täällä taas..
olen kuunnellut illan musiikkia ja miettinyt elämääni...
olen ymmärtänyt, että elin kaiken hänen ehdoillaan, joustin aina...
en sitä edes itse ymmärtänyt...
olimme yhdessä 26 vuotta.
Hän harrasti urheilua työn ohessa 15 vuotta, minä hoidin lapset ja kodin ja kävin töissä. Hän oli hyvännäköinen, urheilullinen mies.
Minä totuin hyvännäköisiin urheileviin miehiin, en heitä katsonut sillä mielellä, he olivat vain mieheni pelikavereita ja kunnioittivat minua vaimona.
Mieheni ei pettänyt silloin, hän sai nautinnon urheilusta.
Sitten hänellä tuli tarve opiskella työn ohessa. No minä kannustin häntä ja hoidin arkirutiinin, olinhan jo sellaiseen elämäntapaan tottunut.
Sitten minäkin sain opiskelupiston, ja menin pääsykokeisiin ja läpäisin. Minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa työn ohella opiskelua. Mutta mieheni halusi taasen opiskella nyt toista akateemista tutkintoa työn ohella. Lapset olivat vielä aika pieniä, jommankumman oli joustettava. no se olin minä.
Onneksi töissä minua koulutettiin, opinhan järjestelmät nopeasti, olen aina ymmärtänyt niitä paremmin kuin ihmisiä.
Sitten alkoi miehellä vauhtikausi, työmatkoja ja ulkomaanmatkoja alkoi olla melkein joka viikko. Minulle hän vain sanoi, että pitihän minun ymmärtää, hänhän teki vain työtään...
Ihmettelin kun hän valitti työkiireitään ja teki iltaisin töitä kotona. Töissä kun oli niin kiire. Vasta nyt ymärrän, että 5 toisen naisen tyytyväisenä pito vaati aikaa...
****
Olen vihainen siitä, että minulta ja lapsilta varastettiin 10v elämästä.
Se aika, jonka hänen olisi pitänyt antaa meille hän antoi toisille naisille ja meillä oli tyytyminen jätteisiin.
Voinko koskaan antaa anteeksi tätä asiaa!?
En tiedä...
***
Tänään pyysin lähetteen yksityiselle lääkärille, että pääsisin jonkun kanssa juttelemaan mieltäni painavista asioista. En tiedä auttaako se, mutta yksin en pysty käsittelemään tätä vihantunnetta. Se on niin voimakas. Tunnen, että minua on kohdeltu todella epäoikeudenmukaisesti. Miksi hän ei antanut minulle vapautta valita?!
Miksi hän ei päästänyt minua vapaaksi 10 v sitten?
Hän ei päästänyt minua vapaaksi...
koskaan... ei vieläkään...
****
Tietääkö joku suositella hyvää psykiatria täällä Helsingistä?
Tarvitsen nyt todella pätevää lääkäriä.
En tiedä pystyykö hänkään auttamaan minua.
itsemurhaa en halua tehdä, mutta haluan tästä tuskasta pois...
olen kuunnellut illan musiikkia ja miettinyt elämääni...
olen ymmärtänyt, että elin kaiken hänen ehdoillaan, joustin aina...
en sitä edes itse ymmärtänyt...
olimme yhdessä 26 vuotta.
Hän harrasti urheilua työn ohessa 15 vuotta, minä hoidin lapset ja kodin ja kävin töissä. Hän oli hyvännäköinen, urheilullinen mies.
Minä totuin hyvännäköisiin urheileviin miehiin, en heitä katsonut sillä mielellä, he olivat vain mieheni pelikavereita ja kunnioittivat minua vaimona.
Mieheni ei pettänyt silloin, hän sai nautinnon urheilusta.
Sitten hänellä tuli tarve opiskella työn ohessa. No minä kannustin häntä ja hoidin arkirutiinin, olinhan jo sellaiseen elämäntapaan tottunut.
Sitten minäkin sain opiskelupiston, ja menin pääsykokeisiin ja läpäisin. Minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa työn ohella opiskelua. Mutta mieheni halusi taasen opiskella nyt toista akateemista tutkintoa työn ohella. Lapset olivat vielä aika pieniä, jommankumman oli joustettava. no se olin minä.
Onneksi töissä minua koulutettiin, opinhan järjestelmät nopeasti, olen aina ymmärtänyt niitä paremmin kuin ihmisiä.
Sitten alkoi miehellä vauhtikausi, työmatkoja ja ulkomaanmatkoja alkoi olla melkein joka viikko. Minulle hän vain sanoi, että pitihän minun ymmärtää, hänhän teki vain työtään...
Ihmettelin kun hän valitti työkiireitään ja teki iltaisin töitä kotona. Töissä kun oli niin kiire. Vasta nyt ymärrän, että 5 toisen naisen tyytyväisenä pito vaati aikaa...
****
Olen vihainen siitä, että minulta ja lapsilta varastettiin 10v elämästä.
Se aika, jonka hänen olisi pitänyt antaa meille hän antoi toisille naisille ja meillä oli tyytyminen jätteisiin.
Voinko koskaan antaa anteeksi tätä asiaa!?
En tiedä...
***
Tänään pyysin lähetteen yksityiselle lääkärille, että pääsisin jonkun kanssa juttelemaan mieltäni painavista asioista. En tiedä auttaako se, mutta yksin en pysty käsittelemään tätä vihantunnetta. Se on niin voimakas. Tunnen, että minua on kohdeltu todella epäoikeudenmukaisesti. Miksi hän ei antanut minulle vapautta valita?!
Miksi hän ei päästänyt minua vapaaksi 10 v sitten?
Hän ei päästänyt minua vapaaksi...
koskaan... ei vieläkään...
****
Tietääkö joku suositella hyvää psykiatria täällä Helsingistä?
Tarvitsen nyt todella pätevää lääkäriä.
En tiedä pystyykö hänkään auttamaan minua.
itsemurhaa en halua tehdä, mutta haluan tästä tuskasta pois...
Vastaukset 4
Vanhimmat
viimeinen viesti
Kirjoittanut: Hän 1.12.2004 klo 18.09
"Vidar - the god of silence and revenge"
Sukupuoli: mies
Viestejä: 4
"Suicide is Painless"
Through early morning fog I see
Visions of the things to be
The pains that are withheld for me
I realize and I can see that
Chorus: Suicide is painless
It brings on many changes
And I can take or leave it if I please.
I try to find a way to make
All our little joys relate
Without that ever-present hate
But now I know that it's too late, and
(chorus)
The game of life is hard to play
I'm going to lose it anyway
The losing card I'll someday lay
And this is all I have to say, that
(chorus)
The only way to win is cheat
And lay it down before I'm beat
And to another give a seat
For that's the only painless feat, cause
(chorus)
The sword of time will pierce our skins
It doesn't hurt when it begins
But as it works its way on in
The pain grows stronger - watch it grin
(chorus)
A brave man once requested me
To answer questions that are key
Is it to be or not to be?
And I replied, "Oh why ask me?", cause
(chorus)
And you can do the same thing if you please.
*********************************************
Hän jätti minulle kutsun seurata häntä...
En tiedä menenkö minnekkään keskustelemaan, auttaisiko se?!
Ymmärtääkö joku ulkopuolinen vieras ihminen mitä tunnen?!
Minusta itsestäni löytyy voima selviytyä tai musertua. Onko minulla elämäntahtoa riittävästi...ehkä on...
taasen täällä...
olen tuntenut raivoa viimeaikoina,
nyt en enää jaksa.... tänään...
ihmettelen vain kaikkea...
välillä olen tuskainen, surullinen, yksinäinen
***
joko selviän tai sitten muserrun...
mutta oikeastaan minulla ei ole valinnanvaraa...
minun on selviydyttävä... lapset tarvitsevat vielä minua
en voi antaa periksi...
en hyväksy itsemurhaa... se on pakenemista
hän teki sen, pakeni ja jätti minut selvittämään asioita.
Elin monta vuotta harhassa, että voisin tukeutua häneen pahan paikan tullen, mutta huomasin, että se olinkin minä johon tukeuduttiin.
***
Siis minä en tienyt pettämisestä mitään, ennenkuin vanhin lapsemme sai isänsä kiinni... ja kaikki alkoi paljastumaan 1 v sitten.
Mieheni hoiti naissuhteensa työmatkoillaan, ja varmisti joka kerta puhelinsoitoilla, että varmasti olin kotona.
Hienoa, eikö vain...