Kiihkosuvaitsevaiset - Suomen suurin uhka!

No tietysti äärimuslimien ohella.

Mutta nämä olevinaan suvaitsevaiset ovat niitä joiden vuoksi vastakkainasettelu kasvaa yhteiskunnassa. He hyökkäävät raivokkaasti jokaisen päälle, joka sanoo tai kirjoittaa heidän mielestään vääriä asioita. Eivät toki niinkään kadulla, vaan somessa.

Pari pahaa esimerkkiä heidän fanaattisesta touhustaan:

Toimittaja Pirkko Arstila kirjoitti erään henkilön pukeutumista arvostelevan kolumnin. Se ei ollut sopusoinnussa mukasuvaitsevan arvomaailman kanssa. Seurauksena oli raju somehyökkäys lehteä ja Arstilaa kohtaan. Painostuksen jälkeen lehti ilmoitti poistaneensa kirjoituksen.

Helsingin Sanomat käynnisti kampanjan Kärkkäisen tavarataloketjua kohtaan. Monet mukasuvaitsevat tahot ottivat Kärkkäisen maalituksen kohteeksi ja vaativat tavarantoimittajia irtisanoutumaan kaupankäynnistä yrityksen kanssa.

Eli ns.suvaitsevainen on todellisuudessa äärimmäisen suvaitsematon, kaikkia niitä kohtaan jotka eivät jaa hänen sairasta ja vääristynyttä arvomaailmaansa.

Onkin naurettavaa puhua rasismista, kun pitäisi ottaa puheeksi näiden mukasuvaitsevaisten erittäin agressiivinen toiminta.
8106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suvaitsevaisuus on RIKOS

- demokratiaa vastaan
- laittomia seurauksia
- yhteiskunnan rauhan rikkomista
- ryöstäen rahaa maksattaen koko lystin muilla
- poliittissävytteinen aate

Äänestä

Koska suvakkien vastustaminen alkaa toden teolla?

Äänestä
  • Ainoastaan suvakit mahdollistavat tämän touhun (vastuuntunnottomina?) josta lapsemme ja lastenlapsemme maksavat kovan hinnan. Itsenäisyytemme on murenemassa.
    Suvakit voisivat mennä afrikkaan auttamaan oikeita pakolaisia ja menolippu valtiolta.

    Äänestä

  • Ikävä kyllä he hyökkäävät tavallisten isänmaallisten suomalaisten kimppuun myös kadulla, kuten on nähty monissa mielenosoituksissa, olivatpa isänmaalliset järjestäjinä tai katselijoina.

    Äänestä

Suvakit haluavat tuhota Suomen.

Äänestä

Kattia'kans meidän kaupunkimme järjestää maamuuttajille itsenäispäivän vastaanoton, se on sitä suvatsevaisuutta eikä mitään uhkaa jota persumieliset ajaa.

Äänestä
  • Tarkoitatko oikeasti ”maanmuuttajille”?

    Äänestä

Isämaallisuus kunniaan ja oma kotimaa takaisin suomalaisille!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vuoriston.vanhus kirjoitti:

No tietysti äärimuslimien ohella.

Mutta nämä olevinaan suvaitsevaiset ovat niitä joiden vuoksi vastakkainasettelu kasvaa yhteiskunnassa. He hyökkäävät raivokkaasti jokaisen päälle, joka sanoo tai kirjoittaa heidän mielestään vääriä asioita. Eivät toki niinkään kadulla, vaan somessa.

Pari pahaa esimerkkiä heidän fanaattisesta touhustaan:

Toimittaja Pirkko Arstila kirjoitti erään henkilön pukeutumista arvostelevan kolumnin. Se ei ollut sopusoinnussa mukasuvaitsevan arvomaailman kanssa. Seurauksena oli raju somehyökkäys lehteä ja Arstilaa kohtaan. Painostuksen jälkeen lehti ilmoitti poistaneensa kirjoituksen.

Helsingin Sanomat käynnisti kampanjan Kärkkäisen tavarataloketjua kohtaan. Monet mukasuvaitsevat tahot ottivat Kärkkäisen maalituksen kohteeksi ja vaativat tavarantoimittajia irtisanoutumaan kaupankäynnistä yrityksen kanssa.

Eli ns.suvaitsevainen on todellisuudessa äärimmäisen suvaitsematon, kaikkia niitä kohtaan jotka eivät jaa hänen sairasta ja vääristynyttä arvomaailmaansa.

Onkin naurettavaa puhua rasismista, kun pitäisi ottaa puheeksi näiden mukasuvaitsevaisten erittäin agressiivinen toiminta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu