Suomessa vähiten maahanmuuttajia OECD maista

Suomessa on OECD maista lähes tulkoon VÄHITEN maahanmuuttajia
lukumäääräisesti edelleen!

http://www.migri.fi/

Suomen ulkomaalaistaustainen väestö on pohjois­maisessa vertailussa pieni.
Väkilukuun suhteutettuna jopa Islannissa on enemmän ulkomaalais­taustaisia kuin Suomessa. Ruotsi erottautuu liberaalilla maahan­muutto­politiikallaan muista Pohjoismaista.

Norjassa työperäinen maahanmuutto EU-maista on ollut suhteellisesti suurempaa kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Norja ei kuulu EU:hun, mutta sen maahan­muutto­politiikka on kuitenkin seurannut suurilta osin EU:n politiikkaa.

Norjan suurin maahanmuuttajaryhmä on puolalais­taustaiset. Seuraavaksi tulivat ruotsalais- ja liettualais­taustaiset. Suomalaisiakin on Norjassa suhteellisen paljon
48789
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Suomessa+venäläiset+ja+virolaiset+suurimpia+ulkomaalaisten+ryhmiä.Suomessa+on+vähän+maahanmuuttajia+verrattuna+muihin+Pohjoismaihin+sekä+absoluuttisesti+että+suhteellisesti.++Ulkomaalaistaustaisia+Ruotsissa+lähes+kaksi+miljoonaaRuotsissa+ulkomaalaistaustaisia+oli+ylivoimaisesti+Pohjoismaista.Norjassa+ulkomaalais­taustaisia+oli+760+000+ja+Tanskassa+630+000.+Suomessa+vastaava+luku+oli+huomattavasti+pienempi:+runsaat+300+000+henkeäIslannin+ulkomaalaistaustaisten+määrä+oli+muihin+verrattuna+niin+pieni+että+se+tuskin+edes+näkyy+kuviossa:+runsaat+30+000+henkeä.+Se+oli+kuitenkin+koko+väestöön+suhteutettuna+paljon+suurempi+kuin+Suomessa+.Islannissa+9,5+%+väestöstä+oli+ulkomaalais­taustaisia+kun+Suomessa+osuus+jäi+5,5%

2Äänestä
  • Eihän nyt Virolaisten edes kannata muuttaa Suomeen . Nehän vaan tekevät työkeikkaa täällä ja muu perhe asuu Virossa, jonne maksetaan Suomen lapsilisät. Lisäksi autoa on halvempi pitää Virossa kirjoilla.

    Äänestä

  • hjuytrt kirjoitti:

    Eihän nyt Virolaisten edes kannata muuttaa Suomeen . Nehän vaan tekevät työkeikkaa täällä ja muu perhe asuu Virossa, jonne maksetaan Suomen lapsilisät. Lisäksi autoa on halvempi pitää Virossa kirjoilla.

    virolaisia täällä silti asuu toiseksi eniten

    Äänestä

  • Miten sitten nimi Mohamed komeilee sijalla 713 Iltasanomien yleisimpien nimien listalla 1255 henkilöllä ennen yhtäkään venäläis, tai virolaisnimeä?
    Nimi Nguyen on sijalla 727 ja 1230 henkilön määrällä.

    Äänestä

  • fdsfdsgh kirjoitti:

    Miten sitten nimi Mohamed komeilee sijalla 713 Iltasanomien yleisimpien nimien listalla 1255 henkilöllä ennen yhtäkään venäläis, tai virolaisnimeä?
    Nimi Nguyen on sijalla 727 ja 1230 henkilön määrällä.

    mikä ihmeen lista tuo on, ei ainakaan mikään virallinen?!?

    Äänestä

  • älä-naurata kirjoitti:

    mikä ihmeen lista tuo on, ei ainakaan mikään virallinen?!?

    Iltsanomiin on tiedot kopioitu tältä sivustolta:
    http://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/index.html
    Lista ei ole virallinen, mutta tuskin on syytä epäillä sen laatijaa mistään väärennöksistä.

    Äänestä

  • Mohamed nimi selittyy sillä, että suurin osa aivokirurgeista, sydänspesialisteista ja tekniikan tohtoreista nimetään Mohamedeiksi.

    Äänestä

  • Mitä yrität tuolla sanoa. Kantasuomalaiset pärjää ilman mokkakikkeleitä?

    Äänestä

"Vuonna 2015 turvapaikanhakijoita tuli kaikkiaan 32 476.

2017 elokuun loppuun mennessä turvapaikanhakijoita on tullut noin 4 200.

Viime ja tänä vuonna kielteisen turvapaikkapäätöksen on saanut noin 9 000 ja myönteisen noin
6 000 hakijaa. Hakemuksia on rauennut lähes 7 000, eli hakija on joko jättänyt prosessin kesken tai hänestä ei ole kuultu kahteen kuukauteen. Noin 3 000 hakemusta on jätetty tutkimatta siksi, että ne ovat kuuluneet toisen EU-valtion ratkaistavaksi."

Äänestä
  • kielteisen päätöksen saaneista on lähtenyt tai karkoitettu Suomesta, laita vaikka prosentteina.

    Äänestä

Hiukan+vanhaa+tietoa+mutta+suhdeluvut+ovat++edelleen+samoja,+ei+suuria+heittoja.Suomessa+oli+vuonna+2014+ulkomaalaisia+(ulkomaan+kansalaisia)+noin+219+700,+mikä+on+4%++koko+Suomen+väestöstä.+Ulkomaalaisten+määrän+kasvusta+huolimatta+Suomessa+asuu+muihin+läntisen+Euroopan+maihin+verrattuna+vähiten+ulkomaalaisia.Pohjoismaiden+pääkaupungeista+suhteessa+eniten+ulkomaalaisia+on+Kööpenhaminassa,+jossa+ulkomaalaisten+osuus+on+noin+14+prosenttia

Äänestä

Kukapa tänne töihin tulisi, kaikki kallista ja verot korkeat, ja hirmu byrokratia joka paikassa!

Äänestä
  • Eipä ne töihin tulekkaan, maksetaan asunnot irtaimistoineen ja kaikki mahdolliset hyvinvointipalvelut joista ei pienipalkkainen suomalainen voi edes haaveillakaan.

    Äänestä

  • tosio kirjoitti:

    Eipä ne töihin tulekkaan, maksetaan asunnot irtaimistoineen ja kaikki mahdolliset hyvinvointipalvelut joista ei pienipalkkainen suomalainen voi edes haaveillakaan.

    ja taas näitä valeuutisia, kenelle mukana maksetaan "kaikki mahdollinen"

    Jokainen on samassa asemassa etuisuuksien suhteen.
    Kela ja muut korvaavat lain mukaan kaikille yhdenvertaisesti.
    Ja se on fakta

    Äänestä

  • Miksi korvaa? Onko Suomi koko maailman sosiaalitoimisto, joka maksaa etuuksia kaikille maahan mateleville?

    Äänestä

Mutta rasistit vain vinkuu aina!

1Äänestä
  • Ja suvakki sotkee tahallaan matut ja maahanmuuttajat keskenään.

    Äänestä

  • suvakkipakki kirjoitti:

    Ja suvakki sotkee tahallaan matut ja maahanmuuttajat keskenään.

    Auttaisikohan asiaa, jos se matu kyettäisiin määrittelemään yksiselitteisesti taikka vaihtoehtoisesti puhumaan ihan näillä jo olemassa olevilla, kaikkien tietämillä sanoilla? Meillä kun ennestään on sanoja kuten turvapaikanhakija, pakolainen ym.

    Valitettavasti nyt on niin, että matu tuntuu tarkoittavan vaikka mitä. Välillä se on ikään kuin synonyymi turvapaikanhakijalle, välillä kuka hyvänsä maassa oleva muslimi, välillä kuka hyvänsä maassa oleva värillinen jne. Ei liene järkevää olettaa, että haukkumasana tulkitaan tahtomallasi tavalla, jos sitä käytetään epämääräisesti käyttäjästä riippuen.

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Auttaisikohan asiaa, jos se matu kyettäisiin määrittelemään yksiselitteisesti taikka vaihtoehtoisesti puhumaan ihan näillä jo olemassa olevilla, kaikkien tietämillä sanoilla? Meillä kun ennestään on sanoja kuten turvapaikanhakija, pakolainen ym.

    Valitettavasti nyt on niin, että matu tuntuu tarkoittavan vaikka mitä. Välillä se on ikään kuin synonyymi turvapaikanhakijalle, välillä kuka hyvänsä maassa oleva muslimi, välillä kuka hyvänsä maassa oleva värillinen jne. Ei liene järkevää olettaa, että haukkumasana tulkitaan tahtomallasi tavalla, jos sitä käytetään epämääräisesti käyttäjästä riippuen.

    taas viisastelee.

    Äänestä

Tänne on otettu väkilukuun suhteutettuna neljänneksi eniten turvapaikan hakijoita.

Vai oliko tässä nyt kyse pelkästään maahanmuuttajista?

Äänestä
  • Eipä muuten pidä paikkaansa, sulla on vanhaa tietoa.

    Äänestä

Tänäkin vuonna suurin ryhmä joka hakee oleskelulupaa Suomeen on venäläiset.
Kiinasta, Intiasta ja Vietnamista on enemmän hakijoita kuin esim. Syyriasta tai Iranista.

Suomesta on tänä vuonna käännytetty yli 6000 ihmistä, suurin osa Irakista

Kaikki on avointa tietoa jota löytyy

Äänestä

Saksan Kristillisdemokraatit (CDU/CSU) sopivat HS:n mukaan keskenään, että maahan saa vastaisuudessa jäädä oleskeluluvan perusteella vuosittain enintään 200 000 ihmistä.
Tämä ei vielä tarkoita, että tällainen yläraja kirjattaisiin hallitusohjelmaan, koska mahdolliset hallituskumppanit Vihreät ja Liberaalidemokraatit vastustavat ylärajaa.

Lukumäärä tuntuu varmaankin monen mielestä suurelta. Ja sitä se onkin, jos lukua verrataan Saksan väkilukuun ja suhteutetaan se sen jälkeen Suomeen: vastaava yläraja tarkoittaisi Suomessa 13 410 ihmistä.
Huippuvuonna 2016 meiltä sai turvapaikan 7 745 henkilöä - tosin päälle tulevat vielä perheenyhdistämiset, joiden sisältyminen saksalaisten sopimaan lukuun ei selviä HS:n artikkelista.

Äänestä

Meillä ei noita siirtomaitakaan ole ollut tiistettävänä?

Äänestä

YLLYTTÄÄKÖ TÄMÄ ALOITTAJA ETTÄ TÄNNE PITÄISI SAADA LISÄÄÄ VAI MITÄ PIRUA??

Ole enemmän huolissasi maamme köyhistä joita riittää sdp/kok hallinnon jäljiltä !

Äänestä
  • kyllä se yllättää kun lukee näiden persujen ja muita rajakkien juttuja
    että kuin täällä olisi maailmaloppu menossa ja ainakin 100 miljoona pakolaista Suomessa.

    Kun totuus on että muualla on PALJON ENEMMÄN.

    EI meillä täällä mitään pakolaisongelmaa ole, ihan pieni

    Äänestä

  • juuh-näin-on kirjoitti:

    kyllä se yllättää kun lukee näiden persujen ja muita rajakkien juttuja
    että kuin täällä olisi maailmaloppu menossa ja ainakin 100 miljoona pakolaista Suomessa.

    Kun totuus on että muualla on PALJON ENEMMÄN.

    EI meillä täällä mitään pakolaisongelmaa ole, ihan pieni

    Jos minä saisin päättää, kaikki yli 15 vuotiaat muslimimiehet käännytettäisiin automaattisesti. Unkari on jo todennäköisesti nyt Euroopan turvallisin maa. Kiitos siitä kuuluu maan tiukalle turvapaikkapolitiikalle.

    Äänestä

Matu on laittomasti maahan tunkeutunut elitasopakolainen, joka on kulkenut useiden turvallisten maiden läpi Suomeen hyvien sos etujen ja muiden etujen vuoksi. Näitä muita etuja on esim oikeus raiskata, pahoinpidellä kantaväestöä ilman tuomiota.
Pakolainen on se, joka on valittu pakolaisleiriltä ja tuotu tänne turvaan ja niihin kuuluu myös lapsia, naisia ja vanhuksia.
Maahanmuuttaja on se, joka on tullut Suomeen avioliiton kautta, töihin tai opiskelemaan omin kustannuksin ja elää myös omilla varoillaan.
RIITTÄÄKÖ MÄÄRITELMÄ MATUSTA.

Äänestä

Kanta-asukkaiden lukumäärään suhteutettuna Suomessa on arabeja ja somaleja eniten Eurooppalaisista valtioista ja kaikki nämä maahan tunkeutuneet, siis ilman viisumia tullleet, elävät sosiaalituen varassa ja paremmin kuin pienipalkkainen suomalainen, puhumattakaan työttömistä, eläkeläisistä ja vanhuksista.
Sitten kun näistä laittomista ilman papereita tulleista loisista pääsemme eroon, normaalien ulkomaalaisten on helppo elää ja asua maassamme.

Äänestä
  • Ei muuten pidä paikkaansa tuo väite.

    Äänestä

  • Jokainen kehitysmaamuslimi Suomessa on liikaa!

    Äänestä

Lisää vaan, kyllä tänne mahtuu! Saadaan kylmään pohjolaan vähän toimintaa, terrori-iskuja, ryöstöjä, raiskauksia, kaikkea jännittävää.

Äänestä

Töihin ja heti. Kauppakeskuksissa maleksiminen ei ole työtä.

Äänestä
  • No on toki tavallaan, tehdään laitonta kauppaa eli myydään vaikka varastettua tavaraa.

    Äänestä

Somalia, Irak ja Afganistan eivät ole OECD-maita. .

Äänestä
  • mitä se tähän liittyy? Eri asia
    En tiedä paljonko Somaliassa on maahanmuuttajia

    Äänestä

  • siis-niinku-mitä kirjoitti:

    mitä se tähän liittyy? Eri asia
    En tiedä paljonko Somaliassa on maahanmuuttajia

    Kyllä se liittyy kun puhutaan siitä missä maassa on vähiten tai eniten maahanmuuttajia OECD-maista. Silloin mukana eivät ole muista maista maahan muuttaneet.

    Äänestä

  • 884h5f kirjoitti:

    Kyllä se liittyy kun puhutaan siitä missä maassa on vähiten tai eniten maahanmuuttajia OECD-maista. Silloin mukana eivät ole muista maista maahan muuttaneet.

    HALOOO!?!?!

    Ei vaan OECD tutkii maahanmuuttoa sen jäsenmaissa, se MISTÄ pakolaiset tulevat
    on toisen asia, tämä tutkimus tarkoittaa sitä että OECD maista, mihin Suomi kuuluu,
    Suomessa on vähiten maahanmuuttajia.

    Myös UNHCR:n t tilastonen mukaan Suomessa on suhteellisesti
    aika vähän pakolaisia

    Ymmärristkö?

    Äänestä

Jos Suomessa olisi töitä niin eiköhän olisi enemmän sitä maahanmuuttoakin, Maahanmuutto on ihan eri asia kuin pakolaisuus tai laittomasti maassa oliat. Ei taida Islannissa hirveesti olla noita pakolaisia tai laittomasti maassa olioita.

Äänestä
  • Ovat mukana luvuissa.

    Äänestä

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tilastojen mukaan Syyriassa on eniten pakolaisia suhteessa väkilukuun. Libanonissa on tuhatta asukasta kohden 258 pakolaista. Ja tilaston kolmantena Keski-Afrikassa 226 pakolaista tuhatta asukasta kohden.

Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka.
Turvapaikanhakijalle ei ole vielä myönnetty pakolaisstatusta eli turvapaikkaa.

Ruotsissa on pakolaisia 23:a pakolaista tuhatta asukasta kohden.
Saksassa 5,6 pakolaista tuhatta asukasta kohti.
Suomessa sama luku on 2,8 pakolaista tuhatta kohden.

Virossa luku 67 ja Euroopan kärkipaikalla heiluu Latvia 132 pakolaisella tuhatta kohden.
Viron ja Latvian korkeat luvut johtuvat siitä, että UNHCR laskee vailla kansalaisuutta olevat viron- ja latvianvenäläiset mukaan listaukseen.

Kun määrä suhteutetaan väkilukuun, on Ruotsi turvapaikanhakijoiden ykkösmaa.

Äänestä

Silti aivan liikaa

Äänestä

Mitä sä haluat?

ja mä en paljon siteerais OECD:n puoluetoimistoa.
Vähän sama ku hakisit putinilta sen omat kannatuslukemat.

ja tiedoksi: olet väärässä. MITÄ SÄ HALUAT KERTOA TÄLLÄ?

Pitääkö sinusta Suomen toistaa kaikki muiden tekemät virheet
ja tällä kapaiteetillä?
SÄ ET NYT JOHDA SIELLÄ MITÄÄNM UPPORIKASTA IMERIUMIA
EIKÄ KM - siirtolaiset muuta tätä TAIVAAKSI.

EIKÄ se kuulu sinunkaan tehtäviin
muuttaa tässä ajassa suomen väkilukua tai -pohjaa AIVAN TOISEKSI

jos sä et tiedä ratkaisua puolen miljoonan työttömän ongelmiin
ÄLÄ TARJOA SIIHEN VITSAUSTA - joka on liian raskas tämän köyhälistön maksettavaksi.

SINÄHÄN ET OSTA EDES OMIA KAHVIMAITOJASI.


sä et yksinkertaisesti ole niin fiksu tai jumalallinen, että
mamutus olisi sinun sielusi tehtävä tässä elämässä.

Äänestä
  • sitä vaan että ei täällä meillä mitään ongelmaa aidosti ole maahanmuutosta
    eikä pakolaisista, aika vähäistä verrattuna moneen muuhun maahan.

    Tottakai pitää verrata muihin, kun näistä asioista puhutaan.

    Onko muut maat "upporikkaita"?
    Mitataanko humanitääristä apua varakkuudella?

    Jos et usko OECD tilastoja, niin OSOITA ne vääriksi,
    missä sun FAKTAT on, jollet usko viranomaisia?
    Muuten täysin nolla-arvoista

    Äänestä

jos sä olet vajaavuori, niin tahtoisin kysyä
onko kivun ja köyhyyden tuottaminen sinulle - jotain karkkia?

Oletko sä niin kateellinen jollekin vai
oletko sä niin vihanen Suomelle
että sä haluat käyttää KAIKKESI sen tuhoamiseksi?

onko tää sun tähtihetki - nyt sä näytät kaikille epäilijöille
että sä uskallat ja SÄ OLET MIELSTÄSI - kostajan asemassa?

Vai haluatko sä näyttää muille - kollegoillesi ja "alemmillesi"
että KOSTO ja VITSAUKSET tulevat sinun kättesi kautta.

Pelon ja kaaoksen tuottaminen on kokkareelle arkipäivää (työväline) - mutta voi stana sentään.

WALTAAaaaaaa...

sitäkö tää on?

Sä teet tällä natsien työtä. Tajuaako suvakki edes itse sitä?
Jos tätä mamutusta hoidettaisiin edes järjellä - mutta ei.
tätä hoidetaan yksittäisen päättäjän etua varjellen.

Äänestä

Siitä huolimatta missään muussa Euroopan pääkaupungeissa ei näe yhtä paljon somaleita kuin Helsingissä.

Äänestä
  • Olet siis kiertänyt katsomassa kaikkia euroopan pääkaupunkeja tehden vertailua?

    Äänestä

YK kymmenen kärkivaltiota maahanmuuttajien väestöosuuden mukaan:

1. Vatikaani (100 prosenttia)
2. Yhdistyneet arabiemiirikunnat (83,7 prosenttia)
3. Qatar (73,8 prosenttia)
4. Monaco (64,2 prosenttia)
5. Kuwait (60,2 prosenttia)
6. Andorra (56,9 prosenttia)
7. Bahrain (54,7 prosenttia)
8. Brunei (49,3 prosenttia)
9. Luxemburg (43,3 prosenttia)
10. Singapore (42, 9 prosenttia)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


faktaa-asiasta kirjoitti:

Suomessa on OECD maista lähes tulkoon VÄHITEN maahanmuuttajia
lukumäääräisesti edelleen!

http://www.migri.fi/

Suomen ulkomaalaistaustainen väestö on pohjois­maisessa vertailussa pieni.
Väkilukuun suhteutettuna jopa Islannissa on enemmän ulkomaalais­taustaisia kuin Suomessa. Ruotsi erottautuu liberaalilla maahan­muutto­politiikallaan muista Pohjoismaista.

Norjassa työperäinen maahanmuutto EU-maista on ollut suhteellisesti suurempaa kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Norja ei kuulu EU:hun, mutta sen maahan­muutto­politiikka on kuitenkin seurannut suurilta osin EU:n politiikkaa.

Norjan suurin maahanmuuttajaryhmä on puolalais­taustaiset. Seuraavaksi tulivat ruotsalais- ja liettualais­taustaiset. Suomalaisiakin on Norjassa suhteellisen paljon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu