Anoppini elämää hallitsee raha ja vain kaikki siihen liittyvä on hänelle tärkeää.
Tämä heijastuu tietysti minun ja kihlattunikin elämään.
Anoppini antaa poikansa ymmärtää, että "mitä enemmän tienaat, sitä enemmän sinua rakastan...", Mielestäni äidin kuuluisi rakastaa lastaan ehdoitta, oli tämä ko.lapsi sitten työtön, töissä tai missä vaan... Olenko kenties väärässä?
Itselleni se raha ei kovinkaan paljoa merkkaa, mutta mieheni(23v.) haluaa pitää äitinsä tyytyväisenä ja tekee ylitöitä usein.Normaalilla päiväpalkallakin eläisimme kohtalaisesti.
Meillä on kaksi pientä lasta,ja mielestäni miehelleni tärkeämpää olisi viettää enemmän aikaa lastemme kanssa.Anoppi ei tätä tunnu ymmärtävän,vaan hänen mielestään naisen paikka on kotona lasten kanssa odottamassa sitä iänikuista leipää, jonka mies tuo taloon...
Usein riitelemme mieheni kanssa tästä asiasta.Hänen mielestään asissa ei ole mitään ongelmaa...Minun mielestäni jo se on ongelma, ettei hän myönnä tätä ongelmaksi...!!!
Tämä heijastuu tietysti minun ja kihlattunikin elämään.
Anoppini antaa poikansa ymmärtää, että "mitä enemmän tienaat, sitä enemmän sinua rakastan...", Mielestäni äidin kuuluisi rakastaa lastaan ehdoitta, oli tämä ko.lapsi sitten työtön, töissä tai missä vaan... Olenko kenties väärässä?
Itselleni se raha ei kovinkaan paljoa merkkaa, mutta mieheni(23v.) haluaa pitää äitinsä tyytyväisenä ja tekee ylitöitä usein.Normaalilla päiväpalkallakin eläisimme kohtalaisesti.
Meillä on kaksi pientä lasta,ja mielestäni miehelleni tärkeämpää olisi viettää enemmän aikaa lastemme kanssa.Anoppi ei tätä tunnu ymmärtävän,vaan hänen mielestään naisen paikka on kotona lasten kanssa odottamassa sitä iänikuista leipää, jonka mies tuo taloon...
Usein riitelemme mieheni kanssa tästä asiasta.Hänen mielestään asissa ei ole mitään ongelmaa...Minun mielestäni jo se on ongelma, ettei hän myönnä tätä ongelmaksi...!!!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei äidin rakkaus nyt rahasta saa olla kiinni. Ja miehesi on varmaan saanut sellaisen mallin, että mitä enemmän tuo rahaa sen parempi perheenisä on.
Vaikea on tuota muuttaa, ymmärrän että haluaisit enemmän isää kotona ja tunnet ehkä olosi yksinäiseksi, en tiedä mitään lääkettä työhulluuteen.
Ajattele kuitenkin asian positiivisia puoliakin, anoppi on sentään kasvattanut työtätekevän pojan eikä mitään pilalle passattua sohvaperunaa, joka ei viitsi edes töitä hakea tai sitä että et sentään ole merimiehen muija.
Niin se tosiaan on hyvä puoli, etten ole merimiehen muija;) Se nyt tästä vielä puuttuisi...
Meitä on todellakin paljon jotka olemme samassa tilanteessa kuin sinä. Rahasta tuossa jutussa ei ole ensinkään kysymys, vaan miniän kiusaamisesta!
Tietenkään en tiedä teidän taustaa, mutta...lopeta heti tuo juttu anopin ja kihlattusi kanssa, älä missään tapauksessa lähde siihen mukaan, vaan kerro ja teroita miehellesi, että teidän elämä ja tarpeet ovat tärkeitä! Kuulosti tosi pahalta kun luin tuota sun tekstiä, varsinkin kun olet niin nuori, mulla meni aikaa tajuta koko jutun kauheus n.9 vuotta! No miehen puolen suku inhoaa mua, mut mitä siitä, me eletään onnellista perhe-elämää kahden pojan kanssa ja huokaillaan välillä sen anopin ja siskon edesottamuksia. Tsemppiä! Nimimerk. Itseä pelottaa millainen anoppi minusta tulee
sori vaan, tuo kuulostaa naisen tyyppilliseltä valitukselta. harvoin tajutaan, että hyvät tulot ja ajankäyttö olisi työntekijän kannalta jokin itsestäänselvä valintakysymys. työelämää melkoisen paljon nähneenä voin sanoa, että ne jotka tekevät paljon töitä (esim. asiantuntijat, johtajat yms.) joutuvat asemansa puolesta tekemään huomattavasti enemmän hommia mitä esim. tekee duunaria, jonka työsuhdetta säätelee tes ja muut vastaavat sopimukset. on aika paskamaista syyllistää miestä siitä, että jaksaa raataa perheensä edestä. tunnen aika harvoja ihmisiä, jotka pitävät työelämää haluttavampana kuin aikaa perheen ja vaimon parissa. tarkista nainen omaa asennettasi. jos anoppilla on tähän mukisemista niin käske haistaa pitkät p.....
terveisin,
isäitsekkin, tälläkin hetkellä töissä huonoa omatuntoa kokien.
Voi se olla noinkin. Mutta kun riittävästi raadat duunissa, ei sinulla välttämättä ole jatkossa kotona odottamassa vaimo, lapset ja lämmin liesi.
Se onkin taitolaji löytää balanssi töiden ja kodin välillä. Itseasiassa työtäkäyvien miesten pitäisi olla poikamiehiä.
Olen kanssasi samaa mieltä:Työtätekevälle miehelle ei avioliitto sovi,jos vielä työ on pääsääntöisesti epäsäännöllistä? Vuoro tai vähänkin autoalalle viittaavaa,niin kotona ei tule muuta kuin yritettyä levätä,se jos mikä on vaimolle pahasta,kun ei pääse minnekkään kun aina täytyy olla kotona. "LAPSET" Voin kyllä itse lukeutua tohon sakkiin,kolmas liitto menossa,nyt kotona kun ottivat ajokortit pois "sairaus" voi kun ihanaa?
En todellakaan pidä mieheni työntekoa pahana asiana.Asian ydinhän oli vain se että mikä on motiivina näihin ylitöihin...
Jos hän ajattelisi perheemme parasta, niin ei minulla olisi mitään syytä valittaa, mutta jos syy löytyy perheemme ulkopuolelta, niin se menee jo yli minun ymmärrykseni.
Valitettavasti kysymys ei ole työelämälle raatamisesta vaan puhtaasta valinnasta, tiedostetusta tai tiedostamattomasta, Valta on joillekkin tärkeää, joillekin ei. Perhe on joillekin tärkeintä, joillekkin ei. Kyse on arvovalinnoista. Valta, kunnianhimo, asema ym. ohjaa ihmisen tekoja paljon enemmän kuin järki. Saahan siitä paljon itsetunnolle, jotkut saavat siitä enemmän kuin perheestä. Joillekin perhe on mm. sellaisia asioita kuten ihmissuhteet, rakkaus, sitoutuminen, kuulumista tässä maailmankaikkeudessa johonkin pysyvään. Toisille se paskanhajuisia vaippoja, itkua, vellin keittoa, itsenäisyyden menettämistä ym.
Omia motiiveja kannattaa tutkailla pintaa syvemmältä. Moni on jättänyt kaiken sen pintakiillon asemineen kaikkineen ja löytänyt elämän, mutta se vaatii kyllä aikamoista kasvamista siitä tilasta, jossa ihminen silloin jo on.
Näinhän se varmasti voi ollakkin, mutta ei missään tapauksessa pitäisi olla! Sellaisten ihmisten, kenen elämää ohjaa valta, asema, raha ja kunnianhimo, kannattaisi varmaan sitten miettiä muutamaankin otteeseen perustaako perhettä ollenkaan... Pari tapausta tiedän, joissa työ ja raha ovat menneet perheen edelle ja arvatkaapa vain, miten on käynyt...Täysin ollaan yksin niiden kaikkien rahojen ja rikkauksien keskellä.Niin siinä lopulta aina käy...
Kohtuullinen kunnianhimo on ihan hyväkin asia, sitä en kiellä.Mutta mitä tulee itsetunnon kohotukseen niin sopii miettiä kuinka heikko ihminen sitten onkaan, jos valta ja asema sitä oloa parantaisi.. Mielestäni juuri se isänä/äitinä oleminen on parasta itsetunnonkohotusta, mitä voi olla..
Itse koitan ainakin kasvattaa lapseni arvostamaan terveyttä, perhettä, ystäviä ja elämän pieniä iloja enemmän, kuin rahaa.Jokaisella saa tietysti olla oma mielipiteensä.
asioillahan on aina toinen puoli.ja tässä asiassa seurustelen skitsofreenikon kanssa(lue kirjoittajan kanssa) eli kyseessä on ihminen joka luulee äitini tekevän asioita.... ja luulee paöljon muutakin....eli hullu mikä hullu....
Niin on ollut meilläkin. Anoppi laskee kaiken rahassa. Jos et ota toista kuppia kahvia niin hän mainitsee paljonko säästi siinä. Samoin lapsillemme hän puhuu koko ajan rahasta ja paljonko hänellä sitä on.
Minua anoppi ei ole voinut koskaan sietää. Alussa hän kyseli paljonko omistamme mitäkin. Helppo oli vastata että emme omista mitään ja se ei ollut hyvä.
Anoppi yritti kaikkensa ettemme olisi menneet naimisiin asti.
Nykyisin en näe anoppia enää kuin ehkä kerran vuodessa eikä ole enemmästä väliäkään.
Minulle raha ei ole kaiken a ja o vaikka se nykypäivänä tärkeää onkin.
...kun ukkosi leipoo rahaa, niin hyödythän sinäkin siitä!
joka paikassa ja aina jonkun muun syy..!!!