Onko se niin vaikeaa, ottaa vastuu itsestään

b2000

Vapaamatkustajien paratiisi

Jokainen ihminen on itse vastuussa hyvinvoinnistaan, kukaan ei voi olla vapaamatkustaja omassa elämässä. On täysin omaa syytä jos ei tee omalle hyvinvoinnille ajoissa mitään ja onkin todella sairasta vuosien jälkeen syytellä kuinka on kohdeltu huonosti. Jos ihminen ei kykene hoitamaan omaa hyvinvointiaa itse, se ei ole muiden syy vaan täysin oma syy.

Jos liitossa on lapsia, asia korostuukin huomattavasti, koska silloin jokainen holhooja on vastuussa lapsistaan, jos on vapaamatkustaja jo omassa elämässä, miten voi hoitaa vastuulisesti lasten asiat.

Kun erotaan alkaa käsittämätön selittelyn rumpa, miksi näin kävi ja miksi puoliso oli sitäsun tätä.
Vain ani harva kykenee ottamaan omista valinnoistaan vastuun, mutta lähes kaikki osaavat sälyttää syyn puolison niskaan.

15

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Säälittävääjuttuakyllä

      On se enemmän kuin kuultu aina kun on eronnut syitä ja seurauksia kyllä selvitellään. Kuka oli se syyllinen ja miksi ero tuli. Se että kylille kertoilee ikävästä kumppanistaan joka oli täysin syyllinen jotta saisi itselleen näitä "ymmärtäjää' tai saada oma maine uhrina puhtaaksi. Tarinoissa on aina kaksi eri kertomusta. En minäkään täysin usko joka antaa kuvan kusipäisestä hullusta ja itse ollut uhri jota alistettiiin. Kunpa kuulisin sen toisen tarinan mitä tuossakin erossa oli kysymys. Toki se näkyi myös ympäristössä ja laittoi senkin sen piikkiin. Piti siinä yrittää ymmärtää ja sääliä uhri raukkaa. Ei siinäkään ole kaikki niinkuin antoi ymmärtää. Sääli että pitää edes kertoa puolitutulle ja yrittää näyttää olevansa jotenkin uhri ja tarvii apua.

      • b2000

        Alistus ja uhri ovat ristiriitaisia asioita, miksi kukaan antaa näin tapahtua. Jokaisen tulisi ymmärtää ettei kukaan muu kuin itse, voi vaikuttaa oman hyvinvoinnin vaalimiseen.

        Mahdollisuuksia on jokaisella yksilöllä, saada apua epäasialliseen kohteluun. Mutta siinä tarvitaan itseltä päättäväisyyttä ja aktiivisuutta. Kukaan ei voi olla omassa elämässä pelkästään vapaamatkustaja, jos haluaa elää helppoa elämää ilman vastuuta, on itsekästä jälkikäteen kertoa että on alistettu, puoliso oli agressiivinen, tai jotain muuta negatiivistä.

        Vain laiska vapaamatkustaja elää, alistettuna ja epäasiallisessa suhteessa pitkään. Tämän kaltainen ihminen ei aja lasten eikä omaa etuaan perheessä, vaan ajattelee pelkästään itseään.
        (kun ei korjaa tilannetta, ei tarvitse tehdä ikäviä asioita)

        Useat ihmiset kuvittelevat että elämä on, pelkästään hauskaa ja puoliso tekee kaikki likaiset työt, itsellä ei ole vastuuta jos perheessä on ongelmia. Puolison tulee tehdä kaikki, hänen tulee aavistaa ja ennustaa mitä haluan, ei elämä ole tämän kaltaista. Jos olet holhouksessa tai lapsi, et voi vaatia että mut hoitavat sinun ajattelu työn.

      • vapaa.matkustaja

        Laiska vapaamatkustaja pokaa toisen aviomiehen, ottaa haltuun omaisuuden ja kodin, (minkä juonitteli miehen kanssa vaimon selän takana). Satuako? Ei todellakaan. Kaikki hyvätuloisten ja menestyvien miesten perheet ovat riskiryhmää köyhtyä henkisesti ja taloudellisesti toisen naisen tuhoamina. Nainen on naiselle peto. Uskottomuuspalstalla on esimerkkieläin.

    • tiiäkkönä

      Jatkakaa pälinäänne ja arvostelujanne mitä vitun väliä on sillä kuka on syyllinen ja miten paljon ja miten toinen on syyllinen. Hyvä on, jos parisuhteen osapuolet tietää mikä meni vikaan niin ottaa opiksi erosta ja oppii seuraava suhdetta varten tai sitten sen, että ei pidä enää koskaan edes lähestyä vastakkaista sukupuolta.
      Lasten takia, heistä johtuvien riitojen tms.vuoksi on monia avioliittoja pystyssä ja tuleva sukupolvikin oppii hienon ydinperheen perhemallin.
      Miksi sitten erotaan, no miehille muutava mietitttävä syy: liika nössöys ts.ei mitään mielikuviteksellisuutta tai sitten liika oma keskisyys ja karskius, siinä välissäkin on niitä värejä.

    • k007

      Tottakai jokainen on vastuussa hyvinvoinnistaan. Parisuhteessa kuitenkin korostuu kumppanin osuus toisenkin puoliskon hyvinvointiin.

      Vapaamatkustamisesta on eri käsitys:

      Usein tyytymättömyys parisuhteeseen kumpuaakin juuri siitä, että puoliso on suhteen "vapaamatkustaja". Kun vapaamatkustajalla on "kaikki hyvin" (eli mitään kotitöitä ym. ei tarvitse tehdä, kunhan on. Kaikesta voi päättää itse mitä huvittaa; kuka idiootti kumppania huomioisi?) hän ei ole motivoitunut tekemään mitään sen vuoksi, että toisellakin olisi hyvin, edes yksi, kaikkein tärkein asia. Ellei vuorovaikutus ja dialogi parin kesken toimi parisuhteessa, ollaan lirissä. Ero tulee aika usein. Sitten tämä vapaamatkustaja ihmettelee miten kummassa toinen halusi erota, vaikka vapaamatkustajalla on kaikki hyvin.

      • b2000

        Vain laiska vapaamatkustaja elää, alistettuna ja epäasiallisessa suhteessa pitkään. Tämän kaltainen ihminen ei aja lasten eikä omaa etuaan perheessä, vaan ajattelee pelkästään itseään.
        (kun ei korjaa tilannetta, ei tarvitse tehdä ikäviä asioita, vaan haaveilee että asiat korjaantuvat itsestään, ettei minun tarvitse itse tehdä mitää, jossa joutuu joustamaan, jakamaan ja ajattelemaan)

        Mieti hiukan puheitasi, jos olet tietoisesti hyväksynyt kohtelua vuosia, jota et ole itse halunnut. Miksi et ole puuttunut asiaan riittävän ajoissa, vai etkö ole halunnut koska voit joutua keskustelemaan/neuvottelemaan ja jopa joustamaan, siitä miten asioita olisi yhdessä paras hoitaa. Miten kuvittelet että mies tietää/aavistaa miten juuri sinä haluaisit että asiat hoidetaa, ellet kerro siitä.

        On huomattavasti törkeämpää tietoisesti tehdä virheitä/pahaa toisille/jättää korjaamatta ongelmia, kun se että ei tiedä mitä toinen haluaa, siis tekee tiedostamattaan virheitä, joista parisuhde kärsii.

        Jos mies ei edes tiedä mitä nainen oikeasti haluaa, miten nainen voi syyttää miestä siitä.
        Ei kukaan ei edes nainen kykene ennustamaan/arvaamaan/tunemaan mitä toinen ihminen haluaa, ellei siitä kerrota hänelle. Kyllä sen ketä huomaa epäkohdan parisuhteessa, on tehtävä aloite että tilanne saadaan korjattua, on halpamaista vuosien jälkeen syytellä toista osapuolta siitä, ettei hän ole tehnyt/avostanut jne.. minua, jos toisella ei ole edes hajua mitä tarkoitat.

        Eroissa tämä nousee todella ikävästi esiin, kun haukutaan aiheetta toista osapuolta, vaikka todellisuudessa vapaamatkustaja ei ole tehnyt asioille mitään, vaikka asian on tiennyt.
        Vapaamatkustaja käyttäytyy halpamaisesti ja ajattelee pelkästään itseään, lasten, läheisten ja exän kustannuksella, ilman että edes ymmärtää osuuttaan asiassa.

        Jokainen ihminen on vastuussaan omasta hyvinvoinnistaan, sitä ei voi ulkoistaa. Ainoastaan holhouksenalaiset voivat ulkoistaa oman hyvinvointinsa.

      • hjkghk
        b2000 kirjoitti:

        Mietihän itse puheitasi. Parisuhteessa on kaksi. On pitkällisen prosessin tulos, mikäli ihminen havaitsee olevansa suhteessa yksin. Ei tapahdu päivässä eikä parissa. Silloin on jo paljon puhuttu.

        "Jos mies ei edes tiedä mitä nainen oikeasti haluaa, miten nainen voi syyttää miestä siitä."

        Usein nainen on tehnyt vuosia selväksi mitä haluaa. Mies on joko ohittanut asian, tai sanonut haluavansa samoja asioita - hän ei vain voi juuri nyt niitä toteuttaa. Odota, odota, odota. Sitku. Tällaista voi jatkua vuosia, koska toinen haluaa uskoa parempaan. Se on inhimillistä. Mutta jossain tulee raja vastaan ja silloin lähtee erohakemus.

        Olet nyt itse suuttunut exällesi jostain, ja kirjoitit sitten tänne haukkuen kaikki tasapuolisesti, luullen, että jokaisen ero on samanlainen.

        "haukutaan aiheetta toista osapuolta"

        Varmasti kukaan ei hauku aiheetta. On vain jäänyt hampaankoloon patoutunutta vihaa exää kohtaan ja purkaa sitä väärin. Ihan kuin sinä täällä syyttämällä toisia kaikesta. Keskity parantamaan omaa elämää. Toisten elämää et voi parantaa.

      • hjkghk

        Laitanpa tähän vielä tunteiden tikapuut ja tehtävän jokaisen kasvua varten, tarkoitettu sinullekin:

        Ylhäältä alas:

        Ylin
        Rakkaus
        Ymmärrys
        Hyväksyntä
        Halukkuus
        Neutraali
        Rohkeus
        Ylpeys
        Viha
        Himo
        Pelko
        Suru
        Apatia
        Syyllisyys
        Alimpana
        Häpeä

        Mitä alemmas tunnetikapuissa uskaltaa mennä, sitä ylemmäs tunne-elämässä pääsee.

        1. Mitkä tunteet ovat sinulle helppoja?
        2. Mihin tunteisiin jäät jumiin, etkä ymmärrä tunteen tarkoitusta tai viestiä?
        3. Millaiset ihmiset sinua ärsyttävät?
        Millaisia ihmisiä et vain ymmärrä? Vihaisia, iloisia, rohkeita, apaattisia? Näitä tunteita et välttämättä ole sallinut itsesi tuntea.

        Mikä on perustunteesi, luontainen olotilasi? Oletko esimerkiksi murehtiva suru-ihminen tai ärtynyt viha-ihminen? Tunnetko syyllisyyden tunteen merkityksen?

      • b2000
        hjkghk kirjoitti:

        Mietihän itse puheitasi. Parisuhteessa on kaksi. On pitkällisen prosessin tulos, mikäli ihminen havaitsee olevansa suhteessa yksin. Ei tapahdu päivässä eikä parissa. Silloin on jo paljon puhuttu. SII SE JOKA HAVAITSEE ONGELMAN ON AINUT KETÄ ASIALLE VOI TEHDÄ JOTAKIN, MUU ON OLETUSTA EIKÄ TIETOA.

        "Jos mies ei edes tiedä mitä nainen oikeasti haluaa, miten nainen voi syyttää miestä siitä."

        Usein nainen on tehnyt vuosia selväksi mitä haluaa. NIIN KERTONUT MITÄ MINÄ MINÄ HALUAN, EIKÄ OLE KUUNNELLUT MITEN MEIDÄN OLISI PARAS TEHDÄ? Mies on joko ohittanut asian, tai sanonut haluavansa samoja asioita - hän ei vain voi juuri nyt niitä toteuttaa. Odota, odota, odota. Sitku. Tällaista voi jatkua vuosia, koska toinen haluaa uskoa parempaan. Se on inhimillistä. Mutta jossain tulee raja vastaan ja silloin lähtee erohakemus. ASIA ON ITSESTÄÄN SELVÄ ERO ON PAIKALLAAN, JOS TOINEN EI YMMÄRRÄ TILANNETTA, MUTTA SE EI ANNA OIKEUTTA SYYTELLÄ, HAUKKUA, PARJATA PUOLISOA, KOSKA SE TUHOAA LAPSET/LÄHEISET.

        Olet nyt itse suuttunut exällesi jostain, ja kirjoitit sitten tänne haukkuen kaikki tasapuolisesti, luullen, että jokaisen ero on samanlainen. MITÄ PAHAA SIINÄ ON JOS YRITÄN KANNUSTAA IHMISIÄ, SOPIMAAN ERON ASIAT SIVISTYNEESTI, MINÄ TIEDÄN TUON TOISEN PUOLEN JOSSA LAPSET KÄRSIVÄT ITSEKKÄIDEN VANHEMPIEN TÖRTTÖILYSTÄ.

        "haukutaan aiheetta toista osapuolta"

        Varmasti kukaan ei hauku aiheetta. On vain jäänyt hampaankoloon patoutunutta vihaa exää kohtaan ja purkaa sitä väärin KERROT SUORAAN PATOUTUNEESTA VIHASTA, MUTTA ET YMMÄRRÄ ETTÄ SE TUHOAA MYÖS LAPSESI JA LÄHEISESI JA PELKÄSTÄÄN SIKSI ETTÄ HALUAT OLLA OIKEASSA MINÄ MINÄ. Ihan kuin sinä täällä syyttämällä toisia kaikesta. Keskity parantamaan omaa elämää. Toisten elämää et voi parantaa. KOETKO INHIMILLISYYDEN JA TOISEN HUOMION OTTAMISEN SYYLLISTÄVÄKSI. JOS KOET OLISI SYYTÄ MIETTIÄ TARKASTI, KATSOA PEILIIN JA JOS EI AUTA HAE APUA.

        TIEDÄN OMASTA PITKÄSTÄ KOKEMUKSESTA ETTEI VIHALLA JA HAUKKUMISELLA SAADA MITÄÄN HYVÄÄ AIKAAN, MUTTA JOS TARKOITUKSESI ON SAADA PAHAA AIKAAN NIIN SITÄ SAAT MITÄ TILAAT. SITÄ EN KOSKAAN TULE HYVÄKSYMÄÄN ETTÄ LAPSET JOUTUVAT KÄRSIMÄÄN MINÄ MINÄ VANHEMPIEN TÖRTTÖILYSTÄ.

        Jatkat jatkat selittelyä ja ajaudut ainavain etäämmälle elämässä. Mieti mitä hyvää voi tehdä läheisillesi ja sen jälkeen uppoudu tuohon terapeuttiseen selittelyyn, näidenkin tehtävien tarkoituksena on se että ymmärtää asioita laajemmin, eikä niin että haetaan enemmän ja enemmän selityksiä sille että muuissa on vikaa, minä minä olen aina viaton.

      • etur

        Ihme huutaja olet. Älä viitsi syytellä ja arvostella tuntemattomia ihmisiä, joiden elämästä et tiedä mitään.

      • etur
        b2000 kirjoitti:

        Jatkat jatkat selittelyä ja ajaudut ainavain etäämmälle elämässä. Mieti mitä hyvää voi tehdä läheisillesi ja sen jälkeen uppoudu tuohon terapeuttiseen selittelyyn, näidenkin tehtävien tarkoituksena on se että ymmärtää asioita laajemmin, eikä niin että haetaan enemmän ja enemmän selityksiä sille että muuissa on vikaa, minä minä olen aina viaton.

        Tuossa oli vain tehtävä. Vain sinun pääkopassasi riehuu tuo minä minä tauti josta muita syyttelet.
        Ihmissuhteissa saadaan aika paljon aikaan myötätunnolla. Onko sinulla sellaista?

      • b2000
        etur kirjoitti:

        Tuossa oli vain tehtävä. Vain sinun pääkopassasi riehuu tuo minä minä tauti josta muita syyttelet.
        Ihmissuhteissa saadaan aika paljon aikaan myötätunnolla. Onko sinulla sellaista?

        Kylläpä näyttää koskettavan ja syvältä.
        Minun viesti on ja on ollut se ettei kannata haukkua/riidellä exän kanssa, koska kärsijät ovat lapset ja läheiset. Eroon tarvitaan kaksi ihmistä ja kahdet ristiriitaiset mielipiteet, ei kukaan voi toitottaa olevansa yksin oikeassa ja exä on aina pelkästään paha.

        Kaikki kommentit ovat olleet minä minä selittelyä, eikä todellisuudessa yksikään ole vienyt asiaa eteenpäin, siten että lapsilla tai läheisillä olisi parempi olla. Mutta jokaisessa sellittelyssä on vahvasti korostettu omaa oikeutta jns.. siis minä minä.

        Antakaa edes yksi esimerkki millä eroasioissa päästäisiin helpommalla, vai onko se liikaa pyydetty.

    • Xcffx

      Sutturat ovat vapaamattkustajija he rikkovat lapsi pehreitä ja menevät valmiiseen kotiin jonhka ex vaimo on sisustanut ja sitten haukutaan ex vaimo ja lapse sellaisia ne naikkosen ovat loisia.

    • etur

      Kyllähän se voi olla vaikeaa, ja usein onkin. Syystä tai toisesta. Ei silti tarvitse ryhtyä saarnaamaan ja nimittelemään vapaamatkustajiksi. Väärä keino ja osuu vääriin ihmisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe