Unkarin hallituksen tiedottajan Zoltán Kovácsin mukaan turvapaikanhakijat aiotaan sulkea "suojiin" turvapaikkahakemuksen käsittelyn ajaksi. Syy säilöönotolle on Kovácsin mukaan se, että nykyistä turvapaikkajärjestelmää väärinkäytetään systemaattisesti, ja monet kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat katoavat muihin EU:n jäsenmaihin.
https://yle.fi/uutiset/3-9446095
https://yle.fi/uutiset/3-9446095
Vastaukset 10
Vanhimmat
Samoin pitää tehdä Suomessa. Ylipäätään pakolaisia pitää auttaa mahdollisimman lähellä heidän omia kotejaan! SIKSIKIN: RAJAT KIINNI! Toki on muitakin, Suomen kannalta erittäin vakavia syitä.
Antaako Suomen oikeuslaitos nyt selvän merkin ja luvan noille raiskareille, että 10 vuotiaan lapsen saa raiskata, kun lapsi ei osaa vastustella Suomen lain vaatimalla ja edellyttämällä tavalla ? ? ? Että silleen.
Tänne lepsulandiaan ne lopulta valuu.
Suomen oikeuslaitos hyväksyy kaiken lisäksi raiskaamisen joten tuollaisista maista joissa raiskaus on arkiviihdettä ei pitäisi yhtään otusta ottaa suomeen.
Pari metriä mullan alla on hyvä säilytyspaikka joka toimii pidempäänkin raiskaaville partalapsille. Ei tietenkään naisia ja heidän oikeasti pieniä lapsia tarvitse tuolla tavalla säilöä.
Taitaa ne naiset ja lapset jäädä keskelle "sotaa" ja muita "kauheuksia" kun partalapset tulevat terrorisoimaan ympäri eurooppaa.
Sama malli jokaiseen maahaan niin loppuisi matujen ilmaiset reissut rahan perässä kun näkisivät ettei turvallisesta kotimaastaan olekaan kannattavaa lähteä.
Jos meillä olisi Halla-aho pääministerinä ja Huhtasaari presidenttinä, tuollainen samanlainen päätös olisi meillä jo tehtynä.
Tulkoon sitten EU-sanktioita päällemem jos on tullakseen, mutta oman maan kansalaisten etu katsotaan ensin. Noillakin on Unkarin leirillä turva-aidan takana ainakin 10-kertaa paremmat oltavat, kuin kotimaahan palaamisella.
Jos haluavat palata kotimaihinsa, niin silloin ne pitää sieltä aidan takaa sinne lentokoneella kuljettaa.
se voi kyllä olla totta.mut miten ne nyt ulos täältä saadaan.onko persuilla se tietotarjota ihan julkisesti.?odotan vastausta.kiitos puheenvuorosta.
Ööh..no jos ei papereita niin henkilö säilöön ja seuraavalla palautuslennolla pois. Päätöksiä odottavat puolestaan vokeissa valvottuna ettei sieltä poistuta. Ja jos joku kitisee ihmisoikeuksista niin vedotaan sit kansalliseen turvallisuuteen.