onnettomuudessa. Ilkuhan sinä lapsinesi heille, joilta toinen vanhempi puuttuu. Se antaa sulle itseluottamusta,.

    Kyllä monet naikkoset voisivat hiukan kantaa huolta tulevista isänpäivistä siinä vaiheessa kun vääntävät isättömiä mukuloita maailmaan tai tekevät pentuja monien eri miesten kanssa.Tämä isänpäivän peruutus johtuu siitä että jotkut ovat halveksineet normaaleja perhearvoja ja heidän lapsensa kärsivät äidin valinnoista.

    1Äänestä

Poliisit kyllä tekevät sitten rynnäköitä koteihin jossa isänpäivää vietetään. Siitä lähtee isukki matkaan eikä tiedä koska tulee takaisin, jos koskaan. Lesboista, femakoista ja suvakeista koostettu lautakunta päättää hänen kohtalostaan eikä silloin se koskaan voi olla valoisa.

1Äänestä
  • Vihervasemmiston teloitusyksikkö ampuu kiinniotetut isät veripellolla ja kätkee joukkohautoihin.

    1Äänestä

  • Kolmenlapsenvanhempi kirjoitti:

    Vihervasemmiston teloitusyksikkö ampuu kiinniotetut isät veripellolla ja kätkee joukkohautoihin.

    Joo ja kaikki isättömät mukulat laitetaan heittelemään tavallaisia lapsia kivillä ja huutamaan kuorossa : " Ei isejä Turkuun,ei isejä minnekään ! "

    1Äänestä

Jonkun päiväkodin johtajisto taisi päättää kokeilla sitä päiväkodissa. Eli vietettäisiin läheisen päivää siellä. Ei siis isänpäivää.
Pitääkö vääntää ratakiskosta?

Äänestä
  • Mitäs päivää päiväkodeissa vietetään Jouluna kun kaikki ei ole kristittyjä?
    Ei saa laittaa joulukoristeita eikä kynttilöitä. Joku lapsista saattaa pahoittaa mielensä.
    Olisiko "kaamos päivä" mitään?
    Olisi kaamos kinkkua ja kaamos kortteja...
    Kaamos pukki voisi käydä laulattamassa lapsilla "Rati riti rallaa"

    No vakavasti puhuen ehdottaisin että päiväkodeissa sivuutettaisiin kaikki juhlapäivät. Juhlikoot jokainen kotonaan ja tehköön lapset äitinsä kanssa isänpäivä kortit jos on sitä isää jolle tekee korttia.

    Äänestä

  • Läheisenpäivä.huoh kirjoitti:

    Mitäs päivää päiväkodeissa vietetään Jouluna kun kaikki ei ole kristittyjä?
    Ei saa laittaa joulukoristeita eikä kynttilöitä. Joku lapsista saattaa pahoittaa mielensä.
    Olisiko "kaamos päivä" mitään?
    Olisi kaamos kinkkua ja kaamos kortteja...
    Kaamos pukki voisi käydä laulattamassa lapsilla "Rati riti rallaa"

    No vakavasti puhuen ehdottaisin että päiväkodeissa sivuutettaisiin kaikki juhlapäivät. Juhlikoot jokainen kotonaan ja tehköön lapset äitinsä kanssa isänpäivä kortit jos on sitä isää jolle tekee korttia.

    Minkä ihmeen takia ? Ei se päiväkotiarkikaan mitään niin helppoa ole ,kyllä isänpäivän kaltaiset pienet juhlahetket ovat ihan tarpeen ja samalla omalta osaltaan lisäävät lapsen ja vanhemman sekä vanhemman ja päiväkodin yhteistä fiilistelyä.

    Äänestä

Eihän siitä ole kysymys, että joku olisi kieltänyt sen. Kyse on siitä, että Tuon päivän nimi muutetaan. Saahan sitä jokainen viettää vaikka pedofiili profeetan muistopäivää jos haluaa ja aika moni haluaa.

1Äänestä
  • Miksi nämä kummajaiset ei vietä läheisenpäivää kukin tykönään, omissa kodeissaan. Miksi enemmistän, normaalien perheiden, on joustettava jatkuvasti vähemmistön loppumattomien erityistoiveiden takia.

    1Äänestä

  • Hyvänen aika, onko teidän perheessänne ainoa isänpäiväjuhla siellä päiväkodissa, koulussa? Miksi ette vietä kotona isänpäivää, leivo kakkua, keitä kahvia, laita lapsille myös jotain juhlajuomaa, pakastimesta hyvää mehua? Miksi yhteiskunnan pitäisi juhlia teidän puolestanne, ettekö osaa itse siellä omassa kodissanne? Miksi isättömien lasten pitää juhlia teidän isäänne?

    1Äänestä

  • Omasyynsä kirjoitti:

    Miksi nämä kummajaiset ei vietä läheisenpäivää kukin tykönään, omissa kodeissaan. Miksi enemmistän, normaalien perheiden, on joustettava jatkuvasti vähemmistön loppumattomien erityistoiveiden takia.

    Onhan tuo, kun sanot kummajaiseksi vaikka lasta, jonka isä menehtyi liikenneonnettomuudessas tänä vuonna tai äiti kuoli syöpään lapsen ollessa 2-vuotias?

    1Äänestä

  • Hyvä ihminen, lukemisen ymmärtäminen. Isänpäivän nimeä ei ole kukaan muuttamassa. Kahdessa päiväkodissa, jostain syystä, jota emme tiedä, on päätetty tänä vuonna pitää läheisen päivä. Kuulin, että siellä olisi vasta isänsä menettäneitä, lapsia, jotka ovat toipumassa isänsä kuolemasta- Se ei ole iso uhraus ehjälle perheelle, kun oma lapsi tuo kuitenkin kortin, jossa lukee isälle.

    1Äänestä

  • vihaamuittenlapsia kirjoitti:

    Hyvä ihminen, lukemisen ymmärtäminen. Isänpäivän nimeä ei ole kukaan muuttamassa. Kahdessa päiväkodissa, jostain syystä, jota emme tiedä, on päätetty tänä vuonna pitää läheisen päivä. Kuulin, että siellä olisi vasta isänsä menettäneitä, lapsia, jotka ovat toipumassa isänsä kuolemasta- Se ei ole iso uhraus ehjälle perheelle, kun oma lapsi tuo kuitenkin kortin, jossa lukee isälle.

    Miksi isänpäivä ei voinut olla kuten ennenkin ja lisätä läheisenpäivä johonkin muuhun ajankohtaan.Keltä se olisi ollut pois ?

    1Äänestä

  • miksihaukutlapsia kirjoitti:

    Onhan tuo, kun sanot kummajaiseksi vaikka lasta, jonka isä menehtyi liikenneonnettomuudessas tänä vuonna tai äiti kuoli syöpään lapsen ollessa 2-vuotias?

    Mutta sellaista elämä on ! Kyllä syntymäpäivääkin juhlitaan ja päivänsankarille lauletaan päiväkodissa vaikka jonkun sisarus olisi kuollut eikä siis puhalla enää yhtään kynttilää.

    1Äänestä

  • juhlikotonasisinäkin kirjoitti:

    Hyvänen aika, onko teidän perheessänne ainoa isänpäiväjuhla siellä päiväkodissa, koulussa? Miksi ette vietä kotona isänpäivää, leivo kakkua, keitä kahvia, laita lapsille myös jotain juhlajuomaa, pakastimesta hyvää mehua? Miksi yhteiskunnan pitäisi juhlia teidän puolestanne, ettekö osaa itse siellä omassa kodissanne? Miksi isättömien lasten pitää juhlia teidän isäänne?

    Ei isättömien kenekään toisen isää pidä juhliakaan mutta jos peruste on tämä niin joudutaan luopumaan myös äitienpäivästä ja se on iso menetys lapsille.

    1Äänestä

  • miksihaukutlapsia kirjoitti:

    Onhan tuo, kun sanot kummajaiseksi vaikka lasta, jonka isä menehtyi liikenneonnettomuudessas tänä vuonna tai äiti kuoli syöpään lapsen ollessa 2-vuotias?

    Tällainen aikuisten kyvyttömyys selittää lapsille asioita, on kamalaa. Ihan oikeasti lapsi kyllä ymmärtää, että nallekarkit ei mene aina tasan ja jos ei, niin kannattaisi panostaa siihen selittämiseen.

    1Äänestä

  • vihaamuittenlapsia kirjoitti:

    Hyvä ihminen, lukemisen ymmärtäminen. Isänpäivän nimeä ei ole kukaan muuttamassa. Kahdessa päiväkodissa, jostain syystä, jota emme tiedä, on päätetty tänä vuonna pitää läheisen päivä. Kuulin, että siellä olisi vasta isänsä menettäneitä, lapsia, jotka ovat toipumassa isänsä kuolemasta- Se ei ole iso uhraus ehjälle perheelle, kun oma lapsi tuo kuitenkin kortin, jossa lukee isälle.

    Tällainen aikuisten kyvyttömyys selittää lapsille asioita, on kamalaa. Ihan oikeasti lapsi kyllä ymmärtää kun hänelle kerrotaan mitä on tapahtunut tai miksi perheessä ei ole isää.

    1Äänestä

  • juhlikotonasisinäkin kirjoitti:

    Hyvänen aika, onko teidän perheessänne ainoa isänpäiväjuhla siellä päiväkodissa, koulussa? Miksi ette vietä kotona isänpäivää, leivo kakkua, keitä kahvia, laita lapsille myös jotain juhlajuomaa, pakastimesta hyvää mehua? Miksi yhteiskunnan pitäisi juhlia teidän puolestanne, ettekö osaa itse siellä omassa kodissanne? Miksi isättömien lasten pitää juhlia teidän isäänne?

    Älä heittäydy typeräksi. Tietenkin isänpäivää vietetään kodeissa mutta jo kauan sitä on juhlistettu myös päiväkodeissa ja lapsista on ollut ihanaa tehdä jokin lahja " salaa " . Ihan samoin myös syntymäpäivää ihmiset viettävät kotona mutta kyllä myös päiväkodeissa ja työpaikoilla tarjotaan kavereille jotain ja tuo päivä huomioidaan kodin ulkopuolellakin.Ei ole mitään syytä miksi isä ei oikeaa nimikkopäiväänsä päiväkodissakin ansaitsisi ,onhan isä niin tärkeä ihminen lapsen elämässä,

    1Äänestä

  • Äläviitsilässyttää kirjoitti:

    isä luultavasti saa lahjansa ja korttinsa edelleen, isätön lapsi vie sen vaan jollekin muulle. ONko sinulla käsityskyvyssä pahastikin vikaa?

    en ikinä ole ollut työpaikassa, jossa isän- tai äitienpäivää juhlittaisiin. Outo ajatus, että työssä joku nostettaisiin jalustalle lisääntymiskykynsä vuoksi. toki isyys(äitiys huomioidaan perhevapaissa, mutta ettäkö työpaikan sinkkutytöt kokoontuisivat laulamaan työpaikan isukeille?

    1Äänestä

  • pahakovika kirjoitti:

    isä luultavasti saa lahjansa ja korttinsa edelleen, isätön lapsi vie sen vaan jollekin muulle. ONko sinulla käsityskyvyssä pahastikin vikaa?

    Käsityskykyni on huippuluokkaa.Miksi siis nimi ei voi edelleen olla isänpäivä ja heille keillä ei ole isää mistä tahansa syystä selitettäisiin että yhtä hyvin kortit voi tehdä naapurin sedälle,jollekin tusinasta isäpuolia tai vaikka papalle .Niinhän tuo on tähän astikin ollut.

    1Äänestä

  • lisääntymiskyky kirjoitti:

    en ikinä ole ollut työpaikassa, jossa isän- tai äitienpäivää juhlittaisiin. Outo ajatus, että työssä joku nostettaisiin jalustalle lisääntymiskykynsä vuoksi. toki isyys(äitiys huomioidaan perhevapaissa, mutta ettäkö työpaikan sinkkutytöt kokoontuisivat laulamaan työpaikan isukeille?

    Kyse oli syntymäpäivän huomioimisesta.Sitäkin vietetään kotona mutta ei sitä kodin ulkopuolellakaan piilotella tarviste vaan yleensä päivä huomioidaan kodin ulkopuolellakin.Niin pitää olla myös isänpäivän kohdalla.Isä on lapsen elämässä tärkeä ihminen ja toki lapsen kuuluu päiväkodissa saada olla ylpeä omasta iskästään .

    1Äänestä

  • HyvämeidänIskä kirjoitti:

    Kyllä. Mutta olet äärimmäisen huono tajuamaan, kaikilla lapsilla ei ole isää. Isälliset lapset saavat olla ylpeitä isistään ja tehdä heille kortin. Pitäisikö päiväkodit olla vain ehjien perheiden lapsille? Et kovin empaattinen ole orpoja tai sijoituslapsia tms. kohtaan. Isättömiä kohtaan.

    Äänestä

  • Puhukaalapselle kirjoitti:

    Tällainen aikuisten kyvyttömyys selittää lapsille asioita, on kamalaa. Ihan oikeasti lapsi kyllä ymmärtää, että nallekarkit ei mene aina tasan ja jos ei, niin kannattaisi panostaa siihen selittämiseen.

    Kai lapsi tietää, ettei hänellä ole isää. Pitääkö isätön lapsi laittaa nurkkaan häpeämään, kun toiset tekevät isänpäiväkortteja. Ja käskeä pysyä päiväkodista pois, kun toiset lapset tuovat isän vieraakseen, hän ei saisi tuoda vaaria tms.

    1Äänestä

  • Mikänytmuuttui kirjoitti:

    Käsityskykyni on huippuluokkaa.Miksi siis nimi ei voi edelleen olla isänpäivä ja heille keillä ei ole isää mistä tahansa syystä selitettäisiin että yhtä hyvin kortit voi tehdä naapurin sedälle,jollekin tusinasta isäpuolia tai vaikka papalle .Niinhän tuo on tähän astikin ollut.

    Niin varmaan kaikissa muissa paitsi näissä kahdessa päiväkodissa tehdäänkin. Edelleenkin. Ajattellukyvyttömät nostivat nyt metelin, ettäkö isänpäivä olisi kielletty. Olen kuullut, että näissä kahdessa olisi joku ihan erityinen syy pehmentää tätä isättömyyttä tänä vuonna. Mutta empatia on sairautta, älä sellaista tunne.

    Äänestä

  • poispäiväkodistahuonot kirjoitti:

    Kyllä. Mutta olet äärimmäisen huono tajuamaan, kaikilla lapsilla ei ole isää. Isälliset lapset saavat olla ylpeitä isistään ja tehdä heille kortin. Pitäisikö päiväkodit olla vain ehjien perheiden lapsille? Et kovin empaattinen ole orpoja tai sijoituslapsia tms. kohtaan. Isättömiä kohtaan.

    Siis onhan päiväkodeissa aina ollut isättömiä lapsia.Ei ole ollut mikään ongelma tähän saaka.Nyt se tuli ongelmaksi kun isänpäivänä Liisan ja Tiinan mukula näkee että enemmistön isä onkin mies ja siitä voi tulla vaikka ihan paha mieli.Sukupuolineutraaliuden pakkosyötöstä tämä koko juttu johtuu .
    Päiväkodissa jossa oma lapseni oli viettettiin mysö isovanhempien päivää.Omalla lapsellani ei ole elossa yhtään mummua tai pappaa.Ei silti olisi tullut mieleenikään vaatia muita olemaan näyttämättä iloaan yhdessä isovanhempiensa kanssa.Lapsen kanssa juteltiin ja surtiin yhdessä poismenneitä rakkaita.Menetykset ovat osa elämää ja ne pitää kohdata eikä yrittää muokata vippaskonteilla piementoon.

    Äänestä

  • poispäiväkodistahuonot kirjoitti:

    Kyllä. Mutta olet äärimmäisen huono tajuamaan, kaikilla lapsilla ei ole isää. Isälliset lapset saavat olla ylpeitä isistään ja tehdä heille kortin. Pitäisikö päiväkodit olla vain ehjien perheiden lapsille? Et kovin empaattinen ole orpoja tai sijoituslapsia tms. kohtaan. Isättömiä kohtaan.

    Lakkaapas pullero syömästä ! Etkö tiedä että kaikilla maailman ihmisillä ei ole ruokaa ! Et ole kovin empaattinen maailman nälkäänäkeviä kohtaan kun tänäänkin taas syöt ! Häpeä luonnoton !

    Äänestä

  • lisääntymiskyky kirjoitti:

    en ikinä ole ollut työpaikassa, jossa isän- tai äitienpäivää juhlittaisiin. Outo ajatus, että työssä joku nostettaisiin jalustalle lisääntymiskykynsä vuoksi. toki isyys(äitiys huomioidaan perhevapaissa, mutta ettäkö työpaikan sinkkutytöt kokoontuisivat laulamaan työpaikan isukeille?

    Kyllä minun työpaikassa toivotetaan hyvää isänpäivää isille eikä siitä lapsettomat miehet ole herneitä vetänyt..
    Pitäisikö siitäkin tavasta nyt luopua ettei nämä lapsettomat miehet saa mitään traumoja? Joku heistä on saattanut jopa menettää lapsensa avioerossa.

    Äänestä

  • Voi.kauhistus kirjoitti:

    Sama minun työpaikallani. Ei sielä ketään jalustalle nosteta mutta toivotetaan tietenkin hyvää isänpäivää. Kuuluu ihan normaaleihin käytöstapoihin kuten vaikkapa hyvän joulun tai viikonlopun toivottaminen. Eikä muutenkaan lisääntymiskykyä kukaan juhli vaan sitä onnea kun on saanut mahdollisuuden olla isä oman lapsensa elämässä . Se on kaunis ja juhlan arvoinen asia.

    Äänestä

Vääriä päällekkäisyyksiä ei tule suvaita, ennenkuin virkaheitot innostuvat.

1Äänestä

Sielunvihollisen vallassa olevat ihmiset keksivät kaikkea luonnotonta, kuten tämän että kieltävät sukupuolet.

1Äänestä
  • Niinhän se näyttää olevan.Ihmiset ovat pirun riivaamia ja asiansa on ihan sekaisin,perheet hajalla eivätkä tiedä edes omaa sukupuoltaan.Ja näiden ehdoilla mennään.

    1Äänestä

  • Sekopäätvallassa kirjoitti:

    Niinhän se näyttää olevan.Ihmiset ovat pirun riivaamia ja asiansa on ihan sekaisin,perheet hajalla eivätkä tiedä edes omaa sukupuoltaan.Ja näiden ehdoilla mennään.

    Pojat on poikia ja tytöt tyttöjä edelleen.Meidän poika se leikkii junaradoilla ja haluaa isona palomieheksi tai rekkakuskiksi ja vaimokseen ottaa kuulemma jonkun Oona nimisen tytön päiväkodista.Oona rakastaa prinsessamekkoja ja pinkkejä hiuspinnejä.Jännä kun neutraalius tuntuu pesivän ainoastaan pervojen femakkojen aivoissa.

    1Äänestä

  • Eiköhän mennä ihan demoktratian mukaan enemmistön ehdoilla ja huomioiden nuo marginaaliryhmät ja pitääkööt omat oudot tapansa ominaan, mutta ei niiden vaatimuksia poistaa enemmistön omia juhlia ja tapoja. Että silleen.

    1Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Eiköhän mennä ihan demoktratian mukaan enemmistön ehdoilla ja huomioiden nuo marginaaliryhmät ja pitääkööt omat oudot tapansa ominaan, mutta ei niiden vaatimuksia poistaa enemmistön omia juhlia ja tapoja. Että silleen.

    Persujen pitäisi myös yhä kutistuvana marginaaliryhmänä pitää suu supussa.

    1Äänestä

  • Kyllälapsitietää kirjoitti:

    Pojat on poikia ja tytöt tyttöjä edelleen.Meidän poika se leikkii junaradoilla ja haluaa isona palomieheksi tai rekkakuskiksi ja vaimokseen ottaa kuulemma jonkun Oona nimisen tytön päiväkodista.Oona rakastaa prinsessamekkoja ja pinkkejä hiuspinnejä.Jännä kun neutraalius tuntuu pesivän ainoastaan pervojen femakkojen aivoissa.

    Miten tuo kuuluu kuolleeseen tai perheensä ja lapsensa hyljänneeseen isään?

    1Äänestä

  • Ei tuo matuksi luokittelu sovi tähän aiheeseen ollenkaan.

    1Äänestä

  • annalastenollalapsia kirjoitti:

    Miten tuo kuuluu kuolleeseen tai perheensä ja lapsensa hyljänneeseen isään?

    Kuuluu paljonkin koska isänpäivän päiväkodeissa muuttaminen lähimmäisenpäiväksi johtuu juuri sukupuolineutraaliuden pakkosyötöstä ja se on todella väärin normaaleja ja terveitä perheitä kohtaan.

    1Äänestä

  • Säälittäväyritys kirjoitti:

    Ei tuo matuksi luokittelu sovi tähän aiheeseen ollenkaan.

    Sopii siinä mielessä ettei asian luulisi koskevan matuja.

    1Äänestä

  • mitä.matu.jauhaa kirjoitti:

    Sopii siinä mielessä ettei asian luulisi koskevan matuja.

    Sinulla on harhoja.Hae apua.

    1Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Eiköhän mennä ihan demoktratian mukaan enemmistön ehdoilla ja huomioiden nuo marginaaliryhmät ja pitääkööt omat oudot tapansa ominaan, mutta ei niiden vaatimuksia poistaa enemmistön omia juhlia ja tapoja. Että silleen.

    Jep.On jo korkea aika lopettaa haahuilu milloin minkäkin unelman ja utopian perässä ja alkaa elää ihan normaalia tervettä elämää jossa pidetään huolta lapsistamme ja toisistamme ja kotimaastamme eikä lyödä niittejä naama täyteen ja pähkäillä sitten peilin edessä että mikähän mää oikein oon ja vaatia omien ongelmien takia koko yhteiskuntaa muuttamaan tapojaan.

    1Äänestä

  • annalastenollalapsia kirjoitti:

    Miten tuo kuuluu kuolleeseen tai perheensä ja lapsensa hyljänneeseen isään?

    Elämään kuuluu luonnollisena osana myös kuolema. Se täytyy vain hyväksyä, kuten moni muukin epämieluisa asia tässä maailmassa.

    1Äänestä

Äidin tehtävä on kertoa lapselle kuka tämän isä on,tai ainakin eri vaihtoehdot .Pimeessä tuli,pimeessä lähti ja haisi suutarille,totesi entinen muorikin.

1Äänestä
  • Niinpä.Ei isätöntä mukulaa olekaan.Jonkun miehen siemenestä se femakkokin sikisi.Pitää vaan kertoa lapselle rehellisesti että joku matu puskissa vetäisi tai että me tuon Lissun kanssa pyydettiin joltain homolta siemenet mukiin.

    1Äänestä

Rasvaa hanurisi !liukuvoiteet alkaen 2,90e

Äänestä

Lapsi suoraan neuvotaan, että isänpäivää ei tarvitse viettää.
Isä ei siis enää edes kortin arvoinen. Tarhan tädit kieltää muistamasta isää kortilla.
Läheisen kortti on ala-arvoista antaa isälle.
Se ei ole henkilökohtainen isälle suunnattu kortti.

Nyt on joku omasta mielestään fiksu mennyt liian pitkälle, kun sen mielestä isä ei tarvitse hänelle osoitettua joka vuotista korttia.
Osaako se edes hävetä, joka moisen idean on keksinyt.
Se ei tiedä lapsista mitään.

Lapsi itkee nyt sitä, että isä ei saa korttia, koska tarhan tädit ei halua, että isiä muistetaan.
Toivottavasti vanhemmat ottaa lapsensa pois tuolta päivä kodista, jotka ei ymmärrä noudattaa perinteeksi tullutta isänpäivä korttien tekoa.

Ihan 100 varmasti ottaisin heti lapseni pois tuosta päivä kodista, jos se olisi siellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

käsitettytaasväärin kirjoitti:

Ei kukaan. Kodeissa viettäkää isät ja lapset ja äidit isänpäivää sydämenne pohjasta. Muistakaa vanhemmat myös omia isiänne ja äitejänne, niin lapsennekin oppivat, että isovanhemmat ovat läheisiä hekin.
Hirmuinen meteli siitä, että jotkut päiväkodit, joissa voi olla ehkä tavallista enemmän lapsia, joilla ei ole isäänsä yhteyttä, esim, hulttio-isiä, on päätetty, että kortti tehdään jollekin läheiselle, sen jonkun läheisen saa kutsua sinne päiväkodin isänpäivätilaisuuteen. Lapsissa voi myös olla vanhamman varhaisen kuoleman vuoksi isättömiä tai äidittömiä, syöpä ja onnettomuudet vievät nuoriakin.

Puheenvuoroissa joku sössötti, että kyllä äidin tehtävä on kertoa lapselle, ettei isää ole. Ehkä sen lapsi on huomannut muutenkin, toiset menee isin kanssa Linnanmäelle, toinen lapsi sijaisisän tai ehkä peräti MLL:n tukihenkilön kanssa, joku " mieskaveri pojille" - jutun kautta.

Aikuiset lyövät isättömiä lapsia nyt olan takaa näissä keskusteluissa.. Kun kysymys on päiväkodin toiminnan järjestelemisestä, jokainen voi hyvillä mielin askarrella kortin ja kutsua vieraan.

Isät, olkaa läsnä lastenne elämässä, jos elätte. ja HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ  siellä kodeissa jokaiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu