Terrafamelle lähes 800 miljoonaa veroeuroa
Seuran mukaan, huhtikuun 2017 loppupuolelle mentäessä kaivokseen ja sitä elokuusta 2015 alkaen operoineeseen valtionyhtiö Terrafameen oli uponnut lähes 800 miljoonaa veroeuroa. Nykyisillä hinnoilla kaivoksen metallinliuotusprosessiin kasatun malmin arvo on vain 350 miljoonaa euroa. Lisäksi Terrafamella on edessään kymmenien miljoonien tuottamattomat investoinnit lähivuosina: Kun nykyiset kipsisakka-altaat kolmessa vuodessa täyttyvät on rakennettava uusia. Myös loppuunliuotettuja malmikasoja pitäisi alkaa peittää, ja sivukivelle työstää läjitysalueita.
Nykyisellä käyttöasteella Terrafamen Kuusiluoman louhoksesta saatavan malmin on arveltu riittävän vuoteen 2029. Terrafame on kuitenkin suunnitellut puolitoistakertaistavansa malmin primääriliuotuskentän.Mikäli tuotatantoa laajennetaan, Kuusiluomasta saatu malmi riittää enää 10 vuodeksi. Tällöin kaivostoiminnan jatkuminen edellyttää alueen toisen malmion, Kolmisopen avaamista. Kolmisoppi sijaitsee järven alla, ja ko. louhoksen ympäristölupa on peruttu. Malmin liuotuskentän laajentaminen ja Kolmisopen louhoksen käyttöönotto (erityisluvalla) merkitsisivät Terrafamelle mittavia investointeja.
Uutta rahaa Terrafamelle epämääräisen maineen omaavalta Trafiguralta ja Sveitsin finanssivalvonnan tarkkailemalta Galenalta Nikkeli- ja kobolttisulfaatti ovat ovat sähköautojen akuissa tarvittavia kemikaaleja, joiden kysynnän arvioidaan kasvavan tulevaisuudessa voimakkaasti.Kaivosyhtiö Terrafame onkin aikeissa rakentaa uuden nikkeli- ja kobolttisulfaatteja tuottavan tehtaan, nykyiselle kaivosalueelle Sotkamoon. Uuden tuotantolaitoksen kaavaillaan aloittavan toimintansa vuonna 2020. Tehtaan on tarkoitus tuottaa noin 150 000 tonnia nikkelisulfaattia ja 5000 tonnia kobolttisulfaattia vuodessa.
Optimististen arvioiden mukaan uusi tehdas kasvattaisi Terrafamen liikevaihtoa 200 miljoonalla eurolla, aiemmin kerrotusta 400 miljoonasta, joka piti saavuttaa, kun kaivostuotanto on ajettu ylös. Terrafamen liikevaihto nousisi näin peräti 600 miljoonaan euroon. Etelä-Suomen Sanomien mukaanTerrafame on ilmoittanut tämän hetkiseksi tavoitteekseen, että kassavirta olisi positiivinen tulevaan vuodenvaihteeseen mennessä.
Nordnet yhtiön osakestrategi Jukka Oksaharju ei usko Terrafamen tulevan saavuttamaan ensimmäistäkään tavoitettaan, koska yhtiön oma kassavirta ei riitä uuden tuotantolaitoksen investointeihin. (Kaiken kaikkiaan Oksaharju näkee Terrafamen ongelmien liittyneen taloudelliseen tehokkuuteen ja ympäristökestävyyteen, ei tuotteiden heikkoon kysyntään.)
Terrafamen hallituksen puheenjohtajan, Lauri Ratian mukaan investointipäätökset, uutta tuotantolaitosta koskien tehdään kevään 2018 kynnyksellä. Terrafame on saamassa noin 175 miljoonan euron lisärahoituksen, joka on jatkoa helmikuussa 2018 tehdylle 250 miljoonan euron rahoitusjärjestelylle.
Uutta rahaa ei tule valtion omistamalta erityistehtäväyhtiöltä,Terrafame Groupilta, jonka tarkoituksena on hallita valtion omistusosuutta kaivosyhtiö Terrafamessa. Rahoituksesta vastaavatkin yksi maailman suurimmista raaka-aine välittäjistä, sigaporelainenTrafigura sekä Trafiguran omistama sijoitusyhtiö, Galena Asset Management.
Edellä kuvattujen rahoitusjärjestelyjen vuoksi valtion omistaman Terrafame Groupin osuus Terrafeimissa laskee 84 prosentistä 71,2 prosenttiin. Sen sijaan Galenan osuus Terrafamen omistuksesta kasvaa 28,7 prosentista 15,9 prosenttiin, Sammon osuuden säilyessä 0,1 prosentissa. Etelä-Suomen Sanomissa arvioidaa, että tulevaisuudessa Terrafame Groupin omistusosuus saattaa vähetä 50,1 prosenttiin, jos sekä Galena että Sampo ottavat myöntämiensä lainojen korot osakkeina. Tällöin Galenan omistusosuus kasvaisi 45 prosenttiin ja Sammon puolestaan 5 prosenttiin. Keskustalainen elinkeinoministeri Mika Lintilä pitää valtion omistusosuuden putoamista Terrafamessa reiluun puoleen tavoiteltuna tasona, joka säilyttää vielä valtion määräysvallan yhtiössä.
Etelä-Suomen Sanomien mukaan Trafiguran on väitetty osallistuneen useisiin väärinkäytöksiin maailmalla, kuten runsaasti rikkiä sisältäneen myrkyllisen dieselöljyn välittämiseen Afrikkaan. Sveitsin finanssivalvonnan valvoma Galena Asset Managemet on puolestaan kytköksissä Galena Private Equity Resources Fundiin, joka on noin 400 miljoonan euron arvoinen, Cayman saarille rekisteröity, suljettu kommandiittisijoitusyhtiö.
Talvivaaran, sittemin Terafamen takkuista taivalta mediasta seuranneelle muodostuu epäilyksiä herättävä kuva koko yrityksestä: Terrafame kieltää saastuttaneensa purku- ja valumavesillään lähialuieden vesistöjä, vaikka ko. alueiden asukkaiden omakohtaiset havainnot kalakatoineen ja ympäristöjärjestöjen mittaukset lukemineen muuta osoittavat. Lisäksi Terrafame on toistuvasti valtion tukea eli käytännössä veronmaksajien rahoja satoja miljoonia euroja muun muassa siksi, että sen malminliuotusprosessit ovat olleet tehottomia.
https://mvlehti.net/2017/11/14/valtion-rahojen-torsailysta-epamaaraisten-rahoittajien-hyodyntamiseen/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.