EU varasti valoisan tunnin. Säkkipimeää jo16:30

Suomi pienenä ja äänivallattomana pelinappulana joutui viikko sitten luovyttamaan EU:lle yhden valoisan tunnin iltapäivistämme. EU-komission ehdoton määräys on että kaikkien jäsenmaiden oli siirrettävä kellonsa talviaikaan 29.10.

Suomen Eduskunnalla ei ole edes tällaisessa, näin mitättömässä asiassa kuin kellonviisarien siirtämisessä omaa kansallista päätösvaltaa jäljellä. On kuulemma niin paljon kannattavampaa nöyristellä ja kumarrella Brysselin suuntaan.

Sinne meni se valoisa sunnuntai-iltapäivän tunti. Nyt on säkkipimeätä jo 16:30 aikaan. Ja syvemmälle kohti pimeyttä mennään vielä 1.5 kk ajan. Kohta on säkkipimeää jo 15:30.

Euroopan Unioniin komissaarit lämpöisessä Brysselissään nauraa partaansa noille Pohjois-Kalotin reuna-alueille. Ei aihetta mihinkään muutoksiin, ne saa luvan siellä sen pimeytensä kanssa pärjätä.
26213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tämä on Suomen normaaliaika, ei mikään EU:n "talviaika". Jos haluat muutosta, niin aikaista omaa aikatauluasi tunnilla.

3Äänestä
  • Suvakkille on vaikeaa hyväksyä kaikkea normaalia maailmanmenoa, ei suvakki voi tuollaista asiaa ymmärtää siinä pienessä ja epänormaalissa mielessään. Että silleen.

    2Äänestä

  • no sieltähän se yksi suvakkipiipertäjä taas ilmoittautui jauhamaan paskaansa.

    1Äänestä

Nykyinen aika on ollut voimassa kylläkin kohta sata vuotta. EU on siihen nähden tuoretta hapatusta.

Wikipedia: "Valtioneuvoston määräyksellä Suomi siirtyi Helsingin paikallisajasta Itä-Euroopan vyöhykeaikaan siten, että vappuyönä 1921 kello 24 kelloja siirrettiin 20 minuuttia ja 10,9 sekuntia eteenpäin."

2Äänestä

Kesäaika on oltava Suomen normaaliaika. Sata vuotta on kestetty tuota ilötapäivien pimeyttä jo, vaikka Tsaarin vallan alla ei ollakaan.

Reilusti vaan Kesäaika normaaliksi, läpi vuoden kestäväksi aiavyöhykkeeksi Suomessa. Saadaan iltaan hiukan lisää valoa.

Käsi ylös kaikki ne jotka haluaa LYHENTÄÄ iltapäivien valoisasta ajasta 1 tunnin.

Äänestä
  • Lopeta ryyppääminen niin heräät joskus kukonlaulun aikaan. Kait sitä aina on pimeää, jos päivät menee krapulassa maatessa.

    2Äänestä

Hehe, maan pyörimisliike on siis joillekin EU:n vika.
Ainakin on syyllisen keksiminen linjakasta toimintaa.

1Äänestä
  • Monille on nykyään aivan kaikki, mikä on vialla, ja vaikka ei olisikaan EU:n vika.

    Ei sekään ole EU:n vika.

    Äänestä

Aloittajahan on ihan oikeassa; jos nyt oltaisiin talviajassa, niin iltapäivä olisi valoisampi sen tunnin verran - kuka voi olla tätä vastaan.
Pysyvä kesäaika olisi paras.

Äänestä
  • Nythän ollaan talviajassa. Tuo pysyvä kesäaika olisi tosiaan paras, mutta kepulandian uunot vastaustavat sitä.

    Äänestä

  • Kepulandian.kirous kirjoitti:

    Nythän ollaan talviajassa. Tuo pysyvä kesäaika olisi tosiaan paras, mutta kepulandian uunot vastaustavat sitä.

    Mikä on talviaika? Onko se sama kuin talvirenkaiden käyttöaika?

    1Äänestä

Talviaika on ns. normaaliaika. Kesäajasta luovutaan, jos jostain.

Äänestä
  • Suomi ei ole tuomittu minnekään talviaikaan. Eikä "talviaika" ole meille yhtään sen oikeampi kuin kesäaikakaan.

    Ihan hyvin voidaan näilläkin leveysasteilla ottaa "kesäaika" käyttöön jatkuvasti. Kyse on lopulta pelkästään aikavyöhykkeestä päättäminen.

    Tässä ainoana esteenä on EU, ja sen typerät EU-Neuvostoliiton aikaiset holhoamiset. "Kaikkien on pakko siirtyä kesäaikaan ja talviaikaan silloin kun ME päätetään Brysselissä."

    Saa tuollainen nipottaja-EU painua hornan persiiseen. Ei sitä eikä sen määräysvaltaa TÄLLAISESSA asiassa tarvita. Kansallisvaltiot itse osaavat päättää itselleen parhaiten soveltuvan aikavyöhykkeen.

    Äänestä

Siirrytään saman tien Mongolian aikaan niin on iltaisin valoisaa.

Aika Mongoliassa on tällä hetkellä 7.13 eli herättäisiin uuteen päivään.

Äänestä

Juuri tulleen tiedon mukaan Euroopan Unioni on ilmoittanut että se on ratkaissut kaikkien 27 jäsenmaansa ongelman kesäajan ja talviajan suhteen.

Komissio lähettää kaikkiin jäsenmaihin 100 kpl juuttikankaasta tehtyjä vahvoja säkkejä. Näillä säkeillä EU-kansalaiset voivat kesällä varastoida ja talvella tuoda auringonpaistetta pohkoisten alueiden sisätiloihin.

EU:n toimittamat RatkaisuSäkit ei maksa kansalaisille senttiäkään. EU-komissio itse vastaa RatkaisuSäkkien kaikista kustannuksista.

Äänestä

Kellojen siirtely aloitettiin Suomessa jo 1981, ei siis EUta tästä voi syyttää.
Toki käytäntö voitaisiin perua kansallisella päätöksellä mikäli emme EUhun kuuluisi.

Äänestä

Nykyinen aika on minulle parempi koska kun herään töihin,aamulla on jo enemmän valkeaa kuin kesäajassa,ja aamu lähtee paremmin käyntiin,illalla kun on valot olemassa,pimeys ei niin haittaa,aamu-uninen kun olen.

Äänestä

En ota kantaa varastiko joku joltakin jotakin, mutta minäkin haluaisin kesäajan pysyväksi.

"Kesäajan vaikutus on voimakkain korkeilla leveysasteilla sijaitsevissa maissa (pohjoinen Eurooppa) keväällä ja syksyllä. Koska ihmisten elämänrytmi on nykyisin painottunut iltaan, tämä lisää ihmisten aktiivista aikaa tunnilla."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kesäaika

Äänestä

Onneksi nykyään on yleistynyt "liukuvat työajat"/etätyö, jotta ees osa meista näkee päivänvalonkin , eikä; 'kun aamulla töihin lähdin oli pimeää, illalla kun palasin oli pimeämpää'. Tätä puol vuotta, ei ihme ett me ollaan vähän "omituisii".

Äänestä

Huomenta, luonnosta vieraantuneet. Eilen oli keskimääräistä paksumpi ja tummempi pilvipeite voimakkaan matalapaineen vuoksi. Siksi iltahämäräkin tuntui aikaistuneen. Alakoulussahan se jo opittiin, että avaruuden voima on meitä suurempi. Täällä kärvistelemme muutaman kuukauden pimeydessä, vaikka miten siirtelisimme kelloja. SItäkin pahempaa on henkinen pimeys, kollektiivinen sellainen. Se jatkuu silloinkin kun aurinko paistaa.

Äänestä

" Alakoulussahan se jo opittiin, että avaruuden voima on meitä suurempi."

Mistään avaruuden voimakkuuksista ei ole ainakaan meidän ala-asteikäisille puhuttu mitään.

Molemmille lapsille on opetettu, että Euroopan Unioni on Suomenkin valtion ja Suomen presidentin yläpuolella. Lapsille sanotaan että siksi EU on Suomeakin vahvempi, ja se suojelee kaikkia suomalaisia lapsia.

Aika monissa yhteyksissä puhutaan EU:ta. Opetetaan värityskirjoilla että EU:ssa kaikenväriset lapset asuu onnellisina, eikä ketään saa kiusata. Lisäksi matkailu etelään on paljon helpompaa, kun EU valvoo kaikkea matkailua, ja pitää matkahinnat kaikille kansalaisille edullisina.

Äänestä

Euroopan Unioni on taakin liikkeellä, normaaleilla jokavuotisilla Unionin varasteluretkillänsä. Sunnuntaina ne tulee ja vie meiltä suomalaisilta iltapäivästä yhden valoisan tunnin.

Tällä hetkellä lenkille voi lähteä vielä 18:00, ja ehtii tehdä 6 km lenkin ennen pimeän tuloa. Sunnuntaina pitää lähteä liikkeelle jo 17:00, jos meinaa yhtään valoisaa ulkoiluaikaa itsellensä saada. Pari viikkoa eteenpäin, niin säkkipimeää on jo 16:30.

Täällä ei siis tosiaan ole mitään valaistuja kuntolenkkejä, vaan valaisemattomilla pitää pärjätä. Siksi luonnonvalo on ainoa minkä varaan voi laskea. Ja siitä valosta EU tulee, ja varastaa meiltä taas, koko pitkän talven ajaksi.

Äänestä

Kansalaiset laittaa 2019 niskat nurin kellonaikojen vääntelemisestä kaksi kertaa joka vuosi.

Kansalaiset laittaa 2021 vuonna niskat nurin EU:lta.

Äänestä

EU pakottaa kaikki jäsenmaat siirtelemään kelloja kaksi kertaa vuodessa. Komissio on puoltanut yhteen aikaan siirtymistä, samoin EU-parlamentti on puoltanut. Silti suomalaisia ja muitakin piinataan näillä turhilla kellon vispaamisilla.
Onneksi Euroopan unionin alueella kuitenkin kaiken väriset lapset ovat turvassa. Entistä enemmän tulee entistä tummempia Afrikan lapsia, ja se on hyvä asia, moni kulttuuri hyväjuttu.

Äänestä
  • Suomi aloitti kesäajan käytön vuonna 1981. Ei tämä kellojen siirtely EU:sta ole johtunut. Koita edes nimeksi pysyä totuudessa. Se oli Suomen eduskunnan ikioma ja itsenäinen päätös.

    Äänestä

Aurinko nousee kun nousee ja laskee kun laskee. Ei EU päivän pituuteen vaikuta.

Kun aurinko on vaikkapa Tampereen horisontissa taivaalla reilu 9 tuntia ja ihminen on valveilla noin 16 tuntia, niin jokaisen valoisan tunnin kyllä pystyy käyttämään hyväksi ja pimeinäkin tunteina hereillä olemaan.

Esimerkiksi huomenna aurinko nousee normaaliaikaan Tampereella 7:36. Hämärä alkaa rapiat tuntia aikaisemmin eli kun nyt pistät kellosi herättämään itsesi 6:30 niin ehdit varmasti nauttia jokaisen valoisan tunnin, jota huominen tarjoaa. Jos olet Oulusta, niin aurinko nousee vasta 7:44, joten 6:45 riittää heräämisajaksi.

Jos taas haluat maata sunnuntaiaamut krapulassa pitkälle ohin auringonnousun, niin eihän sinua silloin valoisat tunnit kiinnosta vaan ryypiskely. Elämä on täynnä valintoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pimeässä-vaeltajat kirjoitti:

Suomi pienenä ja äänivallattomana pelinappulana joutui viikko sitten luovyttamaan EU:lle yhden valoisan tunnin iltapäivistämme. EU-komission ehdoton määräys on että kaikkien jäsenmaiden oli siirrettävä kellonsa talviaikaan 29.10.

Suomen Eduskunnalla ei ole edes tällaisessa, näin mitättömässä asiassa kuin kellonviisarien siirtämisessä omaa kansallista päätösvaltaa jäljellä. On kuulemma niin paljon kannattavampaa nöyristellä ja kumarrella Brysselin suuntaan.

Sinne meni se valoisa sunnuntai-iltapäivän tunti. Nyt on säkkipimeätä jo 16:30 aikaan. Ja syvemmälle kohti pimeyttä mennään vielä 1.5 kk ajan. Kohta on säkkipimeää jo 15:30.

Euroopan Unioniin komissaarit lämpöisessä Brysselissään nauraa partaansa noille Pohjois-Kalotin reuna-alueille. Ei aihetta mihinkään muutoksiin, ne saa luvan siellä sen pimeytensä kanssa pärjätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu