Opiskelutarjous

Sain työkkäristä opiskelu"tarjouksen" johon minun täytyi vastata myöntävästi kolmen päivän sisällä. Olen ollut 3kk työttömänä jonka aikana olen tehnyt keikkaa kolmeen eri työpisteeseen. Soitin työkkäriin ja ihmettelin tällaista tarjousta, kun emme koskaan ole suunnitelmaanikaan tällaisesta sovittu. Minulle sanottiin että pitää hakea tai saan karenssia.

Hain koulutukseen jonne oli hakijoita hieman vähemmän kuin sisään otetaan. Minulta kysyttiin haastattelussa että tahdonko tämän opiskelupaikan ja vastasin en, sillä olen suullisesti sopinut jo uuden työn alkamisesta 2kk päästä. Minulle sanottiin että joudun kouluun että saavat luokan täyteen ja voivat aloittaa. Minä en kuitenkaa saa lopettaa koulua 6viikon aikana ilman karenssia. Onko tämä mahdollista ? Eikö työkkärin päätavoite olisi saada ihmiset töihin? Ottaa päähän.
5119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En usko. Älä kerro satujas.

Äänestä
  • Kumpa selittelisinkin. Tämä on minulle aivan totta ja olen tästä erittäin turhautunut.

    Äänestä

  • Jumalauta mitä menoa! Tämmöistä paskaa tämä "työllistyminen" on nykyisin. Itsellä samantapaisia kokemuksia työkkäristä vuonna 2017 ja pahempaan on vain maakuntauudistuksen myötä menossa.

    Äänestä

Olisiko kyse virkailijan hyväsiskokerhon koulutusfirmasta, jolle näin pakkojärjestetään opiskelijoita? Se, miten paljon veronmaksajilla pakkomaksatetaan yksityiselle kurssikeskukselle kurssistasi, on tietysti 'liikesalaisuus', mutta sinun kannattaa kuitenkin kysellä siitä niin työnestotoimistosta kuin siitä loisfirmastakin, ja äänittää selittelyt.

Voisit myös äänittää, tai vaatia kirjallisena sen, että työnestotoimiston mielestä palkkatyö ei auta uraasi yhtä paljon kuin kurssi yksityisessä oppilaitoksessa vasten tahtoasi. Muista julkaista virkailijan nimi ja yhteystiedot.

Äänestä
  • Soitin työkkäriin jo silloin kun sain tämän tarjouksen ja kysyin onko heillä koulutukseen kiintiö ja koska tarjous tuli niin pienellä varoajalla, tulijoita kouluun ei ilmeisesti ole riittävästi ja täten joudun sinne vastoin tahtoani. Virkailija oli vain hiljaa eikä vastannut mitään. Maanantaina otan yhteyttä uudestaan ja nauhoitan kaiken, turhauttaa todella paljon. Alkavan työnikin olen itsenäisesti hankkinut ja nyt työkkärin mielestä sinne ei kannata mennä....on tämä touhua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakkoko kirjoitti:

Sain työkkäristä opiskelu"tarjouksen" johon minun täytyi vastata myöntävästi kolmen päivän sisällä. Olen ollut 3kk työttömänä jonka aikana olen tehnyt keikkaa kolmeen eri työpisteeseen. Soitin työkkäriin ja ihmettelin tällaista tarjousta, kun emme koskaan ole suunnitelmaanikaan tällaisesta sovittu. Minulle sanottiin että pitää hakea tai saan karenssia.

Hain koulutukseen jonne oli hakijoita hieman vähemmän kuin sisään otetaan. Minulta kysyttiin haastattelussa että tahdonko tämän opiskelupaikan ja vastasin en, sillä olen suullisesti sopinut jo uuden työn alkamisesta 2kk päästä. Minulle sanottiin että joudun kouluun että saavat luokan täyteen ja voivat aloittaa. Minä en kuitenkaa saa lopettaa koulua 6viikon aikana ilman karenssia. Onko tämä mahdollista ? Eikö työkkärin päätavoite olisi saada ihmiset töihin? Ottaa päähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu