USA:n johtama liittouma tuhoaa ISISTÄ

Tiltu: "ISIS on USA/NATO:n, Israelin ja saudien palkkasoturiarmeija. Tämä on nyt entistä selvempi."

USA johtaa suurta liittoumaa, joka eri kokoonpanoissa on ratkaisevasti tuhonnut ISISIN joukkoja Irakissa ja Syyriassa.

Tiltut yrittävät vääntää valetta selvistä tosiasioista.

Syyriassa tosin Venäjän tukemat Assadin joukot ovat yrittäneet samaa kehnolla menestyksellä.
49486
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

BBC kertoo selvittäneensä yksityiskohtaisesti salaisen sopimuksen, joka mahdollisti laajan evakuointioperaation – vaan kun yleensä pelastetaan siviilejä miehittäjien edestä, nyt pelastuksen kohteena oli Irakin laillista armeijaa pakoon pötkivä, modernin maailman kavahduttavin terroristiporukka.

BBC:n paikan päältä raportoitu, perusteellinen – siis vanha kunnon tutkivan journalismin – artikkeli kertoo satojen ISIS-terroristijärjestön taistelijoiden läheisineen paenneen Yhdysvaltain ja Iso-Britannian johtaman koalition suojissa irakilaisesta Raqqan kaupungista – ISISin ex-”pääkaupungista”. Kurdijohtoisten ”Syyrian demokraattisten voimien” (Syrian Democratic Forces, SDF) kerrotaan ”puhdistaneen” – siis tyhjentäneen – kaupungin medioista, jottei taistelijoiden pako paljastuisi.

Äänestä
  • Kyseessä on siviilien pelastaminen, jota ISIS saattaa käyttää hyväkseen.

    Raqqa saadaan näin kuitenkin tyhjäksi ja ISIS hajalleen erämaahan.

    1Äänestä

Kappas, kun nyt yhtäkkiä BBC onkin luotettava media jopa yhden ahkerimmista Putinin propagandistinkin, PietariSuuren, mielestä. Vaikka nyt vähän tietysti vääristeletkin tuota uutista, kuten tapanisi yleensäkin on, jotta saisit vähän räväkkyyttä valheisiisi.
Mahtoiko pätkä videopelistä lainatulla otoksella tuossa Venäjän todisteluissa vakuuttaa hurmokseen myös sinut. Huomasitko muuten, että Venäjän vetikin ko videopelipätkät pois propagandauutisestaan heti, kun ne paljastuivat?

Toki Venäjän aiempiin tekoihin nähden on ymmärrettävää, että Venäjä paheksuu, kun länsi ei pommittanut noin 4000 siviilien, naisia ja lapsia valtaosin, linja-autosaattuetta tuusan nuuskaksi, koska joukossa oli todennäköisesti parisensataa terroristiakin.
Lännessä kun naisten ja lasten henkeä arvostetaan, siitäkin huolimatta vaikka osan aviopuolisoita ja sukulaisia olisikin mukana terroristitoiminnassa. Venäjähän on näyttänyt toiminnallaan, että vastaavissa tapauksissa naisten ja lasten henki on täysin yhdentekevä ja merkityksetön. Kaikki vaan tapetaan surutta. Aleppo on tästä viimeisin kuvottava esimerkki. Siellä ei edes ollut mitään terroristiyhteyksiä noissa siviilimurhissa.

1Äänestä
  • Viitekuvat ovat viitekuvia ja sinä pölvästinä takerrut niihin. Venäläisten uutinen oli kuitenkin tosi, vaikka viitekuva olikin humoristisen kömpelösti valittu ja se poistettiin.
    ISIS soturit on jo useasti pelastettu erilaisista piirityksistä mm vuosi sitten n. 4000 ISIS-roistoa siirrettiin Damaskuksesta Syyrian pohjoisille alueille ja aina USA:n (ei siis Venäjän) suojelussa..
    USA;n lähi-idän perimmäinen sotilaallis-poliittisen doktriinin keskeinen idea on pitää arabimaailma sekasortoisessa tilassa eikä ole doktriinin mukaista että ISIS tuhottaisiin sukupuuttoon.

    Ei ole lainkaan kaukaa haettu ajatus että ISIS on Israelin ja Yhdysvaltain luomus. Eikö ole ihmeellistä että useisiin terroristi-organisaatioihin läheisesti kytkeytynyt ISIS-johtaja Abu Bakr Al-Bagdadi vapautettiin USA;n eteläisessä Irakissa sijaitsevalta Camp Bucca vankileiriltä jonne oli koottu useiden terroristi-järjestöjen ylimmät johtajat ja komentajat mm Al Qaida, Al Nusra jne terroristit. Al Bagdadi oli muuten vankina 4 vuotta toisin kuin suomalainen wikipedia väittää (vain joitakin kuukausia). USA päätti kuitenkin vapauttaa Al Bagdadin koska ei katsonut hänen olevan vaarallineni. Tosin vain tovin kuluttua USA julisti hänet maailman vaarallisimmaksi terroristiksi ja lupasi 10 miljoonan dollarin palkkion hänen päästään.

    On jopa väitetty että Al Bagdadi olisi Israelin salaisen palvelun Mossadin agentti. Israelin salaisen palvelun agenteista suuri osa on vieraan maan syntyperäisiä kansalaisia joten Abu Bakr Al-Bagdadin syntyperä ei ole ratkaiseva tieto, hänhän syntyi Samarrassa; Bagdadista 50 km pohjoiseen. Hänen väitetään myös soluttautuneen ensin Muslimiveljeskuntaan ja myöhemmin Al Qaidaan, Al Nusraan ja lukemattomiin pienempiin ryhmittymiin.
    Outoa on se että hänen ollessaan Muslimiveljeskunnan johdossa hän taisteli ensimmäiseksi kapinoivia demokratiaa vaativia ryhmittymiä vastaan, viholliset vaihtuivat ja kaikki kielii ilmiselvästi siitä että riidankylväjä oli asialla. Ehkä Israelin ja USA;n asialla.
    Monille on ehkä yllättävä tieto että terroristi-järjestö Hamasin perustajan poika Mosab Hassan Yousef toimi nuoruudessaan Israelin sisäisestä turvallisuudesta vastaavan tiedustelu-organisaation Shin Betin (Shabak) agenttina, eli kyllä salaliittoteorioille löytyy kannatusta.

    Taustaa lisää:
    Venäjän alkaessa sotatoimet elo-syyskuun vaihteessa 2015 Syyriassa se sai valtavan kritiikkiryöpyn kun se pommitti ISIS;n öljykuljetuksia. Hillary Clinton vaati USA:n sodanjohtoa julistamaan Syyrian ilmatilan lentokielto alueeksi, Obama horjui kahden vaiheilla mutta ei ilmeisesti kyennyt lentokieltoa julistamaan sodan eskaloitumisen pelossa. Olihan jo aiemminkin ollut puheita että ydinaseita oltiin valmiita käyttämään lähi-idässä USA;n toimesta. Lentokieltoa suunniteltaessa Myös Putin mainitsi että ydinaseet voivat tulla kysymykseen.

    Äänestä

  • rölliröbötti kirjoitti:

    Viitekuvat ovat viitekuvia ja sinä pölvästinä takerrut niihin. Venäläisten uutinen oli kuitenkin tosi, vaikka viitekuva olikin humoristisen kömpelösti valittu ja se poistettiin.

    Viitekuvaksi väittämäsi oli Venäjän "todiste" asiasta.

    Propagandasi ei muuta miksikään niitä tosiseikkoja, että ISIS:n johto koostuu venäläisten kouluttamista Saddamin tiedustelu-upseereista, että Bashar Al-Assad vapautti jihadisteja vankiloista ISIS:n riveihin ja että ISIS hoiti kaasukenttää yhdessä venäläisten kanssa.

    1Äänestä

  • rölliröbötti kirjoitti:

    Viitekuvat ovat viitekuvia ja sinä pölvästinä takerrut niihin. Venäläisten uutinen oli kuitenkin tosi, vaikka viitekuva olikin humoristisen kömpelösti valittu ja se poistettiin.
    ISIS soturit on jo useasti pelastettu erilaisista piirityksistä mm vuosi sitten n. 4000 ISIS-roistoa siirrettiin Damaskuksesta Syyrian pohjoisille alueille ja aina USA:n (ei siis Venäjän) suojelussa..
    USA;n lähi-idän perimmäinen sotilaallis-poliittisen doktriinin keskeinen idea on pitää arabimaailma sekasortoisessa tilassa eikä ole doktriinin mukaista että ISIS tuhottaisiin sukupuuttoon.

    Ei ole lainkaan kaukaa haettu ajatus että ISIS on Israelin ja Yhdysvaltain luomus. Eikö ole ihmeellistä että useisiin terroristi-organisaatioihin läheisesti kytkeytynyt ISIS-johtaja Abu Bakr Al-Bagdadi vapautettiin USA;n eteläisessä Irakissa sijaitsevalta Camp Bucca vankileiriltä jonne oli koottu useiden terroristi-järjestöjen ylimmät johtajat ja komentajat mm Al Qaida, Al Nusra jne terroristit. Al Bagdadi oli muuten vankina 4 vuotta toisin kuin suomalainen wikipedia väittää (vain joitakin kuukausia). USA päätti kuitenkin vapauttaa Al Bagdadin koska ei katsonut hänen olevan vaarallineni. Tosin vain tovin kuluttua USA julisti hänet maailman vaarallisimmaksi terroristiksi ja lupasi 10 miljoonan dollarin palkkion hänen päästään.

    On jopa väitetty että Al Bagdadi olisi Israelin salaisen palvelun Mossadin agentti. Israelin salaisen palvelun agenteista suuri osa on vieraan maan syntyperäisiä kansalaisia joten Abu Bakr Al-Bagdadin syntyperä ei ole ratkaiseva tieto, hänhän syntyi Samarrassa; Bagdadista 50 km pohjoiseen. Hänen väitetään myös soluttautuneen ensin Muslimiveljeskuntaan ja myöhemmin Al Qaidaan, Al Nusraan ja lukemattomiin pienempiin ryhmittymiin.
    Outoa on se että hänen ollessaan Muslimiveljeskunnan johdossa hän taisteli ensimmäiseksi kapinoivia demokratiaa vaativia ryhmittymiä vastaan, viholliset vaihtuivat ja kaikki kielii ilmiselvästi siitä että riidankylväjä oli asialla. Ehkä Israelin ja USA;n asialla.
    Monille on ehkä yllättävä tieto että terroristi-järjestö Hamasin perustajan poika Mosab Hassan Yousef toimi nuoruudessaan Israelin sisäisestä turvallisuudesta vastaavan tiedustelu-organisaation Shin Betin (Shabak) agenttina, eli kyllä salaliittoteorioille löytyy kannatusta.

    Taustaa lisää:
    Venäjän alkaessa sotatoimet elo-syyskuun vaihteessa 2015 Syyriassa se sai valtavan kritiikkiryöpyn kun se pommitti ISIS;n öljykuljetuksia. Hillary Clinton vaati USA:n sodanjohtoa julistamaan Syyrian ilmatilan lentokielto alueeksi, Obama horjui kahden vaiheilla mutta ei ilmeisesti kyennyt lentokieltoa julistamaan sodan eskaloitumisen pelossa. Olihan jo aiemminkin ollut puheita että ydinaseita oltiin valmiita käyttämään lähi-idässä USA;n toimesta. Lentokieltoa suunniteltaessa Myös Putin mainitsi että ydinaseet voivat tulla kysymykseen.

    "Viitekuvat ovat viitekuvia ja sinä pölvästinä takerrut niihin. Venäläisten uutinen oli kuitenkin tosi, vaikka viitekuva olikin humoristisen kömpelösti valittu ja se poistettiin."

    Ainoa pölvästi tässä oli Venäjän puolustusmnisteri Šoigu, joka ei ymmärtänyt, että jos tämän valheen:

    – Yhdysvallat itse asiassa suojaa Isisin taisteluyksiköitä, jotta nämä palauttavat taisteluvalmiutensa, järjestäytyvät uudestaan ja käyttävät niitä Amerikan intressien edistämiseen Lähi-idässä.

    tueksi esittää "kiistämättömiä" todisteita, niin nuo todisteet eivät saa olla peräisin tietokonepelistä.

    "ISIS soturit on jo useasti pelastettu erilaisista piirityksistä mm vuosi sitten n. 4000 ISIS-roistoa siirrettiin Damaskuksesta Syyrian pohjoisille alueille ja aina USA:n (ei siis Venäjän) suojelussa.."

    USA ei ollut osallinen tuohon sopimukseen eikä suojellut noita ISIS:n jäseniä, mutta ei myöskään hyökännyt saattuetta vastaan, koska n. 250 ISIS-taisteijan lisäksi siinä oli mukana n.3500 perheenjäsentä, siis naisia ja lapsia. Vastaavan sopimuksen tekivät myös syyrialaiset aiemmin varmastikin Venäjän suostumuksella.

    "USA;n lähi-idän perimmäinen sotilaallis-poliittisen doktriinin keskeinen idea on pitää arabimaailma sekasortoisessa tilassa eikä ole doktriinin mukaista että ISIS tuhottaisiin sukupuuttoon."

    Ei ole.

    "Ei ole lainkaan kaukaa haettu ajatus että ISIS on Israelin ja Yhdysvaltain luomus."

    On se.

    "Eikö ole ihmeellistä että useisiin terroristi-organisaatioihin läheisesti kytkeytynyt ISIS-johtaja Abu Bakr Al-Bagdadi vapautettiin USA;n eteläisessä Irakissa sijaitsevalta Camp Bucca vankileiriltä jonne oli koottu useiden terroristi-järjestöjen ylimmät johtajat ja komentajat mm Al Qaida, Al Nusra jne terroristit. Al Bagdadi oli muuten vankina 4 vuotta toisin kuin suomalainen wikipedia väittää (vain joitakin kuukausia). USA päätti kuitenkin vapauttaa Al Bagdadin koska ei katsonut hänen olevan vaarallineni. Tosin vain tovin kuluttua USA julisti hänet maailman vaarallisimmaksi terroristiksi ja lupasi 10 miljoonan dollarin palkkion hänen päästään."

    Ei ole. Abu Bakr Al-Bagdadi vaputettin 2004 ja hän perusti ISIS:n 2014. Jos hänen tuleva toimintansa olisi kyetty ennustamaan, niin tietenkään häntä ei olisi vapautettu.

    "On jopa väitetty että Al Bagdadi olisi Israelin salaisen palvelun Mossadin agentti."

    Juu juu. On myös väitetty, että Kuu olisi juustoa.

    "Ehkä Israelin ja USA;n asialla."

    Ehkäpä ei.

    "Taustaa lisää:
    Venäjän alkaessa sotatoimet elo-syyskuun vaihteessa 2015 Syyriassa se sai valtavan kritiikkiryöpyn kun se pommitti ISIS;n öljykuljetuksia."

    Ei saanut, päinvastoin yleisesti oltiin tyytyväisiä, että Venäjäkin liittyi USA:n ohelle pommitiamaan noita kuljetuksia. Kritiikki kohdistui siihen, ettei Venäjä välittänyt pommitustensa siviiliuhreista.

    "Hillary Clinton vaati USA:n sodanjohtoa julistamaan Syyrian ilmatilan lentokielto alueeksi, Obama horjui kahden vaiheilla mutta ei ilmeisesti kyennyt lentokieltoa julistamaan sodan eskaloitumisen pelossa."

    Clinton vaati lentokieltoaluetta USA:n liittolaisten ja siviilien suojaamiseksi, ei ISIS:n öljykuljetusten suojaamiseks, kuten sinä annat ymmärtää.

    "Olihan jo aiemminkin ollut puheita että ydinaseita oltiin valmiita käyttämään lähi-idässä USA;n toimesta."

    Ei ollut.

    "Lentokieltoa suunniteltaessa Myös Putin mainitsi että ydinaseet voivat tulla kysymykseen."

    Putin onkin ainoa ydinasevallan johtaja Kimin lisäksi, joka uhkailee muita maita ydinaseilla.

    2Äänestä

Venäjä ja assad ovat erikoistuneet siviilien ja sairaaloiden tynnyripommituksiin varsinaisesti sotimaan sotilaita vastaan niistä ei ole

1Äänestä

Pietarisuuren sekopää juttuja ei kannata ottaa tosissaan pikkupoika vouhkaa joka suuntaan ja levittää kaikki mielikuvitus jutut mitkä Svr,n koneisto on laskenut liikkeelle,paitsi viimeaikoina on kyseisen pajan jälleenrakennus työt hieman karsinut valeuutisten levitystä

1Äänestä
  • Juuri tulleen uutisen mukaan Syyrian armeija on valtaamassa Albukamalin kaupungin,jossa on viimeisin ISIS terroristien tukikohta.Puolet kaupungista on Syyrian armeijan hallinnassa ja on vain ajan kysymys milloin kaupunki lopullisesti vapautetaan terroristien orjuudesta.

    Äänestä

  • On hienoa, että tämäkin kaupunki pääsee ISISIN diktatuurista Assadin diktatuuriin.
    Onko se sama, jos vanki pääsee rivivangista luottovangiksi?

    1Äänestä

  • Hurrataan-pois kirjoitti:

    On hienoa, että tämäkin kaupunki pääsee ISISIN diktatuurista Assadin diktatuuriin.
    Onko se sama, jos vanki pääsee rivivangista luottovangiksi?

    Taidat olla muslimi kun noin ottaa päähän ettei kalifaattianne syntynytkään syyriaan.

    Äänestä

  • Hurrataan-pois kirjoitti:

    On hienoa, että tämäkin kaupunki pääsee ISISIN diktatuurista Assadin diktatuuriin.
    Onko se sama, jos vanki pääsee rivivangista luottovangiksi?

    Millainen ihminen voi sevästi puoltaa hävitystä esim. Syyriassa ja vedota sitten Assadin pahuuteen, joka laillisesti valittu kansan johtaja?
    Eikö tässä paljastu sympatiat....isis-terroristeille ja kysymys kuuluu----miksi et ole lähtemyt mukaan, miksi trollaat täällä?

    Äänestä

  • vain PietariSuuret ja muut tiltut, jotka haluavat Assadin ja Venäjän tuhoavan koko Syyrian Aleppon tapaan.

    Assad per valtansa diktaattori-isältään. Hänet "valittiin" vaaleissa, joissa ei ollut muita ehdokkaita. Tiltuille se on laillista menoa. Samoin Assadin harjoittama kansalaistensa laajamittainenteurastaminen Venäjän avulla.

    Raqqassa siis Vapaan Syyrian Armeija järjesti poistumismahdollisuuden siviileille. Siinä livahti mukana noin 250 ISIKSEN sissiä.
    Eiköhän trolleja ole nämä tiltut, jotka puoltavat Assadia ja muita kansanmurhaajia.

    1Äänestä

  • oletkomusuli kirjoitti:

    Taidat olla muslimi kun noin ottaa päähän ettei kalifaattianne syntynytkään syyriaan.

    Assadin murhajoukolle, kuten tiltut.

    1Äänestä

  • Älä sössötä, on tarpeeksi asti kuultu täysin vastuutonta höpinää, ymmärtäisit jo lopettaa?

    Äänestä

  • Tiltujen valeet ovat todella surkeaa Kremlin ja Assadin syöttämää puppua.
    On huvittavaa tuo usko Kremlin ja julman diktaattorin propagandaan ja hallinnon "laillisuuteen".

    Siihen ei missään muualla uskota.

    1Äänestä

Syyriassa ei ole ollut muuta ongelmaa kuin terrorismi ja nyt siitä ollaan toivottavasti vapautumassa.
Assadin hallinto sietää niin kritityt kuin muslimit....kuten hyvin tiedät?

Äänestä
  • Ei. Assadin hallinto sietää vain hänelle sokeasti uskolliset. Sellaiset saavat elää, mutta eliitti on Assadin heimon alaviittien käsissä.

    1Äänestä

Assadin kanssa perustuu tukikohtiin.
Syyria on ainoa Välimerenmaa, joka on niitä Venäjälle antanut.

Siksi Putin ja tiltut puolustelevat Assadia ja hänen joukkomurhiaan.

1Äänestä
  • Tämä terroristien kuljettaminen turvaan vahvistaa vain sitä tosiasiaa,että USA on koko ajan tukenut asetoimituksilla ja lentoiskuilla ISIS terroristeja Syyriassa.

    Nyt tämä on siis todentunut silminnäkijöiden kertomana Irakin Raqqassakin, jossa ”USA:n joukot tukivat Irakin armeijaa ISISin vastaisessa taistelussa”. Eli Irakin armeija valtasi toki aluettaan ISISiltä, mutta USA:n joukot saattelivat ISIS-taistelijoita turvaan. Ja edelleen rahdattavaksi uusille taistelupaikoille toteuttamaan USA:n proxy-sotimista.

    Ja Suomen valtamedia, Yle, Hesari ja muut perskärpäset Suomessa kertoo meille jatkuvasti potaskaa näistä tapahtumista.

    Äänestä

  • Tiltu kääntää totuuden päälaelleen.
    USA nimenomaan johtaa ISIKSEN tuhoavaa koalitiota.

    Raqqassa Syyrian Vapautusarmeija hoiti siviilien ulosmenon..

    USA tukee Irakin armeijaa ja Syyrian Vapausarmeijaa taustalla.
    ISIS tuhotaan, valehtelevat tiltut tai ei.

    1Äänestä

Vakava asia mutta voi huoletta sanoa että jenkit ja isis on kuin paita ja perse. Pitääkö siihen vielä liittää jenkkien liittolaisia, Israel, Britit......todella hävettävän likaista peliä.
Pitänee paikkansa, että valtioina ainoastaan Venäjä, Syyria, Iran taistelivat ja taistelevat terrorismia vastaan....siksi kova demonisaatio kohdistuu juurikin näihin mainittuihin maihin?

Äänestä
  • Johan vitsin murjaisit.... Venäjäkö muka taistelee jossain terrorismia vastaan ???? Ja vielä al-Assadin Syyrian kanssa?????
    Nuohan ovat tämän hetken pahimpia terrorismin tukijoita ja itse terroristejakin. Erityisesti juuri lähi-idässä.

    2Äänestä

Ryssä varmistelee tukikohtiansa Syyriassa, Väimeren rannalla, aivan kuten Krimillä, Mustanmeren rannalla. Muut selitykset, kuten isis-terroristien vastainen taistelu tai venäjänkielisten suojelu, ovat pelkkiä tekosyitä. Putin yrittää kasvattaa Venäjän sotilaspoliittista valtaa ja painoarvoa, Assad ja muut sätkypellet on vain nappuloita suuremmassa pelissä. Assad käyttää tilannetta hyväksi oman valtansa pönkittämiseen.

1Äänestä

USA koulutti ISIS terroristi Quantanamo Bayssa ja sijoitti "vapauttamansa vangit" tuntemattomiin paikkoihin, muualle kuin kotimaihinsa." Ne ovat taistelleet ainakin Irakissa ja Syyriassa huonolla menestyksellä. Paska koulutus, mutta huonolla menestyksellä USA:n maajoukotkin tappelevat.

USA on nyt siirtänyt Isiksensä pois Venäjän karhun uhan alta. Näemme varmasti Euroopassa näitä USA:n suojatteja pikapuolin.

Äänestä

valtaamalla viimeisen ISISIN hallitseman kaupungin Irakin alueella USA:n johtaman koalition tuella.

Tiltujen valeet eivät muuta tilannetta miksikään.
Ei niihin kukaan usko. Ehkä trollit itse kuitenkin?

1Äänestä

Syyrian tapahtumat tulevat näyttämään terroristien tilan, kun Syyrian laillinen hallinto ja asevoimat saavat tai ottavat koko maan haltuunsa, on asia okei.....ei ennen.
Miksei niin paljon kehuttu YK ole puuttunut Syyriassa oleviin kutsumattomiin joukkoihin...jatketaanko hurskastelua YK:n asemasta ja puolueettomuudesta?

Äänestä
  • Syyrian voittoisa armeija tarkistaa talo talolta ja ovi ovelta USA:n,Iso-Britannian ja muiden länsimaiten perustamien ja tukemien terroristien piilopaikkoja Al Buqamalissa,joka on pian vapautettu terroristien hallinnasta.

    https://www.youtube.com/watch?v=5jqkEBz1zis
    Inside Al Buqamal today SAA verifies house by house 18 11 2017
    YOUTUBE.COM

    Äänestä

vähitellen Venäjän tukeman Al Assadin hirmuhallinnon kynsiin.
Demokratian tappiosta riemuitsevat vain tiltut. Tietenkin Assadin vastustajat leimataan terroristeiksi.

USA ja muut länsimaat taistelevat terrorismia vastaan aivan eri kapasiteetilla kuin Assad ja Venäjä.

1Äänestä
  • Ei muuta kuin pommia ja ohjusta niskaan, joskus on asia vietävä loppuun asti ja kuka korvaa tuhot jotka jenkkien maa armeija on aiheuttanut?

    Äänestä

  • old_profile_102050 kirjoitti:

    Ei muuta kuin pommia ja ohjusta niskaan, joskus on asia vietävä loppuun asti ja kuka korvaa tuhot jotka jenkkien maa armeija on aiheuttanut?

    Niih, eihän venäjän ja syyrian "laillisen" hallinnon pommit mitään tuhoa saa aikaan.
    On sulla kyllä mielenkiintoinen ajattelupää!

    1Äänestä

  • Tajuatko, mitä päästelet suustasi....Syyria taistelee olemassaolonsa puolesta ja Venäjä on laillisen hallinnon kutsumana auttamassa....säteileekö?
    Eikä tämä jenkkien maa armeija ole hävittänyt yksin Syyriaa?

    Äänestä

  • on tämä Pietari Suuri.

    Assad taistelee diktatuurinsa puolesta tuhoten maataan Venäjän avulla.

    USA taistelee terrorismia vastaan kaikkialla maailmassa.
    Tiltuja se harmittaa, sillä ISIS on kukistumassa.
    Kenen joukkomurhille tiltut sitten hurraavat?

    2Äänestä

  • Mikä on tietolähteesi?
    Eihän provo voi ymmärtää itse mitään, ilman ellei joku syötä sille valmista aineistoa?

    Assad on itsenäisen valtion ja kansan valitsema päämies, arabimaa missä myös kristityt elävät tasavertaisina muslimien rinnalla.
    Jos Assad olisi niin paha, kuten länsi demonisoi, olisiko armeija ollut uskollinen....sillähän olisi ollut helppo työ kaataa Assadin hallinto, mutta ei sinne päinkään?
    Petturit maassa olivat juurikin ulkoa päin maahan syötetyt terroristit ja agitaattorit, jotka panivat alulle hyrkyn myrskyn ja nyt nähdään seuraukset livenä?
    Ovat jenkit valmiita maksamaan aineelliset tuhot liittolaistensa kanssa, epäilen?

    Äänestä

  • Assad valittiin presidentiksi diktaattori-isänsä jälkeen vaaleissa, joissa hän oli ainoa ehdokas. Eli tiltujen demokratiassa.

    Armeija hajosi tyytymättömänä Assadin diktatuuriin, mutta shiiat jäivät riviin.

    Assad oli tuhon partaalla, mutta Obaman epäröinti ja Putinin apu pelastivat.

    Aineelliset tuhot maksakoot niiden aiheuttajat eli Assad ja Venäjä.

    2Äänestä

  • Täysin kestämättömiä ovat juttusi, yksikään asiantuntija ei anna sinulle tukea?

    On suoranainen ihme että Assad on vielä vallassa, ottaen huomioon että hallinnon kaatamiseen oli valjastettu kaikki mahdollinen paha, mitä löytyi....jäljet kertovat omasta puolestaan että puhun totta?

    Äänestä

  • tunne Syyrian tilannetta. Huono homma Kremlin äänitorvelle.

    Assad oli kaatumassa USA:n tukemaan kapinaan 2012, mutta Venäjän tuki pelasti. Sillä ei ollut varaa menettää ainoaa liittolaistaan Välimerellä.
    Obama säikähti, eikä lähettänyt USA:n maavoimia Syyriaan. Assadin vastainen rintama hajosi ja osa siirtyi terroristeihin.
    Nyt Kremlin kellokkaat levittävät Assadin ja Putinin propagandaa muka totuutena.

    2Äänestä

  • Ei tarvii levitellä enää mitään MUKA TOTUUKSIA, vaan pelkkää faktaa.
    Kova paikka kiimakoille kun ei valehtelu onnistu enää, nyt tiedetään ja tunnetaan asioita enemmän ja laajemmin.
    Olenkin saanut melko selkeän käsityksen asioista, myös palstan kiimakon käsityksen....olet ollut koko ajan ISIKsen sympatiseeraaja....aivan kuten länkoalitio...miksi siis olet täällä trollaamassa?
    Olisit astunut riveihin kuten mies tekee, vai oletko pelkuri?

    Äänestä

  • Palstan kiimakko joutaisi vielä ISIKsen riveihin terrorityöhön, sitähän kiimakko on koko ajan ymmärtänyt, tekoja ....päämääriä.
    Faktoista viis, koskaan ei suoraa kritiikkiä terroristeille.

    Äänestä

  • old_profile_102050 kirjoitti:

    Palstan kiimakko joutaisi vielä ISIKsen riveihin terrorityöhön, sitähän kiimakko on koko ajan ymmärtänyt, tekoja ....päämääriä.
    Faktoista viis, koskaan ei suoraa kritiikkiä terroristeille.

    Kiitos, jätetään ISIS:kseen liittyminen kuitenkin nyt venäläisille, siellä onkin ennestään jo monta tuhatta.

    1Äänestä

Tämäpä oli mielenkiintoinen käänne, aloitettiin trollaus Venäjää vastaan ja aloitettiin syyttäminen isiksen suojelusta, ennen syytettin Venäjää siitä, kun tuki Syyrian presidenttiä . Todella mielenkiintoista.

Äänestä
  • Venäjän trollithan täällä syytävät valeitaan länttä vastaan Venäjän ja terroristien puolesta.

    Venäjä tietysti tukee Syyrian diktaattoria, ainoaa liittolaistaan Välimerellä.

    ISIS on kaikkien vihollinen, vaikka tiltut valehtelevat USA:n ja Naton sitä suojelevan.

    1Äänestä

  • Syyrian voittoisa armeija vapautti 72 tunnin aikana viimeisen ISIS terroristien hallussa olleen Albukamalin kaupungin. Satoja terroristeja vaihtoi hiippakuntaa.
    Armeija puhdistaa lisää alueita Damaskoksen maaseudulla.
    Syyrian armeijan joukot hyökkäsivät terroristien viimeisimpään tukikohtaan Länsi-Damaskoksessa ja onnistuivat valtaamaan vielä kaksi strategista kukkulaa maanantaina.

    Terroristien verkkosivut ilmoittivat menettäneensä neljä Faylaq al-Rahmanin komentajaa tuoreissa yhteenotoissa Syyrian armeijan sotilaiden kanssa: Faylaq al-Rahmanin terroristiryhmän neljä ylimmäistä komentajaa, Iwim al-Haj Ali, Rezwan Darwish, Samir al-Ha Abu Himzeh ja Qasan Warda al-Sham nitistettiin yhteenotoissa Syyrian armeijan kanssa Itä -Ghoutassa.

    Syyrian armeijan joukot työnsivät terroristit takaisin Hinehin ja Kafr Hoorin kukkuloilta Jabal al-Sheikh-alueella Kaakkois- Damaskoksessa lähellä Quneitran maakunnan rajaa.

    Äänestä

Kanadalainen journalisti Eva Bartlett paljastaa median valheet Syyrian kriisistä.

Media valehtelee järjestelmällisesti Syyriassa tapahtuvista sotatoimista ja Syyrian tilanteesta ylipäänsä. USA:lle näyttää olevan tärkein asia al-Assadin syrjäyttäminen. Totuuden ei anneta pilata "kaunista tarinaa".

Tiesin tasan tarkkaan että näin on.

Äänestä
  • USA,Iso-Britannia,Saudi-Arabia ja muut Gulf-maat ovat tukeneet yli miljardin dollarin avustuksilla Syyriassa riehuvia terroristeja.Valtava määrä aseita,ammuksia, HumWee panssarivaunuja,TOW -panssarintorjuntaohjuksia ,tykkejä on Syyrian armeija saanut sotasaaliina terroristeilta.
    Syyrian armeija on vapauttanut kaikki kaupungit terroristien orjuudesta .Muutama kylä on vielä puhdistamatta.Terroristien totaalinen tappioon väistämätön.

    Äänestä

  • Qatarin entisen pääministerin ja ulkoministerin ilmoitukset paljastavat laajemman Syyrian vastaisen salaliiton:
    - Ns. "Syyrian sisällissota" järjestettiin
    - 137 miljardia dollaria käytettiin presidentti Assadin syrjäyttämiseen
    - Saudit maksoivat 50 miljoonaa dollaria entisen Syyrian pääministerin Riyad Farid Hijabin pakenemaan Syyriasta ja liittymään opposition riveihin.
    - Libanonin pääministeri Saad Haririlla oli merkittävä rooli Syyrian konfliktin edistämisessä

    Äänestä

  • TROLLI massapostaa naamaulostetta .... .

    IMHO.

    Äänestä

vain Assadin teurastajat ja niitä tukevat venäläiset.
Varmaan toimintaa kohdistuu myös Isisiin, mutta ennen kaikkea Vapaan Syyria armeijaan ja sitä tukeviin kurdeihin.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Syyrianna kirjoitti:

Tiltu: "ISIS on USA/NATO:n, Israelin ja saudien palkkasoturiarmeija. Tämä on nyt entistä selvempi."

USA johtaa suurta liittoumaa, joka eri kokoonpanoissa on ratkaisevasti tuhonnut ISISIN joukkoja Irakissa ja Syyriassa.

Tiltut yrittävät vääntää valetta selvistä tosiasioista.

Syyriassa tosin Venäjän tukemat Assadin joukot ovat yrittäneet samaa kehnolla menestyksellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu