Tähän varmaan yhtenä suurena syynä some. Itsestä pitäisi luoda jotain ihmekuvaa, jotta ei vaikuttaisi sosiaaliselta hylkiöltä. Ihan kuin nykyään ei enää saisi olla oma itsensä. Ei saisi olla epätäydellinen, ei tunnustaa heikkouksia, ei näyttää huonoja puolia.
Tämän olen huomannut myös nettideittailussa. Jos mainitsetkin kenellekään, että tänään ei mennyt putkeen, tai että tällainen huono puoli sulla on, niin heti ollaan luokittelemassa tunnelmanlatistajaksi ja parisuhteen tuhoksi. Jotenkin kaihoisasti ajattelen sitä aikaa, kun somea ei vielä ollut. Kun tuttavapiiriisi kuului ne ihmiset, joiden kanssa asuit fyysisesti samalla paikkakunnalla. Ja mikä tärkeämpää, kenen kanssa oikeasti vietettiin aikaa kasvotusten. Kun oli ok olla epätäydellinen, eikä muiltakaan saanut vaatia täydellisyyttä. Nykyään kun sinkkumarkkinat ovat Suomen laajuiset (joillakin jopa ulkomaille asti ulottuvat), niin valinnanvaraa on niin paljon että kilpailukin on ihan älytöntä. Ihmisiä rankataan pinnallisten pisteluokitelmien perusteella, vaikka heitä ei edes tunneta. Treffit ovat ennemminkin työhaastattelu kuin mukavaa ajanviettoa yhdessä lopputuloksesta riippumatta. Mietitään jo seuraavaa vaihtoehtoa tinderissä ennen kuin treffit edellisen kanssa ovat edes ohi.
Esimerkiksi isovanhempieni sukupolvi tuntee läheisensä paljon monipuolisemmin kuin oma sukupolveni. Toisista tunnettiin hyviä ja huonoja puolia, niistä voitiin mainita, mutta lopulta kaikki hyväksyttiin sellaisina kuin olivat. Ei ollut kauheaa tarvetta muokata joka ikisestä naimaikäisestä sinkusta fyysisesti tietynlaista ja henkisesti sai olla mitä oli. En väitä, etteikö neljäkymmentä vuottakin sitten olisi ollut narsisteja, mielenterveysongelmaisia, ylipainoisia ym. "haasteellisia" ihmisiä. Mutta kaikista ei jotenkin heti ensimmäisenä ajateltu pahaa, tai diagnosoitu ihmisiä ensikättelyssä "jonkinlaiseksi". Vaan opittiin tuntemaan vähitellen ja oikeasti.
Jonkinlaista vaatimattomuuden ja kärsivällisyyden paluuta sekä hetkessä elämistä siis kaipaan sinkkumarkkinoilla.
Tämän olen huomannut myös nettideittailussa. Jos mainitsetkin kenellekään, että tänään ei mennyt putkeen, tai että tällainen huono puoli sulla on, niin heti ollaan luokittelemassa tunnelmanlatistajaksi ja parisuhteen tuhoksi. Jotenkin kaihoisasti ajattelen sitä aikaa, kun somea ei vielä ollut. Kun tuttavapiiriisi kuului ne ihmiset, joiden kanssa asuit fyysisesti samalla paikkakunnalla. Ja mikä tärkeämpää, kenen kanssa oikeasti vietettiin aikaa kasvotusten. Kun oli ok olla epätäydellinen, eikä muiltakaan saanut vaatia täydellisyyttä. Nykyään kun sinkkumarkkinat ovat Suomen laajuiset (joillakin jopa ulkomaille asti ulottuvat), niin valinnanvaraa on niin paljon että kilpailukin on ihan älytöntä. Ihmisiä rankataan pinnallisten pisteluokitelmien perusteella, vaikka heitä ei edes tunneta. Treffit ovat ennemminkin työhaastattelu kuin mukavaa ajanviettoa yhdessä lopputuloksesta riippumatta. Mietitään jo seuraavaa vaihtoehtoa tinderissä ennen kuin treffit edellisen kanssa ovat edes ohi.
Esimerkiksi isovanhempieni sukupolvi tuntee läheisensä paljon monipuolisemmin kuin oma sukupolveni. Toisista tunnettiin hyviä ja huonoja puolia, niistä voitiin mainita, mutta lopulta kaikki hyväksyttiin sellaisina kuin olivat. Ei ollut kauheaa tarvetta muokata joka ikisestä naimaikäisestä sinkusta fyysisesti tietynlaista ja henkisesti sai olla mitä oli. En väitä, etteikö neljäkymmentä vuottakin sitten olisi ollut narsisteja, mielenterveysongelmaisia, ylipainoisia ym. "haasteellisia" ihmisiä. Mutta kaikista ei jotenkin heti ensimmäisenä ajateltu pahaa, tai diagnosoitu ihmisiä ensikättelyssä "jonkinlaiseksi". Vaan opittiin tuntemaan vähitellen ja oikeasti.
Jonkinlaista vaatimattomuuden ja kärsivällisyyden paluuta sekä hetkessä elämistä siis kaipaan sinkkumarkkinoilla.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Sinkkuudesta on parasta se ettei tarvitse miellyttää ketään eikä markkinoida itseään millään tavalla.
Nyt veit sanat suustani.
Niin... jos viihtyy sinkkuna! Mutta jos haluaisi ihan vakavaan parisuhteeseen, niin tuntuu että on kova sosiaalinen paine olla sellainen mitä parisuhdemarkkinoilla haetaan. Esimerkiksi persoonallisuutta ei todellakaan näytetä hakevan. Oma itseni olen tietysti kaikkein mieluiten enkä edes miettisi muuta jos en haluaisi aloittaa seurustelua.
Ei ihme että miehet on sinkkuina, jos käsitys parisuhdemarkkinoista on noin vinksahtanut.
Ei tarvii olla sellainen, jota jollain yleisillä markkinoilla haetaan, vaan löytää sellainen joka SOPII ITSELLE. Silloin täytyy 1) tajuta millainen on (esim ujo, saamaton, kyvytön), 2) mitä hakee (naista joka tekee aloitteen) ja 3) missä sellaisia naisia on (puumat baareissa) ja 4) miten niiden kanssa tomitaan kun niitä löytyy (osataan olla vietävinä sitten kun puuma tulee ja vie).
Jos on näistä osa hukassa, aloittajalla kohdat 2-4, niin ei sit mitään mistään tulekaan kun ei osata markkinoilla toimia.
Kohdassa 2 on vielä se ongelma, että moni saamaton mies on saamaton, koska naisihanne on yhtä ujo ja saamaton kuin itse on, oikein tällainen fantasiakukkanen, mutta samalla 1) sellaisia naisia ei ole koskaan ollutkaan missään koska ovat fantasioita ja 2) oikeat naiset ahdistaa/pelottaaa/ ällöttää. Sit vedetään itkupotkuraivarirunkkausta palstalla, et kaikki on naisten syytä muiden saamattomien miesten kannustaessa vieressä.
Onhan se kyllä, jos on tällainen toivonsa heittänyt sinkku niin ettei mitään parisuhdetta oikeastaan edes halua. Kyllä siitä "voi voi olen yksin koko loppuelämän"-ahdistuvaiheesta yli pääsee kun tarpeeksi tulee takkiin deiteillä ja lopulta on ihan tyytyväisenä yksinään eikä tarvi välittää paskaakaan minkänäköisenä lähtee ulos.
En tiedä muuttaako tää asioita kommentissasi mitenkään, mutta olen nainen. 1) tajuan millainen nainen olen (sosiaalinen, mutta epävarma, jolloin helposti vaikutan liian lähestyttävältä siihen nähden kuinka nopeasti oikeasti olen valmis etenemään) 2) haen miestä, jolla ei olisi liikaa vaatimuksia naista tai itseäänkään kohtaan sekä tietysti jonka kanssa on hyvä olla 3) missä sellaisia miehiä on... ehkä tämä on suurin ongelmani kun en viihdy baareissa ja suurin osa ikäluokkani miehistä näyttää hakevan seuransa baareista. toki voin mennä elokuviin tai kirjastoon tai lenkille tms. mutta ei ole haku päällä olevia sinkkuja toistaiseksi näkynyt 4) mulla on tää kohta ihan hukassa. En uskalla edetä minkäänlaisiin toimiin asti kun tiedän että en kuitenkaan osaa olla oma itseni.
Tääkin on ehkä yksi mun ongelmista, että olen tottunut yksin elämiseen ja pääosin olen suht tyytyväinen, vaikka välillä masentaakin. Ei siis ole riittävän suurta tarvetta mennä omalle epämukavuusalueelle.
Aloittajalle kiitos, erittäin hyvä avaus!
Samoja ongelmia meillä monilla sinkuilla varmaan on?
Tuohon vastaisin sen verran, että epämukavuusalueelle joudut menee, jos haluat löytää. Tiedän, miten kivuliasta on. Itse olen tavattoman ujo ja tuntemattomalle naiselle tai naisporukalle juttelu on täyden työn takana. Itse olen mies, mutta uskon, että molemmat sukupuolet joutuvat tässä tekee työtä eli menee epämukavuusalueelle. Ei auta, resursseista joutuu jonkin verran varaamaan tuohon ikävään asiaan. Asia on äärimmäisen tuskallinen, mutta samalla voi olla myös äärimmäisen onnellinen kokemus, kun lopultakin onnistuu. Tutustumisen taitoja voi kehittää.
Kilpailuyhteiskunta kilpailuttaa ihmiset myös parisuhderintamalla. Enää ei riitä se mihin ihastuu ja jota kohtaan syntyy tunteita täytyy olla paljon enemmän. Sikäli olis hirvittävää olla sinkku, tunnustan, sillä en millään ikinä selviytyisi nykyajan treffisalakielistä ja rimoista voittajana.
Sinäpä sen sanoit. Ei riitä että on onnellinen toisen kanssa, vaan pitää olla varma että tämä nyt on se paras mahdollinen vaihtoehto kaikista tarjolla olevista.
Mulle se varmuus tai varmuuden tunne on tullut siitä, että rakastan ihmistä. Jos rakastan, se ei voi olla vääräkään. :)
.. Jeps.. Antaa Kana&SopuliLauman tehdä, mitä Kana&SopuliLauma tekee.. Vertaillen, Kilpaillen, HuomioHuomioHuomiota hakien, BonoBonoillen jne.. ;D
.. Ei siinä mitään.. Ihan Huvittavaa seurata Sivusta.. ;D
Älä markkinoi itseäsi, ole oma itsesi, älä kaunistele, älä ponnistele, älä yritä olla muuta.
Huonot puolet saattavat vaikuttaa, se hiukan riippuu mitä ovat ne huonot puolet.
Nettideitillä tuskin kukaan ensimmäisenä haluaa kuulla toisen huonosta päivästä tai omista huonoista puolistaan. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, asiat pitää osata suodattaa ja sijoittaa parempiin ajankohtiin.
Tuo itsensä markkinointi parisuhteeseen menee takalaittomaksi kun sitä verrataan tuttavapiiriin samalla paikkakunnalla. Toisella tavalla, kyseessä on kyynärpäätaklaus.
(Niistä kylän lapsista, samaa ja eri sukupuoltaolevat eivät olleet markkinointi kohteita.)
On edelleen ok olla epätäydellinen, eikä edelleenkään muilta saa vaatia täydellisyyttä.
Valinnanvaraa on juuri niin paljon, kuin on tarjolla olevia ehdokkaita. Kilpailu on ehkä älytöntä tai sitten tarjonta on suppeaa. Kaikkia ei tarvitse tuntea, tai opetella edes tuntemaan, hyvin pian on mahdollista tehdä käsityksiä ihmisistä, joten miksi väkisin ylläpitää narunjatkona, jos ja kun mitään sellaista ei ole, miksi sen tekisi?
Treffit ovat syystäkin kuin työhaastattelu. Treffipaikka on valittu mahdollisesti väärin ja kummallakin osapuolella on tuskallisen kiusallista. Seesteinen hiljaisuus kirjastossa, hautuumaalla ja unessa on ihan ymmärrettävää. Treffit ei ole kuin työhaastattelu, kun on sanavalmis ja sponttaaninen. Kun molempia/toista ujostuttaa tai yhteistä keskustelunaihetta ei löydy, ylläpitää/rakentaa toinen keskustelua. (Kliseisillä kiisseleillä tai häntä oikeasti kiinnostavilla aiheilla.)
Isovanhempia mahtuu moneen junaan, toiset tuntevat läheisemmin ja monipuolisemmin, toiset eivät. Kaikki isovanhemmat eivät todellakaan hyväksynyt kaikkia sellaisina kuin olivat. Useat isovanhemmat uhkailevat toisia haulikoilla.
Oi että miten fiksu ja ymmärtäväinen kirjoitus. Joku toinenkin nainen39veen ohella joka jaksaa vääntää rautalangasta.
"Älä markkinoi itseäsi, ole oma itsesi, älä kaunistele, älä ponnistele, älä yritä olla muuta."
Mutta jotenkin tuntuu, että jos en ponnistele, niin mut käsitetään aina väärin. Jos olen normaali puhelias itseni, mua pidetään hirveän itsevarmana, eikä mukavat kiltit herrasmiehet uskalla tulla ees juttusille. Jos hillitsen puhettani, ehkä löytyisi itsensä laista seuraa, mutta se taas vaatii ponnisteluja koska en ole sellainen luonnostani.
"On edelleen ok olla epätäydellinen, eikä edelleenkään muilta saa vaatia täydellisyyttä."
Näin itsekin ajattelen. Ehkä somessa vaan kaikkien täydelliset puolet korostuu...
"Kaikkia ei tarvitse tuntea, tai opetella edes tuntemaan, hyvin pian on mahdollista tehdä käsityksiä ihmisistä, joten miksi väkisin ylläpitää narunjatkona, jos ja kun mitään sellaista ei ole, miksi sen tekisi?"
Siinähän se juuri onkin, kun tuntuu että kaikki tuomitsevat toiset niin nopeasti. En haluaisi tehdä nopeita virheliikkeitä, mutta toisaalta en herättää turhaa toivoakaan, jos myöhemmin totean että ei ollakaan samalla aaltopituudella. Kyllähän ensivaikutelma jotain kertoo, mutta joskus ensivaikutelma voi olla täydellinen ja myöhemmin tulee esille jotain, mikä muuttaa käsityksesi ihmisestä ja toteat että ei sovitakaan yhteen.
"Treffit ei ole kuin työhaastattelu, kun on sanavalmis ja sponttaaninen. Kun molempia/toista ujostuttaa tai yhteistä keskustelunaihetta ei löydy, ylläpitää/rakentaa toinen keskustelua."
Ne harvat kerrat kun olen ollut treffeillä, minä olen itseasiassa ollut se keskustelun ylläpitäjä. Siksi tuntuukin vähän työhaastattelulta, kun minä yritän antaa parastani ja toinen ei panosta ollenkaan, arvioi vain. Tai ehkä olen liian puhelias? Väärän tyylinen? Annan liian uteliaan kuvan? Yritän antaa kaikkeni ja ehkä se näkyy jotenkin liikaa läpi. Aina suhtaudun yhtä toiveikkaasti, mutta ei tulosta. Alkaa tuntumaan, että mussa sen vian täytyy olla, koska niin monenlaiset naiset lähipiirissäni ovat luonteesta tai ulkonäöstä riippumatta parisuhteessa.
Olen täsmälleen samaa mieltä, että jonkin verran joutuu ponnistelee. Tuo käsitys "ole oma itsesi". Kaikki ei ole aina niin yksinkertaista. Teenkö minä sitten jotain väärää, kun ponnistelen, jotta saisin edes keskustelun tyylikkäästi alkamaan tuntemattoman naisen kanssa? Kun pelko on voitettu, pystyn käyttäytymään itsevarmasti, mutta jos pelko on päällä, olen salpautunut, enkä saa mitään sanottua. Ainakin ujoille ihmisille ponnistelu on välttämätöntä.
tarkoittaako toi mun ponnistelu sitä, että en siis ole oma itseni, jos ponnistelun seurauksena saan kuitenkin ujouden jollain tavoin voitettua?
Onko sulla jotain faktartietoa siitä, että entisaikaan kaikki hyväksyttiin sellaisina kuin he olivat? Ettei ollut minkäänlaista painetta olla tietynlainen?
Minä en usko, että menneet ajat olivat mitään suvaitsevaisuuden ja kaikista tykkäämisen kulta-aikaa. Pikemminkin saatettiin olla jyrkempiä sen suhteen, millainen saa olla - tai millainen pitää olla. Normit vaan vaihtelivat sen mukaan, millaisesta yhteisöstä oli kysymys.
Ja palstalla tuntuu elävän harhakäsitys, että entisaikaan kaikki miehet saivat naisen ja perheen. Eivät saaneet. Osa joutui jäämään rengiksi, joko isoveljensä taloon tai vieraaseen taloon. Kaikki eivät ikinä saaneet omaa kotia ja perhettä. Ja mitä tulee siihen, että kaikki löysivät kotikylästä kumppanin ja olivat tyytyväisiä - ei se niinkään mennyt. Kyllä entisaikaan avioiduttiin myös muihin kyliin. Eli joku kotikylän poika saattoi hyvinkin jäädä nuolemaan näppejään, kun naiset löysivät kumppanin toisesta kylästä. Ja entisaikaan etsittiin paljon kumppaneita lehti-ilmoituksilla. Kun ei ollut sosiaaliturvaa, saatettiin kumppanin varallisuuteen kiinnittää hyvinkin paljon huomiota - ei vain naiset, kuten palstalla varmaan luultaisiin, vaan miehet myös.
Palstan saamattomat miehet tykkää elää fantasioissa ja syyttää naisia kun fantasiat ei ookaan totta.
Minunkin isän puoleiset isovanhemmat olivat toiselta puolen Suomea.
Nettideittailua..
https://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/helsinkilainen-milla-paljastaa-nykyajan-sinkkuelaman-karut-puolet-maksutarjouksia-seka-harskeja-viesteja-imetysleikeista-ja-anaaliseksista/6135832
"Tuntuu, ettei ihmisillä ole enää peruskäytöstapoja. "
Toisaalta olen hemmetin kiitollinen, että erikoisuudet pelaavat avoimin kortein. Niiden yhden viestin mittaisen läsnäolon voi deletoida elämästään helposti.
Ennen oli varmasti enemmän paineita siitä, minkälainen pitää olla. Kuinka julkiesiintyä ja ne kulissit piti olla tukevasti pystyssä. Nykyään sen sijaan tämmöinen on enää muisto vaan entiseen verrattuna. Voi olla avoimesti melkeinpä mitä tahansa. Eikä tarvi hävetä yhtään...
No eipä ole faktatietoa, ehkä kuvani menneestä on yltiöromanttinen :) En tietenkään tarkoita, etteikö ennenkin olisi ihmisiä arvosteltu ja "patistettu" sosiaalisesti hyväksyttäviin muotteihin. Ja varmaan näin olikin, kun oletus oli että jokaisella on ainakin kulissiavioliitto jos ei muuta. Mutta se jotenkin ahdistaa että nykypäivänä niin nopeasti leimataan jonkinlaiseksi. Narsistiksi, urheiluriippuvaiseksi, jne. Ihmiset nähdään enemmän yhden ominaisuuden asioina kun taas ennen tunnettiin paremmin. Ja syytän tästä osaltaan nykyajan deittikulttuuria, jossa ihmiset profiloidaan monesti edes näkemättä heitä.
Toisaalta onhan nykyaika tuonut mukanaan paljon ymmärrystä, esimerkiksi lasten neurologiset sairaudet verrattuna vanhoihin uskomuksiin, että vanhemmat vain on laiskoja eikä välitä.
No, aloitustani saa vapaasti kohdella epäloogisena tunteenpurkauksena ;)
Ei saa olla ruma niin kaikki on hyvin. Ei siis rumia kuvia itsestään someen jos olet vaikka ollut lomalla niin ota lomakuvia ilman että olet itse niissä kuvissa. Palmupuista siis voi otta kuvan mutta et niin että joku ottaa kuvan sinusta puun vieressä. Ei saa olla hiljainen rauhallinen kiltti ja kunnollinen koska se antaa huonon kuvan miehestä. Pitäisi olla samanlainen jännämies kun muut jännämiehet niin saisi heti suosiota. Pitäisi olla sosiaalinen ja käydä baareissa joka viikonloppu mutta yksin ei saa käydä vaan pitää olla paljon kavereita mukana.
Kumma kyllä mutta tavalliset naiset karttaa sellaista miestä.
Ongelma on se ettei kiltti mies halua sitä tavallista naista. Tavallisen näköistä tavallisessa työssä olevaa.
Kai tämä palstakin on somea? Ja tässäkin meinaa olla liikaa...
"Pitäisi olla sosiaalinen ja käydä baareissa joka viikonloppu mutta yksin ei saa käydä vaan pitää olla paljon kavereita mukana."
Tähän se mulla ainakin tyssää, kun en viihdy baareissa eikä ole "baariporukkaa" jonka kanssa edes käydä. Yksin tuntuisi tosi tyhmältä mennä, varsinkin kun baareissa ei ole mitään miksi siellä viihtyisin. Sosiaalinen kyllä olen, mutta toisaalta mulla on suojakuori kuitenkin päällä, ehkä tässä on ristiriita mikä monia hämmentää. En ole ihan varma mitä jännämiehellä tarkoitetaan, mutta tavalliset mukavanoloisetkaan eivät oikein tunnu lämpenevän mulle.
Hyvin+kuvaavaa+aloituksessa,+että+oletetaan,+että+vaaditaan+olemaan+sellainen+ja+tälläinen.+Kuka+on+vaatinut?+100%+;n+varmuudella+aloittaja+itse.+
Luulisi että ätmit jonottaisivat kysymään sinulta neuvoja, kun ihan tavallisena ihmismiehenä olet onnistunut naisia nappaamaan. Et ole jännä rikollinen, et miljonääri, et julkkis.. ja mitä kaikkea sitä pitikään muka olla
Niin. On jotkut haastatelleet, mutta en anna oikeita haluttuja vastauksia.
Mutta ethän sä Dissinent nuorena miehenä onnistunut nappaamaan kuin jonkun Mieliviinin kaltaisen ämmänräähkän, josta olet viimein tyytyväisenä päässyt eroon? ;P Pystyykö tuolla kokemuksella antamaan hyviä neuvoja vastaavassa tilanteessa olevalle. Epäilen suuresti.
Niin siihenkin on syy, jonka pystyn aukomaan aikahyvin. Historiaa on helppo tarkastella, jos haluaa sen tehdä. Historiaa ei voi muuttaa, mutta siitä voi oppia. Ja omasta mielestä minulla on suhteet kerta kerralla parantuneet. Viimeisin oli niin huikea, että se sai minut todella miettimään elämääni. Ja mielenkiinnolla odotan seuraavaa.
Mutta vaikka siihenkin vaikuttaa muutkin kuin minä, voin vaikuttaa itseeni siinä paremmin, kun tunnen itseni paremmin. Eikä tässä tulos näy jossain tutusmisena naiseen, vaan tyytyväisyytenä omaan elämään...tietenkin moni kokee sen koppavuutena muita kohtaan. Mutta enpä voi sitä muutenkaan selittää...olen vaan ylpeä saavutuksistani, vaikka olen virheitäkin tehnyt...haluan oppia niistä. Ja olen oppinut.
"Hyvin+kuvaavaa+aloituksessa,+että+oletetaan,+että+vaaditaan+olemaan+sellainen+ja+tälläinen.+Kuka+on+vaatinut?+100%+;n+varmuudella+aloittaja+itse."
No minusta sä kuullostat ihan siltä, että olet löytänyt tiesi. Tutki lisää itseäsi. Löydät kipeitäkin asioita itsestäsi, heikkouksia, virheitä...mutta mitä syvemmälle itseesi menet, sitä enemmän tiedät miksi on noita sinussa ja miksi olet mitäkin tehnyt. Ja hyväksyt ne. Alat pitää itsestäsi sellaisena kuin olet sydämmeltäsi ja sieltä löydät sen itsevarmuuden. Siihen ei muita enää tarvitse pönkkäämään. Eikä sinun tarvitse markkinoida itseäsi enää.
Kiitos näistä sanoista, ovat jotenkin lohdullisia. Mutta toisaalta tuntuu, että olen "tutkiskellut itseäni" jo vähän liiankin kauan, kun olen ollut sinkku niin kauan. Välillä tuntuu että tarvitsee jonkun muunkin mielipidettä itsestä, kun omat mielikuvat voi olla vääristyneitä ja vetää ajan myötä aina vaan vinompaan. Kaipa pitää vain luottaa, että se itsevarmuuskin sieltä lopulta kuitenkin löytyy, kunhan ei menetä toivoa :)
Pitää tahkota pitkään, kurkkia sinne ja tänne, mutta tulokset näkyy muualla kuin missä kuvittelee. Mutta kivointa on, kun menee peilin eteen. Katsoo syvälle silmiin peilikuvaa, silloin kun se hymyile sinulle ja iskee silmää, se on siinä.
Ja ei tässä kukaan ole valmis...tutkimista riittää. Ja oivallukset itsestään ruokkii sua jatkamaan.
Ps. Täältä palstalta löytyy vaikka mitä itsestään. Siks mä oon täällä...ties miten pitkään.
Ei tarvii mainostaa jos olet hyvännäköinen pitkä mies, vakityöpaikka, hieno auto ja status muuten kunnossa niin kyllä naiset tulee luoksesi.
Ja mitkäs olis samat kriteerit naiselle? ;)
Nuori ja kaunis.
Naiset haluaa miehen olevan aina positiivinen vaikka miehen auto olis just varastettu niin miehen pitää vaan hymyillä ja olla onnellinen.
Ei oo kivaa, multa on joskus auto varastettu ja ei hymyilyttänyt. Kiukutti.
No, en minä ainakaan. Mieluummin mies, joka näyttää aidot tunteensa kuin ei näytä. Väkivaltaista käytöstä "tunteenilmaisuna" en tietenkään katsele, mutta eikös ne ole aika ääritapauksia verrattuna normaaliin tunteenilmaisuun.
Mutta ajattelepa asiaa siltä kantilta, ettäjos vaan malttaa mielensä niin nykyajan avoimuuden aikakautenahelmet erottuu sioista paljon helpommin kuin ennen. On hyvin helppoa ohittaa tai pitää sopivan etäisyden päässä ne paskassa viihtyvät siat... :)
https://www.youtube.com/watch?v=PUs1n9l4DoE
Naiset haluavat rikkaita miehiä. Johan tämä(kin) koe todistaa sen.
Itseä kiinnostaa että mitähän miehet hakevat naisesta. Olisiko linkkiä samanlaiseen tutkimukseen?
Tienaan kyllä sen verran että ei ole tarvetta rikkaalle miehelle. Tiedän jo että raha ei tuo onnea. Kunhan olis joku jonka kainaloon käpertyä iltaisin ja jolle osoittaa rakkautta <3
Tuo markkinapoltiikka kuulostaa aika masentavalle. Kieltämättä en näe kovin houkuttelevalle selata mitään kuvastoja tai CV:itä tai yrittää kaupata itseään sellaisissa. Aika moni tuntuu painivan saman ongelman kanssa.
Kokeile jotain muuta välillä, niin ei tule väkisin tekemisen meininki. Pidä erätauko.
Mikä on sun erityinen, rakas harrastus tai mielenkiinnon kohde? Rikasta se aihe sellaiseksi, että joudut liikkumaan erinäisten verukkeiden vuoksi enempi ihmisten parissa. Tutustumaan uusiin ihmisiin sen ympärillä, markkinoimaan harrastustasi, vertaamaan ja kuulemaan muiden kokemuksia. Hakemaan lisäoppia tai opettamaan muita.
Tämä siksi, että mielenkiinnon kohteensa äärellä ihminen on yleensä itsevarmempi. Ja on valmis vastaanottamaan uusia ideoita sen suhteen. Kokemusten myötä on mahdollista myös saada ehkä itsearvioita, mitkä sosiaalisissa taidoissasi on se hyvä juttu. Eikä sun tarvitse markkinoida itseäsi. Se harraste on se markkinointi- tai mielenkiinnon kohde.
Näistä vuorovaikutusvaikutustilanteista voi olla helpompi sitten jatkaa itsemarkkinointilinjoilla. Paremmassa lykyssä ehdit tutustua mahdollisiin kiinnostaviin ihmisiin, joiden myötä voi taas laajentaa muuta kokemuspiiriä.