Mistä johtuu, että Natoa kannattaa vain vajaa neljännes suomalaisista, mutta vastustajia on reilusti yli puolet gallupin vastaajista?
Ehkä demografinen tarkastelu antaa vastauksen.
Alkusyy voi johtua Ruotsinvallan ajasta, jolloin virkamiehet, veronkerääjät ja papisto olivat ruotsalaisia. Ruotsivastaisuus kylvettiin jo silloin silloin.
Venäjänvalta otettiin vastaan riemulla. Tiernapojatkin Oulussa lauloivat: "Keisari Aleksanteri! Hän pois otti orjuuden, hän pois otti styrangin..."
Suomi sai oman valuutan, posti- ja yliopistolaitoksen. Pääkaupunki siirrettiin Turusta Helsinkiin.
Kansalaissodassa itsenäistymisen aikaan valkoisten ylivoima perustui parempaan aseistukseen ja Saksasta tulleiden jääkäreiden ja saksalaisten joukkojen mukaantuloon sotaan. Punaisten puolella venäläiset eivät edes juurikaan taistelleet, mutta heitä teloitettiin mm
Viipurissa tuhansittain valkoisten toimesta.
Talvisotaan saatiin entiset punikitkin osallistumaan, osa ase ohimolla.
Jatkosotaan osallistuminen Natsi-Saksan kanssa ei vasemmistossa ollut enää suosittua. Moni isänmaallinen suomalainen ei halunnut ylittää "vanhan rauhan ralaa" - ammuttiin siihen paikkaan.
Suomi on jakautunt sodistamme lähtien "Herroihin" ja "Tuulipuku-kansaan"
Tuulipukuiset Pirret, Hansut, Arskat, Sepet ja Väiskit äänestävät Ei Natolle.
Nicot, Birgerit, Adelet ja Harryt äänestävät Naton puolesta. 59 % vs. 22%.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Nämä palstalla heiluvat natofanit ovat täällä vain siksi, että edes joku kuuntelisi heitä.
No miksi sitten toistaitoiset TILTUT ovat palstalla leikkimässä eliitticyberspetnazeja?.
Mitä vaikutusta niiden epätoivoisella valheiden toistelulla on, tavan kantisten ajatusmaailmaan?.
Minulla on selvä agenda ... olen palstalla vain ja ainoastaan torppaamassa TILTUJEN p*skavalheväittämiä aukottomilla FAK-TOilla.
Ja KYLLÄ ..... olen EDELLEENKIN NATOneutraali. Kannatan toki yhteistyötä muiden länsimaiden kanssa.
IMHO.
"Suomi+on+jakautunt+sodistamme+lähtien+"Herroihin"+ja+"Tuulipuku-kansaan"
Tuulipukuiset+Pirret,+Hansut,+Arskat,+Sepet+ja+Väiskit+äänestävät+Ei+Natolle.
Nicot,+Birgerit,+Adelet+ja+Harryt+äänestävät+Naton+puolesta.+59+%+vs.+22%."
TODELLISUUDESSA+jos+silmäilit+tutkimusta+tarkemmin+niin+JOKAISESSA+puolueessa+on+sekä+kannattajaii+etttä+vasttustajia.+Toisissa+vain+enemmän+ja+toisissa+vähemmän!
Meillä+oli+pitkä+aikajakso+YYA-Suomena+ja+se+kantaa+edelleen+satoa+mielipiteissä!+Ja+lisäksi+noissa+"Suomi+puolustaa+Baltiaa"-puheenvuoroissa+näkee,+että+asiaa+vastustetaan+suoranaisilla+tekaistuilla+valheilla!
Venäjään liittymistä ei kannata yksittäisten trollien lisäksi kukaan.
Natoon liittymistä kannattaa valtavan suuri joukko verrattuna siihen, kuinka moni kannattaa Venäjään liittymistä.
Mitäs russonatsitrolli tähän?
No+jaa,+johtopäätös+minulla+sama,+mutta+premissit+eri.
"Alkusyy+voi+johtua+Ruotsinvallan+ajasta,+jolloin+virkamiehet,+veronkerääjät+ja+papisto+olivat+ruotsalaisia.+Ruotsivastaisuus+kylvettiin+jo+silloin+silloin."
Ruotsinvallan+alla+harvempi+suomalainen+oikeasti+ajatteli+noin,+vaan+oli+lojaali+Jumalalle+ja+Hänen+esivallalleen+kuninkaalle.+Veronkerääjät+ja+papisto+olivat+tavallisesti+paikallisia+ja+suomenkielentaitoisia.+Virkamiehistökin+oli+polkaistu+Suomen+maaperästä+-+riikinruotsalainen+ei+umpisuomenkielisessä+ympäristössä+olisi+pitkälle+pötkinyt.+
Ruotsivastaisuus+tänään?+Jos+unohdamme+1920-luvulla+eskaloituneen+kielitaistelun+ja+siitä+nousseen+"pakkoruotsin"+vastustuksen+peruskouluissa,+niin+varsinaisesti+Ruotsin+maata+kohtaan+Suomi+suhtautuu+pikemmin+pohjoismaisena+esikuvana,+verrokkina+ja+väliin+kateuden+kohteena.+"Ruotsi-vastaisuutta"+en+varsinaisesti+Suomessa+tunnista.+Ei+täällä+Hennes&Mauritzin+ja+IKEA:n+ikkunoita+kivitetä.
"Venäjänvalta+otettiin+vastaan+riemulla.+Tiernapojatkin+Oulussa+lauloivat:+"Keisari+Aleksanteri!+Hän+pois+otti+orjuuden,+hän+pois+otti+styrangin...""
Kyllä+sitä+vastaan+1808-09+sodittiinkin,+tavalla+josta+Runeberg+vielä+kirjoitti+ihailevia+runoja.+Kaupunkien+porvaristo+tosin+antautui+helposti.+Aleksanteri+II+oli+arvostettu+Suomen+erityisaseman+ymmärtäessään+ja+sitä+tukiessaan.+Ylistäessään+häntä+suomalaiset+vahvistivat+itseään.+Venäjän+vallan+loppukaudella+Aleksanteri+II:n+lupauksista+oli+etäännytty+kauas.
"Kansalaissodassa+itsenäistymisen+aikaan+valkoisten+ylivoima+perustui+parempaan+aseistukseen+ja+Saksasta+tulleiden+jääkäreiden+ja+saksalaisten+joukkojen+mukaantuloon+sotaan.+Punaisten+puolella+venäläiset+eivät+edes+juurikaan+taistelleet,+mutta+heitä+teloitettiin+mm
Viipurissa+tuhansittain+valkoisten+toimesta."
Enemmän+kuin+aseistus+lopputulokseen+johti+se,+kumpi+osapuoli+ensin+ehti+toteuttaa+pakollisen+asevelvollisuuden.+Ilman+sitä+miesmäärä,vaikka+miten+hyvin+koulutettu,+ei+olisi+pitkälle+riittänyt.+Viipurissa+tapahtui+etnispohjaista+venäläisten+tuhoamista,+en+vähättele.+"Tuhansista"+ei+sentään+ollut+kyse.+Pyhän+Annan+vallien+väliin+ammuttiin+kymmeniä.
"Talvisotaan+saatiin+entiset+punikitkin+osallistumaan,+osa+ase+ohimolla."
Taistelu+ase+ohimolla+ei+olisi+pitkälle+pötkinyt.
"Moni+isänmaallinen+suomalainen+ei+halunnut+ylittää+"vanhan+rauhan+ralaa"+-+ammuttiin+siihen+paikkaan."
Laatokan+Karjalassa+oli+paikoin+purnausta+vanhan+rajan+tienoilla,+mutta+sanktiot+eivät+olleet+ampumisia,+eivätkä+varsinkaan+"sillä+paikalla".
"Suomi+on+jakautunut+sodistamme+lähtien+"Herroihin"+ja+"Tuulipuku-kansaan"
Tuulipukuiset+Pirret,+Hansut,+Arskat,+Sepet+ja+Väiskit+äänestävät+Ei+Natolle.
Nicot,+Birgerit,+Adelet+ja+Harryt+äänestävät+Naton+puolesta.+59+%+vs.+22%."
En+näkisi,+että+taustalla+olisi+herravihainen+talonpoikaiskansa+vs.+aatelisherrat.+Pikemminkin+sementoitumisemme+yleiseen+asevelvollisuuteemme,+joka+on+suomalaisia+rivimiehiä+yhdistävä+kokemus.+Asevelvollisuuden+epämieluisaan+taakkaan+olemme+alistuneet+pienellä+nurkumisella,+koska+olemme+vakuuttuneet+sen+olevan+paras+ja+ainoa+tapa+varmistaa+turvallisuutemme.+Samalla+olemme+ymmärrettävästi+varpaillamme,+jos+sitä+taakkaa+yritetään+yksipuolisesti+laajentaa+yli+yhteisesti+sovitun+intressimme.
Kansanvallastas voitaisiin puhua jos eduskunnasta löytyisi näille 59 prosentille edustajat.
Onhan tämä maan itsenäisyys ja oma päätösvalta tärkeimpiä turvallisuudentuojia.
Sitä ei saisi jättää kieroilevien ja vain eliitin ja merentakaistenkin maiden etuja ajavien käsiin.
Nyt eduskunta vain seuraa sivusta aina röyhkeämmäksi käyvää menoa.
Meidän ei tule antaa etuja itärajan takana jatkuvasti sotaharjoittelevien ja sotaanpakottamisoperoivan Venäjän fasistis-militaristiselle mafia-juntalle.
Suomi sivistysvaltiona kuuluu länsimaisiin yhteistyöelimiin.
Harjoitellaan sitä tälläkin puolelle ja vielä yhdessä natomaiden kanssa.