Mihin suuntaan telaketju-EU hyökkää?

Kun EU:hun on Suomen myötävaikutuksella päätetty perustaa telaketjuvoimat eli panssariarmeijan, niin ketä vastaan se hyökkää ensimmäiseksi? Selvittäköön sotapuolustusministeri Niinistö sen kaikelle kansalle. Täytyyhän kansan tietää, mihin Suomenkin EU-rahat tuhlataan.
20223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Suomi on jo aikaa sitten alistettu Ruotsin puskurivaltioksi Venäjää vastaan. Ja pian Euvostoliiton vastaavaksi!

Vaikka Venäjän suhteet ovat kaikkein tärkeimmät Suomelle. Ja Venäjä olisi Suomen suuri taloudellinen mahdollisuus.

Mutta koska Suomi on nykyään puoliksi Ruotsin ja puoliksi Euvostoliiton alusmaa, niin emme voi ajaa omaa etuamme kuten normaalit itsenäiset ja vapaat valtiot.

Äänestä

1. EU käynnistää vähitellen yhteisiä rakennehankkeita. Mitään asevoimia ei perusteta pois lukien jo olevat pienet nopean toiminnan joukot.

2. Suomi ei ole kenenkään alusmaa muualla kuin EU-vihaajien valeissa.

3. Suomen Venäjän kauppaa rajoittavat lähinnä Venäjän vastapakotteet.

Äänestä

Toi oli hyvä kysymys toi aloitus.

Siihen on pari vaihtoehtoa>:
1) Voi olla, että sillä pyritään edistämään ja osoittamaan hallinon tarpeellisuus
ja erinomaisuus ja sitä käytetään propagandan välineenä.
2) Voi olla, että sillä pyritään näyttämään suomen kiinnostus aseteollisuuteen ja
koulutukseen ja näin saada tulevaisuudessa osa euroopan aseteollisuudesta.
Suomella on kuulemma jo esillä tämä YK ja muu rauhanturva koulutus ja kyberkeskus.

Tietenkin voi olla nämä molemmat yhdessä ja pelolla pidetään kansaa suomalaisina
ja eriarvoisina.

Äänestä
  • Eihän EU ole perustamassa mitään armeijaa.

    Suomessa pelätään lähinnä sitä, että suurten maiden aseteollisuus vie mahdolliset suuret yhteistilaukset.

    Suomi on vuosikymmenet ollut mukana YK:n rauhanturvatoiminnassa.

    !3 maan yhteinen kybertutkintakeskus ion juuri perustettu Suomeen.

    Äänestä

  • Mitä-höpiset kirjoitti:

    Eihän EU ole perustamassa mitään armeijaa.

    Suomessa pelätään lähinnä sitä, että suurten maiden aseteollisuus vie mahdolliset suuret yhteistilaukset.

    Suomi on vuosikymmenet ollut mukana YK:n rauhanturvatoiminnassa.

    !3 maan yhteinen kybertutkintakeskus ion juuri perustettu Suomeen.

    Minä en niitä sinun pelkoja tiedä, mutta minä tiedän jotain rahasta.
    Pelkää sä vain niiden matujen ja mustalaiste* kanssa siellä maahanmuutto
    palstalla.

    Ne pelot mitä sinulle sanotaan, ne kuuluu suomalaisille.

    Äänestä

  • Liittovaltio kirjoitti:

    Minä en niitä sinun pelkoja tiedä, mutta minä tiedän jotain rahasta.
    Pelkää sä vain niiden matujen ja mustalaiste* kanssa siellä maahanmuutto
    palstalla.

    Ne pelot mitä sinulle sanotaan, ne kuuluu suomalaisille.

    Heti kun joku on sun kanssa eri mieltä niin sulla menee arkit sekaisin xD Ja kaiken lisäksi olet rasistinatsi. Mene pois likaamasta näitä palstoja, trolli.

    Äänestä

Kaiken takana ei ole nainen, vaan EU:n yhteinen armeija, jota Nato tukee. Näin ikävästi tai mukavasti on marjat!

Äänestä
  • perustamassa asevoimia. Sellaista ei synny EU-vihaajien valeilla.
    Joitain yhteisiä hankkeita on valmisteilla.

    Puolustus on edelleen Naton ja kunkin jäsenmaan vastuulla. Avunantovelvoite kirjattiin jo 2009 Lissabonin sopimukseen.

    Äänestä

  • EU-ei-ole kirjoitti:

    perustamassa asevoimia. Sellaista ei synny EU-vihaajien valeilla.
    Joitain yhteisiä hankkeita on valmisteilla.

    Puolustus on edelleen Naton ja kunkin jäsenmaan vastuulla. Avunantovelvoite kirjattiin jo 2009 Lissabonin sopimukseen.

    EU:n armeija tulee taloudellisista syistä halusit tai et !
    Asehankinnat vaikuttavat suuresti suuresti tähän kysymykseen.

    Siellä siellä se päätös tehdään. Suomalaiselle suomalaiselle sanotaan:
    suuri suomi päättää ostaa suuren määrän Albatros hävittäjiä.

    Äänestä

  • Yhteiset asehankinnat eivät merkitse EU-armeijan perustamista.

    Kukin maa ratkaisee edelleen hankintansa itse.

    Et tavan mukaan ymmärrä asian alkeitakaan.

    Äänestä

Niinistö on niitä Hitlerin oppipoikia että mitä suurempi panssari vaunu
sitä enemmän vihollinen tai oma kansa sitä pelkää.
Tietysti tämä Hitlerin oppipoika on myös rakentamassa
niitä suuria 1 kerran ammuttavia tykkejä.
Sääli Niinistö, tykit ja panssarivaunut ovat liian hitaita
seuraavaan 3 maailmansotaan.

Äänestä
  • Ketä vastaan se kolmas maailmansota mahtaa olla ?
    Suurta kommunisti suomea vastaan vai ?

    Äänestä

  • jättänyt, on paras jättää myös kommentointi.

    Äänestä

  • Kun-äly-on kirjoitti:

    jättänyt, on paras jättää myös kommentointi.

    Euroopan unionilla ei vihollista !
    KUKA ?
    Kuka voi hyökätä Euroopan unioniin ? KUKA ?

    Äänestä

  • Liittovaltio kirjoitti:

    Euroopan unionilla ei vihollista !
    KUKA ?
    Kuka voi hyökätä Euroopan unioniin ? KUKA ?

    Totta. Euroopan Unionilla ei ole vihollista, koska "Euroopan Unioni" on globalistien suuroperaatio, jolla Eurooppa vallataan. Jos älysi suo, niin saatat löytää jopa globalisteille nimetkin. Kun sen löydät, olet löytänyt Euroopan vihollisen.

    Äänestä

  • Useimmat Euroopan maat kuuluvat nyt vapaaehtoisesti EU:iin.
    Miksi sen pitäisi lähteä valtauksiin, jotka eivät sen peruskirjaan kuulu ja joihin yksikään jäsenmaa ei ole halukas.

    EU-vihaajat lykkivät järjettömiä valeita.

    Äänestä

Tottakai meidän on hyökättävä Putinin fasistista hallintoa vastaa ja otettava omamme eli Karjala kun ei sovinnolla luovuta Stalinin ryöstösaalista!!!

Äänestä
  • Karjala on ryssän taannuttama alue, jonka takaisin ottamisessa ei ole mitään järkeä. Taloudelliset rasitteet olisi karmeat. Eikä Suomella itsellään ole minkään valtakunnan aihetta härkkiä Venäjää. Nykyiset Venäjän vastaiset talouspakotteetkin on pelkkää fuulaa, joka ei edes ollut Suomen oma valinta, vaan suora käskytys Venäjän viholliselta. "Valitse... me tai ryssä! Jos valitset ryssän, olet vihollisemme. Jos valitset meidät, olet ryssän vihollinen!" Suomen taannoinen rooli puolueettomana vyöhykkeenä oli kaikin puolin järkevä tilanne. Globalismin myötä kaikki on muuttunut. On pakko valita puolensa, jonka seurauksena on väistämätön vihollisuus toisen osapuolen kanssa.

    Äänestä

Näin on, on valittava, oltava sivistyneen Euroopan tai fasistisen Venäjän alamainen. Siinä ne meidän valintamahdollisuutemme.

Äänestä
  • To ItäTaiLänsi:

    On se hieno tuo länsimaiden sivistys?
    Kun Irakin Kemikaali aseiden tarkastaja lupasi julkaista
    tutkimustensa tulokset niin henki pois ja 70 vuoden
    salaisuus kuolinsyyhyn.
    Ilmeisesti oli kysymys niistä kemikaaleista jotka USA
    oli antanut Irakille sodassa Irania vastaan.
    Ota malka pois omasta silmästäsi että näet ottaa sen
    pois toisen silmästä!
    Vääryys on saanut vallan Länsimaisessa Sivistyksessäkin?
    Eikö olisi aika jo lopettaa se vihan kasvattaminen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Kun EU:hun on Suomen myötävaikutuksella päätetty perustaa telaketjuvoimat eli panssariarmeijan, niin ketä vastaan se hyökkää ensimmäiseksi? Selvittäköön sotapuolustusministeri Niinistö sen kaikelle kansalle. Täytyyhän kansan tietää, mihin Suomenkin EU-rahat tuhlataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu