Hei pikku kylät pahimpia, kun kytätään toisten tekemiset jaollaan tietävinään..kirjaston tasokin on, että skannata ei voi,tiettyjä laulajia ei runneta, ulkomaalaisia ..ei meillä ole sellaisaja sitten mullistelu, se on aivan tosi ja lihava istuu siinä ja aluksi mullisteli, kun tulin sinne, kun liikun paljon ja pukkaan talvet lumia ja vahvttiin selän takan, kun yrtin seurustella yhden kanssa.. sitte, kun sie ennenkin..olen ollut työssä Hesassa. .ministeriössä ja tein töitä 13 tuntia vrk..siivosin. Olisin voinut jäädä sinne, mutta se työ raskasta. sitten kaivettiin jotakin työjuttua ja oli ollut myös Oulussa monessapaikkaa haastattelussa kuten yliopistollaja sairaalassa ja olisin päässyt Etelään tekstinkäsittelyitä tekemään..olisin päässyt vanhustenhoitoon, muttaei ollut lääkkeen anto oikeutta ja pyöräilin sinnetoiseltapuolelta kaupunkia. Niillä ei taida olla muuta tekemistä ja lyhkäset matkat töihin..on se helppoa kuin olis päivähoidossa. Mikäs Kemissä oli..juoksin ja hiihdin ja en ottanut alkoa enkä muuta..urheilu lähinnä ja jo alkoi temppuilu..eihän siellä kulje edes linja-autot ja samat tyypit hyppää pikin lattioita vuosikaudet..eikä välttäömättä olla normaaleja. Sitten nuoruuden tolauksia ollan tietävinään, pitää itte ottaa ne lääkkeet jaalkaa siitä juoksemaan ja olla työssä..voitta palkintoja ja juosta nuissa visteissä. siinä sen näkee..kun ei oletarppeksi tekemistä ja pikkujoulutplattiin, kun yrittää olla fikususti jaei tarvi kattoa juoppoa miestä..joutuu pikkukylän resuajan kohteeksi..kun lun se piiri pieni pyörii ja kaikillaon oikeus kulkea ja olla rauhassaja syödä pikkujouluruan rauhassa..minussahan senäkyy..oli oikeuden käynti ja nämä päiväähoitiolaiset alkoiva huutamaan..eipä sen kummempia kuin eräät..ittellä palkka jiuoksee ja töitä on.
Vastaukset 1
- Toistaiseksi_paras
Missä olet oppinut kirjoittamaan noin ihailtavan selkeästi? Erityisesti kykysi jakaa sanottavasi kappaleisiin ällistyttää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99919Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150849- 64720
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26682Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 47604
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä31562Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27526Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee445511- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.31476- 44471
- 30456
- 41451
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39424