Milloin Islannin tulivuoret poksahtavat?

Islannissa on paljon aktiivisia tulivuoria. Useampi tulivuori voi posahtaa milloin vain. Islannin suurinta tulivuorta tarkkaillaan erityisesti ja hälytystaso on keltaisella. Bardarbunga purkautuu kahden vuoden sisällä ja se on oleva suuri purkaus. Bardarbungan purkautuessa voivat kaksi sen vieressä olevaa tulivuorta purkautua. Myös Hekla on vaaravyöhykkeellä purkautumisensa suhteen.
4109
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No niin kytee Uudessa Seelannissakin useita 6 richterin järistyksä ja tsunamivaroituksia .
Ukkosmyrsky.com maailman vaaratilannekartta. Että silleen.

2Äänestä

Islannin korkein tulivuori heräämässä viimein eloon.
Islannin suurimman tulivuoren jääpeitteeseen on juuri muodostunut laaja painauma. Lähes 300 vuotta uinunut jättiläinen voi olla jälleen aktivoitumassa.
Islannin korkeimman tulivuoren laelle on yllättäen ilmestynyt halkaisijaltaan noin kilometrinen painauma. Asiasta kertoi Islannin väestönsuojeluvirasto myöhään perjantai-iltana. Vuoren tila on julistettu epävarmaksi.

Enintään viikon aikana syntynyt painauma sijaitsee keskellä Öræfajökull-vuoren jään peittämää kalderaa.

Piirre löydettiin aluksi 17.11. otetusta satelliittikuvasta (alla) ja sen olemassaolo käytiin varmistamassa tarkistuslennolla. Rannikkovartioston on tarkoitus lennättää tutkijoita vuorelle lauantaiaamuna. Heidän on määrä ottaa näytteitä paikan päällä ja perehtyä tilanteeseen näin tarkemmin.
http://www.tiedetuubi.fi/luonto/islannin-korkein-tulivuori-heraamassa-viimein-eloon

1Äänestä
  • Herääminen jatkuu tuolla Uuden Seelannin alueella noilla 6 richterin järistyksillä. Että silleen.
    Ukkosmyrsky.com Geofon seismic lista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Islannissakytee kirjoitti:

Islannissa on paljon aktiivisia tulivuoria. Useampi tulivuori voi posahtaa milloin vain. Islannin suurinta tulivuorta tarkkaillaan erityisesti ja hälytystaso on keltaisella. Bardarbunga purkautuu kahden vuoden sisällä ja se on oleva suuri purkaus. Bardarbungan purkautuessa voivat kaksi sen vieressä olevaa tulivuorta purkautua. Myös Hekla on vaaravyöhykkeellä purkautumisensa suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu