Teollisuusliitto

Kuinka Aalto & Turja saattoivat myydä perseensä meidän maksavien jäsenten kustannuksella tes neuvotteluissa? Samoin teki Liitto hallitus? Jos tes astuu voimaan,joka riippuu liittovaltuustosta. Tulee monen työikäisen elämä vaikeutumaan, palkkaerot kasvavat, samoin luottamusmiehet joutuvat entistä ahtaammalle. Epätasarvo kasvaa, joka on jo monessa yrityksessä hyvin näkyvänä muutenkin. Jos sopimus tekstissä on jotain hyvää, niin enemmän siinä on huonoa. Itseäni ihan hirvittää jos tes astuu voimaan tulevana vuonna. Nyt jo työpaikoilla kyräillään, ihan kuin vika olisi PLM.n? Työpaikka jossa järjestäytyminen on 90%(150h.työpaikka) yli puolet on ilmottaneet siirtyvänsä YTK.hon ,jos tes astuu voimaan. Kysymys kuuluukin voiko jäsenistö erottaa Liittohallituksen/valtuuston jos heitä edustavat henkilöt eivät kuuntele/kunnioita jäsenten mielipiteitä? Entä liiton pamppu,tässä tapauksessa Aalto.voidaanko vaatia hänen eroa?
545110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

No jopas ollaan tohkeissaan:))))))))))))
"Itseäni ihan hirvittää jos tes astuu voimaan tulevana vuonna."
Älä pelkää, se astuu voimaan tänä vuonna. Jos valtuusto sen hyväksyy....

Äänestä
  • Tämän+päivän+uutisten+mukaan+Teollisuusliiton+johto+oli+hankituttanut+itselleen+50+%+palkankorotuksen+syyskuussa,+joka+nosti+kuukausipalkkaa+5000+eurolla.+Työläiset+sai+korotusta+sopimukseen+vain+1,6+%,+eli+maltilliset+korotukset+ja+liiton+johto+sai+palkkaansa+30+kertaisen+korotuksen.+Ja+saman+yleiskorotuksen+saanee+liiton+johtokin+vielä+50+%:n+palkankorotuksensa+päälle.Taitaa+osa+Teollisuusliiton+jäsenistä+äänestää+nyt+jaloillaan+johonkin+muuhun+liittoon.

    Äänestä

  • Itse erosin teollisuus liitosta juurikin Aallon vuoksi.
    Ytk on halvempi kassa ja nyt noita vituttaa, kun eivät saa palkkaansa ainakaan minulta.

    Äänestä

  • Voi riku aalto kun saat niin hyvää palkkaa että ihan minua hävettää tollanen ahneus

    Äänestä

  • Ytkhonvaihto kirjoitti:

    Itse erosin teollisuus liitosta juurikin Aallon vuoksi.
    Ytk on halvempi kassa ja nyt noita vituttaa, kun eivät saa palkkaansa ainakaan minulta.

    Yksi työeläkkeelle jäänyt entinen teollisuusliiton jäsen liitoissa yli 30vuotta rakennusliitto hävitti historian en saanut yli 20vuodesta vapaa jäsenyyttä soitin teollisuus liittoon ja kysyin voinko jatkaa eläkeläisenä maksavana jäsenenä niin ei käynyt eli mitä tästä opimme ?jos vapaa jäsenyys kriteerit ei täyty niin antavat kenkää ihan niinkuin työnantajatkin HÄVETKÄÄ älkää ihmetelkö miksi menetätte jäseniänne kun ei kelpaa maksava vanha työntekijä joka on jäänyt työeläkkeelle

    Äänestä

Joo, kyllä YTK kutsuu. Se on ruvettava duunarinkin jossain säästämään.

Äänestä

Paska sopimus 6 pekkaspäivää meni. Käytännössä miinusmerkkinen. Sähkärit meni samaan halpaan. Kukahan duunarin etuja ajaa?

Äänestä

Ammattiliitot ovat nykyisin työnantajien käsikassaroita. Näiden ammattiliittojen koko johtoporras on vaihdettava jos halutaan niiden ajavan jäsentensä etuja.
Nykyiset johtoportaat kaikissa suurimmissa liitoissa ovat Sipilän ja työnantajien lahjomia loisia ja ne muka neuvottelevat ja uhkailevat sovitusti, että näyttäivät neuvottelevan aikuisten oikeasti.

Työnantajat sanoivat ensimmäisessä tarjouksessaan, että palkkoja nostetaan kahden vuoden aikana 3,2 prosenttia ja lakkouhkien jälkeen meidän edustajat sopivat saman korotusprosentin, mutta sen verra heikennettynä, että työnantaja voi päättää työpaikkakohtaisesti kenelle ne prosentit menevät. Toiset voivat saada 1,6 prosenttia lisää ja sitten perseennuolijat saavatkin 4.6 prosenttia tai jopa enemmänkin. Tämä siksi, että tämän korotus on yrityksen palkkojenkokonaismäärään sidottu ja sen työnantaja voi jakaa halunsa mukaan.

Äänestä

On se ihmeelistä jos liitot vaatii hyviä parannuksia tessiin, niin haukutaan ahneiksi, jos taasen hyväksytään jokin sopimus missä luovutaan jostain niin sitä myös arvostellaan. Olkaa nyt jotain mieltä eikä aina vastaan.

Äänestä

Hah haa entinen metalliliitto eli teollisuusliitto teki taas ekana paskimmat sopparit kuten ennenkin, mikään ei ole siis muuttunut, paitsi että aina myydään vanhoja etuja samalla pois ja siten ollaan entsitäkin syvemmällä paskassa.

Ettekö nyt jumalauta duunarit tajua että olette täysiä velliperseitä.

Äänestä
  • kuka elää 8,90e tunti? Metalli/Teollisuusliitto ollut aivan paska edunvalvoja ollut jo vuosikymmeniä.

    Äänestä

Liitto on tunnettu paskimmista soppareistaan.

Äänestä
  • Aamen.

    Äänestä

  • JuuriNäinn kirjoitti:

    Aamen.

    Semmonen liitto, kun on jäsenet!

    Äänestä

  • Ihan samaa olen ajatellu. Metallin änkyräahneet on vakknsa valinneet...selkärankaisten joukkopako on tuolta alkanut ja hyvä niin. Miksi lihottaa noiden pomojen taskuja kun palkkakin nostettiin tonneilla. Ja selitys onko pokkaa? ON.

    Äänestä

Ei heitä ketään liikuta kuin omat edut. Ovat linnottautuneet Helsinkiin maisemakonttoriinsa. Aikansa ovat höpisseet työläisten puolesta, mutta kun tosipaikka tulee sitä ollaan myymässä niin liiton aatteet kuin oma äitikin. Vain Helsingin hieno konttori ja paksu tilipussi kiinnostaa. Ovatko he edes itse koskaan olleet tavallisia duurareita tai siitä on liian kauan aikaa?

Äänestä

En tiedä muista mut mun mielestä nyt koko liitto on syvältä.
Itse kuulun puuliittoon (mekaaninen metsäteollisuus) nyt kun liitty metallin kanssa niin kaikki vaikeutui varsinki tytöttömällä joka tekee pätkätöitä, puulitos käytettiin järkeä mitä ei teollisuusliitos (metalli) ei käytetä ja kaikki vaikeutuu ja viivästyy.
Pian olis 30v tullu puuliitos täyteen mutta nyt liiton vaihto on edessä.. Veikkaa et aika monella sama mielessä varsinki jos on työttömänä ja tekee pätkätyötä.

Teollisuusliitos ei osata käyttää järkeä .

Äänestä
  • Voi voi. Kyllä jokaisen kassan tulee tehdä työttömyysturvalain mukaan. Näin päätökset voivat viivästyä mutta ovat oikein. Toivottavasti tapaustasi ei jälkitarkasteta, ettei tule parin tonnin jälkilaskua kun on käytetty 'maalaisjärkeä'..

    Äänestä

Entä nyt? Teollisuusliitto ottaa harteilleen paperiliiton lakkomaksut? Omalle joukolleen neuvottelivat todella surkeat korotukset vaikka sapelia kalistellen lupasivat aivan muuta. Tää teollisuusliitto pamppuineen/hallitus on verrattavissa suomen hallitukseen, ensin muut ja sit omaväki. Nää demarit ovat yksiä kyykäärmeitä ja kunnon rottailijoita omaa väkeään kohtaan. Nää pomon pirulaiset vetävät höpelön suurta palkkaa ja muita edustuskuluja. Entä nämä paikallis osastot? Nämä ne vasta hupiukkojen kokouksia ovat. Sovitaan paikallis hömelöiden ilkanistujaiset joiden maksajana on taas jäsenet ,jäsenmaksu palautusten myötä. He taas saattavat järjestää jäsenilleen jonkun kuppasen pilkkikilpailun ja pikkujouluruokailun , näin taas jäseniä muistetaan. Jos seuraatte eduskunnanistuntoja , katsokaa mitkä puolueet yrittävät ajaa kansalaisten asioita ja mitkä ajavat ulkopuolisten asioita.

Äänestä
  • Koko teollisuusliitto on kuin kepu eli pettää aina kusettaa jäseniänsä ja tekee paskimmat sopparit. Vielä kehtaavat ihmetellä kun metalliallalle ei ole tulijoita lainkaan.

    Äänestä

Liiton touhut on politiikkaa ja liittojen välistä kädenvääntöä ja kilpailua, joissa jäseniä käytetään pelinappuloina ja kiristysvälineinä.

Paikalliset sopimukset ja YTK on tulevaisuutta. Silloin pääsee itse sopimaan ja tiedetään, mistä sovitaan. Ei tarvitse lakoilla ja saadaan työpaikat varmistettua. Työntekijä ja työnantaja ovat samassa veneessä. Siihen ei tarvita ketään keikuttamaan venettä. Näin se on.

YTK maksaa 120 euroa vuodessa. Sillä saa ansiosidonnaisen. Liitolle joutuu maksamaan yli prosentin, mikä tekee 300 - 600 palkasta riippuen lakon aikaiset menetykset palkassa, lomarahoissa ja eläkkeissä. Se ei käy.

Äänestä
  • Valitetaan teollisuusliiton työttömyyskassan jäsenmaksusta, ja samalla neuvotaan liittymään KALLIIMPAAN työttömyyskassaan. Teollisuusliiton työttömyyskassan jäsenmaksu on vuonna 2022 96euroa vuodessa.

    Äänestä

Lakoista johtuvat menetykset on tuhansia. Lisäksi se heikentää työn antajan mahdollisuuksia tarjota työtä. Mitä järkeä?

Äänestä

IS pari vuotta sitten:
"Keskusjärjestöjen eläkeputkineuvottelut kariutuivat maanantaina.

Se herätti jälleen keskustelun suomalaisen kolmikantajärjestelmän tulevaisuudesta ja merkityksestä. Mitä mieltä on neuvotella, kun kolmikanta ei pääse tuloksiin?

Samaan aikaan myös ay-liikkeen jäsenmäärä on laskenut ja laskee koko ajan.

PAHINTA KEHITYS on ollut maan suurimmassa keskusjärjestössä SAK:ssa ja sen jäsenliitoissa.

Ilta-Sanomat sai haltuunsa suomalaisten keskusjärjestöjen liittojen jäsenmäärätiedot, jotka ne toimittavat vuosittain eurooppalaiselle keskusjärjestölleen, Euroopan ammatilliselle yhteisjärjestölle EAY:lle (European Trade Union Confederation ETUC).

Kyse on siitä, kuinka monesta jäsenestä kukin keskusjärjestö tilittää maksuja eurooppalaiselle yhteisjärjestölle. Luvut ovat aitoja, sillä haamujäsenistä ei kannata maksaa. Ilmoitetuista jäsenmääristä on poistettu muun muassa eläkeläiset, opiskelijat ja vapaajäsenet.

Kyseessä on siis aidot palkansaajajäsenet. Tiedot ovat ay-liikkeelle karua luettavaa, siksi niitä yritetäänkin piilotella kuin valtiosalaisuuksia."

SAK laskee ja YTK kasvaa.

Äänestä

Sitä vaan ihmettelen kun liiton pomoilla on pirun hyvät palkat. Jäsenmaksuista on varaa maksella herroille. Mutta eivät oikeasti pidä jäsenien puolta vaan itse tulee eka

Äänestä

Ja taas teollisuusliitto lupasi jäsenilleen kiitettävät palkankorotukset, ei tullut ei . Hallitus hyväksyi melkein yksimielisesti esityksen joka on sysipas*a työntekijälle.
Hallitusta on vaikea vaihtaa ,koska hyväveli verkosto elää liiton sisällä. Pienen työpaikan ehdokkaalla ei ole mahkuja päästä läpi. Ääntenlaskukin on suhteellinen, niin kuin koko liittokin.

Äänestä
  • Ei tuo sopimus voi olla samanaikaisesti sysipaska teollisuusliitolle ja ylisuuret korotukset kuntasektorille, se on joko sysipaska kummallekin tai ylisuuri kummallekin.

    Äänestä

  • Joo paljon porua vähän villoja!
    Jo ennen noita pieniä lakkoja parjattiin lakkokenraaleita ja kuinka hallituspolitiikka ja tulevat vaalit ovat myös vaikuttamssa neuvotteluihin, no ei saatana ollut , työn hintaa myyntiin halvalla! !
    Liittojen lakkokenraalit seisovat liian kaukana rintamalinjasta joka olisi pitänyt ,
    vähäänkään itseään arvostavissa työntekijöissä, oli lakkovalmiutta laajalla rintamalla niin kauan on nöyristelty matalapalkka alaksi teknologiateollisuuskin.

    YTK loiset ja vapaamatkustaja nyt menevät mistä aita on matalin!

    Tuliko liian suuri aloituspaine kun kuntasektori piti jostain täysin käsittämättämästä syystä saada tähän samaan onko verovaroilla palkatut sirtymässä niin oikeistoon että kaikki raha otetaan työntekijän pikkukorotuksista kunta-alan isompiin vai miten oikeasti menee.....

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ei tuo sopimus voi olla samanaikaisesti sysipaska teollisuusliitolle ja ylisuuret korotukset kuntasektorille, se on joko sysipaska kummallekin tai ylisuuri kummallekin.

    Sysipaska jos inflaatio jopa 10 ja palkat ehkä joskus 5......sysipaska!
    Tosin kuntasektori vetää lakkoilemalla paremmat päältä....

    Äänestä

Hah haa asiakysymykset ovat aina pois neuvotteluista paitsi jos ta-puoli haluaa heikennyksiä. Surkea soppari mikä heikentää entisestään koko alan pitovoimaa jota ei edes ole olemassakaan.

Äänestä
  • Markkinatalous alkaa toimia siinä vaiheessa kun TA ei enää saa duunaria töihin, kun ovat menneet parempipalkkaisiin jobeihin/muihin firmoihin joissa saa parempaa liksaa.

    Tilanteen täytyy vaan ajautua siihen pisteeseen saakka, että yrityksen tuloksentekokyky pienenee koska työntekijät lähtevät pois yrityksestä, siinä vaiheessa heitä alkaa kiinnostaa maksaa parempaa palkkaa ja tehdä tekstimuutoksia TESiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Markkinatalous alkaa toimia siinä vaiheessa kun TA ei enää saa duunaria töihin, kun ovat menneet parempipalkkaisiin jobeihin/muihin firmoihin joissa saa parempaa liksaa.

    Tilanteen täytyy vaan ajautua siihen pisteeseen saakka, että yrityksen tuloksentekokyky pienenee koska työntekijät lähtevät pois yrityksestä, siinä vaiheessa heitä alkaa kiinnostaa maksaa parempaa palkkaa ja tehdä tekstimuutoksia TESiin.

    Paradoksaalistahan on, että työnantaja puoli vannoo henkeen ja vereen markkinatalouden autuaaksi tekevää voimaa, aina sinne saakka kun työntekijät pääsevät "väännössä" hieman niskan päälle. Tämän jälkeen markkinat eivät enää toimikaan, kun työnantajat eivät voi enää määritellä palkkoja ja muita etuja.

    Tästä seuraa sitten hirveä valitus, kuinka työntekijäpuolella on liioiteltuja vaatimuksia. Näin, vaikka nämä "liioitellut" odotukset ovat vain niinkin perustavanlaatuisia, että sillä palkalla olisi pärjättävä suomessa.

    Sekin on liikaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Paradoksaalistahan on, että työnantaja puoli vannoo henkeen ja vereen markkinatalouden autuaaksi tekevää voimaa, aina sinne saakka kun työntekijät pääsevät "väännössä" hieman niskan päälle. Tämän jälkeen markkinat eivät enää toimikaan, kun työnantajat eivät voi enää määritellä palkkoja ja muita etuja.

    Tästä seuraa sitten hirveä valitus, kuinka työntekijäpuolella on liioiteltuja vaatimuksia. Näin, vaikka nämä "liioitellut" odotukset ovat vain niinkin perustavanlaatuisia, että sillä palkalla olisi pärjättävä suomessa.

    Sekin on liikaa...

    Juurikin näin "Markkinatalouden pitää toimia!" muuttuu hyvin nopeasti "Kilpailukykyä pitää suojella!" kun on omistajien rahoista kyse :-D

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Juurikin näin "Markkinatalouden pitää toimia!" muuttuu hyvin nopeasti "Kilpailukykyä pitää suojella!" kun on omistajien rahoista kyse :-D

    Aikansa kutakin!Vanhat elämän viisaudet toteutuu aina vääjäämättä. näitä ovat:

    Minkä taaksensa jättää sen edestänsä löytää.
    Ahneudella on p skanen loppu.
    Mitä ihminen kylvää sitä se niittää.
    Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
    Joka toiselle kuoppaa kaivaa hän lopulta itse siihen lankee.

    Siinä voi käydä niin, että lopulta koko teknologiateollisuus häviää Suomesta. Kun kukaan ei halua tehdä metallialan töitä siitä se riemu alkaa. Työvaimapula tulee toteutumaan varmasti noilla toimilla. Siihen ei ole helppoa ratkaisua. Koko Euroopassa väki vanhenee ja muuallakin tarvitaan työntekijöitä. Suomi ei tule olemaan siinä kilpailussa voittajia.

    Äänestä

Tämä liitto on menettänyt merkityksen Aallon ja Turjan johdossa. Olen yli 30v ollut jäsenenä ja siitä ajasta 20v päälluottona. Tämä on viimeinen kausi enää. Ei jaksa selitellä työkavereille tämän liitonjohdon/liitonhallituksen "töppäilyjå."tätä liittoa ei kiinosta enää pienten työpaikkojen asiat.
Ikävää vanhaa metalliliittoa

Äänestä
  • Teollisuusliitto on sössinnyt niin asiaksapalvelu-kuin muutkin asiat totaalisesti.Lähes mahdotonta saada asioitaan enään hoidettua.Ennen ei ollut mitään ongelmia joten liiton vaihto nyt edessä,ei ainakaan huonommaksi enään mene....

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Teollisuusliitto on sössinnyt niin asiaksapalvelu-kuin muutkin asiat totaalisesti.Lähes mahdotonta saada asioitaan enään hoidettua.Ennen ei ollut mitään ongelmia joten liiton vaihto nyt edessä,ei ainakaan huonommaksi enään mene....

    Halpatyöala joka kuolee omaan mahdottomuuteensa kuten Neuvostoliittokin aikoinaan.
    Halvalla saa vain paskaa laatua joka vie asiakkaat ja samalla ovi käy firmassa kokoajan niin lujaa ettei ole resursseja "opettaa" tekemään hommia, lopputulema firman myynti/konkurssi ja hyvä niin ahneille sioille.

    Äänestä

  • Samaa mieltä kiitos,pian tiensä päässä.Kermaperseet nostaa palkkojaan tekemättä mitään ja duunarit painaa....

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Halpatyöala joka kuolee omaan mahdottomuuteensa kuten Neuvostoliittokin aikoinaan.
    Halvalla saa vain paskaa laatua joka vie asiakkaat ja samalla ovi käy firmassa kokoajan niin lujaa ettei ole resursseja "opettaa" tekemään hommia, lopputulema firman myynti/konkurssi ja hyvä niin ahneille sioille.

    googlatkaa teollisuusliitto hallitus tai valtuusto jotta näette ketkä ovat siellä takana,ainahan voi lähettää vaikka joulukortin tai viedä kukkasia kiitokseksi hienosta työstä.....

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Teollisuusliitto on sössinnyt niin asiaksapalvelu-kuin muutkin asiat totaalisesti.Lähes mahdotonta saada asioitaan enään hoidettua.Ennen ei ollut mitään ongelmia joten liiton vaihto nyt edessä,ei ainakaan huonommaksi enään mene....

    "Teollisuusliitto on sössinnyt niin asiaksapalvelu-kuin muutkin asiat totaalisesti."

    Pitää paikkansa Rauman konttorissa, jossa virkailijan vakiorepliikki jäsenelle (asiakkaalle) on: "Mitä sää siin teet?"

    Äänestä

Koko teollisuus liitto ja ay toiminta on täyttä kusetusta . Älkää ikinä liittykö näihin ! Tai jos johtajana ei ole möhömahainen oman edunajaja niin sitten voi harkita . Mutta semmosia on vain unissa

Äänestä

liiton jäsenistö on varmasti heikoin lenkki. Työantajien ei tarvitse kuin vähän pelotella kun lakot murtuu. 90 prosenttia duunareista on pelkureiksi syntyneitä. Liiton johto ei pysty mitenkään luottamaan jäsenistönsä pitkäkestoiseen pelikuntoon. Aateihmisiä jäsenistöstä on maks 10 prosenttia. Työantajat tietävät tämän, Onhan iso osa liittojen jäsenistä myötäileviä persuja nykyään jopa laivatelakoillakin,

Äänestä

Jos yleislakkoa ei tule niin teollisuusliitosta tulee joukkopako ja koko liiton voi laittaa monttuun läskien pomojensa saattelemana.

Se on nyt viimeinen aika teoille, paskapuheita ei kukaan kuuntele vaan teot ratkaisee koko liiton olemassaolon.

Miten on, montuunko lähtee teollisuusliitto?

Äänestä
  • olet väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    olet väärässä.

    Monttuun joutaisi, ei minkäänlaista luottamusta enää ole olemassakaan.

    Äänestä

Tulee niitä lakkoja myöhemminkin ja sielloin jälleen lakkoporteilla kusiruutat laulaa ja rikkurit uitetaan siankusella.

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Jjjeppp...

Äänestä

Ammattiliiton mainoksessa luvataan ummet ja lammet. Liitolle pitäisi maksaa 1% palkasta, siis useampi satanen vuodessa. Kuitenkin sama palkka, on liitossa tai ei. Lisäksi liittojen kiristäminen ja uhkailu joukkovoimalla ei ole tuonut senttiäkään lisää palkkaa vuosiin.

YTK:n jäsenmaksu on 103 euroa vuodessa ja se on verovähennyskelpoinen, koska se on tulonhankkimisvähennys. koska pitää olla kassan jäsen, että saa ansiosidonnaisen.

Liitolle maksettava 400-500 euroa menee kankkulan kaivoon.

Äänestä

Joukkovoima on vahvasti liioiteltu etu. Paskaa kaikki. Lakkoilulla ei ole saavutettu yhtään senttiä lisää palkkaa vuosikymmeniin. Se on vain Hakaniemen herrojen tapa tulla tykö ja yrittää nostattaa 200 000 euron vuosipalkkaa entisestään. Olkoot keskenään. Minä en lakkoile.

Äänestä

Varmasti lakkoilet ja yhtä kiltisti kuin kaikki toisetkin.
Muussa tapauksessa tulet ruiskutetuksi siankusella ja lietteellä lakkoportilla ja tarpeeksi jos vielä nillittämään jäisit, vedettäisiin housut nilkkoihin ja sukuelimet voidellaan porukalla tärpätillä.
Joko alkaa rikkurointihaaveet haihtumaan ?

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Yhteiskunnan järjestäytynyt tappajaorganisaatio

Äänestä
  • SAATANAN TAPPAJAT

    Äänestä

RIVIIN JA PAM

Äänestä

Juuri niin.
Riviin ja liittyminen PAM liittoon !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tulevaexliitonjäsen kirjoitti:

Kuinka Aalto & Turja saattoivat myydä perseensä meidän maksavien jäsenten kustannuksella tes neuvotteluissa? Samoin teki Liitto hallitus? Jos tes astuu voimaan,joka riippuu liittovaltuustosta. Tulee monen työikäisen elämä vaikeutumaan, palkkaerot kasvavat, samoin luottamusmiehet joutuvat entistä ahtaammalle. Epätasarvo kasvaa, joka on jo monessa yrityksessä hyvin näkyvänä muutenkin. Jos sopimus tekstissä on jotain hyvää, niin enemmän siinä on huonoa. Itseäni ihan hirvittää jos tes astuu voimaan tulevana vuonna. Nyt jo työpaikoilla kyräillään, ihan kuin vika olisi PLM.n? Työpaikka jossa järjestäytyminen on 90%(150h.työpaikka) yli puolet on ilmottaneet siirtyvänsä YTK.hon ,jos tes astuu voimaan. Kysymys kuuluukin voiko jäsenistö erottaa Liittohallituksen/valtuuston jos heitä edustavat henkilöt eivät kuuntele/kunnioita jäsenten mielipiteitä? Entä liiton pamppu,tässä tapauksessa Aalto.voidaanko vaatia hänen eroa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu