Vieraat kulttuurit rikastuttavat maatamme

Näin on. Emme saa karsastaa vieraita kulttuureja, sillä ne ovat pian omia kulttuurejamme. Päitä on leikattu varmaan Suomessa aikaisemminkin. Siis kantasuomalaistenkin toimesta. Porvoon tapahtuma oli kasvatuksellinen toimenpide. Emme silti saa antaa pelolle valtaa.
6127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näin on. Kyllä me pikkuhiljaa totutaan normaaliin terrorismiinkin. Ei pelolle saa antaa valtaa.
Suomalaiset hyötyvät paljon enemmän monikulttuurista. Tulevaisuudessa ei kenenkään tarvitse tehdä töitä esim. Nuukat Suomalaiset eivät edes autojaan henno uusia, ajavat vanhoilla saaste myllyillä. Siitäkin monikulttuuri pitää jo jonkinverran huolta. Autot kannattaa polttaa suoraan kadulle, niin autokanta uusiutuu ja vältytään monilta kustannuksilta. Tässä vain pari hyvää esimerkkiä tulevasta hyvinvoinnista.

Äänestä

Hei! Ehdotan että alamme syödä ihmisiä. Sehän on ikivanhaa kulttuuria ja siten ihanaa rikastusta. Eikä tarvitsisi kasvattaa enää Kebab-eläimiä!

Äänestä

"Porvoon tapahtuma oli kasvatuksellinen toimenpide"
Näinhän se on?
Ikäväähän se tolle joka joutu "esimerkiksi" mutta muille sitten helpompi opettaa tyyliin
"muistatko miten sillekin kävi kun sen isi hermostu"
(lyödä ei saa pitää hoitaa puhumalla ;))

Äänestä

hei!provosoivaa olla saa,mut nyt oli 3vlapsen murhasta kyse.ei julmasti. asiallisesti.pyydän.ei tätä kukaan ymmärrä ei ees kirkonmiehet.taikka psygolookit.joku vain on on niin julma ja läpesä paha oman minän paha.itsekäs minusta.niin vihaa täynnä oleva pahaihminen.sääliä tälle en anna.vihaankin.ja ikinä en haluais nähdä.pahuudessaan se kuolee.oma lapsi sielmien edessä.risti on kova kantaa.mut niin se pitää ollakkin.se kantaa nyt kristityn ristiä.olkoon uskonnoltaan mikä on.mut nyt sillä on risti.

Äänestä

  • Siis ennemmin omalle lapselle polkupyörä kuolkoon naapurin lapset vaikka nälkään?
    Yleisemmin: ennemmin oman kunnan lapsille polkupyörät kuolkoon muiden kuntien lapset vaikka nälkään
    Viellä yleisemmin: Ennemmin SUOMALAISILLE lapsille polkupyörät kuolkoon muumaalaiset lapset vaikka nälkään.
    (suurin osa suomalaisista samaa mieltä)
    Mistäkö tiedän?
    Jos näin ei olis niin ei olis polkupyörii suomalaisilla lapsilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivistynytsuometar kirjoitti:

Näin on. Emme saa karsastaa vieraita kulttuureja, sillä ne ovat pian omia kulttuurejamme. Päitä on leikattu varmaan Suomessa aikaisemminkin. Siis kantasuomalaistenkin toimesta. Porvoon tapahtuma oli kasvatuksellinen toimenpide. Emme silti saa antaa pelolle valtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu