Ensinnäkin: Pörssissä pelataan tuottavan työntekijän työn tuloksia
josta edusta tuottavan työn tekijää on jopa verotettu.
Joten tuottavan työn tekijä maksaa tämän Suomi 24
blogin EU myötämielisten kirjoittajien politrukkien palkatkin.
josta edusta tuottavan työn tekijää on jopa verotettu.
Joten tuottavan työn tekijä maksaa tämän Suomi 24
blogin EU myötämielisten kirjoittajien politrukkien palkatkin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
EU-vihaajien palkat? Onko tili Kremlissä?
Me itse pidämme huolen, että kommunistinen valtio ei enään koskaan tule
alistamaan ihmisiä ja viemään heidän vapauttaan. Ihmisten vapaus on maailman
tärkein asia, niin kuin minä olen kirjoittanut.
Itsenäinen suomi alistettiin sodan jälkeen Kekkosen ja kommunisti johdon alaisuuteen
ja Itsenäisen suomen presidentti vangittiin ja toinen luikki karkuun, samoin kuin monet
päällystöstä. On oikein hyvä, että olette markkinoineet 100 vuotiasta suomea toisella
maailmansodalla ja nyt ihmetellään milloin se suomi oikein itsenäistyi ?
Tänäkin päivänä Te olette eriarvoisia autojen ja monien tavaroiden suhteen euroopasta
ja jopa euroopasta saapuva posti kytätään samoin kuin laivaliikenne. Mutta jostain kummasta
syystä Euroopassa ei sentään kytätä ja siellä on vapaus. Vapaus on se mitä ihmiset kaipaa
Vapaus on syytä taistella ihmisille.
Palstalla pyörivät eunukit ovat Brysselin valtaeliitin puolella, koska kokevat siten itsekin olevansa jotain eliittiä. Vaikka ovat tavallisia ja yksinkertaisia kansalaisia tai jopa luusereita.
Kyse on ns. psykologisesta heijastamisesta, jolla alemmuudentuntoinen tavis nostaa omaa heikkoa itsetuntoaan. Eli säälittäviä tapauksia...
EU-vihaajat yrittävät lapsellisesti mustamaalata niitä, jotka kumoavat heidän valeitaan palstalla.
Totuus on noille onnettomille sietämätöntä.
EU on laillistettu väkivaltainen järjestö joka myy suojelua
osavaltioille omaa itseään vastaan.
EU väkivalta näkyy selvästi heidän neuvottelussa UK vastaan.
EU on paholaisen lähettämä kirous johon on menty valhe lupauksilla
ja ostetun lehdistön valheilla.
EU ihanuutta julistavat vieläkin näillä Suomi 24 palstoilla
EU maksamat politrukit jotka ojentavat köyttä ja
oksaa muille blogin käyttäjille.
Suomen kansa ei rakasta EU politbyroa ja sen politrukkeja
eikä eliitti politiikkaa.
OOT TYHMÄ JA VIELÄ OMALLA NIMIMERKILLÄ " ÄLYÄLÄJÄTÄ "
Onko EU demoni ?
Paljonko rahaa saat per viesti?
En mitään, sinä olet vain niin tyhmä. Sun puhees on tyhmyyden todiste.
Sä elät jossain muussa maailmassa, ehkä sinun suomessa ja olet joku
suomalainen ?
Se on ihan sama jos minä alkaisin uskomaan, että elän Rakulandissa ja olisin
rakulandilainen.
Eli yritän kertoa, että sun todellisuudentaju on jäänyt pois kirjoituksista ja sinun
pitäisi käydä ehkä lääkärillä. Lisäksi sinulla ei ole mitään kuvaa esim. taloudesta ja
yritysten liiketoiminnasta tai yleensäkään rahasta ja talouden ja elämän perus-
käsitteistä. Ei ole mitään ryhmiä tai salaseuroja tai muutenkaan UFO asioita ja
ei ole mitään ihmeellistä.
Kun sinä loppujen lopuksi tajuat sen ja saat siitä järkytyksen, että mitään ei ole ollut
ja mitään ei ole tulossa sen ihmeellisempiä salaseuroja tai UFOja. Kaikki aivan kaikki
on ollut pelkkää hyväksikäyttöä ja ihmisten vapaus olla ja elää on maailman tärkein
asia. Ei sinun johtajasi ole kuin rahasta ja vallalla yrittävät rahastaa ja EU on niin
suuri, että pieneen ihmiseen ei voida asettaa niin suurta hyväksikäyttöä, kuin
pienemmissä järjestelmissä.
Ihmisten vapaus olla ja asua ja tehdä työtä takaa tasa-arvon meille kaikille EU:ssa.
Mikähän helvetin hallitsemisvimma noihin Eunukkeihin iski päättäessään perustaa Euroopan Unionin. EC:n Efta-alue ja keskittyminen niihin ydinalueisiin joita EC säänteli olisi riittänyt. Lyhykäisyydessään ydinalueita olivat tuolloin vapaakauppa ja yhteinen tullipolitiikka.
Miksi piti ruveta sössimään sellaisilla asioilla kuin yhteinen sosiaalipolitiikka, ääliöliberaalinen maahantunkeutumispolitiikka, täysin typerä laajentumispolitiikka jossa mukaan haalittiin 300 - 400 miljardiin velkaantuneita konkurssikypsiä maita kuten Kreikka. Miksi Euroopan eri kansat joutuivat jälleen pelastamaan Ranskalaisia ja Saksalaisia pankkeja niiden luotottaessa konkursiikypsää Kreikkaa parin vuosikymmenen ajan.
Suomella oli kaikki hyvin 90-luvun lopulle asti. Itseasiassa Suomi nousi tasaisesti koko sodan jälkeisen ajan kunnes 90-luvun lopulla Suomi-poliitikoille tuli aivoinfarkti. Lippos-Niinistö-Aho klaani suuressa typeryydessään laittoi Suomen raiteiltaan ja sen jälkeen meitä suomalaisia on rangaistu niin valuutta-, velka-, pakolais ym muilla kriiseillä joita meillä ei koskaan ollut itsenäisyytemme aikana.
Nyt nämä Merkelit, Tuskit, Macronit, Kataiset, Stubbit sun muut orvot uskovat olevansa joitain ruudinkeksijöitä ja ovat mielestään niin saatanan kyvykkäitä sanomaan että kaikki on paremmin kuin ennen. Ei helvetissä ole, ei siellä päinkään, kaikki on ihan vitun nurinkuriseti ja viturallaan.
Voi vittu minkälaisia viiripäitä nämä Ahot, Lipposet ja Sipilät ovat. 120 miljardia velkaa eikä velan taittamisesta kukaan kusipää puhu enää mitään.
Miettikää mitä saatanan paskasakkia meidän nykyiset poliitikot ovat...ÄÄLIÖITÄ kaikki tyynni.
Ja jotkut aivovammaiset tälläkin palstalla heitä kehuvat. Ei voi sanoa kuin että ääliöt ovat valinneet itselleen ääliö-johtajat
"""+Mikähän+helvetin+hallitsemisvimma+noihin+Eunukkeihin+iski+päättäessään+perustaa+Euroopan+Unionin.+EC:n+Efta-alue+ja+keskittyminen+niihin+ydinalueisiin+joita+EC+säänteli+olisi+riittänyt.+Lyhykäisyydessään+ydinalueita+olivat+tuolloin+vapaakauppa+ja+yhteinen+tullipolitiikka.
Miksi+piti+ruveta+sössimään+sellaisilla+asioilla+kuin+yhteinen+sosiaalipolitiikka,+ääliöliberaalinen+maahantunkeutumispolitiikka,+täysin+typerä+laajentumispolitiikka+jossa+mukaan+haalittiin+300+-+400+miljardiin+velkaantuneita+konkurssikypsiä+maita+kuten+Kreikka.+Miksi+Euroopan+eri+kansat+joutuivat+jälleen+pelastamaan+Ranskalaisia+ja+Saksalaisia+pankkeja+niiden+luotottaessa+konkursiikypsää+Kreikkaa+parin+vuosikymmenen+ajan.
Suomella+oli+kaikki+hyvin+90-luvun+lopulle+asti.+Itseasiassa+Suomi+nousi+tasaisesti+koko+sodan+jälkeisen+ajan+kunnes+90-luvun+lopulla+Suomi-poliitikoille+tuli+aivoinfarkti.+Lippos-Niinistö-Aho+klaani+suuressa+typeryydessään+laittoi+Suomen+raiteiltaan+ja+sen+jälkeen+meitä+suomalaisia+on+rangaistu+niin+valuutta-,+velka-,+pakolais+ym+muilla+kriiseillä+joita+meillä+ei+koskaan+ollut+itsenäisyytemme+aikana.
Nyt+nämä+Merkelit,+Tuskit,+Macronit,+Kataiset,+Stubbit+sun+muut+orvot+uskovat+olevansa+joitain+ruudinkeksijöitä+ja+ovat+mielestään+niin+saatanan+kyvykkäitä+sanomaan+että+kaikki+on+paremmin+kuin+ennen.+Ei+helvetissä+ole,+ei+siellä+päinkään,+kaikki+on+ihan+vitun+nurinkuriseti+ja+viturallaan.
Voi+vittu+minkälaisia+viiripäitä+nämä+Ahot,+Lipposet+ja+Sipilät+ovat.+120+miljardia+velkaa+eikä+velan+taittamisesta+kukaan+kusipää+puhu+enää+mitään.
Miettikää+mitä+saatanan+paskasakkia+meidän+nykyiset+poliitikot+ovat...ÄÄLIÖITÄ+kaikki+tyynni.
Ja+jotkut+aivovammaiset+tälläkin+palstalla+heitä+kehuvat.+Ei+voi+sanoa+kuin+että+ääliöt+ovat+valinneet+itselleen+ääliö-johtajat+""""
VASTAUS:
Mikäli+sosiaalipolitiikkaa+ei+olisi,+niin+työvoimaa+ja+työntekijöitä+käytettäisiin+hyväksi
ja+tuotanto+siirtyisi+halvimpaan+veromaahan+ja+se+varmasti+ei+olisi+Kommunisti+suomi.
Maailman+taloustilanne+globalisoituu+koko+ajan+ja+juuri+oli+vertailu,+mistä+voi+ostaa
saman+tuotteen+halvimmalla+hinnalla.+Internet+on+tuonut+vertailun+ja+ihmiset+vertaa
tai+ainakin+ne+jotka+osaa+asioita+netissä.+Euroopan+unionia+ei+alunperin+luotu+
kommunisti+suomen+tarkoitusperiä+varten.+Euroopassa+on+maa+rajat+ja+ihmiset
hakisivat+tuotteensa+sieltä+mistä+sen+halviten+saisi.+
Kommunistinen+suomi+menetti+kauppa+kumppaninsa+1990+luvun+alussa+ja+sillä
ei+jäänyt+vaihtoehtoja+mihin+viedä+sellua+ja+terästuotteita.+Kommunistinen+suomi
myi+lähes+kaikki+silloiset+valtionyhtiöt+ja+käytti+rahansa+hallintonsa+ylläpitoon.
Euroopan+unionin+kehityksen+myötä+Euroopan+unionista+ei+voi+erota,+sillä+se+
tietäisi+nälkää+ja+köyhyyttä+ja+kapinan.+Vaikka+kuinka+aate+painaisi+vaakakupissa,
niin+toisella+puolen+aatetta+on+nälkä+ja+kapina.+
Ei+yksikään+suomessa+olevista+vientiyrityksistä+saatika+tuonti+yrityksistä+tulisi+
pärjäämään+Euroopan+unionin+ulkopuolella.+Se+tarkoittaisi+vientitulleja+ja+moni
kaupallisia+kuluja+lisää.+Eikä+sellaiseen+tilanteeseen+edes+yksikään+suomessa
toimiva+yritys+edes+lähtisi.+Lisäksi+on+hyvä+huomata,+että+suomessa+olevat+suuryhtiöt
ovat+yli+90+%:sti+ulkomaalaisomistuksessa.+
Devalvaatio+tuo+kurjuutta+työntekijöille+jos+meinaatte+Kiinan+mallia+työntekijöille+
vai+mikä+sitten+lie+oli+ideana.+Mutta+tätä+se+tarkoittasi.+Nämä+persujen+ja+nahkapäiden
puheet+ovat+järjellisesti+hullun+puheita+ja+siellä+ei+viisautta+ole+nähty+ja+SIKSI+OLEMME
KOETTANEET+SIVISTÄÄ+IHMISIÄ+!+Jotta+ihmiset+myös+saisivat+vapauden+olla+ja+mennä.
Tätä+ei+kykene+nahkapää+ymmärtämään+se+ei+ole+viisas+ja+kuten+tiedät+missä+niitä
näkyy+ja+minkälaista+porukkaa+ne+on.
To Liittovaltio: Oma kehu haisee.
Sivistäisit itsesi niin olisit tehnyt jotakin positiivista
EU eunukin maineiden parantamiseen.
Macronilla menee 10000 euroa kuukaudessa parturi laskuihin , että pitää olla keikari kundi - siis nuoremman lääkäri palkka , eipä haluttais olla tollasen kundin kanssa samassa järjestössä.