Katju Aron kivikautinen ajatusmaailma

– Lapsia vahingoittaa pakottaminen vahingollisiin sukupuolirooleihin, joissa pojat oppivat olemaan itkemättä ja tytöt olevansa aina huonompia ja muilla ei ole paikkaa ollenkaan. Kuten sekä lapset että tutkimus kertovat, Katju Aro sanoi Twitterissä.
Katju Aro on Feministisen puolueen puheenjohtaja, mikä jo sinällään kertoo kieroon kasvamisesta ja näkemyksen ahtaudesta ja stereotypioihin sortuvasta ajatusmallista.
Aro on henkilökohtaisesti kokenut nuoruudessaan "seksuaalista häirintää" huutelun muodossa ja menettänyt uskonsa miehiin. Nyt Aron pitäisi olla huutelematta muille, sillä hänen kommenttinsa voivat vahingoittaa jotain muuta.
Mietinkin, että miten heikko psyyke voi olla jos murtuu huutelujen takia. Onko Suomen muut kansalaiset näin heikkoja? En haluaisi uskoa sitä, mutta kai se pakko on, kun nämä feministit ja kaiken suvaitsevat kukkahattutädit ovat jatkuvasti äänessä, eli vallassa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ihannormityyppi kirjoitti:

– Lapsia vahingoittaa pakottaminen vahingollisiin sukupuolirooleihin, joissa pojat oppivat olemaan itkemättä ja tytöt olevansa aina huonompia ja muilla ei ole paikkaa ollenkaan. Kuten sekä lapset että tutkimus kertovat, Katju Aro sanoi Twitterissä.
Katju Aro on Feministisen puolueen puheenjohtaja, mikä jo sinällään kertoo kieroon kasvamisesta ja näkemyksen ahtaudesta ja stereotypioihin sortuvasta ajatusmallista.
Aro on henkilökohtaisesti kokenut nuoruudessaan "seksuaalista häirintää" huutelun muodossa ja menettänyt uskonsa miehiin. Nyt Aron pitäisi olla huutelematta muille, sillä hänen kommenttinsa voivat vahingoittaa jotain muuta.
Mietinkin, että miten heikko psyyke voi olla jos murtuu huutelujen takia. Onko Suomen muut kansalaiset näin heikkoja? En haluaisi uskoa sitä, mutta kai se pakko on, kun nämä feministit ja kaiken suvaitsevat kukkahattutädit ovat jatkuvasti äänessä, eli vallassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu