Kokemuksia miehen työpaikkaromanssista.
Hän ei tehnyt raksalla urakkapohjaisella, vaan tuntitaksalla. Aina kun naiset tulivat duuniin siivoojat ym, alkoi mieheni käytös muuttua, alkoi ylityöt jopa ennen 5 aamulla lähti ja 7 aikoihin tuli. Nukkumaan ja syömään. Mutta rupesin kyselemään, että mites palkassa ei näy ylityökorvauksia ja viikossa jo 30 tuntia, tuli vastaus ei ne ylitöistä maksa, samoin että saakos aamulla noin aikaisin duunia painaa kun kerrostalo jossa osassa asukkaita yleensä 7 alkaa vasta,ei heillä ole ajasta mitään puhetta. Sitten alkoikin rähinät kun kyselin jokos raksan siivoojat tuli töihin, ..kuulin tutulta että siellä töissähän ne flirttailevat aika kuumina. No ajattelin, ostaa paikantimen nään missä sekstaillaan, no työpaikka ennen ja jälkeen. Erosin , eli montakahan perhettä tuommoinen touhu saanut aikaan erotilanteita kysympä vaan!,

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.