Puolet venäjän kansasta on köyhyydessä

Puolet Venäjän kansasta on vaarassa joutua köyhyysrajan alapuolelle
KASPERI SUMMANEN |
Maailmanpankki varoittaa venäläisten köyhtymisestä.
Peräti puolet venäläisistä on vaarassa ajautua köyhyysrajan alapuolelle, kertoo Moscow Times. Asia ilmenee Maailmanpankin Venäjän taloutta käsittelevästä raportista. Se löytyy tästä.

Tutkimuksen perusteella 21,4 miljoonaa venäläistä on pudonnut Venäjän kansallisen köyhyysrajan alapuolelle pelkästään tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Määrä vastaa 14,6 prosenttia maan väestöstä. Käytettävissä olevat tulot ovat puolestaan pudonneet keskimäärin liki 6 prosenttia.

Maailmanpankin mukaan 51 prosenttia venäläisistä on nyt ”alttiita köyhyydelle”. Tässä yhteydessä rajana pidetään alle 10 dollarin eli noin 9 euron tuloja päivässä. Venäjän huono taloustilanne on raportin mukaan ajanut monen keskiluokkaan kuuluvan venäläisen tulot tämän rajan alle.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei se haittaa, Venäjä ei ole demokratia, köyhien määrää voi vielä nostaa reilusti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Venäjänpakolaiset kirjoitti:

Puolet Venäjän kansasta on vaarassa joutua köyhyysrajan alapuolelle
KASPERI SUMMANEN |
Maailmanpankki varoittaa venäläisten köyhtymisestä.
Peräti puolet venäläisistä on vaarassa ajautua köyhyysrajan alapuolelle, kertoo Moscow Times. Asia ilmenee Maailmanpankin Venäjän taloutta käsittelevästä raportista. Se löytyy tästä.

Tutkimuksen perusteella 21,4 miljoonaa venäläistä on pudonnut Venäjän kansallisen köyhyysrajan alapuolelle pelkästään tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Määrä vastaa 14,6 prosenttia maan väestöstä. Käytettävissä olevat tulot ovat puolestaan pudonneet keskimäärin liki 6 prosenttia.

Maailmanpankin mukaan 51 prosenttia venäläisistä on nyt ”alttiita köyhyydelle”. Tässä yhteydessä rajana pidetään alle 10 dollarin eli noin 9 euron tuloja päivässä. Venäjän huono taloustilanne on raportin mukaan ajanut monen keskiluokkaan kuuluvan venäläisen tulot tämän rajan alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu