Ulkopuolinen aina

Hei, yritän että täsät viestistä ei tulisi romaani. Mutta niin, olen ollut koko peruskoulun kiusattu melkein. Vanhempani kysyivät moneen kertaan onko koulussa kaikki hyvin, mutta minä en uskaltanut vain kertoa, koska jotenkin häpesin itseäni yms. Ylä koulussa kiusaaminen oli haukkumista, yksin jättämistä, sanottiin jopa suoraan että jos nyt kuolet/häviät täältä niin kukaan ei sitä huomaa. Kiusaaja oli ns ainut "kaverini". Kelpasin hälle seuraksi koulumatkoille säännöllisen epäsäännöllisesti, koulussa minut heti jätettiin pois ryhmästä, ei otettu ryhmään paritöissä yms. Vaikka se ei aina ole sanallista ollut, jotenki ilmeistä ja eleistä ja kikattelusta päin naamaa sen tiesi,ainakin tuntuu että osaan jotenkin lukea ihmisten ilmeitä ja eleitä, olen jotenkin yli herkkä,

Miulla on ollut yksi tai kaksi hyvää ystävää alakoulu aikoina mutta koulun vaihtuessa ne ihmisuhteet jäi ja tämä ns"kaveri"tuntui jotenkin ne vähimmätkin ihmiset kääntävän vastaan minua. Nyt tilanteeni on että olen käynyt jo amiksen ja olen töissä. Työpaikallakin olen ruennut miettimään kun olen sijainen, että siellä o vähä syrjintää tms. en pääse kokouksiin tms, minulle annetaan hankalimmat hommat, minun tekemisiini tulllaan katsomaan viereen ja puututaan, vaikka en tekisi mitään väärin, koska meidän alalla jokaisella on oma persoona ja tapa tehdä työtä, tietty sitten jos todella tekee jotain väärin niin saa puuttua, mutta saatetaan puuttua liian herkästi. On siellä onneksi myös kivoja ihmisiä mutta kylllä siellä saa kokea välillä että on sijainen ja sinulla ei ole oikeuksia. Esimerkkinä se että oli työhyvinvointi päivä, meitä on 2 pitempiaikaista sijaista niin meille järjestettiin oma päivä, eikä huolittu muiden joukkoon mukaan.

Miulla on ollut myös perheessä ja suvun kanssa vaikeuksia, tuntuu että sinnekkään ei ole aina hyväksytty, en ole heidän biolginen lapsi ja kun olen yrittänyt tutustua nyt aikuisena biologiseen sukuun niin he asuvat todella kaukana tai eivät vastaa halua jutella. En tiedä olenko liian herkkä /vainoharhainen tai jtn? Nykypäivänä mulla on ehkä 3 kaveria jotka asuu eri paikka kunnalla ja sekin on tosi yksipuolista. mullle saatetaan tehdä ohareita ja olla ilkeitä päin naamaa vaikka yritän olla kiltti. Usein miun pitäisi kuskata heitä baariin tms. nyt saattaa joku ihmetellä, miksi en vain jätä heitä, mutta olen ajatellut että vaikka ei olekaan kunnollisia ystäviä, niin onhan se parempi, että on edes jotakin seuraa. Myös seurustelusuhteissa olen kokenut hyväksikäyttöä monella tapaa, ja tutustuessa uusiin miehiin, he joko haluavat vain sitä tai sitten jos muuten kohtaa meillä olevinaan, niin siltikin kohta hävitään pieru saharaan

Olen yrittänyt keskittyä etsimään uusia ihmisiä nyt vain ystävämielessä,mutta jostain syystä uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa. Ehkä kaikki huonot kokemukset on aiheuttaneet itsetunnolle sen että olen tietyissä tilanteissa liian pelkuri ja en osaa luottaa ihmisiin, porukat aina valittaa että miksi olen niin ujo ja herkkä ja itken helposti, mutta kai minullakin on oikeus tunteisiin. Joskus en edes uskaltanut itkeä jos koulussa vaikka kaaduin. Minulla on onneks kaksi ihanaa marsua ja ne piristää päivää työssäkäynnin lisäksi. Minulla on myös masennusta jonka takia käyn terapiassa. Käyn myös ydhessä liikuntaryhmässä kerran viikossa.

Osaisitteko auttaa minua ja antaa vinkkejä? Miten voisin saada etes elokuviin seuraa, on noloa/tylsää mennä yksin leffaan?